Satunnaiset kuvat

Aamu Tenolla

Uusimmat

Blogin arkisto

247 Ongelma nimeltä Valkoinen talo

Sunnuntai 10.11.2019 klo 16:43 - yrjöpoeka

Polittiisessa muistissa ovat vielä ajat, jolloin kaikki Suomen mediat ihmettelivät yhtä ja samaa asiaa. Miksi meidän presidenttiämme ei kutsuta viralliselle vierailulle Valkoiseen taloon. Elimme silloin Tarja Halosen valtakautta. Halonen kulki takkutukkansa kanssa kyllä jatkuvasti Moskovassa. Hän vaikutti tätimäiseltä tohottajalta Putinin käsikynkässä. Suomen media kyllä jaksoi ilakoida sitä, kuinka hyvät välit Halosella oli Putinin kanssa. Putin kaveraa aina hyväntahtoisten hölmöjen kanssa.

Neuvostoliitto ja Venäjä eivät kaveeraa kenenkään kanssa ilman syytä. Halosen aikana lyötiin ystävyyden rumpua ja uskoteltiin ikuista rakkautta. Samaan aikaan Venäjän kansalaislle luotiin kaikki mahdollisuudet ostaa maa-alueita kaikkialta Suomesta. Kaikki kuvittelivat auvoisen huomenen koittavan ystävyyden aamunkoitossa. Salaisen poliisin tiedustelumiehenä Putin sai huseerata kaikessa rauhassa ja ostella kavereidensa kanssa suurilla seteleillä politiikkojen ystävyyttä. Sitä Venäjä sai, koska meidän politiikkomme ovat persoja rahalle ja kehumiselle.

Onneksi Suomi sai tolkun presidentin Sauli Niinistöstä. Hän käy vierailuilla, mutta siellä puhutaan vain asioista. Lepertelyt eivät sovi valtionpäämiehelle. Putin myös hyvin nopsasti huomasi eron. Hyvin pian muutkin ulkomaiden poliittiset tahot huomasivat saman ilmiön. Kun Putin sitten aloitti pullistelunsa Itämeren alueella, Niinistö oli haluttu keskustelukumppani kaikkialla. Myös Valkoisessa talossa. Niinistö on pitänyt seuraa kaikkien maailman johtomiesten kanssa ja keskustellut maailmanpolitiikasta. Nyt Suomen lehdistö kummastelee kuinka on mahdollista, että Niinistö saa jatkuvasti kutsuja Valkoiseen taloon.

Tähän olen ainakin itse keksinyt vastauksen. Maailma on ollut viimeisten vuosien aikana sekavassa tilassa ja eri valtioiden johtomiehet ovat unohtaneet kuinka toimia ulkomaiden johtajien kanssa. Perinteinen diplomatia on jäänyt taka-alalle. Trump on itse erittäin hyvänä esimerkkinä norsusta posliinikaupassa. Niinistö on taitava ja osaava diplomatian saralla ja sille on juuri tänään todellista tilausta. Koska suuret johtajat pullistelevat, he tarvitsevat välittäjää. Niinistöstä on tullut välittäjä, joka sukkuloi kaikkien suurten johtajien pakeilla.

Historia on mielenkiintoista. Melkein kaikkina ajanjaksoina ulkopolitiikassa on maata johtanut henkilö, johon kansa on luottanut. Halosen aikakausi oli siitä kummallinen, että Halonen hölötti kaiken luottamuksella naistenlehdille. Lisäksi hän käyttäytyi muulle ulkomaailmalle hyväntahtoisena muumimammana (hölmönä). Kaveeraaminen Putinin kanssa oli niin kornia, ettei ollut ihme kun kutsua ei kuulunut. Kekkosen aika on oma lukunsa ja siinä kietoutuivat maalaisliitto/keskustan ja Kekkosen omat tavoitteet valtapolitiikassa yhteen. Veljeily Neuvostoliittolaisten kanssa loi meille käsitteen suomettuminen. Suomettumista kannattavia tahoja on edelleen maamme politiikassa.

Kun ryhdymme puhuaan Suomen hävittäjähankinnasta, nämä tahot astuvat välittömästi esiin. Heillä on vain yksi sanoma. Meidän tulisi kysyä ensin lupa Venäjältä. Kehoitan lukijoiitani seuraamaan tulevia käänteitä. Suomettujat astuvat itse esille, eivätkä edes huomaa omaa tyhmyyttään.

Vasemmistolle ja erityisesti SDP:lle, Niinistön vierailut Valkoisessa talossa ovat hapanta myrkkyä.

Avainsanat: kutsuvalkoiseentaloon, sauliniinistö, välittäjänrooli, muumimamma, suomettuminen