Satunnaiset kuvat

Rajakoulu

Uusimmat

Blogin arkisto

051 Maakuntapolitiikkaa, osa 2

Lauantai 22.10.2011 klo 20:54 - yrjöpoeka

Kainuun kuntien johtoporukat ovat jälleen kokoontuneet. Asialistalla ei mitään erikoista, mutta ainoa tärkeähkö asia on näköjään ollut se, ettei Puolangan nokkamiehiä kutsuttu mukaan. Uutta kokoontumista ei sovittu, mutta eiköhän se joku puuhaporukasta kutsu joukkoa vielä koolle. Saadaan uutinen Kainuun Sanomiin ja päälle makoisat kahvit. Kokouspalkkiot ja matkakorvaukset kuuluvat tietysti asiaan, vaikkei oikeata asiaa olisikaan.

Tämän maakuntalehden uutisen huonoin uutinen oli se, että Puolanka tietoisesti sysättiin syrjään huutolaispoikana. Kainuun maakunnan sosiaali- ja terveyslautakunta on uuden sosiaali- ja terveysjohtajan tultua virkaan, päättänyt kokoontua eri kuntien alueilla. Tarkoituksena näissä tapahtumissa on tavata kuntien luottamusjohtoa ja työntekijöitä. Ensimmäinen tämän mallin mukainen kokoontuminen on tulevalla viikolla juuri Puolangalla.

Päivän uutisen luettuani jäin miettimään, oliko muiden kuntien ainoana tarkoituksena tuhota sosiaali- ja terveyslautakunnan aloittama uusi työskentelymalli? Malli, jossa aidosti ja oikeasti halutaan kuunnella erityisesti pienten kuntien ongelmia. Tavoitteena lautakunnalla on mielestäni ollut se, että näin voimme yhdessä pohtia olemassa olevia kipupisteitä. Tämä yhteistyön malli on puuttunut tähän asti Kainuusta ja sille on ollut todella tilaus.

Tällä tapaamisellaan nämä poliitikot ja virkamiehet osoittivat todellisen kyvyttömyytensä todelliseen yhteistyöhön! Puolanka kuuluu Kainuuseen, mutta kuuluvatko nämä kokouksen pitäneet Kainuuseen? Kuinka työntekijät voivat rakentaa yhteistyötä tällaisen uutisoinnin jälkeen? Yhteistyö vaatii jatkuvaa sovittelua ja neuvottelua. Yhteistyö vaatii aitoa kuuntelemista, ei öykkärimäistä sanelua.

Jokatapauksessa sosiaali- ja terveyslautakunta kokoontuu ensi keskiviikkona (26.10) Puolangalla. Aiomme kuunnella mitä Puolangalla on sanottavanaan ja esitettävänään maakunnan suuntaan. Sosiaali- ja terveyslautakunnan on nyt toimittava maakunnallisena eheyttäjänä ja toivottavasti voimme vielä korjata tulehtuneita välejä. Toivottavasti toimiminen maakuntana ei ole myöhäistä?

Näille uutisessa patsasteleville tekisi mieli sanoa, kuten ”urkki” aikoinaan.

Saatanan tunarit!

Avainsanat: maakuntapolitiikkaa, kokouspalkkioitajahtaamassa, asiatonkokous, sanelupolitiikkaa, saatanantunarit