Satunnaiset kuvat

Syysmyrskyn satoa

Uusimmat

Blogin arkisto

136 Hyvät ja huonot uutiset

Torstai 14.6.2018 klo 12:25 - yrjöpoeka

Ensimmäisenä se hyvä. Suomussalmi on nyt saanut uuden nuoren ja täsmäkoulutetun kunnanjohtajan. Sitä en ole mistään löytänyt, mitä se täsmäkoulutus on ja missä sitä annetaan. Seurasin mielenkiinnolla julkisuudessa käytyä keskustelua, mutta en siihen itse puuttunut. Sitä on minulta kyselty, miksei minulla ole mielipidettä asiaan.

Kyllä minulla on, mutta päätösvalta on vain ja ainoastaan Suomussalmen kunnanvaltuustolla. Siihen päätökseen on tyytyminen, se on demokratiaa. Minua on pidetty vahvana mielipidevaikuttajana ja homman jättäneenä en ole ottanut aiheeseen kantaa. Seuraan tulevia koitoksia tarkoin ja jos tarvetta tulee, sanansäilä irtoaa. Antakaamme valitulle työrauha ja mahdollisuus näyttää osaamisensa.

Hyvä uutinen on se, että edelleenkin luontomatkailukohde Hossa kiinnostaa. Vuosi on pian kulunut ja itsellä on vielä tämä ihanuus kokematta. Talvella olin luontokeskuksessa, kun The Ruthless Raja lähti sieltä liikkeelle. Tämä tapahtuma on talvinen kuntoilutapahtuma. 100-mailin hiihto. Tulevana kesänä Hossan alueella kisaillaan Lost Kainuu tapahtuma. Se oli aiemmin vain Lost in Kajaani, mutta kun se alkoi toistamaan itseään se muutettiin koskemaan koko Kainuuta.

Se on todella hyvä uutinen. Kainuussa on todella suuri määrä erilaisia uskomattoman kauniita luontoympäristöjä. Kainuussa on mahdollisuuksia todelliseen elämyskiertueeseen vuodesta toiseen. On tilaa seikkailukisoille. On tilaa polkujuoksutapahtumille. On tilaa erilaisille talvisille hiihtotapahtumille. On tilaa uusille liikuntavälineille, joilla liikutaan luonnossa. Kesällä ja talvella. Tänään tarvitaan avointa mieltä ja poistumista omilta mukavuusalueilta. Niistä, joiden mukaan kaikki uudet hömpötykset on lopetettava. Ei täällä mikään menesty. Hyvä uutinen on se, että juuri nämä uudet todellakin menestyvät. Ne vaativat vain meidän jokaisen tukea.

Huono uutinen on aina se, että ihminen päätyy itsemurhaan, Kevät on tunnetusti kaikista pahinta aikaa. Itsemurha tuottaa suunnatonta surua ja tuskaan läheisille. Tutuille ja kavereille. Valtavan määrän itsesyytöksiä. Kainuu ja erityisesti sen pohjoiset osat ovat olleet surullisen mustaa aluetta. Kun joku on päätynyt lopettamaan elämänsä on aina sen seurauksena moni muukin ottanut esimerkkiä. Tiedän kokemuksesta sen, mitä se aiheuttaa perheelle, sukulaisille ja läheisille. Vain oman lapsen kuolema ylittää sen.

Huono uutinen on se, ettei Hossan alueen saavutettavuus ole yhtään liikahtanut parempaan suuntaan. On ollut aikaa pitää erilaisia seminaareja ja kokoustaa illasta toiseen. Minusta näyttää jälleen kerran vahvasti siltä, että olemassa oleva ja vanhoillinen kuntaorganisaatio nukkuu ja odottaa jonkun muun hoitavan asian. Sitä se ei valitettavasti tee. Kuntaa tarvitaan aina mahdollisuuksien luojaksi ja suunnan näyttäjäksi. Nyt huokaillaan vain tästä Hossan ihanuudesta. Ihana se on. Mutta jos eivät ihmiset sinne pääse, se pysyykin kaukaisena ihanuutena.

Huono uutinen on se, miten marjanjalostusyhtiö Kiantama selviää. Uusimman uutisen mukaan Kainuuseen ja Sotkamoon perustetaan vielä suurempi marjanjalostusyhtiö. Kahta suurta ei Kainuuseen mahdu. Jompikumpi menee konkurssiin. Itsellä on pelko, että tiedän kumpi.

Suomussalmen elinkeinotoimi nukkuu ruususen unta.

Avainsanat: suomussalmenkunnajohtajaernoheikkinen, täsmäkoulutettu, hossankansallispuistokiinnostaa, lostinkainuu, itsemurhatkainuussa, kiantamanjaloste

054 Hossan kansallispuisto

Sunnuntai 17.4.2016 klo 10:59 - yrjöpoeka

 

Suomi täyttää 100-vuotta 2017 ja sitä juhlistetaan juhlavuoden kansallispuistolla. Hossa kävi tiukkaa kisaa Porkkalan kanssa ja selvisi siitä väännöstä. Tällä hetkellä käy kiireinen hyörinä, koska puisto tarvitsee runsaasti ehostusta ollakseen valmiina runsaampaan kävijämäärään. Metsähallitus on pääosassa ja kunta yhtenä toimijana yrittäjien kanssa, tekee myös aktiivisesti töitä Hossa-brändin eteen.

Peri suomalaiseen ja Kainuulaiseen malliin käydään vilkasta mielipiteiden vaihtoa hankkeesta. Pääosin asia koetaan hyvin myönteisenä. Mukana on myös niitä ääniä, jotka luovat hyvin pessimististä kuvaa. Huolet ovat ymmärrettäviä siltä osin, että lisääntyvää matkailija virtaa ei nykyisellä palvelurakenteella voida palvella. Vuodepaikkojen määrä on suurin pullonkaula alueella.

Entisen Hossan lomakeskuksen majoitusrakenteet kärsivät vuosi sitten tulipalosta. Nyt siellä siivotaan palon jälkiä ja uutta majoitustilaa rakennetaan pikavauhdilla. Sukupolven vaihdoksista on kannettu huolta ja se on tosiasia. Ikääntyvät matkailuyrittäjät ovat pystyneet vielä hoitamaan perinteiset matkailijat. Kansallispuistojen kävijämäärissä odotetaan kasvua erityisesti ulkomaiden osalta. Siksi palveluihin tarvitaan kielitaitoista nuorempaa sukupolvea ja kokonaan uusia ajatuksia palveluihin.

Hossan kansallispuistoalue on pieni ja tiivis paketti. Kaikki on saavutettavissa kohtuullisella vaivalla. On mielenkiintoista nähdä tulevaisuudessa, mitä ja millaisia palveluja alueelle syntyy. Ovatko kansainväliset pakettimatkailijat kiireisellä käynnillä ja poistuvat saman vuorokauden aikana alueelta. Vai onnistutaanko puistosta saamaan sellainen kohde, että matkailija haluaa kokea sitä hieman kauemmin. Kysymys kuuluu, missä majoitus, Hossassa vai kauemapana?

Lähin lentokenttä on Kuusamossa. Siellä on kokemusta Oulangan kansallispuistosta ja sen tuomista matkailijavirroista. Samoin siellä on runsaammin majoitustilaa ja voi hyvin olla, että sieltä kuljetaan busseilla puistoon päivittäin. Silloin Hossa ei hyödy matkailijan jättämistä euroista. Siksi olisi syytä vakavasti pohtia, miten siinä tapauksessa toimitaan?

Olen itse tuonut esille ajatuksen siitä, että Suomussalmi hyödyntäisi puhtaan luonnon imagoaan. Suomussalmella on Kiantaman Jaloste, joka tuottaa luonnonmarjoista puhtaita tuotteita, joita viedään erityisesti kaukoitään. Kiina ja Japani arvostavat erityisesti luonnontuotteita ja siksi minusta Hossan brändin pitäisi lujasti tukeutua luonnontuotteisiin. Täällä on aina eletty luonnosta ja se jatkuu. Hossa ja sen ympäristö vahvistaisivat puhtaudellaan matkailijalle kuvaa paikasta, jossa syntyvät puhtaat luonnontuotteet.

Siksi myös Hossan opastuskeskukseen on saatava luonnotuotteiden myymälä. Sieltä turistille myydään vain ja ainoastaan Suomussalmelaisia luonnontuotteita. Kiantamalla on tässä suuri rooli. Kiantamalla on jo valmiina tuotteita, joita on helppo ottaa mukaan ja nauttia sellaisenaan, tai muun ruoan lisukkeena. Muiden elintarvike tuottajien olisi myös pohdittava, mitä muuta puhdasta ruokaa voisimme pakata samankaltaisiin tuotepaketteihin?

Hossa. Luonnoltaan aidosti puhdas.

Avainsanat: hossankansallispuisto, suomi100, kiantamanjaloste