Satunnaiset kuvat

Paras kalakumppani

Uusimmat

Blogin arkisto

061 Kestävän kehityksen edelläkävijä-suomalainen mies

Sunnuntai 19.3.2017 klo 19:53 - yrjöpoeka

Maapallon kerrotaan olevan kuoleman kielissä saasteiden takia. Ilmaston lämpeneminen on myös joillekin tahoille täyttä myrkkyä. Itse tykkään leudommista talvista. Maapallon pitkän miljoonia vuosia kestäneen kehityshistorian aikana ovat vuorotelleet jääkaudet ja huomattavasti nykyistä lämpimämmät ajanjaksot.

Ihmiskunta ja sen kehittyneet sivilisaatiot ovat kadonneet ja niistä on jäljellä erikoisia rakennelmia ja kaupunkien jäänteitä. Maan pinnalla ovat tallustelleet myös todellliset elänmaailman jättiläiset. Kaikki ne ovat kadonneet. Tilalle on tullut evoluution kehityksen mukana aivan uudenlaista elämänmuotoa ja lajistoa. Ihmiskunta on nyt niskanpäällä ja voi vain kysyä, milloin se tukehtuu omaan mahdottomuuteensa.

Teollistuneet länsimaat ovat jo sen muutoksen kourissa. Syntyvyys on pudonnut rajusti ja jäljelle ovat jääneet vanhukset. Muutaman kymmenen vuoden päästä, mikäli syntyvyys ei nouse, tänne muuttaa väkeä sieltä, missä syntyvyys on suurta. Todennäköistä on sekin, että myös kehittyvien maiden syntyvyys alkaa laskea. On sinänsä kummallista, ettei tätä ilmiötä pohdita enemmän? Teollistuneitten maitten syntyvyyden lasku on sitä luokkaa, että muutaman sadan vuoden päästä täällä ei todellakaan asu ihmisiä.

Maapallon kehityshistorian aikana tuhoutuneet sivilisaatiot eivät voineet vaikuttaa maapallon lämpötilojen muutoksiin. Itsestäni tuntuu ajoittain siltä, että maailmanlopun ennustajilla on tarve selittää mikä tahansa muuttuva asia ihmisen aikaansaamiksi. Mannerlaatat kulkevat omia polkujaan ja siinä ryskeessä ihmisellä ei ole enempää vaikutusvaltaa kuin satiaisillakaan. Ei tarvitse kuin yksi suurempi tulivuoren purkaus, niin näkisimme hyvin pian sen vaikutukset.

Jos niin huonosti kävisi, että puolet ilmakehästä peittyisi paksuun tuhkapilveen, huomaisimme pian kaipaavamme lämpimämpiä aikoja. Tätä odotellessa kävimme yhtenä aamuna keskusteluryhmässä pohdintaa kestävästä kehityksestä. Suomalainen mies on aina ollut kestävän kehityksen edelläkävijä. Hyväksi koetut vaatteet kestävät kymmeniä vuosia ja usein meillä menee vuosia, ettei yhtään ainoata uutta vaatekappaletta hankita. Rippi- tai hääpuku roikkuu useimmilla hengarissa. Huonoa on yleensä se, etteivät ne enää sovi päälle.

Suomalainen mies ei myöskään ramppaa alvariinsa ympäri maailmaa. Poikkeuksen tekevät nämä maailmanparantajat. Koska heillä on jatkuva kiire ehtiä kaikkialle, he lentelevät jatkuvasti kaikkialle tuomioitaan julistamaan. Juuri heidänkaltaistensa takia lentoliikenne kasvaa jatkuvasti ja se jos mikä kiihdyttää ilmaston lämpenemistä. Sitä ei sovi heille kertoa, koska heillä on jumalallinen oikeus kulkea saarnamatkoillaan. Näitä matkoja voisi verrata ristiretkeläisten tekemisiin, kun kristinuskoa miekalla levitettiin. Heillä tarkoitus pyhittää keinot.

Sillä aikaa minä herään aamuun. Laitan arkihousut jalkaan, ikää näillä jo yli 20-vuotta. Alusvaatteet ovat hieman kulahtaneita, ikää ei aivan yhtä paljoa. Kaikki varastoissa oleva tavara on sellaista, että niitä voidaan käyttää vielä minun jälkeenikin.

Ostimme vaimoni kanssa olohuoneen maton 1977. Nyt se on vanhimman tyttäreni lattialla Bremenissä. Kestää varmaan vielä toisen mokoman.

Avainsanat: ilmastonmuutos, kadonneetsivilisaatiot, teollistuneittenmaidenkriisi, mannerlattojenliike, tulivuortenvaikutusilmastoon, kestäväkehitys, ekokuntasuomussalmi

058 Työvoimapula loppumassa?

Keskiviikko 23.11.2011 klo 9:58 - yrjöpoeka

Ajankohtainen 2 toi esille ajatuksen, joka on ollut kansalaisten tiedossa. Siitä huolimatta valtion johto on huutanut jatkuvaa työvoimapulaa vuosikausia. Tilanne on samankaltainen kuin oli 90-luvun alussa. Silloin huudettiin työvoimapulaa ja kerrottiin, kuinka pitää hyvin nopeasti tuoda Virosta 150 – 200 000 työntekijää auttamaan mummojen ja pappojen pesussa. Miten kävi? Hyvin pian oli 500 000 työtöntä. Kukaan ei julistanut, että oli tullut puhuttua palturia ja että työvoimapula poistui muilla keinoin.

Nyt päällä olevan työvoimapulan keskellä on aloitettu uudenlainen keskustelu ja puhutaan uudesta termistä, tuottavuusvaje. Tämän arvion mukaan johtajien palkkiot ja optiot voidaan turvata poistamalla 150 000 työntekijää. Tämän arvion perusteella voisi kysyä pääministeri Kataiselta, joko työvoimapula on poistunut? Voidaanko tämän perusteella lopettaa massamuutto maahamme?

Toisaalta viimeiset vuodet on puhuttu myös valtavasta lääkäripulasta. Suomen väkiluku on todella hitaasti noussut ja sekin on melkein maahanmuuton seurausta. Yhden lukemani uutisen perusteella Suomessa oli kymmenen (10) vuotta sitten 15 000 lääkäriä. Muistan kyllä ne ajat, ensimmäisiä oireita oli Kainuussa nähtävissä, erityisesti pienissä kunnissa. Uusimman tilaston mukaan Suomessa on nyt 25 000 lääkäriä, eli 10 000 enemmän kuin 10 vuotta sitten. Nyt lääkäripula on suorastaan katastrofaalinen.

Kannattaako yhteiskunnan subventoida lääkärien koulutukseen valtavia summia, koska pula vain pahenee? Nykysysteemillä ei kannata. Yhteiskunnan laittamalle panostukselle on löydyttävä jokin sanktio ja se voisi olla pakollinen vuosia kestävä terveyskeskus palvelu. Ilman sitä ei voisi toimia Suomessa lääkärinä. Mikäli joku haluaisi ohittaa yhteiskunnan velvoitteet, hän voisi kustantaa lääkäri opiskelunsa itse.

Minulle kyllä, muille ei mitään ajattelu kantaa hedelmää yhteiskunnassa. Yhteisöllinen ajattelu on viimevuosina kokenut täydellisen inflaation. Kaikkea on selitelty yksilön hyvällä ja yksilön vapaudella. Jokainen huutaa vain ja ainoastaan omien oikeuksiensa perään. Tästä osoituksena eilisen päivän aikana kuulin radion uutis lähetyksissä Suomen pystykorva järjestön nokkamiehen ajatuksia koskien lintujen talvimetsästystä.

Haukkuvien koirien omistajana hän ei salli ja hänen johtamansa järjestö ei salli koirattomien metsästäjien harrastuksia. Perusteluina tämä neropatti esitti, että koirametsästystä voisi pidentää syksystä. Toisena perusteena hänellä oli ajatus talvisen metsän lumenpaljoudesta, joka estää liikkumisen luonnossa. Yhtenä ajatuksena hänellä vielä oli, ettei metsälintuja pidä muiden ottaa saaliiksi, se kuuluu pystykorvamiehille. Perustelu oli todellinen pohjanoteeraus.

Koiramiesten metsästys on tekniikan kehittyessä mennyt siihen, että löysätään koira metsään ja seurataan koiran työskentelyä mobiililaitteen näytöltä. Metsäautotie verkosto peittää metsästysalueet todella hyvin ja turhalta liikkumiselta nykymetsästäjä pääsee näin eroon. Tieverkosto on tuonut Suomeen kokonaan uuden metsästäjäsukupolven, autometsästäjät.

Luonnonvarojen kestävässä käytössä lintukantoja voidaan verottaa silloin, kun kannat ovat huipussaan. Talvimetsästystä minä kannatan juuri sillä perusteella. Itse voisin siirtää kaiken metsälintu metsästyksen talveen. Itselläni on haukkuva koira ja pystyn koirani kanssa toimimaan tieverkon ulkopuolella. Siinä vaiheessa kun en itse enää pääse tienreunusojan ylitse, lopetan metsästyksen.

Keskitalven lyhyessä päivässä riistalintujen mahdollisuudet olisivat aivan toiset, kuin syksyisen aamun soratien reunustalla.

Avainsanat: ylenareena, ajankohtainenkakkonen, tuottavuusvaje, liikaatyöntekijöitä, liikaalääkäreitä, minäminäminä, lintujentalvimetsästys, kestäväkehitys