Satunnaiset kuvat

pikku raisa iltapesulla

Uusimmat

Blogin arkisto

027 Kevätväsymystä

Keskiviikko 9.4.2014 klo 20:00 - yrjöpoeka

Normaalisti kevätväsymyksestä puhutaan, kun pitkän ja pimeän talven jälkeen kevään kirkkaus iskee päälle. Minua väsyttti ja väsyttää muutamien ihmisten uskomattoman luupäinen toiminta. Kaikenlisäksi nämä ihmiset ovat omaa puoluettani ja minä joudun selittelemään toreilla heidän tekemisiään. Sanon kyllä jokaiselle kysyjälle, etteivät nämä henkilöt edusta koko puoluetta. He edustavat vain ja ainoastaan itseään.

Ensimmäisenä turhautumista ja väsymystä aiheuttivat kaksi kansanedustajaa. Pentti Kettunen ja Maria Tolppanen. Kettunen huolestuneena naisten asemasta, teki lakialoitteen synnyttävien suomalaisnaisten eläkeiän laskemiseksi. Maria Tolppanen halusi vuorostaan parantaa miesten asemaa Suomen armeijassa, esittämällä miesten tukan ja parran vapaata kasvua. Nämä molemmat ehdotukset tehtiin heti aprillipäivän jälkeen. Molemmat aloitteet ovat tekijöidensä mukaan vakavasti tehtyjä.

Nämä molemmat esitykset olivat minun mielestäni todella syvältä. Masennus ja väsymys iski keskellä kirkkainta maaliskuista kevättä. Olen useita päiviä pohtinut, voiko noita edes kommentoida mitenkään. Eilisen 8.4.2014 Kainuun Sanomien mielipide palstalla Kajaanilainen pienten lasten isä Lauri Nyman löi sitten täysilaidallisen kansanedustaja Kettusen silmille. Se sai myös minun kirjoitusintoni kirkastumaan. Lopullisesti kirjoitusinto parani, nähdessäni järjestösihteeri Joukamo Kortesalmen tuottaman uuden lehti-ilmoituksen facebookissa.

Kuusamossa yritetään ratsastaa maahanmuuttovastaisuudella eurovaaleihin ja on mielestäni todella heikko esitys. Eurovaaliehdokas Jussi Halla-Aho on tuotu asiantuntijaksi perusteelliseen pakolaiskeskusteluun. Miten on mahdollista käydä massiivista julkista kampanjaa aiheesta, joka ei ole millään tavalla Kuusamolaista todellisuutta? Kuusamossa ei ole yhtään ainoata pakolaista. Siellä käytiin vastaikään keskustelua, olisiko mahdollista ottaa vastaan AVI:n tarjoamia pakolaisia. Kaiken lisäksi lukumäärä oli todella pieni, 25 syyrian pakolaista.

Puolueemme on maahanmuuttokriittinen ja arvostan Halla-Ahon tiukkaa asiantuntemusta ja kuivakkaa esitystapaa. En pidä siitä, että Halla-Ahon mielipiteillä yritetään ratsastaa täällä, missä ei ole yhtään pakolaista. En hyväksy tätä tapaa, jolla puolueestamme yritetään luoda mielikuva yhden asian liikkeenä. Pakkasen ja lumen keskelle en usko syntyvän mitään moskeija- ja minareetti-viidakkoa. Meillä on omat minareetit ABC-merkillä varustettuna ja moskeijoina suuret kauppakeskukset. Siellä riittää suomalaiskansallista pulinaa ja öyhkettä aivan omasta takaa.

Olen lueskellut juuri näinä päivinä Timo Soinin ”Peruspomo” kirjaa. Kirja kertoo aivan toisenlaisesta todellisuudesta. Olemme moniarvoinen ja suvaitseva puolue. Puoluettamme yrittää käyttää hyödykseen yksittäiset politiikkaan pyrkijät, joille kaikki keinot ovat luvallisia. Valitettavasti nämä keinot vahingoittavat yhteistä etua.

Yritä näitten kanssa sitten vakuuttaa äänestäjille, että olemme vakavasti otettava puolue. Tälle touhulle nauravat kohta naurismaan aidatkin. Vakavasti otettavia poliitikkoja?

Nyt näyttää siltä, että saamme mitä tilaamme.

ps.kirjoitus aukeaa toisin, kun laittaa väsymys sanan tilalle vi.......n.

Avainsanat: turhautuminen, kevätväsymys, vitutus, saatmitätilaat