Satunnaiset kuvat

teno 3-8.72007 073

Uusimmat

Blogin arkisto

164 Dopingia ja rivienväliä

Keskiviikko 23.8.2017 klo 13:58 - yrjöpoeka

Norjassa on maansuru. Hiihtotähti menettää miljoonia ja samoin sponsori. Puhtoiset norskit ovat raivoissaan muilla maille. Tämähän oli pelkkää huulivoidetta, keskittykää tärkeimpiin doping ongelmiin siellä kirjoitetaan. Aamun uutiset kertovat nyt, että Johaugin käry ja rangaistus laitetaan nyt suomalaisten piikkiin. Selitys on se, että suomalaiset kostonhimoisena kansana haluavat rangaista viattomia norjalaisia. Moninkertainen maailmanmestari Maarit Björgen pitää tuomiota epäoikeudenmukaisena.

Koska minulla on hirthinen huumorintaju ymmärrän tämän näin. Maaritista on epäoikeudenmukaista että vain Johaugia rangaistaan. Maarit itse on käyttänyt aivan samoja mömmöjä ja hän ei valitettavasti nyt kärynnyt yhtäaikaa. Se on todella epäoikeudenmukaista. Kaiken kaikkiaan urheiluhullu norskikansa ei voi sulattaa sitä, että hiihtojoukkueen johto on antanut tällaisen tapahtua. Jokainen ymmärtää sen, että tuota huulivoidetta on käytetty peittämään saman aineen käyttö. Norskit uskoivat siihen, ettei kukaan uskalla asettaa heidän selitystään kyseenaliseksi.

Suomalaiset ruoskivat itse itsensä hengiltä Lahden käryjen jälkeen. Norjalaiset eivät tee samoin. Heille on tärkeintä etsi syy muista ja etsiä porsaanreikiä järjestelmistä. Nyt jo pohditaan, voisiko Johaugin sittenkin vielä osallistua seuraaviin talviolympialaisiin. Hän itse ja hänen tukijoukkonsa etunenässä. Pakko on tehdä työtä sen eteen, koska omat tulot ovat sen myötä vaarassa. Tämä oli onneksi hiihtourheilulle. Nyt lopultakin tiedetään se, ettei puhtailla jauhoilla kulje kukaan. Ei varsinkaan norjalaiset. Seuraava käry on jo oven takana.

Päätin eilen kirjoitukseni oman tekemiseni pohdintaan ja lupaukseen. Eikös vaan löytynyt arvostelija, joka oli lukenut kirjoitukseni rivien välitkin. Erityisesti sen, etten selkeästi kertonut tukeni ja auttamiseni kohteena olevan vain kantasuomalaisia. Kuten eilen kirjoitin, rivien välissä ei lue mitään. Rivien väliin en aio lisätä mitään. Teksti on juuri sellainen kun halusin ja tarkoitin. Annan apuani niille jotka sitä oikeasti tarvitsevat. Erityisen hyvin huolehdin ystävistäni.

Näinä aikoina juuri se on tärkeätä. Vahvat tukevat heikoimpia.

Avainsanat: theresejohaugindopingkäry, kostonhimoisetsuomalaiset, maaritbjörgen, neuvostokommunikeastaluettiinrivienvälit, vahvojentehtävätukeaheikoimpia