Satunnaiset kuvat

Silloin joskus ennen

Uusimmat

Blogin arkisto

254 Suu puhuu yhtä

Sunnuntai 25.11.2018 klo 13:42 - yrjöpoeka

Keskustan Juha Sipilä aikoo puheittensa mukaan haastaa punavihreän hallituskokoonpanon. Suomeksi sanottuna keskusta ja Sipilä myöntävät häviävänsä tulevissa vaaleissa. Sipilä aikoi tavata punavihreät nahkurin orsilla. Samalla hän lupasi puolueensa panostavan 50 miljoonalla ammatillisen koulutuksen tehostamiseen. Eli suusta tuli sammakoita heti toisessa lauseessa.

Viime vaalien alla oli keskustalla samat puheet ja lupaukset, ettei koulutuksesta leikata. Keskustan tuntien tuollaiset lupaukset on vain ymmärrettävä toisin. Sen mitä suu puhuu, kepu tekee toisin. Koulutuksesta on leikattu suruttomasti. Nyt valmistaudutaan vaaleihin ja aloitetaan samojen lupausten toistaminen. On uskomatonta kuinka kepulaisilla riittää pokkaa puhua ja luvata sellaista, mitä he eivät taatusti tule tekemään. Mikäli Sipilä olisi halunnut olla uskottava, hänen olisi tullut nostaa asia esille tulevan vuoden budjetissa. Mutta kuten sanotaan, kepu pettää aina.

Persut puhuvat aina siitä, että maassa maan tavalla. Tämäkin puhe on huulten heiluttelua. Kansanedustaja Mika Niikon paljastukset omista uroteoistaan muslimimaissa kertovat päinvastaista. Urhollisesti hän on liimaillut jeesus-tarroja moskeijoiden seiniin. Nyt hänen vaalipäällikkönsä on ilmeisesti seurannut opettajansa urhoollisia tekoja Malesiassa. Siellä ei tätä hyvällä katsottu ja hän joutui poliisien kiinniottamaksi. Saman tien alkoi persujen joukoissa uhriutuminen siitä, etteivät he saa tehdä muissa maissa mitä haluavat. Uhriutumisessa he ovat todella hyviä. Muistaisivat vain omat opetuksensa, maassa maan tavalla. Kuten oikeat kepulaiset, persutkin puhuvat muuta ja tekevät toista.

Maailmassa on yksi maa, jossa nämä keinot ovat osa valtiollista rutiinia. Se on naapurimme Venäjä. Saatuaan kiusallista julkisuutta länsimaissa surullisen kuuluisan Englannin myrkytysiskun jälkipeleissä, valtiokoneisto näytti mistä heidät on tehty. Ensiksi kiistetään ihan kaikki ja ulkoministeri Lavrov saapuu uhriutumaan. Putin ei puhu mitään, mutta entisenä tiedustelupomona tietää miten homma hoidetaan. Venäjän valtiollinen tiedustelulaitos GRU menetti jälleen rakastetun johtajansa. Jälllen kerran johtaja sairastui huonon julkisuuden jälkeen. Näitä on viimevuosina tapahtunut jatkuvasti ja kaikilla sama vaiva. Luulisi sitä seuraavien valittujen jo miettivän, että on vaarallista tuhrata hermomyrkkyjen kanssa.

Ilmankos kepu ja persut dikkaavat naapurimme tapoja.

Avainsanat: juhasipilä, nahkurinorsi, punavihreähallituskokoonpano, koulutuksestaeileikatalupaus, mikaniikko, jeesutarroja, hermomyrkky, gru