Satunnaiset kuvat

Tammikuun valo 2010

Uusimmat

Blogin arkisto

024 Uskomatonta tuubaa!

Perjantai 25.3.2011 klo 19:44 - yrjöpoeka

Olen todella yrittänyt keskittyä vain omaan vaalityöhön ja antaa muiden tehdä omaansa. Tänään sain mittani täyteen ja syynä on alla oleva esimerkki.

Jätelain, eli ns. paskalain mukana viemäreistä tunkee esille sitä ihteään! Maakunnan ”puolueeton” lehti äityi kertomaan todellista ilouutista lukijoilleen nettisivuillaan. Juttua lukiessa tulee todella tunne, että ovatko nämä miehet enää tässä maailmassa? Transtechin saama tilaus ei taatusti ole ollut kepun puoluetoimiston ansiota. Nämä kaupat on saatu kovan kilpailutuksen kautta ja nyt nämä niljakkeet kiertävät pitkin Kainuun toreja kertomassa, kuinka he ovat tämän saaneet aikaan!

Pelson vankilan tilannekin on kirjattu nyt menestystarinaksi kepun puoluetoimistolle. UPM ja OKL lakkauttamiset jäivät jostakin syystä ilman vastuunkantajaa. Kummallisen vähän tiedotetaan paskalaista ja sen menestyksellisestä loppuunsaattamisesta. Erinomaista aluepolitiikkaa totta tosiaan ja sitä ihteään. Kulutusverojen tuottamaa kuritusta Kainuun vähävaraisille, ei myöskään ole muistettu ottaa ansiolistalle.

Uutisen mukaan tämä ”ihteään” täynnä oleva puolue pitää Kainuulaisia tyhminä. Median vallankumous on menossa myös meillä, se ei ole pelkästään arabimaiden yksinoikeus. Samanlainen sokeus muutoksen suhteen on myös täällä Suomessa. Valtapuolueet ovat niin korruptoituneet ja vallan sokaisemia, etteivät he näe ja vaikka näkisivät, eivät usko.

Kaiken lisäksi tämä vielä nykyisin Kainuun valtapuolue on alkanut vaalikentillä kertoa, kuinka he hoitavat esimerkiksi omaishoidon tuosta noin vain. Heillä on ollut useita vaalikausia aikaa hoitaa tilanne, valmista ei ole tullut. Suomalaisten rahojen hassaaminen ympäri Eurooppaa ja muuta maailmaa, takaa sen, ettei omaishoitoa ja vanhustenhuoltoa saada näillä voimilla kuntoon.

Onneksi ovat äänestäjät tämän havainneet. Lannanlevitin ei nyt enää auta.

Kierrellessäni maakunnassa olen saanut erittäin hyvää palautetta ja nyt äänestäjät ovat henkeä täynnä. Erittäin runsas palaute sähköpostiin ja kotisivujeni kautta kertoo siitä, että äänestäjät ovat todella liikkeellä. Aktiiviset yhteydenottajat ovat valmiita tekemään omalta osaltaan vaalityötä ja se on itselleni ensiarvoisen tärkeää. Oma tukiryhmäni ansaitsee suuren kiitoksen jaksamisesta ja siitä tarmosta millä vaalityötä on tehty. Loppukiri on hyvin pian käsillä.

Avainsanat: kepunlikasankovuotaa, viemäreistänouseelöyhkä, korruptiojavaltasokaisee, vallankumousmediassa