Satunnaiset kuvat

Mänty

Uusimmat

Blogin arkisto

099 Sotilaan arvot

Keskiviikko 20.3.2019 klo 12:00 - yrjöpoeka

Suomussalmen seurakunnan järjestämässä arvo-keskustelu sarjassa oli eilen vuorossa sotilaan arvot. Kenttärovasti Penna Parviainen alusti aiheesta ja omien sanojensa mukaan väänsi rautalangasta mallin kuulijoille. Kirkonmiehen alustuksessa tuli useita kertoja esille se, kuinka pappi voi olla mukana kertomassa sotilaille, saako tappaa vai ei. Vuosikymmenten varrella olen lukenut valtavan määrän sotakirjallisuutta. Erityisesti sellaisia kirjoja, jotka perustuvat hyvin tarkoin faktoihin. Varsinaisissa tietokirjoissa ei pysähdytä pohtimaan tappamisen oikeutusta. Toisaalta se on ymmärrettävää, koska niiden tarkoitus on kertoa mitä tapahtui.

Penna Parviaisen tehdessä rautalangasta mallia, itselleni aukesivat muistot eletystä elämästä. Sen aikana olen joutunut tutkimaan omia sotilaan arvoja. Mennessäni varusmiespalvelun jälkeen Pirttivaaran korpivartiolle, en tiennyt kuinka konkreettisesti koettu sota koskettaisi itseäni. Pirttivaaran siviiliväestö joutui talvisodan aikana Neuvostoliiton puolelle Kintismän vankileirille. Siellä osa väestä kuoli nälkään ja tauteihin. Jatkosodan viimeisenä kesänä väki joutui kokemaan partisaanien tuhoisan hyökkäyksen. Osa väestöstä joutui aamuyön tunteina tapetuksi. Osa haavoittui todella vaikesti.

Tullessani rajavartioston palvelukseen jouduin melkein heti kokemaan mikä merkitys oli vartion väellä sodan kauhut kokeneelle siviiliväestölle. Lyyti Seppänen (Pirtti-Lyyti) oli sen elävä esimerkki. Hän sai partisaanien hyökkäyksessä kokea miehensä kuoleman omille käsivarsilleen ja sai itse vakavia vammoja seitsemästä (7) luodiniskusta. Vakavasti haavoittuneena hän yritti viedä viestiä tapahtuneesta keskuskylään Juntusrantaan. Voimat loppuivat lähellä määränpäätä ja hänet löydettiin viimetipassa. Kaikki tämä koettu elämä ei saanut häntä muuttamaan kotoaan minnekkään.

Vartion väen tuli käydä Lyytin talossa siitä ohi kulkiessaan. Vuosien mittaan pääsin syvemmälle kyläläisten sielunelämään ja sain kuulla paljon heidän kokemuksistaan. Vartion olemassaolo oli heille se turvan tuoja. Kylä ja vartion väki eli hyvin tiiviissä vuorovaikutuksessa. Varusmies palvelukseen jälkeen ei sotilaan valan sisältö vielä auennut. Elettyäni Pirttivaaran väen keskuudessa tuli hiljalleen selväksi se, että kyläläisten turvana oleva rajavartiomies voi joutua kokemaan sotilasvalan velvoitteet. 1970-luvun alkuvuosina oli hyvin muistissa Tsekkoslovakian miehitys 1968.

Rajaseudun väki oli vuosikymmenten aikana tottunut siihen, ettei venäläisiin voinut luottaa. Neuvostoliiton tekemiset saivat kyläläiset varpaisilleen ja se ei suinkaan ollut ihme. Siihen aikaan rajavartiolaitos oli todella sotilaallisesti järjestäytynyt. Jokavuosi oli säännöllisiä harjoituksia ja kertausharjoituksia jatkuvasti. Kaikki sen aikainen harjoittelu tähtäsi itäisen hyökkääjän torjuntaan. Jokainen vartioston työntekijä tiesi mitä se tarkoittaa itsekunkin kohdalla. Me olimme sen ajan ”ensivaste” porukka. Meidän tehtävämme oli hidastaa ja kuluttaa hyökkääjää. Ase kädessä.

Asuminen rajaseudulla sodan kokeneen väestön seurassa ja jatkuva harjoittelu on vaikuttanut omiin arvoihini sotilaana ja ihmisenä. Väestö luotti siihen, että minä olisin tiukan tullen turvaamassa asein heidän elämäänsä. Väestön kokema ja antama luottamus on jättänyt jäljen sisimpääni.

Penna Parviainen palautti muistot ja jäljen sotilaan arvoissa. Hänen rautalankamallinsa toimi. Kiitos siitä.

Avainsanat: kenttärovastipennaparviainen, sotilaanarvot, suomussalmensseurakuntafacebook, arvokeskustelujensarja, suomensodat, kintismänvankileiri, partisaanientuhotyöt

182 Kintismän kautta Härkökankaalle

Keskiviikko 20.9.2017 klo 12:15 - yrjöpoeka

Talvisodan uhreja olivat ne rajaseudun asukkaat, jotka jäivät Neuvostoliiton aloittaman hyökkäyksen jalkoihin. Rajaseudulla ei haluttu antaa Neuvostoliitolle propaganda valttia, vaan asukkaat pidettiin kotonaan. Tämä siitä huolimatta, että kaikki tiesivät hyökkäyksen tulevan. Näin kävi myös Suomussalmen rajaseudulla. Neuvostoliiton hyökkäys oli niin nopeaa, ettei evakuointia ehditty tehdä.

Neuvostoliitto perusti heti tulonsa jälkeen oman mallinsa mukaisen järjestelmän hallinnoimaan Ruhtinaansalmen väestöä. Tämä toimi reilun kuukauden ajan, sitten oli vuorostaan hyökkääjän aloitettava perääntyminen. Perääntyessään, he veivät Ruhtinaansalmen siviilit Kintismän metsätyöleirille. Oikea nimitys on vankileiri. Siellä osin suomalaisten pettureiden tuella ammuttiin heti muutamia suomalaisia miehiä. Naisilla, lapsilla ja vanhuksilla oli edessään näännyttävä metsätyö.

Kintismän leirillä kuoli lisää vanhuksia ja lapsia aliravitsemukseen. Rauhan tultua eläviä palautettiin sieltä kurjassa kunnossa. Ruhtinaansalmelaiset kuljetettiin Paltamoon. Siellä he pääsivät saunomaan ja puhtaampien vaatteiden pariin. He saivat nälän uuvuttamiin kehoihinsa hieman enemmän ravintoa kuin mitä naapuri oli tarjonnut. Paltamossa heitä odottivat myös uuvuttavat kuulustelut. Osa heistä sai tuomion yhteistyöstä vihollisen kanssa.

Heidän syynsä ei ollut se, että heidät oli valtion päätöksellä laitettu talvisodan panttivangeiksi. Tämän seurauksena he joutuivat selviämään jotenkin hengissä sodan aikana. Valtio katsoi kohtuulliseksi rangaista heitä hengissäpysymisestä. Heille jotka todistettavasti olivat vapaaehtoisesti yhteistyössä vihollisen kanssa, tuomiot olivat oikeita. Sotien jälkeen katkeruus pikkuhiljaa väheni ja valtio myös on jälkikäteen yrittänyt korvata Kintismän nälkää. Vanheneva väki on saanut sotainvaliideille kuuluvan valtion rahoittaman ruokapalvelun.

Kunnat ovat toimineet valtion kädenjatkeena ja toimittaneet sotepalveluiden kautta tämän avun harvenevalle väestölle. Muutoksen tuulet ovat puhaltaneet ja nyt ollaan ilmeisesti palauttamassa Kintismän kokeneille nälkä takaisin. Olin aamuaikaisella käväisemässä terveyskeskuksessa ja piikin saatuani istuin keskustelemaan kahvion pöydän ääreen yhden tuttuni kanssa. Hän oli Kintismän nuorena kokenut. Siinä terveiset vaihdettuamme hän sitten kertoi, kuinka vaikeaksi on mennyt ruokapalvelun saanti. Hän ei ollut saanut kunnanvirkaihmisiltä palvelua ja vastauksia, miksi ruokapalvelu ei toimi. Kunnan tekemien muutosten jälkeen ruokahuollon palveluissa, hänellä oli nyt takanaan seitsemän (7) kuukautta ilman tätä hänelle myönnettyä etuutta ja että Härkökankkaalle vie nyt tie.

Hän oli tehnyt potilasasiamiehen kanssa valituksen, mutta vastaus edelleen puuttui. Hänen kokemuksensa oli, että kunnan virkaihmiset eivät enää palvele heitä. Hänen kokemuksensa oli, etteivät ne halua edes kuunnellla. He pakenevat tuntemattoman byrokratian taakse. Koska olimme tuttuja ja olimme aiemminkin pohtineet maailmanmenoa niin hän koki, että minulle voi asiasta kertoa. Ymmärsin kuitenkin häntä niin hyvin, että apua ja neuvoa hän oli vailla.

Lupasin viedä viestiä heti eteenpäin. Virkaihmisten on syytä nyt oikeasti miettiä, kuka maksaa heidän palkkansa. Valtio korvaa kunnille kaiken mitä kuluja tästä palvelusta on. Ainoa vaiva on, että jonkun on tehtävä työnsä.

Seppo Räty sanoisi karskisti: Palvelua perkele!

Avainsanat: talvisodanpanttivangit, rajaseudunsiviilittalvisodassa, kintismänvankileiri, talvisodansuomussalmelaisetsiviilisotavangit, suomussalmenhärkökankaanhautausmaa, sepporäty