Satunnaiset kuvat

Taimen 50cm

Uusimmat

Blogin arkisto

151 Paskat housuissa

Perjantai 11.11.2016 klo 14:08 - yrjöpoeka

Puolueeni on todella kummallisessa tilassa. Syytteitä sataa apulaisvaltakunnansyyttäjän toimistosta. Ensin Teuvo Hakkarainen kansanedustaja ja nyt perusnuorten puheenjohtaja seuraa perässä. Tällaisen menon pitäisi soittaa hälytyskelloja puolueen johdossa. Samoin myös kaikissa istuvissa kansanedustajissa. On perin harvinainen ja täysin tavaton tilanne, että lyhyellä aikavälillä on nostettu syytteitä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja vihapuheista. Perussuomalaiset puolueen edustajille.

Mitä puolue sanoo. Ei mitään. Odotellaan tuomioita ja vasta sitten harjataan. On totta, että vasta tuomion jälkeen voi sanoa, syytön tai syyllinen. Tämänkaltainen tilanne ei vetele. Osa puolustelee näitä sankareita. Kaiken hyvänpäälle molemmat syytteen saaneet vähättelevät asiaa ja puolustautuvat sananvapaudella. Mitä sananvapautta on solvata toisia? Meillä on yhteiset pelisäännöt ja ne koskettavat kaikkia. Myös perussuomalaisia. Mikäli puolue katsoo, että lakeja on muutettava sanavapauden takia, tehtäköön muutosesityksiä.

Tämänkaltainen toiminta nakertaa meidän uskottavuutemme nollaan. Valitettavasti se on jo täällä tapahtunut tosiasia. Olemme sillassa, painitermeillä ilmaistuna. Osa puolueemme edustajista on riistäytynyt täysin laukalle. Tämän vertauksen ymmärtää ainakin Timo Soini. Kuuntelin autossa Tynkkysen selityksiä ja on miedosti sanottua, että minua hävetti. Onneksi olin yksin liikenteessä, säästyivät muiden korvat.

Sananvapaudesta ja suomalaisesta elämänmuodosta meuhkaaminen oli irvokasta. Olenko minä oikea ihminen arvostelemaan Tynkkystä? Katson olevani. Olen tehnyt työni itsenäisen Suomen eteen valtakunnan rajoilla. Itsenäisen Suomen kuvaan kuuluu, että kaikkia kunnioitetaan heidän taustoistaan huolimatta. Heitä arvostetaan. Heidän oikeuksiaan puolustetaan. Maahamme tulleita kohdellaan ihmisinä. Ihonväristä ja uskonnosta riippumatta. Isämme ja isovanhempamme nauraisivat tuollaisille hölöttäjille.

Nuorten edustaja on paljastunut täydelliseksi pelleksi. Opiskeluelämää kokeneena hän katsoo oikeudekseen solvata kaikkea sitä, mitä edelliset sukupolvet ovat saaneet aikaan. Osaisi edes hävetä. Se näyttää kyllä mahdottomalta toiveelta.

Sivustoillani on menossa todellinen lukuviikko. Se on tuonut myös palautevyöryn. Puhelimeni on soinut koko aamun. Tänään en ole saanut yhtään kitkerää palautetta. Nyt on joukossa jo niitä, jotka kehoittavat vaihtamaan puoluetta ja nopeasti. Samassa yhteydessä olen saanut kysymyksiä siitä, aionko olla vielä kuntavaaleissa ehdokkaana. Olen sanonut kaikille, että en ole vaihtamassa puoluetta. En myöskään ole päättänyt sitä, asetunko enää ehdolle kuntavaaleihin. Minulla ei ole kiirettä asian suhteen.

Odottelen myös tuota eilen kerrottua palkintoa ja sitä, erottaako puolue minut uudelleen tehtyjen ilmiantojen perusteella. Mikäli tämä vaihe on todella menossa, voin senjälkeen varmuudella sanoa, että ainakin minut puolue on ”harjannut”.

Nyt odotan puolueeltani selkeätä ryhtiliikettä. Voimme olla populisteja. Mutta puoluejohdon ja eduskuntaryhmän on ilmaistava, että voimassa olevat Suomen lait koskettavat kaikkia. Myös perussuomalaisia. Toimiessaan hallituksessa puolue on sitoutunut toimimaan kaikkien suomalaisten hyväksi.

Nyt on näytön paikka. Sen olette äänestäjillemme velkaa.

Avainsanat: apulaisvaltakunnansyyttäjäraijatoiviainen, kiihottaminenkansanryhmääkohtaan, vihapuhe, nytharjataan