Satunnaiset kuvat

Syysmyrskyn satoa

Uusimmat

Blogin arkisto

084 Bordelli löytyi kepulaisten säkistä

Sunnuntai 8.4.2018 klo 19:59 - yrjöpoeka

Kesän puoluekokoukset lähestyvät ja kesäkuussa kohkataan sitten todella paljon. Keskustan sisäinen taisto voi vielä nähdä monenlaista mullistusta. Usein sanotaan, ettei ole väliä mitä puhutaan pääasia että puhutaan. Nyt keskustan kenttäväki on tekemässä puoluekokoukselle aloitteita säkkikaupalla. Jokaisen aloitteen tarkoituksena on, että puoluekokous lyö siihen leimansa ja siitä tulee puolueen tavoite.

Keskustalla on ollut nyt ahdinkoa ja ilmeisesti keskustan nuorisosiipi haluaa auttaa emopuoluetta bordelli aloitteella. Nuoret haluavat laillistaa seksin ja siirtää sen bordelleihin. Kunnon kepulaisten tavoin heillä on heti hyötynäkökohta. Laillistettu bordelli olisi kepulaisten mielestä isänmaallinen teko. Hyvällä valvonnalla sillä saataisiin niin sanottu ”mulkkuvero” haravaoitua valtion kassaan. Nuoret halunnevat ilmeisesti siirtää ahdistavissa uskonnollisissa yhteisöissä elävien seksikokemukset bordellien uumeniin.

Koska kyse on keskustasta on selvää, että sille on tehty ihan pyytämättä vastaehdotus. Ahdistuneitten naisten järjestö on esittämässä seksin kaikkinaista kieltämistä. Näiden ahdistuneiden mielestä miehen ja naisten välinen seksi kuuluu avioliittoon. Sellainen mahdollisuus, että siitä tulisi arvostettu ammatti ja näitä palveluksia voisivat käyttää myös omat ahdistuneet aviomiehet, ovat kauhistus näille naisille. Naiset varmasti tulevat turvaamaan puolueen puheenjohtajaan uskossaan.

Sotkamossa voi olla mielenkiintoista seurattavaa, kun nuoret esittelevät aloitettaan puoluekokousväelle. Paatuneet keskusta satraapit pyytävät puheenvuoroja ja lausuvat painavia sanoja puolesta ja vastaan. Naisjärjestöjen edustajat kauhistelevat nuorten esityksen rappeuttavaa vaikutusta ja tuomitsevat aloitteen moraalittomana. Tätä aloitetta makustellessa unohtuu Väyrynen aivan sivurooliin. Europarlamentissa istuva Väyrynen on haistellut Brysselin vaapaamielistä ilmapiiriä ja hänellä voisi olla oma tulokulma asiaan.

Väyrynen tunnetaan nuorten kykyjen esiinnostajana, joten hän voisi aivan hyvin kannattaa aloitetta. Yrittäjänä hänellä olisi heti tarjota omalle keskustan väelle tuttu paikka perustaa pääbordelli Keminmaalle. Siellä on oma viinivalmistamo ja tanssipaikka. Keskustan puoluekokoukset voitaisiin sen jälken siirtää pysyvästi Keminmaalle. Voisin kuvitella, että sen jälkeen olisi Keminmaalla jatkuvasti isäntien kokouksia. Hyvien kokousten jälkeen olisi taas ilo palata oman perheen pariin väsyneenä ja onnellisena.

Tässä olisi se hyvä puoli keskustalle, että Väyrynen ei enää sen jälkeen pyrkisi puheenjohtajan paikalle. Pihinä ja rahalle persona hänen aikansa menisi nyt tarkoin kassan vartioimiseen. Pienenä vinkkinä voisin aivan pyytämättä antaa ilmaisen neuvon keskustalle. Keminmaalla voitaisiin kokousten pitäjiltä periä keskustan vaalikassaan vapaaehtoista veroa. Sillä katettaisiin puolueen vaalikamppailuja. Leikillisesti sitä voitaisiin nimittää satiais veroksi.

Mutta voisiko tästä bordellijutusta tulla vetovoimatekijä keskustalaisten hamuamille maakunnille? Maakuntakeskuksiin sijoitettaisiin bordelli. Soten palveluksien tarve supistuisi rajusta ja väestön (erityisesti miesten) terveys kohentuisi humisten.

ps. Keskustan jäsenkortilla bordellin ovimaksusta 5% alennus.

Avainsanat: keskustanpuoluekokoussotkamossa, puoluekokousaloitteet, pirkanmaankeskustanuoret, bordellikeminmaalle

043 Väyrystä, Kärnää ja lottoa

Tiistai 13.2.2018 klo 15:24 - yrjöpoeka

Lapin kuninkaasta Paavo Väyrysestä puhutaan paljon ja myös kirjoitetaan paljon. Ei päivää ilman mainintaa Väyrysestä. Viimevuoden loppu ja nyt alkuvuosi ovat olleet päivittäistä väykkä tulitusta. Paavo on todella median lempilapsi. Toisaalta Paavoa pidetään harmittomana, mutta toisaalta hänestä löytyy sellaista särmää jota ei muilla ole. Se on ainakin varmaa, että pohjaton usko omaan erehtymättömään mielipiteeseen on ainoa oikea. Sitä vahvaa uskoa ei muilla ole. Keskustan nykyiset puoluesatraapit vihaavat Paavoa, mutta tietävät, että ilman Paavoa keskustasta ei puhuttaisi näin paljoa. Kainuun Sanomat ja Kainuun keskusta on aloittanut todella vahvan työn. Sotkamo halutaan täyttää oikeilla kepulaisilla.

Paavon varjossa on Lapissa kasvanut toinen kepulainen, joka ampuu kaikkea mikä liikkuu. Ampuu myös vaikkei liikkuisikaan. Hän on Mikko Kärnä. Viimeisten kuukausien aikana ei ole ollut sellaista päivää ettei mediatiedote tai twitter viesti singahda ilmoille. Välillä saavat vihreät ja muut erimieltä olevat tulta ja tappuraa. Ei ole olemassa aihetta mistä Kärnä ei jotakin sanoisi. Tiedoitteet seuraavat toisiaan ja kepun alueelliset lehdet julkaisevat ne uskollisesti. Metsä, metsänriista ja myös rauhoitetut alueet ja eläimet ovat vapaata riistaa ja tuhottavissa ja tapettavissa. Joutsenkaan ei ole turvassa häneltä, kuten keskustan tukilehti uutisessaan toteaa.

Eurojackpot on uhkapeliä ja siinä tuurilla on suunnaton merkitys. Onni nimisen kaverin pitää istua olkapäillä pelikuponkia täytettäessä. Kukaan Veikkauksen pelejä pelaava, ei usko kymmenien vuosien aktiivisesta pelaamisesta huolimatta kenestäkään tulevan ammattilaista. Olen itsekin pelannut näitä pelejä aina silloin, kun pelien potti on kasvanut isoksi. Olen joskus sitten saanut jopa kokonaisia euroja voittoina, ei kuitenkaan koskaan yli kymmenen euron. Harvahkolla pelaamisella en kehity ammattilaiseksi, enkä edes usko kehittyväni paremmaksi pelaajaksi.

Urheilussa sen sijaan kehitytään vuosien mittaan ja siinä voidaan lopulta puhua ammattimaisuudesta. Jatkuva itsensä rääkkääminen kovissa harjoituksissa antaa urheilijalle hyvän pohjakunnon ja lopulta uskon siihen, että hän voi olla voittaja. Ja juuri sen takia, että kovaa vuosien harjoittelua on riittävästi takana. Ampumahiihtäjät kehittyvät myös ammunnassa todella kovan luokan ammattilaisiksi. Niin miesten kuin naisten kovissa kisoissa voittavat vuodesta toiseen samat nimet. Kovat kiertueet Euroopassa jokaikinen viikonloppu, antavat kuvan tosiammattilaisista. Näissä mittelöissä ei kukaan puhu tuurista mitään. Jokainen tietää mitä voittaminen vaatii.

Huolimatta ammattimaisuudesta ja jopa voittamisesta, joskus jollakin urheilijalla kehittyy epäusko omiin kykyihinsä. Näissä tapauksissa hän alkaakin puhua huonosta tuurista ja huonoista ilmoista. Tuulikin vaivaa vain häntä. Lopuksi urheilija alkaa puhua jo ennen kisoja siitä, että hänellä ei ole koskaan hyvää tuuria tärkeissä kisoissa. Suomessa on yksi tällainen maailmanluokan urheilija. Hän on Kaisa Mäkäräinen. Maailmancupin kisoja hän voittaa mennen tullen ja vie usein kokonaiscupin voiton. Oikeasti hän on kovan luokan ammattilainen ja yksi maailman parhaimmista ampumahiihtäjistä.

MM-kisoissa ja olympialaisissa hän puhuu vain huosta tuurista ja huonoista tuulista. Ollaankohan ampumahiihtoliitossa nyt ajan tasalla? Pitäisikö heidän aloittaa loton pelaaminen. Antakaa Kaisalle lottokuponki ja tuuria.

Avainsanat: paavoväyrynen, keskustanpuoluekokoussotkamossa, mikkokärnä, tuurinmerkityslotossa, kaisamäkäräinen, ampumahiihtoliittolottoamaan, tuurillavoivoittaa

030 Hän ei petä

Maanantai 29.1.2018 klo 13:53 - yrjöpoeka

Suomalainen sananlasku sanoo, kepu pettää aina. Se pitää entistä paremmin paikkansa nyt, päivä jälkeen veret seisauttavien presidentinvaalien. On yksi joka ei petä. Se on pääministeri Juha Sipilä. Kun hän sanoo tekevänsä yhtä ja tekeekin toista, se ei enää yllätä. Kun tähän vatuloinnin mestarin toimintaan pääsee sisälle pitempiaikaisessa suhteessa, siinä on yllättäen järkeä. Siksi hän onkin ainoa kepulaisten joukossa joka ei petä.

Pari viikkoa sitten Sipilä kertoi pääministerin haastattelutunnilla, että tulevat vaalit ovat vedenjakaja. Mikäli tulee huono tulos, hän joutuu vakavasti pohtimaan puolueen puheenjohtajan tehtävin jatkamisen osalta. Kaikki lukivat sen oikein. Jos Väyrynen peittoaa Vanhasen, Sipilä lähtee. Kesäkuussa on puoluekokous ja kepu valitsee silloin puheenjohtajansa. Eilen vaalien todellinen pettymys sai Sipilän kertomaan, että hän muuttaakin mieltään. Nyt hän aikoo ehdottomasti jatkaa. Kantona kaskessa on taas kerran tuttu mies, Paavo Väyrynen.

Väyrynen kokeili kepun kenttää ja on aivan varmaa, että kesäkuussa keskustan kunniapuheenjohtaja ja jäsen sanoo sanansa uudesta puheenjohtajasta. Sipilän ja Vanhasen selän kääntely ja uskotteleminen, ettei Väyrysen prosentit kirpaisseet kertoo kepusta kaiken. Kepun kenttä tuntee Väyrysen ja vanha kettu haistoi ajan olevan oikean Sipilän kampeamiseksi puolueen johdosta. Väyryselle oli itseelleen kuitenkin shokki, kuinka ylivoimainen Niinistö oli. Sen näki televisiossa, kun hän näki tuloksen. Suu muotoili selvästi tutun suomalaisen voimasanan.

Väyrynen tointui nopeasti ja siksi ilme oli iloinen, kun hän kertoi tuloksen olleen loistavan. Siinä hän jätti kertomatta, mihin hän oikeasti tulosta vertaa. Sekä hän, että kepun kenttä vertaa tulosta Vanhasen tulokseen. En ole huono ennustaja jos hyvin pikaisesti helmi/maaliskuun vaihteessa kuulemme voimistuvia vaatimuksia kepun kentältä puheenjohtajan haastamiseksi. Väyrynen todennäköisesti lähettää omia tuttujaan kepun sisällä nostattamaan muutoksen tuulia. Toki kentällä kuuluneet nurinat saavat tästä tuulta purjeisiin.

Väyrynen on varmasti nohevana poliitikkona tajunnut, kuinka hyvin hänen taktiikkansa toi ääniä myös perussuomalaisten kannattajakunnalta. Hänen uusi puolueensa ei ole kenellekään mitään velkaa ja kaikki äänet kelpaavat. Toimittajien utelut vaalien aikana kannattajakunnan äärilaidasta, valuivat kuin vesi Paavon selästä. Paavo osaa ja uskaltaa puhua toimittajien kysymykset solmuun. Monella nuoremman polven poliitikolla, kuten Huhtasaarella, on väärä käsitys Väyrysestä. He luulevat häntä seniiliksi vanhukseksi ja hänen pitäisi olla vanhainkodissa. Paavo itse sanoi vaalien hurmoksessa olevansa kuin nuori varsa. Tämä mennyt vaali todisti hänen puheensa oikeaksi. Hän on aivan yhtä sujuva itsensä kehuja kuin oli nuorena poikasena. Jotkut vanhanevat ikääntyessään, mutta ei meidän Paavo.

Seuraavissa eduskuntavaaleissa Väyrynen on mukana. Sitten tulevissa eurovaaleissa hän on mukana. Sen jälkeen hän jättää eduskunnan hetkeksi ja lähtee rahan tuntevana Brysselin parempien palkkojen pariin. Toki simpukoillakin on siihen osansa. Sitten Väyrynen on taas eduskuntavaalien ehdokkaana. Kas kummaa. Sieltähän ovat taas tulossa presidentinvaalit.

Paavo ”Väykkä” Väyrynen ei petä.

Avainsanat: vatuloinninmestari, juhasipilä, presidentinvaalit, vanhasenmahalasku, paavoväyrynen, keskustanpuoluekokous