Satunnaiset kuvat

Harjus 47cm

Uusimmat

Blogin arkisto

261 Keekoilun kaksi kulmaa

Perjantai 29.11.2019 klo 13:37 - yrjöpoeka

Jokin aika sitten nousi kohu Ponsse-yhtiön kalenterista. Ruotsalainen feministi oli nähnyt kalenterin ja siitä nousi poru. Se oli naisasia liikkeen mukaan naista alistavaa. Kuvaan kuului, että kansainvälisenä yrityksenä toimiva Ponsse julkaisi pikaisesti pahoittelunsa. Yhtiö lupasi ettei tämä tällainen enää toistu. Ponssen Kalenterin kuvissa esiintyivät kauniit nuoret naiset. Heillä oli päällään kauniit vaatteet. Kirjoitin aiheesta silloin ja nauran vielä edelleenkin. Kunpa olisin riittävän rikas, niin voisi olla mahdollisuus saada Pirellin tyttökalenteri. Tämä firma ei pahoittele ja eivät myöskään kuvissa esiintyneet naiset.

Suomalaiseen tyyyliin myös media aloittama ihmettely kuinka Ponsse on voinut tehdä noin ajattelemattomasti. Media toisti naisasialiikkeen ajatusta vanhoillisen mieskuvan luomisesta. Tänään näin tämän uutisen. Kyseessä on naisten tekemä kalenteri. Siinä ei tietenkään luoda mitään stereotypiaa, eihän vaikka?. Mukana kuvissa ovat eläimet ja kuten media kertoo; aistikas tyttökalenteri huokuu luonnollista kauneutta. Olen täsmälleen samaa mieltä. Tytöt keekoilevat alusvaatteissa ja se tekee heistä aistillisen kauniita. Ponssen kalenterissa todella kauniilla naisilla oli vaatteet päällä. Ilmankos Ruotsin naiset kuohahtivat. Pukeutuneet naiset eivät ole naisten mielestä aistikkaita.

Miehet ovat tottuneet katselemaan autojen, moottoripyörien ja muiden koneiden kupeilla aistikkaasti pukeutuneita naisia. Kuvat ovat aina todella hyviä ja painettu parhaalle mahdolliselle paperille. Mikäli miehet haluavat katsoa pornoa, sitä varten ovat olemassa omat sivustot. Aivan ilmeisesti naisilla on erilainen lähestymiskulma kalentereissa. Naiset tunnetusti riehaantuvat vähissä vaatteissa olevista miehistä. Kesäisin naiset huokailevat ja hidastelevat asfaltti työmaiden kohdalla. Siellä keekoilee työmiehiä rinnat paljaana. Genitaali alueet ovat kyllä enemmän peitossa kuin naisilla.

Anita Korva on eräs Suomen tulevista huippuhiihtäjistä. Hän on innokas some ihminen ja julkaisee kuvia itsestään. Hänen suosikkejaan ovat kuvat erilaisista harjoituksista ja hän myös mielellän esittelee lihaksiaan. Julkisuudessa ovat mediat näytelleet kuvia, jossa Korva esittelee selkälihaksiaan. Hän ei esittele rintoja, eikä alapäätä kuvassa. Norjan tulevaisuuden toivo Kristinen Stavås Skistad ei tästä tykännyt. Niinpä hän päätti kommentoida selkälihaksia julkisesti. Anita Korva tietysti sai kuulla ja vastasi Kristinelle näin: ”Hän laittaa bikinikuvia, joissa näkyy sukuelimistä puolet.” Ne joilla ei ole hyviä selkälihaksia, näyttävät sitten muuta. Keekoilevat puolialasti.

Tämä päivä on nyt muuttunut Suomessa mustaksi torstaiksi. Pääministeri Rinne piti tiedoitustilaisuuden. Sen tärkein anti oli, että ministeri Sirpa Paatero eroaa. Samoin tuli vahva viesti siitä, että Postin hallitus saa kerätä kimpsut ja kampsut. Heille on tulossa ajolähtö. Päivän mittaan ovat olleet äänessä myös oppositiopuoluieet ja vaativat Rinnettä eroamaan. Hallitukselle puuhataan luottamuslause äänestystä. Nähdyn tiedoitustilaisuuden jälkeen eivät hallitus ja Rinne eroa. Miksi näin?

Pääministeri Rinne oli tänään todella hyvä. Hän pystyi todella vahvasti perustelemaan mitä on tehty. Hänessä oli nyt nähtävissä taistelutahtoa ja minusta jopa näytti siltä, että hän ajoittain nautti tilaisuudesta. Jatkoissa on mielenkiintoista nähdä, kuinka muut puoluejohtajat kokevat Rinteen vahvan ulostulon. Toimittajat menivät kyllä todella hämilleen.

Mustasta torstaista huolimatta, nautitaan aistikkaista keekoilevista tytöistä.

Avainsanat: ponssekalenteri, pirellikalenteri, anitakorvanselkälihakset, kristineskistad, anttirinne