Satunnaiset kuvat

Kuusinki nuorena

Uusimmat

Blogin arkisto

154 Hesekieltä

Tiistai 15.11.2016 klo 7:55 - yrjöpoeka

Olen ollut kohtuullisen arka lähtemään ensijäille, koska en ole asunut järven rannalla. Odotin tänä syksyn jäiden tuloa siksi, että pääsisin luistelemaan. Kiantajärvi pysyi pitkään jäättömänä, koska koillistuuli puhalteli viikkokausia ja järvi pysyi liikkeessä. Rannoille kerty ryytynyttä jäätä paksuiksi kerroksiksi. Lopulta uskaltauduin kokeilemaan.

Jään pinnalle oli kertynyt muutama sentti lunta ja jään halkeileminen oli sitten nostanut vettä sekaan. Sen ansiosta luistelusta ei tullut herkkua rantojen läheisyydessä. Vasta selkävesiltä löytyi sellaista jäätä, jolla oli nautinto luistella. Pelkoni jäitten kestävyydestä poistui, juteltuani verkkonsa jo veteen laskenutta talvikalastajaa. Hän oli laskemassa lisää verkkoja ja kertoi jäätä olevan yli 20 senttiä kaikkialla. Paikoin jopa vahvempaa.

Siitä innostuneena kurvailin selkävesillä pari tuntia. Täytyy sanoa, että kesätauon jälkeen luistelu tuntui suoranaiselta nautinnolta. Muistelen kaiholla nuoruusaikoja, kun kiertelimme lumettomia järvenrantoja mopoilla ja pyörillä, etsien metsoja ja teeriä. Muistikuvieni mukaan silloin oli kirkkaana kirskuvia jäitä syksyisin pitkiä aikoja.

Koulupoikina etsimme rantojen läheisyydestä jäänalla makoilevia mateita. Made ilmestyi heti jäitten tulon jälkeen ja niitä yritettiin saada saaliiksi kolkkaamalla ne. Lyöntivälineenä oli paras kirves, sen hamarapuolella kun jysäytti mateen päänkohdalle, se pökertyi hetkeksi. Sitten kirveen teräpuolella äkkiä reikä jäähän ja kala reppuun. Paras pyyntiaika oli silloin, kun jää oli ohutta. 5 senttiä paksumpi jää tiesi vaikeuksia, kala ehti tointua lyönnistä kun reiän teko kesti liian kauan.

Näitä muistelin luistellessani ja katsellessani Kiantajärven selkävesiä.

Miten taas mieleni pahoitin törmäämällä ”pakolliseen” päivän tynkkyseen. Tämä narsisti oli taas päässyt otsikoihin paljastamalla Hesburgerin työntekijän nimen sosiaalisessa mediassa. Työntekijä oli aiemmin paljastanut, että hänen oli tehnyt mieli sylkäistä erään asiakkaan hampurilaiseen. Julkisuutta hakeva tyrkky kokee nyt olevansa sankari, tuomalla tämän työntekijän nimen esille.

Kaiken lisäksi hän uhriutuu taas kerran. Kokee itse olevansa lippalakissaan uhri ja nyt hän voi taas mennä syömään Hesburgeriin. Tämä episodi voi tuoda burgeriin todella sellaisen räkämällin, että nielemisessä voi olla vaikeuksia. Uskon hesen porukan olevan senverran solidaarista toisilleen, että uhriutujalle lyödään käteen maustettu burgeri. Nämä ”pakolliset” uhriutumiset ovat ilmeisesti tulleet jäädäkseen. Pitäkää tunkkinne (tynkkysenne) sanon minä.

Kainuun onneksi Terrafame Talvivaarassa on saanut senverran tulosta aikaiseksi, että valtion lisärahoitus varmistui. Kainuun aluetalouden kannalta tämä päätös oli hallitukselta kiitoksen arvoinen. Maailmanparantajille tämä ei tietenkään sopinut. Jotkut todella uskovat että sähkö tulee töpselistä. Toisekseen nämä tahot uskovat, että Kainuulle on parasta, kun maahan ja metsiin ei kosketa ja asukkaat viedään kehäkolmosen sisäpuolelle.

Onneksi on olemassa enemmistö, joka tietää Kainuun aluetalouden tarvitsevan työtä, tyätä ja vielä kerran työtä. Ilman työtä meidät todellakin rahdattaisiin etelän reservaatteihin. Töpselistä tuleva sähkö maksaa. Tarvitaan työtä. Maasta ja metsistä, siellä on Kainuun selkäranka. Luontoa meille jää vielä yllinkyllin.

Tästä kirjoituksesta moni nyt mielensä pahoittaa. Valitettavasti.

Avainsanat: heikotjäät, talviverkkokalastus, kolkkamateita, hesburger, terrafame