Satunnaiset kuvat

Harjus 47cm

Uusimmat

Blogin arkisto

130 Kokoomus hukkasi Toivon

Keskiviikko 6.6.2018 klo 13:09 - yrjöpoeka

Sosiaalinen media oli eilen hereillä Jan Vapaavuoren puheiden osalta. Se mitä itse näin ja kuulin, oli iskenyt myös monen muun tajuntaan. Muidenkin mielestä Vapaavuori rokkaa. Siksi voi jo luvata viikonvaihteen puoluekokoukselle, että pinnan alla on sähköä. Vasta tänään heräsivät iltapäivälehtien kolumnistit pohtimaan, mitä voisi tapahtua. Itsellä on tunne, etteivät mediat oikeasti pysty näkemään muutoksen tuloa. Johtuneeko se siitä, että jokaisessa mediassa toimivat politiikan toimittajat ovat luoneet vuosien mittaan ympärilleen kuplan. Se estää havaitsemasta sellaisia muutoksia, jotka eivät sovi omaan kuplaan.

Paavo on tulossa ensiviikolla eduskuntaan takaisin. Varmaan Paavo oli ajatellut, että nyt olisi edessä pehmeä laskeutuminen. Pehmeä siksi, että normaalisti edustajat valmistautuvat kiireellä kesälomalleen. Tänään he koettavat puhua istuntotauosta, ettei monen kuukauden poissaolo raivostuttaisi normi kansalaisia. Siksi Paavo voi olla todella ärhäkkä ja antaa hallitukselle ja erityisesti keskustalle isän kädestä.

Paavo Väyrynen ei ainakaan uusien tietojen perustella ole muuttunut miksikään. Hän on palaamassa Kansalaispuolueen puheenjohtajaksi. Siihen josta hänet erotettiin ja josta hän sitten itse erosi. Onneksi nohevana miehenä ja mutkaisena kuin Lapin koivu, hän kutsui oman kokouksen koolle ja valitsi oman uuden hallituksen. Näitä mutkia sitten tulevaisuudessa setvitään käräjillä. Sami Kilpeläisen luotsaama Kansalaispuolue on tehnyt Väyrysen puuhista rikosilmoituksen. Väyrysen saaga jatkuu ja hänellä on tänään uusia uutisia.

Paavo kertoo ja media tietysti toistaa hänen sanomisensa. Miksei toistaisi, koska on ihailtavaa se usko, millä Väyrynen lataa uusia teesejään. Ensinnäkin hän uskoo palaavansa ministeriaitioon. Toiseksi hän uskoo saavansa johtamansa Kansalaispuolue 2 avulla 15-20 uutta kansanedustajaa eduskuntaan. On todella rohkaisevaa nähdä, että eduskuntaan palaa mies Lapista tarmoa täynnä. Keminmaan asukkaat voivat onnitella omaa paroniaan. Paavoa on puhuteltu Keminmaan paroniksi. Siellä hänellä on oma linna, tilukset ja paronitar.

Oma hovi valitsee hänet takuuvarmasti eduskuntaan vanhasta muistista. Keskustan satraapit Lapin alueella joutuvat nyt lujille. Kannatus on muutoinkin laskusuunnassa. Siinä ei auta yhtään Sotkamossa pidettävä hengennostatus tilaisuus viikonloppuna. Kepun kenttäväki ehti nähdä maanatain A-Studion. Tähän rakoon Paavon paluu sopii todella hyvin. Pelimiehenä Väyrynen tietää mitä jatkossa pitää vaalikiertueella sanoa. Toki hän aloittaa vaalikampanjan heti. Siitä kertovat nämä hänen juttunsa. Kepun vanhoillisen kaartin sydämet eivät ole lämmenneet pitkään aikaan Sipilän puheille ja Paavo on heille pelastaja.

Mikko Kärnä ei saa enää julkisuutta twiiteillään, kun hän joutui pois Väyrysen jaloista kuleksimasta. Lapin alueella on luvassa värikäs vaalikamppailu. Kärnä twiittailee. Paavo myy mukeja ja kirjoja Vuokon kanssa ja vie kepulaisten äänet. Koska keskusta on nyt kuihtuva puolue, antaisin Mikko Kärnälle hyvän neuvon. Muuta asumaan Uudellemaalle. Hae Kansalaispuolueen jäsenyyttä ja asetu ehdolle vaaleihin. Läpimeno on varmaa.

Paavon mukana saa julkisuutta ja sen mukana toivon. Sen minkä kokoomus hukkasi. Paavolla se on ja pysyy. Kannattaa olla mukana.

Avainsanat: politiikantoimittajienkupla, paavoväyrynenpalaaeduskuntaan, keskustanlaskevakannatus, keminmaanparoni, paavojatoivo