Satunnaiset kuvat

Sininen valo

Uusimmat

Blogin arkisto

053 Suomen kunnat tuomiolle

Keskiviikko 6.2.2019 klo 18:47 - yrjöpoeka

Petteri Orpo oli syyllisen näköinen eduskunnan istunnossa. Poliisi kansanedustajat tietävät, miten syyllinen käyttäytyy kuulusteluissa. Petteri poika oli oiva esimerkki tässä. Valtiovarainministeri oli koko puheensa ajan todella heikoilla jäillä. Harvoin olen nähnyt johtavan politiikon olevan noin heikosti valmistautunut. Välillä vähän paperista ja sitten säveltäen. Johdonmukaisuus oli hakusessa. Ainoa mikä tuli selväksi oli se, että kokoomus on eri mieltä opposition kanssa.

Toinen asia mikä tuli selväksi, oli syyn vierittäminen kuntien kontolle. Harvinaisen heikko esitys. Valtio on omilla ratkaisuillaan tehnyt sen, että kunnat ovat jatkuvien leikkausten kohteena näiden toimien ansiosta. Vanhustenhoidon osalta tilanne on juuri tämänkaltainen. On ollut pakko etsiä halvempia keinoja ja siihen ovat olleet vastauksena nämä yksityiset hoitolaitokset. Valtion toimesta on purettu entisiä järjestelmiä ja annettu mahdollisuus yksityisille rahastajille. On totta mitä Orpo sanoi, että kuntien osaaminen on heikkoa suurten yksityisten firmojen kanssa.

Orpo kertoi kaiken muuttuvan, kunhan saadaan hallituksen sote maaliin tällä kaudella. Hän kertoi siitä, että leveämmät hartiat tuottavat paremman osaamisen. Kokemuksen perusteella kysynkin, mistä se osaaminen tulisi? Mistä uudet osaajat tulisivat? Maakunnissa istuvat tulevaisuudessakin samat kasvot kuin kunnissa nyt. Samat kymmeniä vuosia valtaa pitäneet kasvot istuvat siellä jatkossakin. Valtaa maakunnissa pitävät hyvin pitkälle poliittiset järjestöt. He myös määrittävät uskomattoman tarkkaan, ketkä heistä sanovat viimeisen sanan. Uskallan väittää, että esimerkiksi Kainuussa ei osaaminen lisäänny yhtään miksikään. Samat satraapit vuosikymmenestä toiseen. Tässä kohden voisi jo sanoa, että juuri heitä varten tämä vanhuspalvelulaki olisi paikallaan. Muumioitunut päätöksenteko järjestelmä on lisäksi niin korruptoitunut, että siinä sumentuu yksityinen etu ja yhteiskunnan etu.

Kuunnellessani juuri nyt keskustan Hanna-Kaisa Heikkistä tuntuu siltä, että hänen ajatuksensa ovat vain maakuntamallissa. Sen erinomaisuudessa kaikkien ongelmien ratkaisuissa. Ei ole ollenkaan ihme, että sosiaali- ja terveysvaliokunnan kokoukset ovat olleet hänelle viime vuosina tuskaa. Siellä on muitakin mielipiteitä ja heitä ei voi aivopestä. Kepulaisuus ei ole se mantra joka heidät sokaisisi. Tällä hetkellä voikin jo sanoa, että hallitus ei aio tehdä mitään vanhusten tilan parantamiseksi. Hallituksen mielestänsä sote ratkaisisi maakuntineen kaiken. Kun kuuntelen tätä, voin sanoa sitä jeesusteluksi. Hallituksen kertoo asettavansa toimikunnan valmistelemaan asiaa seuraavalle vaalikaudelle päätettäväksi. Asia on aina sama. Perustetaan toimikunta ja unohdetaan koko juttu.

Kaiken tämän keskustelun jälkeen voi jo sanoa myös sen, että olipa todella tyhjää lätinää monta tuntia. Puhuttiin toistensa ohitse. Oltiin sokeita ja kuuroja muiden mielipiteille. Tämän jälkeen vanhukset voivat huokaista ja todeta, että nyt on mukava nukahtaa yöunille. Meistä pidetään yhtähyvää huolta kuin on aina tehty.

Kaiken huippuna sain nähdä muumion. Pekka Puska ilmestyi kertomaan, että syyllisiä ovat kunnat. Nyt kunnissa riemuitaan. Tuomiolle joudumme..

Avainsanat: petteriorpo, kunnatsyyllisiävanhustenhoidontilaan, perustetaantyöryhmä, pekkapuska