Satunnaiset kuvat

Mänty

Uusimmat

Blogin arkisto

047 Kesän loppu

Perjantai 9.9.2011 klo 14:05 - yrjöpoeka

Kesä on lopussa ja sen paras merkki on kokousruletin jatkuminen maakunnallisissa luottamustehtävissä.

Olen saanut viettää todella hyvän kesän ilman jatkuvaa menemistä paikasta toiseen. Ainoastaan astma on aiheuttanut harmia. Sen vastapainona olen saanut viettää aikaani kotona ja lempiaiheeni kalastuksen parissa. Erityisen antoisia ovat lähivedet. Sieltä saa jatkuvasti tuoreena paistin- ja savuahvenia. Laitan oheen kuvan eilisen päivän annista. Ahvenet tekivät kauppansa paistettuna ja savustettuna. Taimen odottaa pakastimessa. Pakastin on todella täynnä haukifileitä ja vielä siellä on suuria kappaleita Tenon lohta. Kyllä tästä talvelle selvitään.

hpim5218.jpg

Olen tietoisesti välttänyt kirjoittamista, koska silloin sitä on tehtävä jatkuvasti. Nyt on aika aloittaa kirjoittaminen ja erilaisten aiheiden kommentoiminen. Aiheita näyttää olevan tungokseen asti. Kreikan rahoittamisen ongelmista alkaen ja osansa tulee saamaan maakunnan oman ministerin toiminta. Maakunnallisella puolella riittää tulevana syksynä kommentointia. Vanhustenhuolto ja terveydenhuollon palvelut ovat kuumia aiheita jatkuvasti ja erityisesti niiden toimimattomuus. On todella mielenkiintoista nähdä saako uusi sosiaali- ja terveysjohtaja seisovat vedet liikkeelle? Paikoilleen jämähtäneet vanhat virkamiehet ovat lukkiutuneet paikoin omaan erinomaisuuteensa.

Liikenneministeri Kyllönen kielsi vielä kesäkuussa suunnittelevansa ruuhkamaksuja. Eilisen päivän aikana tämä bioanalyytikko (laboratorioapulainen) sitten oikein alleviivasi sen. Ei tule ruuhkamaksuja! Tilalle tämä vasemmiston helmi on löytänyt mallin, jossa jokainen autoilija joutuu maksumieheksi. Maksut tulevat sisältymään neronleimauksen mukaan autoverojen sisälle. Lisäksi autoihin pitää saada gps-järjestelmät. Näljängän pappa, joka ei välttämättä käy koskaan Ämmänsaarea kauempana joutuu maksumieheksi kehäkolmosen ajoittaisesta ruuhkautumisesta. Suorastaan nerokasta. Julkista liikennettä löytyy Suomussalmelta sen verran, että maksu on mahdollinen. Taso alkaa olla sama, kuin edeltäjällänsä Kainuusta, eli vasemmiston entisellä ministeri Huttu-Juntusella.

Keneltä ministeri aikonee ostaa satelliitti palvelun? Jenkeiltä, Venäjältä, vai Kiinalta? Mätäkuu on jo lopussa, eikä sitäkään voi syytellä. Tänään ministeri on sitten puuttunut johtajien erorahoihin. Hoitaisi rahoituksen kuntoon tiestöä ja rataverkkoa varten. Siinä on sitä sarkaa, mitä pitäisi kyntää. Valitettavasti eväitä siihen ei hallitusohjelman mukaan ole. Siksi pitää keksiä jotakin tekemistä.

Toivottavasti Kainuulaisilla on vielä säästöjä, että saamme ruuhkamaksut kerättyä. Kiitollisina muistamme tulevaisuudessa Osuuspankin kulmalla 5 sekunnin ruuhkassa omaa ministeriä.

Näillä lähdetään liikkeelle.

Avainsanat: kesänloppu, kesäkalastus, mielipidekirjoittaminen, ruuhkamaksutjokaiselle, autoverotuskiristyy, tiestörappeutuu, verotuskiristyy

112 Elokuun loppu

Tiistai 31.8.2010 klo 20:23 - yrjöpoeka

 

 

Kesästä on puhuttu lämpimänä, mutta jo useita viikkoja täällä ylävesillä on ollut todella kolea keli. Pari – kolme hellepäivää oli koko kesänä, jos mittarina pidetään yli 25 astetta. Niin sanottujen helteiden aikaan yölämpötilat eivät nousseet, vaan yöt olivat viileitä. Nyt  ilmat ovat olleet päivisin alle 10 astetta ja yöllä lämpötila on pysytellyt nollan paikkeilla. Kesällä kuuntelin ihmisten valitusta muutamasta lämpimämmästä päivästä, samat valittajat matkustavat usein joka talvi  viikoiksi Thaimaahan. Siellä on yötä päivää paljon kuumempaa, ruskettuneena sitä sitten kehutaan! En ymmärrä sitä logiikkaa?

Taivalkosken elomarkkinat olivat viikonloppuna ja siellä oli todella puheliasta sakkia. Pienen pitäjän markkinoiksi, siellä kävi todella paljon pitäjäläisiä. Taivalkoskisten mukaan ihmiset kokoontuvat raatailemaan joukolla muutaman kerran vuodessa. Ulkopaikkakuntalaiset olivat hyväntahtoisen uteliaisuuden kohteina. Vakavanmieliset koillismaan ihmiset olivat todella aktiivisia puhumaan myös politiikasta. Paikalliset valtapuolueen edustajat pyrkivät vaikuttamaan ihmisten mielipiteisiin, kertomalla kuinka heidän arvonsa ovat kohdallaan. Käydyissä keskusteluissa muistutin heitä siitä, kun pääministeri sanoo mitä pitää tehdä, he kiltisti sen tekevät. Minä en oikein ole ymmärtänyt sellaista logiikkaa, että omat perusarvot voi heittää romukoppaan? Kaiken kaikkiaan toritapahtuma oli todella hyvä ja siitä kiitos paikallisille perussuomalaisille.

Viikonloppuna käväisin vielä kesän viimeisen reissun Kuusingilla. Vettä oli todella vähän ja myös kalastajista oli puutetta, koska taimenet ovat joesta loppumassa. Kalastuspaineen nousu syönnösalueella on ollut tuhoisaa, vaikka yhtä aikaa on joella pienennetty kalastuskiintiöitä. Aikaisemman rajoittamattoman saalismäärän pudottaminen 5 kalaan kesässä, ei ole auttanut asiaa. Nyt osa kalastajista päästää osan saamistaan kaloista takaisin jokeen. Jokien pelastamiseksi ei nyt enää auta kalastajien keskinäiset keskustelut. Nyt olisi aika aloittaa Suomen ja Venäjän valtioiden välisen kalastussopimuksen osalta uudet neuvottelut.

Joella oli kuitenkin sen verran muuta kalaa, että sopan ainekset sain kasaan. Kaksi mitallista harria toi kattilaan makoisat keitto ainekset. Kuluneen kesän kruunuksi Saunaniemestä paukahti tuttu maastopukuinen luupää, eli hauki. Reilu parikiloinen hauki antoi kunnon vastuksen ja siihen tuli myös koko kesän päätös. Paikalle saapuneen vaimoni kanssa vietimme oikein antoisan vuorokauden. Pimenevä elokuun lopun yö, nuotiolla nautitun aterian kera kruunasi kaiken.

Vihreät siviilipalvelusmiehet ovat tänään olleet ahkerina ja esittelivät uutta ajattelua suomen armeijan kohtalosta. Saman sortin erikoismiehet talvisodan alla tekivät kaikkensa suomen puolustuksen tuhoamiseksi. Malli Kajanderin tilalle ollaan puuhaamassa malli Haavistoa. Sukupuolineutraalissa liitossa elävä siviilipalvelusmies on varmasti paras kertomaan, kuinka suomen puolustus hoidetaan tulevaisuudessa. Jostakin kummasta syystä tulee mieleen, olisivatko aivot vahingoittuneet?

 

Avainsanat: kesänloppu, taivalkoskenelomarkkinat, pääministerinarvot, kesänviimeinenreissujoelle, kuusinki, valtioidenvälinenkalastussopimus, pienetvihreätmiehet, suomenpuolustuksentuhoaminen

108 Keli on kolea

Maanantai 23.8.2010 klo 17:49 - yrjöpoeka

 

 

Viimeisen vuorokauden aikana on tullut vettä todella paljon ja lisää on tulossa. Kova koillistuuli tuo sateen ajoittain vaakasuoraan ja lämpötila on asettunut 5 – 8 asteen paikkeille. Kesäinen valitus on loppunut, kukaan ei valita enää kuumuutta. Markettien auloissa hytistään sinisinä, koska ihmiset eivät osaa pukeutua sään mukaan. Shortsit ja teepaita, eivät enää sovi jokaiselle. Onneksi suomen kesä opettaa lopulta kaikki, villapaita on tarpeen aina!

Vatsatauti vaivasi kokonaisen viikon ajan ja sen päätyttyä oli aika valju olo. Voima katosi lihaksista aivan kokonaan ja nyt on aloitettava kuntoilu talvea varten. Vaivan syy ei selvinnyt ja muilla samoja ruokia syöneillä ei ongelmia ole ollut.

Tämä laitteistoni alkaa ilmeisesti pian olla tiensä päässä. Koneisto ei aukene kunnolla ja on alkanut hidastella. Pitänee vielä kokeilla ohjelmiston uudelleen asentamista ja tiedostojen siivousta, pakkaaminen ei kohentanut tilannetta. Tärkeimmät tiedostot olen saanut tallennettua ulkopuoliselle kiintolevylle. Laitteisto on alkanut ikääntyä kanssani samaan tahtiin..?

Tänään olen päivittänyt kalenteriani ja näyttää pikkuhiljaa siltä, ettei vapaita viikonloppuja ole. Kaiken lisäksi perhokalastuskausi lähenee loppuaan ja Kuusingin taimenten parista on siirryttävä takaisin kotoisten ahventen ja haukien pariin. Metsästyskausi on alkanut ja siellä on ampujien markkinat, ainakin Pohjois-Karjalassa. Karhujen määrästä on paljon puhuttu ja kaikki eivät lukuja oikein usko. Hyvin syötettyinä karhut lisääntyvät tällä hetkellä erittäin hyvin. Tämän kesän aikana on ollut esillä useita karhupentueita joissa pentujen määrä on jo neljä (4)! Hyvä ravinto tuottaa nyt satoa ja voi olla, että kaatolupia on jossakin vaiheessa pakko lisätä. Olen joskus pohdiskellut, mitä tapahtuisi kun ruokinta lopetettaisiin kokonaan? Suuren karhumäärän olisi hankittava ravintoa vaikka väkisin. Nyt kuvauspaikoilla eivät karhut enää kilpaile keskenään ruoasta, vaan kaikenikäiset ruokailevat sulassa sovussa. Ihmiset huokailevat kuvauskojuissa onnesta, kuinka he saivat seurata metsän villieläimien ruokailua. Ihmisen kattamasta ruokapöydästä!

 

Avainsanat: kesänloppu, elokuuntummuvailta, tietokonejumittaa, laitteistonelinikä, karhunmetsästys, karhujaonliikaa, pullakarhuja, ruokapöytäonkatettu