Satunnaiset kuvat

Hartaushetki/kuva Teppo Turpeinen

Uusimmat

Blogin arkisto

266 Mietteitä hullusta maailmasta

Lauantai 8.12.2018 klo 16:37 - yrjöpoeka

Mitä ihmiset sanovat kun kuulevat, lukevat ja näkevät uutisia raiskauksista. Lisää poliiseja. Entistä ankarammat rangaistukset. Ulkomaalaiset eristettävä heti autiolle saarelle. Rikoksiin syyllistyneet heti takaisin kotimaihinsa. Tämä on se konsepti jonka kuulemme näinä päivinä. Kirveitä hiotaan ja vaaditaan ”kansan” tuomiota kaikille raiskaajille.

Raiskaajilla ja raiskaajilla on kuitenkin eroa suu vaahdossa huutavien mielestä. Ulkomaalaiset ja erityisesti arabeilla, on heidän mielestään geneettinen ominaisuus raiskaajiksi. Suomalaisten raiskaukset ovat joko yksittäisjuttuja, tai humalapäissään tapahtuneita vahinkoja. Niitä ei voi ”kansan” mielipiteen omaavien mielestä samaistaa arabien raiskauksiin. Ei sittenkään, vaikka vuoden jokaiselle päivälle laskettuna raiskataan valkoisten toimesta jokapäivä noin kaksi naispuolista. ”Hyvinä” vuosina jopa kolme naispuolista saa kokea ”yksittäistapauksen” aiheuttaman huuman. Joka päivä.

Palaan tuohon aloitukseeni. Kun ”kansan” äänellä puhuvat vaativat virkavaltaa kaduille, unohtuu yksi pieni asia. Mitä me itse olemme tehneet vanhempina ehkäistäksemme raiskaukset? Mitä on koululaitos tehnyt saman asian eteen? Mitä ovat terveydenhuolto- ja sosiaaliviranomaiset tehneet? Kaikki me aikuiset olemme olleet alusta asti tietoisia nuorten miesten massamuuton aiheuttamista ongelmista. Kuitenkin olemme jättäneet huolehtimatta omista läheisistä, lapsista. Sen sijaan olemme keskittyneet huutamaan lisää poliiseja. Lisää ankaria rangaistuksia.

Voimme laskea kaavalla, että jokainen päivä raiskataan noin yksi suomalainen neitonen ulkomaalaisen miehen toimesta. Jokainen päivä raiskataan noin kaksi suomalaista neitosta suomalaisen miehen toimesta. Meitä ei huoleta se, että vuosittain yli tuhat suomalaista neitosta saa sieluunsa ja ruumiiseensa ikuisen vamman. Toiset eivät selviä siitä koskaan. Toiset jotenkuten. ”Kansalle” riittää vain se, että poliiseja on saatu lisää ja entistä ankarammat tuomiot. Uskooko kukaan, että raiskaus ongelma tällä häviää?

Kyllä meidän on lähdettävä kodeistamme liikkeelle. Kouluista ja kaikista muista lapsia lähellä olevista tahoista. Meidän on huolehdittava siitä, että lapsemme tietävät vaaroista joita ulkopuolella on. Raiskaajien hormoonit ovat niin korkealla tasolla, että niihin eivät vaikuta rangaistukset ja poliisien määrä. Ne eivät ole loppuneet missään totalitäärisessäkään valtiossa. Voi olla, että siellä käy päinvastoin. Mitä enemmän kaduilla marssii univormupukuisia, sitä turvattomampaa se on nuorille neitosille. Marssijat ovat kaikkialla sataprosenttisesti miehiä. Nuoria ja heidän hormooninsa käyvät kuumina.

Näimme näitä marssijoita itsenäisyyspäivän aikana pääkaupungin kaduilla. Älyä ei heillä ollut, mutta testosteronia sitäkin enemmän. Juuri tuollaisia hormooneja täynnä olevia, ovat myös raiskaajat. He eivät erotu tästä joukosta. Uskonmeko kukaan, että tämän joukkion lähellä olisi turvallista olla? Mikäli et tunnusta heidän uskoaan olet vaarassa. Erityisesti jos olet vihreä nuori neitonen. Tai neitonen kuuluisi vasemmistolaiseen maailmaan. Ei olisi turvallista tämän kansan parissa. Tämän ”kansan” edeltäjät näyttivät viime vuosisadan aikana naisille, mikä on näiden rooli.

Koti ja koulu ovat edelleenkin tärkeimmät sivistäjät ja turva. Terveydenhuollon asiantuntemuksella terästettynä. Niitä vaalikaamme.

ps. tuomitsen jokaisen raiskauksen, tekipä sen kuka tahansa. Tuomitun pitää kärsiä rangaistuksensa pahimpien väkivaltarikollisten parissa. Siellä he saisivat sosiaalikasvatusta ja yhteiskuntaoppia.

Avainsanat: nuortennaistenraiskaukset, testosteroni, kovenevatrangaistukset, kansanvaatimukset, kotijakoulusivistäjinä

239 Raiskattu ja kuohittu

Tiistai 6.11.2018 klo 18:46 - yrjöpoeka

Tutkailin kaikkien puolueiden kotisuvuja ja muita sivustoja ihan yleisestä mielenkiinnosta. Tämä on jatkoa edellisten päivien rokotuksille. Kaikkein pienimmät puolueet RKP, Kristilliset ja Sinen tulevaisuus olivat ensimmäisniä kohteina. Vertailin näiden takiais puolueiden kotisivujen kautta tulevaa yleiskuvaa ja se on jokaisella erilainen.

RKP oli minulle yllättävän vaisu ja tuli vahva tunne, että puolueessa ei edes välitetä laittaa panoksia sosiaaliseen mediaan. He tietävät ruotsinkielisten äänestävän omia ehdokkaita. Lisäksi puolue luottaa siihen, että ehdokkaille on rahaa jaossa reilusti. Eipä siis tarvitse kosiskella ketään ulkopuolista ja suomenkielistä ja rahatonta mukaan yläluokan karkeloihin. Rahan perusteella olisin kuvitellut sivustojen olevan sellaisia, että köyhille tulisi kerralla selväksi mitä joukkoa hurrit ovat.

Kristilliset ovat aivan samaa sakkia. Heillä ei ole rahaa, mutta sitä vastoin palava usko. Usko siihen, että he ovat armoitettua joukkoa. Sivustot ovat todella köykäiset ja niitä ei suinkaan paranna nähdä ensimmäisenä kärsivän näköinen Päivi Räsänen. Hänellä ei ole muuta asiaa kuin kertoa, että abortti on syntiä. Nyt hän vielä julistaa sitä minun mielestäni aika kornisti. Hän puhuu omasta tytöstään, että jos tyttö raiskattaisiin hän kehoittaisi synnyttämään raiskaajan siittämän lapsen. Täytyypä sanoa, että tuo on sellaista uskoa jota ei kaikilta löydy. Raiskaus on Räsäselle Jumalan tahto.

Siniset ovat aivan toisesta ääripäästä. Heillä on todella pontevat kotisivut ja heiltä löytyy sivustolta paljon materiaalia. Sivustoa lukiessa ei aina tiedä luenko persujen sivuja vai sinisten. Eivät ne persut karvoistaan eroon pääse sinistymällä. Mikäli Timo Soini saisi hillotolpan jossakin huitsin nevadasta, muu porukka olisi hyvin nopeasti takaisin emopuolueessa. Jokatapauksessa sivuilta selviää ainakin itselleni se, että siniset saavat useita ehdokkaita tulevissa vaaleissa lävitse. Sen tueksi ovat muutamat sinimunat aloittaneet samojen fraasien käytön persujen kanssa maahanmuutosta.

Vasemmiston sivut olivat yllättävän köykäiset. Se oli selvää, että suomalaista aseteollisuutta vaaditaan lopetettavaksi. Rivien välistä voin lukea, ettemme tarvitse aseita koska ystävällinen naapurimme tuo niitä tarvittaessa. Sivustoja tutkiessa käy myös selväksi se, miksei puolue ole pystynyt oppositiossa kasvamaan enempää. He parveilevat vihreiden kanssa samoilla vesillä ja ilmastossa. Kaikkein surkeinta on se, että vasemmisto on todella jämähtänyt menneisyyden vangiksi. Yksittäisellä jäsenellä voi olla aivan normaaleja ajatuksia, mutta puolueen oikea sanoma tukehduttaa tehokkaasti itsenäisen ajattelun. Vasemmisto ei ole muuttunut miksikään. Sama meno kuin 100-vuotta sitten.

Kokoomus on raiskannut ja kuohinut Toivon. Peru(i)ssuomalainen nimi on valjastettu kokoomuksen tarpeisiin. Sivustoa tutkiessa ja eri politiikkojen omia sivuja katsellessa sama tunne vahvistuu. Jos ovat jotkin pienpuolueet yksisilmäisiä niin sitä ovat myös kokkarit. Se käy sivustoilta ilmi, että rahaa on ja sen annetaan näkyä. Kokoomuslaiset myös haluavat sen näkyvän, että vain heillä on oikea tieto yrittämisestä. EK ja Suomen yrittäjät kiittävät.

Eräs hyvä ystäväni on Toivo nimeltään. Häntä oikeasti v..... nimen kuohitseminen kokoomuksen toimesta. Hän harkitsee nimen muuttamista.

Jatkuu huomenna. Sos Demi ja kepu. Pahnan pohjimmaisena Liike Nyt.

Avainsanat: puolueidenkotisivut, sivustojenulkoinenilme, päiviräsänen, raiskattutytär, jumalantahto, sinimunat, kokoomuskuohitsitoivon

219 Miljoona täynnä

Torstai 18.10.2018 klo 17:34 - yrjöpoeka

Raharikkaat kertovat ensimmäisen miljoonan hankkimisen olevan se vaikein osuus. Sen jälkeen he kertovat olevan helpompaa, koska ei tarvitse enää tehdä muuta kuin monistaa miljoona riittävän monta kertaa. En tiedä kuinka todenperäinen tämä väittämä on.

Tänään 18.10.2018 hieman ennen klo 16.00 sain ensimmäisen miljoonani täyteen. Pidin vielä pari vuotta sitten tällaista lukua täysin mahdottomana. Tämä vuosi on sitten osoittanut sen, että voin saavuttaa miljoonan rajan jo tämän vuoden aikana. Se päivä tuli nyt nopeammin. Sitä en tiedä voiko seuraavan miljoonan rajan saavuttaa pelkällä monistamisella? Epäilen sitä vahvasti.

Moni lukija miettii nyt varmasti sitä, että olen rikastunut jollakin keinottelulla. Rikastumisesta ei ole ollenkaan kysymys. Tämä miljoonan raja tuli vastaan kotisivujeni yksittäisissä kävijämäärissä. Olen erittäin otettu tästä luvusta ja erityisesti sen nopeasta noususta.

Jatkan kirjoittamista kuten olen tehnyt aiemminkin. Pyrin pitämään juttuni asiallisina ja kantaa ottavina. Käyn lävitse ajankohtaisia asioita ja elämää yleensäkin. Se mitä minun on parannettava on Suomen kielen parempi osaaminen. Kainuun murre näkyy varmasti jatkossakin joisssakin sanoissa ja sanonnoissa. Tästä on hyvä jatkaa.

Tätä merkkipäivää vietimme lastenlasten ja vaimoni kanssa Hossan kansallispuistossa. Lapsilla oli hauskaa koiramme Usvan kanssa. Iloinen nauru ja mekastus kuului nuotiopaikalta, jossa lapset viihtyivät useita tunteja vaahtokarkkeja paistellen. Paluumatkalla lapset ja Usva nukkuivat sikeästi. Hyvä syksyinen ulkoilupäivä täydentyy pyykinpesulla ja saunassa käynnillä. Vaatteet ja lasten tukat tuoksuvat savulle.

Tästä on hyvä jatkaa.

IMG_20181018_165840.jpg

Avainsanat: ensimmäinenmiljoona, monistaminen, kotisivujenkävijämäärä, kainuunmurre, suomenkieli, hossankansallispuisto, vaahtokarkit

175 Ihan pihalla

Keskiviikko 22.8.2018 klo 15:57 - yrjöpoeka

Nuoret suomalaiset pariskunnat ovat näinä aikoina entistä enemmän pihalla. Enemmistö elää toki aivan normaalia elämää ja tämä pihalla olo vaivaa pientä osaa. Ruotsinkielisellä rannikko alueella Vaasan lähistöllä on perheisiin tarttunut usko omasta erehtymättömyydestä. Tämä tauti on tarttuvaa ja samanhenkiset nuoret alkavat uskoa itseensä aivan liikaa. On aiheellista viimeistään nyt viranomaisten puuttua kovalla kädellä näihin uskomushoitoihin hurahtaneisiin.

Kyse on siitä, että osa uskoo todella kansalaisten yleisen rokotussuojan olevan vaarallista ja tarpeetonta. Juuri tänään media kertoo kahdesta perheestä, jotka jättivät lapsensa rokottamatta ja nyt saivat ulkomaan tuliaisinaan tuhkarokon. Tuhkarokosta ei näille vanhemmille ole haittaa niinkään, koska heidät on todennäköisesti rokotettu lapsina. Tuhkarokko ei ole vaaraton tauti, vaan se aiheuttaa myös turhia kuolemia. Kaiken lisäksi se voi aloittaa tuhoisan leviämisen. Tuhoisaa se on siksi, että lisääntyvissä määrin osa nuorista perheistä ei vie lapsiaan rokotettaviksi.

Vaasan rannikko alueella tämä on jo epidemia. Siellä on vallalla myös hysteriaa ns. hopeaveteen. Ylen lähetyksissä viime talvena siellä asuvat ihmiset kertoivat juovansa sitä säännöllisesti. Vielä pahempaa oli kuulla ja nähdä erään äidin kertovan, että hän juottaa tuttipullosta pienelle puolustuskyvyttömälle lapselle tätä elimistöön kuulumatonta myrkkyä. Olemme joskus lukeneet Amerikan kaikista ihmeistä ja sen uskomattomista yhdyskunnista, joissa joku ”profeetta” hallitsee opetuslapsiaan. Pahimmillaan se on siellä johtanut joukkoitsemurhiin.

Nämä uskomushoidot ja tavat eivät kuulu suomalaiseen kulttuuriin ja niistä olisi kovalla kädellä päästävä irti. Perheet jotka kieltäytyvät lastensa rokotuksista, pitäisi pakkorokotuttaa. Mikäli haluamme yhteisönä pitää yllä vastustuskykyämme niin siitä on pidettävä kiinni. Kaiken lisäksi me saamme kokoajan maahamme sellaista väkeä, joilla on tuomisinaan toisenlaisia tauteja ja bakteerikantoja. Siksi väestön suojaustaso on pidettävä erittäin hyvänä.

1800-luvulla oli yleistä, että nälänhätä jaksojen aikana väestömme koki myös tautien muodossa kovia. Vielä 1900-luvun puoleenvälin jälkeenkin tuhkarokko oli kohtalaisen yleinen tauti. Suomalaisten lapsi kuolleisuus on saatu rokotusten avulla todella hyvin hallintaan. Mikäli annamme näiden uskomushörhöjen rikkoa tämä hyvä suoja, voivat suojatutkin lapset sairastua. Oman lapsen kuolema on kova koettelemus perheelle. Meidän on pidettävä huoli siitä, ettei yhtään turhaa kuolemaa myöskään satu.

Pääministerimme eilinen uho siitä, kenen jälkiä hän on korjannut, taisi kolahtaa täysillä omaan nilkkaan. Vihervasemmsiton sijaan keskusta ja kokoomus on vuorotellen ajanut talouttamme umpikujaan. Keskustan kehuminen nyt on silmänlumetta, koska maailman yleinen nousukausi auttoi hallitusta hyvin paljon. Sipilän johtamat joukot ovat todella hurskaasti unohtaneet Santeri Alkion perinnön. Kevään vaaleissa suuri osa puolueen kannattajista jää kotiin. He eivät enää luota Sipilän johtaman klikin hurskasteluihin.

On kotiintulon aika, miettii nyt moni.

Avainsanat: uskomushoidot, hopeavesi, lapsikuolleisuuskasvaa, tuhkarokko, rokotuspakko, vihervasemmisto, santerialkio, onkotiintulonaika

110 Soini siirtyy keskustaan

Tiistai 8.5.2018 klo 13:23 - yrjöpoeka

Lueskelin netissä Maaseudun Tulevaisuuden artikkelia Timo Soinin sanomisista. Olen seurannut kuinka Soini on entistä enemmän kertomassa Maaseudun Tulevaisuudessa ja vieläpä Suomenmaassa, omia ajatuksiaan. Ajatuksiaan tulevaisuudesta ja katkeroituneita ajatuksia Halla-ahosta. Voiko entinen suuren puolueen puheenjohtaja alemmaksi vajota?

En arvosta Halla-ahoa pätkääkään ja pidän häntä liikaa lukeneena luuserina. Timo Soini on kuitenkin itse kaivanut kuopan itselleen. Hyväksyessään Matias Turkkilan vastaamaan Perussuomalaisten tiedoittamisesta ja puolueen näkyvyydestä sosiaalisessa mediassa, Soini astui miinaan. Vanhoillisena henkilönä hän ei pystynyt näkemään kuinka avoimesti Turkkila nosti omat joukkonsa puolueen eturiviin. Hän itse ja hänen mukanaan muut vanhoilliset hykertelivät onneaan, kun Halla-aho ja kumppanit tulivat hiljaa puolueen jäseniksi.

Viimein kaikki oli valmista ja työmies Putkonen oli saatu Juudakseksi pettämään mestarinsa. Soini oli ennen puoluekokousta alkanut ymmärtää, ettei hän voisi enää voittaa puolueen puheenjohtajuutta. Siksi hän sai puhuttua Halla-ahon entisen kumppanin Sampo Terhon bulvaanikseen. Se ei enää riittänyt pelissä, jota ohjasi Soinin valitsema Turkkila. Turkkila on mies joka mieluimmin viihtyy varjossa. Pakko nostaa hattua erinomaisesta operaatiosta. Valitettavasti operaatiolla on lyhyet jäljet. Persut katoavat historian hämärään kuten teki SMP aikoinaan.

Soini on alkanut todellakin puhua seuraavista vaaleista ja mukanaolostaan niissä. Hänen puheissaan on aivan samankaltainen kaiku kuin Väyrysellä. Molemmat ovat puhuneet keskustalaisesti ajattelevien voimien kokoamisesta. Voisiko vetää suoraan johtopäätökseksi, että keskusta on pessyt Timo Soinin kunnon kepulaiseksi? Siitä kielii se, että nämä aluksi mainitut lehdet tekevät juttua Soinista vähän väliä. Olen nähnyt myös sosiaalisen median kentällä, kuinka keskustan isäntämiehet ovat alkaneet kehua Soinia.

Veikko Vennamo puhui seteliselkärankaisista ja Soini jatkoi siitä puhumista. Menetettyään puolueensa hän itse on muuttunut vähän yli 50-kymppisenä katkeroituneeksi kalkkikseksi. Hänestä voi puhua myös seteliselkärankaisena. Häntä kiinnostavat vain ne luottamuspaikat joista maksetaan kunnolla. Hän itse kertoi sen sanoessaan, ettei häntä kiinnosta maakuntavaalit. Hän on valmis vain eduskuntaan ja eurovaaleihin.

Näin se maailma muuttuu. Jytkyn tekijästä sutkiksi.

Avainsanat: loikkaakotimosoinikeskustaan, soinimiettijatkoaseuraavissavaaleissa, maaseuduntulevaisuus, seteliselkärankaiset

062 On totuuden aika

Lauantai 10.3.2018 klo 5:52 - yrjöpoeka

Eräs suomalaine puolue on lanseerannut ajatuksen, että on kotiintulon aika. Nyt voisimme lanseerata pikaisesti seuraavan sanonnan. On totuuden aika. Lukiessani sosiaalista media ja eri medioiden netissä julkaisemaa aineistoa olen päätynyt ennustukseen, on totuuden aika.

Mitä se on. Se on palaamista useamman totuuden aikaan. Eilen on ollut vallassa vain yksi totuus ja sitä yritetään julistaa tänäänklin. Kaikki hallitusta liehakoivat julkaisut yrittävät voimallisesti torjua kaikki vastustavat mielipiteet. Nähtyäni juuri tänään aamulla sen voimallisen viestin millä torjutaan kepulandian voimaantulo olen todella onnellinen. Järki voittaa. Kepulaisten aisankannattajat yrittävät kysellä omissa medioissaan, että onhan pakko hyväksyä hallituksen suunnitelma sotesta. Kyselyt lyövät juuri nyt satraappeja kynsille.

Urho Kekkosen munanjatkeen evp. Keijo Korhosen johtaman maakuntalehden Kainuun Sanomien kysely kertoi juuri nyt kaiken missä vanhoillisimmissa maakunnissa mennään. Tästä ei kainari kyllä uutista tule tekemään. Kainuussa on ollut oma hallintokokeilunsa, jota kaikki merkitykselliset ihmiset ihannoivat. Tiettyyn rajaan itsekin ja se liittyy yhdessä tekemiseen. Jossakin vaiheessa Kainuun kunnilla oli yhteinen ajatus. Se kuitenkin erityi hyvin nopeasti kun pienimmät kunnat huomasivat heidän joutuneen ajopuiksi. Ajopuuteoria selittänee historiaa tunteville ennemän.

Tänään puhutaan pakosta. On pakko tehdä sitä ja tätä. Tänään ja huomenna on ainoastaan pakko kuolla. Hallituksen sotepakko ei ole todelline pakko. Voimallinen pakotus on vyörynyt kotiini asti, että ole sinä Yrjö prkl.. hiljaa. Koska en osaa olla hiljaa jatkan kirjoittamista.

Tänään.

Huomenna.

Jne.... prkl...

Avainsanat: kotiintulonaika, keijokorhonen, urhokekkonen, ajopuuteoria

243 Suomi kuntoon

Lauantai 30.12.2017 klo 20:23 - yrjöpoeka

Nämä sanat ovat painuneet syvälle suomalaisten mieleen keskustapuolueen ansiosta. Sipilän johdolla on aloitettu kuntoon laitto kaikkein surkeamassa tilassa olevien ihmisten kurmottamisella. Työttömät ovat hallituksen mielestä laiskoja ja itse syyllisiä työttömyyteen. Useissa sosiaalisen median keskusteluketjuissa hallituksen toimia tässä asiassa puolustetaan surutta. Töissä olevat tai jo työelämästä eläkkeelle jääneet pitävät hallituksen toimia oikeina. Kun itsellä ovat asiat hyvin, ei anneta armoa heikoimmille.

Uuninpankkopoika Saku Timonen on ansiokkaasti kritisoinut hallituksen toimia. Nyt yhden työttömän aloittama nimienkeruu kansalaisaloitteen muodossa sai viikossa yli 50000 allekirjoitusta. Itse olen sen etenemiseen skeptinen. Hallitus ei halua aloittaa keskustelua uudelleen. Todennäköisesti aloitteen tekstistä löydetään syy blokata se. Toivottavasti jokainen työtön lähettää jokaviikko 5 eri kansanedustajalle työhaku ilmoituksen. Saavat siinä syynätä papereita ihan työkseen. Todennäköisesti kansanedustajat pääsevät näin ensimmäistä kertaa oikeisiin töihin.

Talvi on ollut leuto ja kovia pakkasia odotellaan. Leuto alkutalvi tuo säästöä lämmitykuluissa. Leudon talven haittapuoli on runsas lumentulo. Viimeisten viikkojen aikan sitä on tullut riittävästi. Kahden viimeisen vuorokauden aikana on satanut runsaasti märkää lunta ja se on tuottanut ongelmia sähköverkoille. Aamun herätys oli etsiä trangia-keitin ja keitellä oikeat pannukahvit. Tänään ei ole tarvinnut miettiä mitä tekisi. Lumitöitä on riittänyt ja lisää on luvassa, kun katsoo sääennusteita tuleville päiville. Pientä pakkasta ja runsasta sadetta. Sähköverkoston ongelmat tulevat jatkumaan ja kylmenevissä asumuksissa keitellään jatkossakin kahvit trangialla.

Mikäli tilanne jatkuu pitempään voivat taloudet olla tiukoilla lämmön suhteen. Itse sain tänään kokea pidemmän katkoksen ja se ei tuntunut hyvältä. Mikäli leudot ja runsaslumiset talvet jatkuvat on harkittava oman sähköntuottolaitteen hankinta. Sähköä tarvitaan sen verran, että öljypoltin ja kiertovesipumppu toimii. Samoja ongelmia pohtivat tänään useat taloudet. Näin ainakin kertovat kaverit facebookissa. Pakastimet ovat vielä täynnä syksyn satoa. Hirvenlihaa ja marjoja. Omassa pakastimessa on vielä jonkinverran itse pyydettyä jäämeren lohta. Huomenna lämpiää savustuspönttö ja siellä kypsyy kunnollinen pala lohenkylkeä. Lämpö ja kunto pysyvät yllä lumitöiden ansiosta. Pakastinta on nyt tyhjennettävä etteivät pääse ruoat pilaantumaan.

Radion uutisissa kerrotaan juuri nyt kello 20.00 Kainuun maakunnan alueen hätätiedotetta, joka johtuu runsaasta lumentulosta ja sähkökatkoksista. Tilanteen ennustetaan jatkuvan vielä useita päiviä. Puhelinyhteydet eivät enää kaikkialla toimi ja sitä varten radiossa luettiin nyt ohjeita. Tästä voi syntyä kriisejä koska puita kaatuilee sähkölinjoille ja maanteille. Omat lähikadut ovat tänään saaneet kokea tämän. Nyt olisi hallituksen tehtävä palkata työttömiä lumi- ja raivaustöihin. Oikealla palkalla työtön lähtee takuuvarmasti työnlaitaan kiinni. Nämä työt eivät vaadi korkeakoulupohjaa.

Juhana Vartiainen on lukittava omaan työhuoneeseensa eduskunnassa. Puhelimet ja sähköposti suljettava. Harjoitelkoon siellä työttömien puolesta työhakuilmoitusten laadintaa.

Avainsanat: keskustalaittaasuomenkuntoon, työttömienaktivoiminen, uuninpankkopoika, kainuunmaakunnanhätätiedote, kotitaloudetongelmissasähköjenkatkettua, juhanavartiainen

220 Muisteluksia viime vuosisadalta

Sunnuntai 19.11.2017 klo 11:33 - yrjöpoeka

Jostakin syystä tänään on tullut menneitä aikoja mieleen. Keskustelimme vaimoni kanssa niistä aamuruokailun yhteydessä. Muistelukset toivat mieleen sen, voisiko nykyajassa nuoret joutua yhtäkoviin tehtäviin. Lainsäätäjä on tehnyt kaikkensa, etteivät nuoret saa joutua fyysisiin töihin. Pelätään kasvavien nuorten kehityksen vaaraantuvan moisesta.

Tämä on sinällään todella kummallista, koska samaan aikaan kannustetaan nuoria urheilun saralla entistä kovempiin suorituksiin. Entistä nuorempana on aloitettava vaativat ja raskaat harjoitukset. Ne tähtäävät siihen, että kun ihminen on 25 – 35-vuoden iässä hän on fyysisesti parhaimmillaan. Tämän allekirjoitan omiin kokemuksiin perustuen. Kokemukseni ovat raskaista maatalon töistä sekä metsätöistä.

Aamun muisteluksissa nousi esille omat kokemukseni siitä, mitä vanhin poika joutui ottamaan vastaan 9-lapsen perheessä. Vanhimman pojan roolissa jouduin isäni fyysisten vammojen takia ottamaan aikuisen miehen roolin välittömästi kansakoulun päätyttyä. Olin jo sitä ennen tehnyt metsätöitä erityisesti halkosavotan muodossa useina talvina ja keväisin metristen koivuhalkojen teossa.

Isäni ei pystynyt jostakin syystä itse maatalossa teurastamaan kotieläimiä. Siksi oma vaarini oli oppi-isänä teurastamisen jalossa taidossa. 14-vuoden iässä olin jo hyvin kokenut siinä puuhassa. Kuvaavaa oli viimeisenä kouluvuotena minun viikon mittainen poissaoloni koulusta. Luokanvalvoja tivasi minulta kaikkien kuulleen missä olen ollut. Vastasin ykskantaan, että siantapossa. Opettaja tietysti siihen, ettei sian tapossa voi viikkoa mennä. Minä siihen sitten lisäsin, että jokaisena päivänä teurastin useita sikoja. Meillä oli silloin useina vuosina sikoja kasvamassa teuraaksi ja oli kannattavaa teurastaa ne kotona ja myydä suoraan kauppialle ja yksityisille ostajille.

Välittömästi koulun päätyttyä 1968 keväällä, sain käteeni uuden moottorisahan. Nyt minulle tuli tehtäväksi hakata kotimetsistä puutavara perheen elättämiseksi. Se oli silloin itsestään selvää ja siinä ei auttanut sanoa, että olen liian nuori. Olin siihen mennessä jo saanut hyvän fyysisen pohjan maatalon jokapäiväisissä töissä. Metsätyöt sujuivat hyvin ja leimikko toisensa jälkeen joutui käsittelyyni. Tein pinotavaraa alkutalvesta ja ajoin ne sitten hevosella tienvarteen. Sen jälkeen tein tukkipuusavotan. Silloin ja myös nyt jälkikäteen, itselleni kaikkein mieluisimpia töitä oli hevosen kanssa työskentely. Ensin piti suunnitella ajoreitit ja hiihtää ne valmiiksi. Sen jälkeen ajoin ne hevosella tyhjäreki perässä. Yön jälkeen siinä voi jo aloittaa ensimmäisten kuormien ajon kevyillä kuormilla. Toisen vuorokauden jälkeen sai lyödä jo puuta niin paljon kuin rekeen sai mahtumaan.

1973 menin asepalvelukseen Parolan panssariprikaatiin. Siellä sain PstP-koulutuksen. Asepalvelukseen mennessä olin pelkkää kuivaa lihasta. Painoin mennessä 65-kiloa. Jatkuvassa muonituksessa ja armeijan hellässä hoivassa painoni nousi 85-kiloon. Armeijan jälkeen hyppäsin tammikuussa 1974 uudelleen palstan reunaan pöllintekoon. Maaliskuussa painoni oli jälleen kuivakat 65-kiloa.

Kuulen vieläkin korvissani hevosen hörinän tallista, kun nousin aamuaikasella ja astuin ulos. Hörhöttely jatkui ja loppui vasta kun apelaatikko oli edessä.

Avainsanat: perheenvanhinpoika, suurperhe, teurastamisenniksitennevanhaan, kotimetsänhankintakauppa, parola, panssarintorjuntapataljoona

219 Kuppi nurin

Lauantai 18.11.2017 klo 19:22 - yrjöpoeka

Tämä on tuttu sanonta, kun jokin asia tai juttu menee ns. ylihilseen. Voihan se tietysti mennä myös yli ymmärryksen ja tarkoitan tällä itseäni. Usea nurjamielisesti allekirjoittaneeseen suhtautuva allekirjoittaa juuri tämän kohdan. Vuosien mittaan olen tähän jo tottunut ja se ei minua häiritse. Viime kunnallisvaalien jälkeen ajattelin jäädä aivan hiljaa pohtimaan maailmanmenoa. Tarkoitus oli myös olla omissa oloissani ja antaa muiden pohtia politiikan maailmaa minunkin puolestani. Tämä oli tarkoitus.

Kaikki ei mene kuitenkaan kuin Stromsoossa. Olen aktivoitunut kirjoittamaan politiikasta ja erilaisista ilmiöistä sen liepeillä. Jokunen lukija on eksynyt lukemaan mitä olen ajukopasta ulos milloinkin suoltanut. Tänään olen kulkenut maakunnan pääkaupungissa ja käväisin myös kansaliike SN (Sauli Niinistö) kampanja tilaisuudessa. Ihmiset ovat mielestäni erittäin tyytyväisiä nykyisen presidentin työhön. Näyttää ja tuntuu siltä, että entinen jatkaa seuraavat kuusi (6) vuotta. Äänestin häntä viime kerralla ja ei ole syytä vaihtaa hyväksi todettua.

Otisikon mukaisesti kuppini kaatui äsken totaalisesti nurin lukiessani yhden facebook kaverini seinää. Hän oli ottanut aiheekseen Verkkouutisten jutun ja tehnyt siitä mietiskelevän aloituksen. Seuraan kavereitteni juttuja ja kommentoin niitä tarvittaessa. Yleensä ottaen en menetä malttiani kenenkään kommentointien takia, mutta nyt oli pakko. Eräs Kainuulainen kulttuurialan ihminen oli kommentoinut aloitusta sanasta sanaan näin:

Kannattaa miettiä myös sitä, mihin Suomi valmistautuu ja mihin suomalaisten mieliä muokataan. 
En hämmästyisi, jos pikkuoppilaiden joukkoon ilmaantuu vaikkapa sotilaskotisisar kertomaan kivoja lottatarinoita. Kouluissa ja muualla valmistaudutaan itsenäisyyspäivän juhlintaan, ja varmasti monessa paikassa myös kenttäharmaissa sävyissä.

Voitte uskoa, että minun kuppini kaatui kerta heitolla. Vastasin salamannopeasti näin:  V..... mitä paskaa ihminen keksii suoltaa suustaan iltojen iloksi... Hieman myöhemmin oli pakko pyytää seinän omistajalta anteeksi avautumistani. Suomi100-vuotena en voi ymmärtää, että Kainuulaiselta kunnalta palkkansa saanut voi suoltaa suustaan tällaista.

Minut tuntevat tietävät, etten hiilly helposti, mutta tämä ylitti kaiken. Suomen valmistautuessa itsenäisyyden juhlinnan päätöstä varten, joku voi saada kiksejä mielensä pimeistä ajatuksista. Suomi ei valmistaudu mihinkään minun mielestäni. Suomen valtion puolesta hallituksen tehtävä on huolehtia koko Suomen turvallisuudesta. Sen on huolehdittava rahoituksesta puolustusvoimille ja sen myöntää eduskunta. Se on parlamentaarisesti valittu ja sillä on tutkimusten mukaan kansan enemmistön tuki. Se ei kerro kivoja lottatarinoita kenttäharmaissa.

Sotilaskotisisaret tekevät ansiokasta työtä meidän tyttöjemme ja poikiemme hyvinvoinnin eteen. He eivät kerro kouluissa tuollaisia tarinoita mitä tämä kulttuurialalta leipänsä saanut kuvittelee. Kenttäharmaita sävyjä ja itsenäisyyden turvaajia on aivan turha syyllistää. Meidän mieliämme muokkavat aivan muut tahot. Takavuosina tämäkin ihminen muokkasi mielensä itäisen maan tietäjien tahtomaan suuntaan. Hän halusi myös meidän muuttavan mielemme neuvostomyönteisiksi.

Emme muuttaneet ja juuri siksi olemme edelleen itsenäisiä. Sotilaskotisisaret, kenttäharmaat ja isänmaa ovat osa meidän perintöämme. Myös huomenna.

Avainsanat: kuppimeninurin, kansanliikesauliniinistö, verkkouutiset, kuhmonvihreät, sotilaskotisisaret, suomettuminen, neuvostovastaisuus

132 Ei kaikki käy niin kuin strömsoossa

Lauantai 17.6.2017 klo 21:06 - yrjöpoeka

Tuo sanonta pitää paikkansa. Olin kutsuttuna Hossan avajaisiin, mutta en sitten mennyt sinne. Pysdyttelin rauhallisesti kotosalla ja puuhastelimme vaimoni kanssa pihahommissa. Rentouutuneena ja välillä nauttien hyvästä ruoasta, jonka Raili taikoi ihan ykskaks uunista ulos. Olen nyt katselluut kuvia ja juttuja Hossasta ja hyvin ovat saaneet homman pelittämään ilman minuakin. Pitänee käydä siellä kesän aikana, kun olen siinä kunnossa.

Kesän lämpö on ollut tänään ja siitä olen nauttinut. Olen hiljakseen rakennellut piha-aidan elementtejä ja tänään maalailimme niitä vaimoni kanssa. Siinä on hommaa vielä moneksi toviksi. Iso homma on edessä, kun rujon vanhan aidan puramme pois ja asennamme uuden tilalle. Olen saanut lohdutuksen sanoja puuhastelustani, että omakotiasujalla ei pääse vasara ja saha ruostumaan. Ei todella pääse. Olen saanut tehdä aitaa aivan perinteisillä välineillä. Ainoastaan naulaaminen ja maalaaminen on koneistettu. Vaimoni tänään totesi työn jälkiä katsoessamme, että on mukava yhdessä puuhailla omalla kotipihalla. Se on hyvin sanottu.

Viimeaikojen poliittinen turbulenssi on näkynyt myös minun puhelimessani. Saan jatkuvasti yhteydenottoja ihmisiltä, jotka haluavat tietää mitä ajattelen maailmanmenosta ja erityisesti perussuomalaisten kaaoksesta. Olen kaunistelematta asiasta lausunut kommenttini. Usea on ensin lukenut kotisivujani ja siitä rohkaistuneena haluavat kuulla vielä henkilökohtaisemman arvion. SMPn ja Perussuomalaisten oikea kannattajakunta on nyt hereillä ja he haluavat kuulla, olenko lähdössä mukaan.

Olen jo useille sen kertonut ja kirjoitan sen vielä tähän. Mikäli uusi vaihtoehto ryhmä perustaa puolueen lähden siihen mukaan. Itselleni oli suurin järkytys kuluneina vuosina, että kaikki se hyvä mitä saatiin rakennettua, annettiin mennä äärinationalistien käsiin. Mikäli tulevaisuudessa perustetaan uusi puolue, on sitä ennen varmistuttava näiden kokemusten kautta, ettei puoluetta voi vallata mikään pillipiipareiden joukkio. Katsellessani kuvia puolueen toimistolta, tulen surulliseksi ja vihaiseksi. Umpitollot ja kiittämättömät kuvittelevat johtavansa suurta puoluetta.

Eivät älyä yksinkertaista laskutoimitusta klubiaskin kannessa. Tästä lähtien mestarin opetuslapset joutuvat etsimään äänestäjät aivan yksin ja ilman suuren massan tukea. Pikaisella laskutoimituksella aivan omasta päästä, voiin antaa heille ilmaisen ennustuksen. Seuraavissa eduskuntavaaleissa mestarin opetuslasten kannatus prosentti on neljä (4). Luit aivan oikein neljä. Luku tulee kuten lapsena koulutodistukseen. Ilmaiseksi annan toisenkin neuvon, pitäkää tunkkinne.

Tänään on jännitetty YLEn toimesta vihreiden uuden puheenjohtajan valintaa. YLE kertoi siitä tulleen farssin, koska yksi  ääniä sisältävä laatikko oli jäänyt Helsinkiin ja kokousta pidettiin Tampereella. Homma lutviutui ja puheenjohtaja valittiin selvällä enemmistöllä. Nyt pitää vihreiden puoluetoimiistolla olla skarppina, ettei käy kuten persuilla.

Päivän paras oli toimittajan kysymys uudelle puheenjohtajalle Touko Aallolle. Toimittaja kysyi: Kuinka voitte olla tärvelemättä Niinistön perintöä?

On tuo kysymyksen asettelu vinkeä. Miksei se lausunut, että onnea ja lähetään kaljalle?

Avainsanat: eikaikkikäykutenströmsoossa, omakotiasujanarkea, politiikanhulluviikko, klubi77, vihreidenpuoluekokous, toukoaalto

027 Alkuperäinen Suomalainen

Keskiviikko 1.2.2017 klo 12:58 - yrjöpoeka

Tästä olemme saaneet kuulla viimeisten vuosien aikana. Erilaiset kiihkomieliset ryhmittymät ovat marssineet kaduilla ja vastustaneet maahanmuuttoa, pakolaisia ja turvapaikanhakijoita. Näiden tahojen mukaan alkuperäinen kantaväestö on uhanalainen ja vaatisi suojelua. Ilmeisesti mustiin huppareihin pukeutuneet varjoissa tallustavat, pitäisi asettaa samaan asemaan kuin liito-oravat.

Olen hieman pohdiskellut tätä alkuperäistä Suomalaista. Milloin nykyinen Suomalainen on muuttunut alkuperäiseksi. Pohjoisella pallonpuoliskolla ovat velloneet jäämassat useita kertoja maapallon historiassa. Ensimmäisten ihmisten jälkiä ovat tutkijat löytäneet maastamme noin 8000-vuotta ennen ajanlaskua. Kuka on se alkuperäinen asukas, joka silloin on täällä tallustellut? Suomalainen vaalea viikinkikö? Eipä ole tainnut Suomalaista silloin olla.

Maamme historia kertoo, että yllättävän kaukana eteläisessä Suomessa on edelleenkin saamelaista nimiperintöä. Viimeisten satojen vuosien aikana täällä asustellut metsästäjäkansa, pikkuhiljaa saamelaiset ajettiin yhä kauemmas pohjoiseen. Lyhyenä ajanjaksona ihmiskunnan historiassa, tänne muutti voimakkaampia ryhmiä kaikkialta Euroopan alueelta ja kaukaa idästä Volgan mutkasta. Välillä aluetta hallitsi Ruotsin kuningaskunta ja sen perintönä maassamme on runsaasti ruotsalaista historiaa. Ennen itsenäistymistä maatamme hallitsi Venäjän suuriruhtinaskunta, joka myös jätti jälkensä maamme historiaan.

Viimeiset 100-vuotta maamme on ollut itsenäinen ja voimme sanoa itseämme Suomalaisiksi. Toki identiteettiä ja kieltä on ollut sitä ennen. Suomen kielen asemaan on kuitenkin vaikuttanut kaikista eniten Ruotsin kielisen Mikael Agricolan työ Suomen kirjallisen kielen eteen. Häntä pidetään yleisesti Suomen kielen isänä ja sen vuoksi nostamme lipun salkoon jokavuosi samaan aikaan, 9. huhtikuuta. Siksi on syytä muistaa, että meidän oma suomalainen historiamme on syntynyt useiden erikielisten toimijoiden tuloksena.

Alkuperäiskansaa Saamelaisia asuu vielä Pohjoisen-Suomen alueella. Heidän alkuperäishistoriansa on paljon pidempi. Maapallon historiassa kerrotaan ihmisen alkukodin sijaitsevan Afrikan sarven alueella Etiopiassa. Sieltä ihmisen vaelluksen ympäri maapalloa kerrotaan saaneen alkunsa. Juuri tänään siitä ovat muistutuksena Afrikan ja Lähi-Idän alueelta vaeltavat ihmiset. Aivan samoin kuin historian hämärinä aikoina, ihmisiä ajavat liikkeelle sodat ja nälkä.

Pitäisikö meidän kaikkien pohtia hieman tarkemmin omia geneettisiä juuriamme? Evoluutio on muokannut ihmisen ulkomuotoa ja ihonväriä olosuhteiden mukaan. Sisältä kaikki ovat samanlaisia. Seuraavan jääkauden jälkeen näille alueille siirtyvät taas uudet ihmisukupolvet. Keitä he ovat, emme tiedä. Jääkausi on kuitenkin sellainen voima, että se hävittää jäljet alkuperäisistä asukkaista. Kuten se on aina tehnyt.

Kysymys kuuluu. Mihin muuttavat jääseinän edestä nykyiset Suomalaiset? Palaavatko he kenties alkukotiin? Silloin heidän nimensä eteen liitetään sana:mamu. Heistä tulee silloin kenties uhka alueen alkuperäisille asukkaille.

Avainsanat: vaaraantunutlaji, mikaelagricola, ihmisenalkukoti, afrikansarvi, jääkausi, evoluutio, mamu

105 Kahdenkesken

Tiistai 6.9.2016 klo 10:18 - yrjöpoeka

Talvisodan alla silloinen Neuvostoliitto kävi vuorotellen neuvotteluja pienten naapurimaiden kanssa. Silloin ei vielä tiedetty, että Neuvostoliitto ja Saksa olivat käytännössä jakaneet Euroopan keskenään. Näihin päiviin asti on moitittu silloista Suomen johtoa jääräpäisyydestä Neuvostoliiton ”oikeutettuja” turvallisuusvaatimuksia kohtaan. Jokainen historiaa lukeva tietää, että Neuvostoliitto oli jo tehnyt päätöksensä hyökätä Suomeen.

Valtaisan armeijan keskittäminen pitkin Suomen itärajaa vaati rauta- ja maateiden rakentamista rajalle asti. Rauhanaktivistit varmaan vieläkin uskovat rauhantahtoisen suuren naapurimme joutuneen pakon edessä sotaan Suomea vastaan. Kaikki muut pienet maat kaatuivat suurvallan armeijan vyöryessä näihin maihin. Saman tien tämä ystävällismielinen ja rauhantahtoinen Neuvostoliitto aloitti väestön siirrot pitkin Siperiaa.

Suomi säästyi siltä ankaran taistelun jälkeen. Taistelu antoi Suomelle hengähdystauon. Saksa oli jo siinä vaiheessa tehnyt päätöksen hyökätä Neuvostoliittoon ja hyvin nopeasti Suomi sai kuulla olevansa Saksan suojeluksessa. Kaikki ei kuitenkaan päättynyt meidän hyväksi. Kaikesta huolimatta ankarien taistelujen jälkeen, Suomi jäi miehittämättä sotilaallisesti. Toisaalta kotiryssät valvontakomission kanssa tekivät sotilaallisesta miehityksestä tarpeettoman.

Tänään kaikuu sama ääni itäisestä naapurimaastamme. Valtion nimenä on jälleen Venäjä. Tavat ovat samankaltaiset kuin olivat kommunistihallinnolla. Neuvotteluja vaaditaan ja vieläpä kahdenkeskisiä. Samoin kuin silloin vaaditaan neuvotteluja turvallisuusasioissa. Aivan samoin kuin silloin, vaatimuksia eivät esitä korkein valtiojohto, vaan alemman tason virkailijat. Heillä on jokatapauksessa johdon tuki vaatimuksilleen.

Suomi on koko itsenäisen historiansa ajan pitänyt yllä hyviä kahdenvälisiä suhteita jokaiseen naapurimaahansa. Suomi on kuitenkin johdonmukaisesti etsinyt viiteryhmää lännestä, ei idästä. Toisen maailmansodan alla kyyninen ja riitaisa länsi uhrasi suomalaiset ja jätti maammme selviämään yksin. Ruotsi kyynisyydessään oli kaikkein pahin. Historiamme aikana juuri suomalaisten verta on vuodatettu Ruotsin kuningaskunnan säilyttämiseksi.

Ollessaan suurvalta Ruotsi pakko-otti suomesta miesväkeä sotilaallisiin tarpeisiinsa. Suomalaista verta vuodatettiin pitkin Euroopan sotatantereita. Neuvostoliiton hyökättyä Suomeen, Ruotsi julistautui puolueettomaksi. Tämä on minun mielestäni raukkamainen teko. Mikäli Ruotsi olisi sotilaallisesti valtiona tukenut Suomea, silloinen Neuvostoliitto olisi hyvin mahdollisesti joutunut miettimään ja arvioimaan uudelleen valtapyrkimyksiään.

Suomi on edelleen hakemassa läntistä viitekehystä. Suomen ilmavoimat on hyvin orientoitunut Naton sotilaallisiin vaatimuksiin ja yhteisiä harjoituksia on suoritettu. Viimeinen askel on vielä ottamatta, eli NATO:n täsjäsenyys. On aivan turha spekuloida sillä, että silloin Venäjä suhtautuisi meihin toisin, eli vihollismaana. Kaikesta tästä riippumatta Venäjä suhtautuu meihin vihollismaana jo nyt. On aina suhtautunut.

Valtiojohdon on tehtävä päätös hakemuksen jättämisestä. Kansanäänestyksiä asiasta ei tarvita. Liittymällä NATO:n Venäjä saa käydä kahdenväliset keskustelut puolustusliiton kanssa.

Aivan kahdenkesken.

Avainsanat: salainenlisäpöytäkirja, kotiryssät.valvontakomissio, nato

072 Alkukoti

Tiistai 31.5.2016 klo 10:18 - yrjöpoeka

Kuivettuminen ja näivettyminen on päivän sana Itä- ja Pohjois-suomen kunnissa. Väki muuttaa koulutuksen perässä entistä kauemmaksi ja nimenomaan meidän tekemiemme päätösten takia. Olemme perustelleet keskittämisen ideologiaa niin tehokkaasti, että emme enää edes näe mihin se on johtanut.

Kuntiin jäävä väki on koko ajan huoltosuhteeltaan entistä enemmän epätasapainossa. Lopullinen muutto tapahtuu jokaisessa kunnassa omalle hautausmaalle. Meillä Suomussalmella paikan nimi on Härkökangas. Tämän vuoden lopullinen tilasto loppusijoituksen osalta lienee aika lähellä kaksisataa (200) henkeä. Kun kunnan väkiluku on tällä hetkellä noin 8200, jokainen voi päätellä mihin tämä johtaa. Viimeinen sulkee portin Härkökankaalle.

Kainuun historia on ollut selviytymistä ja Kainuu on ollut aina kasvattaja maakunta. Historian aikana on vihulainen idästä ajoittain tuhonnut Kainuun asutuksen täydellisesti. Sinnikkäästi näihin maisemiin on aina muuttanut uusia asukkaita. Välillä katovuodet aiheuttivat nälänhätiä ja Kainuun asutus tuhoutui syrjäalueilta melkein täydellisesti. Mutta koskaan ei tänne muutto ja asuttaminen loppunut. Muuttoa tänne tuli Savosta ja Idästä.

1800 ja 1900 lukujen taitteessa väkeä muutti paremman elämän toivossa uudelle mantereelle, Pohjois-Amerikkaan. Venäjän vallankumous toi meille ensimmäisen kerran pakolaisaallon. Silloin itärajan kunnat olivat sen aallon vastaanottajina. Toinen maailmansota tuhosi nuoria miehiä ja sotien jälkeen alkaneen jäälleenrakennuksen mukana maahamme syntyi ennätysmäärä lapsia.

Tämän seurauksena maaseudulla oli taas elämää. Yhteiskunnan keskittämisen ihanuus toi työpaikkoja entistä enemmän kaupunkiseuduille. Lopulta alkoi massamuutto paremman elämän toivossa muualle. 1960 luvulla alkoi muutto Ruotsiin ja sinne siirtyi suomalaisia ylijäämä nuoria satojatuhansia. Samaan aikaan tieverkosto maassamme kehittyi ja entistä useampi pääsi kumipyörillä siirtymään asutustaajamiin.

Nyt ollaan ja ihmetellään. Kunnat palkkaavat konsultteja pohtimaan mitä pitäisi tehdä. Pidetään seminaareja ja laaditaan julkilausumia. Vaaditaan koko maan asuttuna pitämistä. Samaan aikaan valtiovallan toimesta puuhataan entistä keskittävämpää politiikkaa. Tämä toiminta muistuttaa hölmöläisten tarinoilta. Toinen on ehdottavinaan ja toinen on tekevinään. Sitten ihmetellään yhdessä. Jopa presidenttikin ihmettelee joukon mukana.

Mitä tapahtuu samaan aikaan muualla? Siellä on tapahtumassa sama ilmiö kuin oli meilläkin kansan ylituotannon takia. Väki lähtee liikkeelle paremman elämän toivossa. Ilmiötä pahentaa samaan aikaan tapahtuvat sodat useissa liikakansoitetuissa maissa. Välimeri on tuhansien lasten ja naisten viimeinen leposija uhkarohkella matkalla.

Mitä Eurooppa ja erityisesti autioituva Suomi tekee? Pystyttää raja-aitoja ja sulkee tulijoita leireihin. Osa Eurooppalaisista nimeää tulijoita uskonnon takia vihollisikseen. Eurooppaa ja samalla Suomea ollaan sulkemassa.

Minusta tämä on turhaa puuhaa. Meille on opetettu, että ihmisten alkukoti sijaitsee Afrikassa. Alkukodista on aiemminkin lähdettu tuomaan siementä kaukaisille maille.

Kuihtuvat kunnat tarvitsevat uusia siemeniä. Ihmisiä.

Avainsanat: kainuunhistoria, muuttoaaltoruotsiin, ihmistenalkukoti

038 Manian varjossa

Tiistai 22.3.2016 klo 9:39 - yrjöpoeka

Vietämme rasismin vastaista viikkoa. Aloitus viikkoon oli tyrmäävä. Pirkanmaalaisen pikkupolitiikon aloittama vuodatus ylitti uutiskynnyksen. Tämä vuodatus oli selkeä osoitus siitä, että aikuiset ihmiset eivät itse edes huomaa olevansa rasisteja. Heidän suojelijansa, esimerkiksi kansanedustaja, kuvittelee asian hoituvan keskustelulla. Jokainen joka on tärmännyt eri keskusteluketjuihin, huomaa ongelman olevan kaikkialla.

Suomi24 sivusto kasvottomine törkeyksineen on siirtynyt julkisuuteen. Nyt oikein riemuitaan siitä, kuka pystyy eniten törkeyksiä huutamaan ulos itsestään. Tätä huutoa ja mekkalointia puolustellaan sillä, että suomalaiset eivät saisi enää tasavertaisia palveluja verrattuna ulkomaalaisiin. Toisena syynä mekkalaan sanotaan olevan Suomessa vallitsevan laman. Nämä huutajat kyllä löytävät perustelut solvauksilleen.

Maahanmuutosta on saatu se kohde ja mitään muuta manian kourissa kärvistelevä ihminen ei enää näe. Bloggaava ystäväni Erkki äimisteli aihetta ja oli laskenut verkkojulkaisu Suomen uutisten artikkeleita maaliskuun 1 – 22 päivän väliseltä ajalta. Verkkojulkaisussa oli ilmestynyt 39 maahanmuuttoa ja turvapaikanhakijoita käsittelevää artikkelia. Itse en ole laskenut, mutta olen laittanut sen merkille. Mitään uutta aiheesta ei ilmene, mutta aihetta ylläpitämällä siitä saadaan maniaa poteville uutta virtaa.

Kuten edellisessä julkaisussani totesin, kevät on vaarallista aikaa. Olen saanut runsaasti yhteydenottoja kirjoituksistani. Minulta on toivottu, että avaisin kirjoituksiini kommentointi mahdollisuuden. Olen aiemmin todennut, että sitä en vähässä kummassa tee. Minulla olisi sen jälkeen vajavaiset mahdollisuudet ja kyvyt pitää sivuni asiallisena. Myrkyllisimmissä yhteydenotoissa on ollut sellainen sävel, että ei kiitos.

Valtteri Saarinen kertoi sitten television aamulähetyksessä mitä hän on saanut kokea. Adoptoitu lapsi oli ollut aikuisten pilkan ja ivan kohteena. Tällainen toiminta Suomessa vuonna 2016 kertoo meistä paljon. Aikuiset kiusaavat ja syrjivät suomalaisia lapsia ihonvärin takia. Maahanmuuton äänekkäimmät vastustajat ovat useasti kertoneet, että he hyväksyvät lasten ja naisten tulon maahamme. Ei siltä tunnu, eikä näytä.

Olen todella huolissani suomalaisesta sivistysvaltiosta. Nämä ulostulot aivan viimeisiltä päiviltä kertovat, että sivistyksen kuori on todella ohut. Maniaa potevien koulussa saatu sivistys on rapissut kokonaan pois. Olen aiemminkin kirjoittanut kuinka tämä ilmiö pelkoineen on tarttunut myös vakaisiin isäntämiehiin Kainuun korvessa. Naiset ovat vahvempia ja taudilla ei ole heihin otetta. He hoitavat taudin tarttumalla ongelmaan sydän avoinna ja valmiina auttamaan.

Ilman näitä vahvoja naisia Suomi olisi todella hukassa. Auttavilla käsillään he puskevat muukalaiskammoa ulos itsestään. Tässä on meille miehille opiksi otettavaa. Mitä miehet ovat tehneet? Haukkuneet ja solvanneet omia naisiamme. Hupaisinta on se, että toisessa lauseessa miehet kertovat suojelevansa naisia. Mania tekee mahdottomasta mahdollisen.

Minä aion osallistua tänään SPR:n järjestämään koulutustilaisuuteen. Kohtaan ehkä samalla turvapaikanhakijoita.

En pelkää. Suomalaiset naiset ovat turvanani.

Avainsanat: manianvarjossa, suomenuutisetverkkojulkaisu, kotirintamannaiset

006 Myrkkyä suonissa

Maanantai 11.1.2016 klo 10:01 - yrjöpoeka

Mennyt vuosi oli myrkyllinen vuosi. Ihmiset omassa poliittisessa liikkeessä saivat sellaisen myrkyn suoniinsa, että se johti osaltani monenlaisiin toimenpiteisiin. Aikuiset ihmiset muuttuivat vihaa uhkuviksi ja kaunapuheita lietsoviksi oudoiksi olioiksi. Yhtäaikaa tämä joukko sai suoniinsa lisämyrkyn, joka tulee jatkossa aiheuttamaan kaaoksen. Muukalaiskammon.

Tutkijat kehoittavat siivoamaan lähipiiristä ne, joilla on jatkuva negatiivisuus päällä. Minä olen tehnyt työtä käskettyä. Ulkoistin kaikki kylväjät ja heidän tehtävänsä on nyt etsiä uusia negatiivisuuden siirtokohteita. Eli ihmisiä. Myrkyn keittäjät toimivat aluksi kohtuullisen sivistyneesti. Kun kohteen luottamus on saavutettu, aloitetaan keitoksen saostaminen. Lopputuloksena taas yksi ihminen jää ihmettelemään ja kummastelemaan. Mikä ihmisiä oikein vaivaa?

Negatiivisuus ja syyllisten etsiminen suomalaisen uroiden pelkoihin jatkuu. Nyt facebookissa ilmoitellaan, että yhdellä jos toisella paikkakunnalla, ollaan perustamassa pelokkaitten negatiivisten miesten kerhoja. Kerhojen toiminta suuntautuu kaduille ja erilaisten ihmisten seuraamiseen. Kerhojen perustamista puolustellaan omilla peloilla. Syyllisen he ovat jo nimenneet.

Uskomaton on se äijä energia joka tähän suuntautuu. Huvittavinta on, että nyt myös naisia ilmaantuu puolustamaan miesten oikeutta pelätä naistensa puolesta. Ulkomaalaisia miehiä vastaan. Suomalaisten naisten olisi ollut syytä perustaa kerhoja naisten puolesta jo kauan sitten. Suomalainen mies on se jota on syytä pelätä. Todennäköisyys sille naisiin kohdistuvalle uhalle, tulee näistä pelokkaista miehistä.

Sitä mukaa mitä olen negatiivisuutta siivonnut pois, olen kaksin verroin saanut positiivisuutena takaisin. Tämän vuoden olen pyhittänyt sille, että etsin positiivisuutta ihmisistä ja asioista. Yritän tehdä ja puhua asioita siten, että sen vaikutukset ympäristössä koetaan myönteisinä. Kaikkein tärkeimpänä koen sen, että läheiseni voivat hyvin.

Hyvää oloa ja positiivisuutta löydän myös kuntoilusta. Moottorini on palautunut siinä määrin, että se antaa mahdollisuuden kuntoiluun. Fyysinen kunto ei ole itsetarkoitus. Se mahdollistaa jaksamisen epämiellyttävässäkin ilmapiirissä. Oman terveyden kannalta kuntoilu tuottaa pelkkää positiivisuutta.

Pahan myrkyn vastavoimana käytän kirjoittamista. Ulkoistamani ihmiset ovat kokeneet kirjoittamiseni pahana ja siihen on yritetty puuttua jopa rikosilmoituksin. Olen nähnyt tämän omalta kohdaltani hyvin positiivisena asiana. Tästä tiedän, että kotisivujani seurataan ja luetaan!

Myrkky muuttuu kirjaimiksi. Paha puhe sanoiksi.

Avainsanat: myrkynkeittäjät, ulkomaalaisenkammo, pelkotilatjaahdistus

069 Katumustako

Maanantai 24.11.2014 klo 20:11 - yrjöpoeka

Olen saanut erilaisia viestejä päivän mittaan. Yksi on pyytänyt minua poistamaan blogistani maininnan, jossa selviää hänen poliittinen alkukotinsa, keskusta. Mutta ja todella iso mutta! Ei sanaakaan siitä, että juuri varasijalle valittuna ehdokas ehdokkaana ja piirin tulevana toisena varapuheenjohtajana hän julkisesti heti piirikokouksen alla haikailee Muutos2011- ja Itsenäisyys - puolueen perään! Minusta se on ennenkuulumaton tilanne! Juuri siksi mietin sitä, mikä on hänen oikea poliittinen kotinsa?

Minä olen vuosien mittaan tottunut henkiseen epämukavuuteen, mutta en koskaan missään vaiheessa epäile puoluevalintaani. Juuri nyt, eduskuntavaalien alla jokaisen pitäisi todella tarkkaan harkita mitä suustaan päästää, tai julkisuuteen kirjoittaa.

Tänään sain yhteyden ottoja muista ryhmittymistä lehden uutisoinnin jälkeen Jouduin kyselijöille ilmoittamaan, että olen perussuomalaisen puolueen jäsen no: 5442. Minulla on vuosien toreilla resuamisen jälkeenkin vielä runsaasti tekemätöntä työtä puolueen parissa. Minulla ei ole epävarmuuden aiheuttamia hallusinaatioita.

Tänään sain todellista kannustusta ja tukea ihmisiltä, niin kunnan talolla kuin kadullakin. Kerroin heille saman kuin tähänkin, minä olen huomennakin perussuomalainen. Uutiset facebookissa ja lehdissä kertovat puolueemme olevan sekavassa tilassa. Vahvoja vaikuttajia ja eduskuntavaaliehdokkaitakin eroaa puolueesta. Juuri nyt tarvitaan vahvoja aatteen ihmisiä tukemaan tehtyä työtä. Olen itse ollut kentällä jytkyä rakentamassa ja torit ja ihmiset ja torikauppiaat, ovat tulleet tutuiksi. Minä haluan puolustaa sitä työtä.

Minä en kadu tekemääni työtä. Nyt muutamat onnenonkijat kehuvat demokraattisilla päätöksillä. Kyllä siinä on ripaus demokratiaa. Mutta vain sanassa. Tänään en ole kuullut kenekään puhuvan puolueen ja vaalipiirin edusta itseni lisäksi. En täällä Kainuussa.

En kadu. Sanani pitävät ja ikä katsottakoon edukseni.

Avainsanat: poliittinenalkukoti, henkinenepämukavuus, jytkynrakentaja

068 Nuoressa vara parempi

Maanantai 24.11.2014 klo 10:28 - yrjöpoeka

Kirjoitin keväällä kolme kertaa maahanmuuttoaiheesta. Blogistani ne löytyvät maaliskuulta 2014 numerosta 022 alkaen. Kirjoitteluni aiheesta on aiheuttanut joillekin tukkoisen olon. Kirjoituksiani syytetään jopa puolueen periaateohjelman vastaisiksi. Minä en löydä puolueen ohjelmasta sellaista kohtaa. Siellä puhutaan maahanmuuttokriittisyydestä. Minä puhun hallitusta maahanmuuto ohjelmasta. Paremmin sanottuna siirtolaisuudesta.

Suomalaisia on lähtenyt 1980 luvulta lähtien joka ainoa vuosi 12000 – 14000 kappaletta siirtolaisiksi. Siksi ei ole mitään kummallista siinä, että minä toivottelen tervetulleiksi koulutettuja ihmisiä muista maista.

Kopioin tuohon alle erään kirjoituksen, joka paremmin kertoo syitä siihen, miksi minua vastustetaan. Sen kirjoitti aamusella facebookiin Kuhmon Mikko Polvinen. Omaa sukua Kinnunen.

Lainaus alkaa:

”Haluan nyt vielä korostaa yhtä viisautta, joka sekään ei ole minun keksimäni:
Ihmisen luonne paljastuu vasta sillä hetkellä, kun se joko voittaa tai häviää. Politiikassa ei hävitä koskaan. Saadaan vain luottamusta, mutta antakaa niin Yrjö Puuruse:lle, kuin muillekkin rauha ja arvostus kaikissa medioissa ja muutenkin.
Mainitsin tänään, että lehtikirjoittelut saa loppua toisista. Niin nettikirjoittelutkin, jos joku sellaista harrastaa.
Yrjölle nostan siitä hattua, että hän on mieltä ja sen kertoo. En ole hänen kanssaan asioista samaa mieltä kaikissa ainakaan, siksi en halunnut häntä jatkoon neljänneksi tai edes varalle kannattaa. Tein valintaani kahdesta syystä, toinen tuli kokouksessa esille elikkä hänen ikänsä on sama, kuin nyt jo valittujen keski-ikä.
Lisäksi maahanmuuttoon liittyvä eri näkemys on niin karkea, että tein samalla ajaessani itseäni varalle politiikkaa, jonka toivoisin olevan vahvemmin esillä puolueen ulosannissakin.
Muutos2011 ja itsenäisyyspuolue vetää väkeä, laimean perussuomalaisten maahanmuuttokriittisen keskustelun vuoksi. Yrjön kanta on hyvin maahanmuuttopositiivinen ainakin Syyrialaisten pakolaisten ottamisen suhteen. Lukekaa hänen blokiansa. En halua, että tätä linjaa edistää kansanedustajaehdokkaistamme kukaan.
Politiikassa saa ja pitää olla mieltä. Niin olen minäkin. Kannustetaan siihen, arvostetaan sitä.”

Lainaus päättyy. Vahvennin tuon kaikkein tärkeimmän osan hänen viestistään.

Melkoisen sekavasta kirjoituksesta selviää kauna minun maahanmuutokirjoittelustani. Muutos 2011 ja Itsenäisyyspuolueen paremmasta vetovoimasta Polvinen nyt julkisesti ilmoittaa haaveilevansa. Minä voin toivottaa hänelle tervemenoa paremman tuulen mukaan. Minä jatkan työtäni perussuomalaisten parissa. Aiemmin uhkailivat Kyllönen ja Meriläinen julkisessa lehtikirjoittelussa loikkausaikeistaan. Nyt Polvinen ilmoittautuu samaan joukkoon. Tämän takia heillä oli eilen tiivis ja hyvä yhteistyö kaikissa äänestyksissä. Keskustalaisen Kuhmon valtuuston puheenjohtajan Anneli Kinnusen poikana, hänelle ei ole oikein vielä selvinnyt oikea poliittinen koti.

Olen vastaillut koko aamun puheluihin ja viesteihin, joita eilisen päivän jälkeen on suorastaan tulvinut. Kainuun Sanomien jutun ilmestyttyä eilen illalla, juoksi kotisivujeni laskuri kahden tunnin aikana yli tuhannen kävijän. Muutama tapaaminen on jo sovittu tälle päivälle. Iltapäivällä jatkuu luottamustehtävien hoito.

Kuten Timo Soini kirjoittaa Peruspomon takakansilehdellä: Menestyksen myötä vastustus kasvaa.

Avainsanat: maahanmuutto, siirtolaisuussuomesta, siirtolaisuussuomeen.poliittinenkotikateissa

009 Vedet liikkuvat

Perjantai 15.2.2013 klo 14:14 - yrjöpoeka

Istuva hallitus on ollut ajamassa kuntauudistushanketta ja sitä on sitten voimallisesti vastustanut edelliset kaksi kautta hallinnut keskustapuolue. Keskusta lähti viimesyksyn kuntavaaleihin iskulauseenaan ”kotikunta”. Tämä sana piti sisällään kuntien itsenäisyyden, johon inhalla hallituksella ei ollut oikeutta puuttua. Vain kunnan ajautuminen kokonaan yhteiskunnan holhoukseen voisi viedä kunnalta itsemääräämisoikeuden. Tällä ajatuksella iskettiin kuntavaaleissa blogin pitäjää, koska olin aikaisemmin ottanut kantaa yhden kunnan puolesta.

Perussuomalaisten Kainuun-piiri oli myös valmis kuntarakenteiden muuttamiseen. Piirin kannaksi muodostui kolmen kunnan Kainuu. Puolueen Kainuun-piiriä syytettiin hallituksen aisankannattajaksi, koska olimme valmiita muutoksiiin kuntarakenteissa. Itse olin kokenut maakuntavaltuutetun toimessa ja sote-lautakunnan jäsenenä, että Kainuu voi toimia kuin yksi kunta. Kainuun kuntien yksissä tuumin perustama yhteinen sosiaali- ja terveystoimi oli herätyksen moottorina.

Aiemmin erillisinä toimineet kuntien sote-toiminnot pystyivät hallintokokeilun loppuvaiheissa erinomaiseen yhteistyöhön. Samoin oli nähtävissä, että yksi hallinto tuo säästöä. Huolimatta pitkistä etäisyyksistä hallinto ja organisaatio pystyi ja pystyy tuottamaan maakunnan asukkaille heidän tarvitsemansa palvelut. Siksi oli loogista ajattelua pohtia myös kuntien muita toimintoja maakunnallisina.

Eri toimijoiden esille nostama yhden kunnan malli on nostanut esille pelon maakuntastatuksen menettämisestä. Se on nähty itseisarvona, kuten kuntien itsenäisyys. Pahimmaksi peloksi on nostettu esille uhkakuva joutumisesta Oulun takamaastoksi. Kukaan ei ole vielä oikeasti pohtinut tarvitsemmeko me Kainuun maakuntastatuksen, vai riittäisikö entisen Oulun-läänin alueelle yksi yhteinen maakunta? Onko esimerkiksi Kuusamo joutunut takamaastoksi?

Nyt vedet ovat lähteneet liikkeelle ja sen liikkeelle laittamisen nimeksi on noussut keskustapuolueen vahva nimi Matti Kemppainen Hyrynsalmelta. Kemppainen kirjoitti maakuntalehden Kainuun Sanomien yleisönosastoon (KS.13.2.2013) vahvan kannanoton. Hänen mielestään nyt on selvitettävä yhden kunnan malli. Samoin hän toi esille hyvin vahvasti maakuntahallinnon tiivistämisen tarpeen. Kemppaisen näkemys myös oli, ettei pienissä kunnissa demokratia enää toimi. Samat henkilöt toimivat jokaisessa kunnan toimielimessä ja lopulta myös tekevät päätökset.

Maakuntahallinto toimii alueen edunvalvojana Helsingin suuntaan. On eri asia tehdä vaikuttamista, jos takana on kaikki alueen 18 kansanedustajaa. Nyt entisen Oulun-läänin alueella toimii kaksi erillistä kilpailevaa hallintoa vartioimassa mustasukkaisesti omaa reviiriään. Kemppaisen laatima kirjoitus on juuri nyt ajankohtainen, koska kunnat joutuvat antamaan lausunnon valtiovallalle. Toivottavasti kirjoitus avaa nyt myös muiden hänen puolueensa päättäjien silmät.

Kevät on muutosten aikaa. Valo lisääntyy ja ihmisten mieli virkistyy.

Sen myötä myös vedet liikkuvat.

Avainsanat: kuntarakenneuudistus, kotikunta, itsemääräämisoikeus, maakuntastatus, muutoksenaika, vedetliikkuvat

023 Voiko hankalammin enää alkaa

Maanantai 26.3.2012 klo 18:39 - yrjöpoeka


Olen saanut viimeviikolla ja nyt viikonlopun jälkeen todeta tuon, voiko hankalammin enää alkaa. Johnny lauloi aikanaan, voiko mukavammin päivän enää alkaa. Nyt ei ole mennyt mitenkään mukavasti. Viikoinlopun sairastin selkääni, joka sai tarpeekseen paljosta istumisesta. Buranan avulla sain viikonlopun menemään ja kipujen takia olin aamuaikaisella virkeä. Kampesin itseni ylös ja keinottelin vaatteet päälle. Kun aikansa käveli se helpotti, pitkällään olo ja istuminen oli vaikeata. Nyt onneksi jo helpottaa ja buranaa ei enää tarvitse.

Toisaalta se voisi olla hyvinkin tarpeen juuri nyt. Noissa kolmessa edellisessä blogissa kirjoitin Kajaanin kehitysvammaisia ja omaisia koskevasta asiasta. Nyt vammaispalvelut ovat saaneet rivinsä kuntoon ja minut kieltolistalle. Vammaispalvelut kieltäytyivät kutsumasta vanhempia kokoon minun pyynnöstäni. Virkanaiset pakenevat pykälien taakse turvaan. Koska mukana ei ole virkanaisia, silloin ei auteta. Toiseksi nämä vireät naiset huomasivat porsaanreiän ja tukkivat sen. Yritin soittaa suoraan näihin ryhmäkoteihin ja pyytää, että sieltä soiteltaisiin vanhemmille ja ilmoitettaisiin heille kokoontumisesta. Ryhmäkodit olivat saaneet sähköpostia, joissa oli kielletty minun kanssani toimiminen ja heita oli kielletty kutsumasta vanhempia.

En saanut vastausta kuka oli sellaisen viestin allekirjoittanut. Ei vaatine vajaamielishoitajan tutkintoa enempää ymmärtää kuka. Myös Arja Koskinen otti tänään yhteyttä tekstiviestillä ja ilmoitti seuraavaa: Maakunta järjestää oman uuden kuulemistilaisuuden erikseen sovittuna ajankohtana ja kaikki lautakunnan jäsenet kutsutaan mukaan. Lisätietoja antaa Terttu Huttu-Juntunen. Vastaukseni lähti heti: Joko ette tahallanne halua ymmärtää tai haluatte estää vanhempien kokoontumisen ilman viranomaisia.Näin minä ymmärrän teidän 3 viestit.

Kyllä on kuullun ja luetun ymmärtäminen nyt hieman hakusessa. Lukijoina ja kuulijoina eivät olleet vammaiset ja se hieman mietityttää? Koska muutamien vanhempien kanssa sovittu päivämäärä on pian käsillä, olin nyt pakotettu tekemään toisin. Laitoin ilmoituksen menemään Kotiseutuplus-lehteen. Koska päivä oli taas mennyt niin pitkälle, en voinut saada varmistusta siihen, onko varaukseni toimintakeskus Pihjalasta enää voimassa? Olin pyyntööni liittänyt tiedon paikasta joka on vajaamielishoitajan näppien alla ja luulen sen varauksen myös poistuneen. Siksi laitoin kokoontumispaikaksi Kontiomäen Shellin kokouskabinetin. Siihen en usko enää vallan riittävän.

Olen pohtinut usean henkilön kanssa Kainuun tilannetta ja kuinka virkakoneisto on muuttunut vihamieliseksi. Kainuulaiset ovat valittaneet asiasta jo monta vuotta ja nyt se on uskottava. Koneisto suhtautuu myös vaaleilla valittuihin luottamushenkilöihin vihamielisesti, miten sitten tavallinen kansalainen voi enää saada mitään palvelua.

Koneisto joka saa leivän veronmaksajilta, alkaa purra sitä ruokkivaa kättä.

Avainsanat: liebkind, voikoihanamminpäiväalkaa, burana, kieltolista, vihamielisetnaiset, kuullunymmärtäminen, kotiseutuplus, vajaamielishoitaja, kainuuntähti, ruokkivakäsivaarassa

010 Kainuun kunta

Torstai 16.2.2012 klo 19:47 - yrjöpoeka

Perussuomalaisena maakuntavaltuutettuna olen joutunut osaltani pohdiskelemaan koko Kainuun tulevaisuutta peruspalvelujen osalta. Perussuomalaisten Kainuun-piiri esitti ennen kuntauudistus selvityksen julkituloa, että Kainuuseen muodostettaisiin 3 kuntaa. Kuntauudistuksen esitys Kainuuseen on kolme kuntaa tai yksi kunta. Osa puolueista on jo ehtinyt tyrmätä koko esityksen. Kunnat haluavat perustaa vain kuntayhtymiä, eli pelkkiä hallintoja lisää.

Alkuun ajatus yhdestä kunnasta tuntui vieraalta, mutta tutustuessani paremmin selvityksiin Kainuun tulevaisuudesta, olen tullut samoihin ajatuksiin. Lisää kimmoketta sain tehdessäni lukukierroksen valtioneuvoston sivustoilla. Hakusanalla valtioneuvosto.fi/kunnat/kainuu.pdf löytyy karua lukemista. On pakko sanoa, etteivät meidän rahkeemme riitä yksittäisinä kuntina ja kuntayhtymät eivät ole ratkaisu palveluihin. Samaisen selvityksen mukaan Kainuu oli vuonna 2010 taloudellisesti maan heikoin maakunta. Väestöennusteet ovat olleet laskevia viimeiset 20 vuotta ja tahti kiihtyy nyt erityisesti Kainuun reuna-alueilla. Yhtenä kuntana Kainuussa olisi yhteinen elinkeinotoimi ja silloin sen hartiat olisivat riittävän leveät ottamaan vastaan karun tulevaisuuden. Kainuun on saatava verotulopohjaansa leveämmäksi.

”Kaikissa Kainuun kunnissa valtionosuudet muodostavat tuloista suuren osan. Vuonna 2010 valtionosuuksien osuus tulopohjasta oli matalin Kajaanissa 29,3 prosenttia ja Ristijärvellä 32,7 prosenttia, mutta näissäkin varsin korkealla tasolla koko maan tasoon verrattuna.
Kaikkien muiden kuntien tulopohjasta valtionosuudet ovat yli 40 prosenttia, mikä tarkoittaa merkittävää valtionosuusriskiä. Hyrynsalmen 51,1 prosenttia ja Puolangan 52,7 prosenttia olivat maan korkeimpia.” Lainaus samasta raportista kertoo sen olennaisen seikan, että muutokset valtionosuuksiin romahduttavat tulopohjan palvelujen tuottamiseen.

Kainuulla on nyt kokemusta koko maakuntaa käsittävistä vaaleista ja uskoisin, että meillä on myös kokemusta koko Kainuuta koskevasta ajattelusta. Mielestäni meidän on nyt käytettävä hyväksi saatu kokemus. Viimeksi suoritettu maakunnallinen vaali oli osoituksena, että valituksi tulevan on saatava kannatusta koko Kainuusta. Siitä on samalla erinomainen hyöty Kainuulaisen näkökulman laajentamiseen. Oma kotikyläni on edelleen erittäin tärkeä paikka ja se tulee säilymään jatkossakin. Kainuussa on paljon samanlaisia kotikyliä ja niillä kaikilla on aivan samanlaisia ongelmia. Ihmisten identiteetti säilyy jatkossakin. Kotikyläni Piispajärvi on osa Suomussalmea ja Suomussalmi on osa Kainuuta.

Olen viime vuosien aikaan joutunut kiertämään Kainuun maakuntaa. Tuntemus sieltä on, että ihmiset ymmärtävät talouden realiteetit paljon paremmin kuin me poliitikot. Kaikkien palvelujen ei tarvitse enää olla joka kylällä, sen maakunnan asukkaat ymmärtävät oikein hyvin.

Miltä tuntuisi kunnan nimenä Kainuu?

Avainsanat: perussuomalaistenkainuunpiiri, kuntauudistusselvitys, maanheikoinmaakunta, kainuunväestöennuste, kainuunkunta, ihmistenidentiteettikotikuntaan

Vanhemmat kirjoitukset »