Satunnaiset kuvat

Neidonkenkä

Uusimmat

Blogin arkisto

120 Ruskaretken jatkoa

Sunnuntai 19.9.2010 klo 20:00 - yrjöpoeka



Lauantaina oli vuorossa toinen päivä Kuusamon markkinoilla ja sää oli toisenlainen. Ilma pysyi sumuisena ja koleana ja aurinko ei päässyt lämmittämään toriväkeä. Säästä huolimatta torilla kävi väkeä tasaisena virtana ja erityisen paljon kävi ruskaretkeläisiä muualta suomesta. Teltallamme kävi väkeä tasaisena virtana ja ihmisten puheet olivat yhteneviä. Niin matkalaisten kuin kuusamolaistenkin mielestä, nyt riittää. Muutama aktiivi keskustalainen kävi kokeilemassa, kuinka meitä voi haastaa keskusteluun. Eräs mieshenkilö sanoi äänestävänsä jatkossakin keskustaa ja vaalirahoituskohu on median luomaa, jota perussuomalaiset käyttävät hyväkseen. Toinen tuli suorastaan vihaisena teltallemme ja hänen mielestään nyt ei ole aika vaalityölle ja hän kyseli miksi me olemme liikkeellä. Heti kysymyksen kuultuani otin haasteen vastaan ja aloitin kertomisen, mutta hän suuttui ja lähti välittömästi pää punaisen pakoon. Juttusillamme käyneet sanoivat olevansa hyvillään siitä, että olemme näkyvästi suurella joukolla liikkeellä. Heidän mielestään muita puolueita ei edes tarvita paikalla, niitten likasankojen tonkimista ei haluta jatkaa päivisin, iltauutiset riittävät.
Viikonlopun aikana juttusillamme kävi työyhteisökouluttaja Sirkka-Liisa Lamminkoski. Hän toimii Irti työpaikkaväkivallasta ry, n puheenjohtajana ja kiertää luennoimassa ympäri suomea. Nyt työ oli tuonut hänet Kuusamoon, paikallisten ongelmien pariin. Keskustellessamme asiasta joka on todella tärkeä myös itselle, jouduin takavuosina loanheiton kohteeksi omassa luottamustehtävässäni. Politiikan sisällä oleva kiusaaminen on aina ollut vaiettu asia ja se sivuutetaan sanomalla henkilön olevan itse syyllisen tilanteeseen ja yhteistyökyvyttömän. Tämän olen saanut nähdä ja kokea itse. Siksi lähtemiseni uudelleen politiikan pariin oli todella tiukan harkinnan tulos. Nyt olen saanut tehdä luottamustehtäviäni rauhassa ja tulen ihmisten kanssa todella hyvin toimeen.

Keltaliivisiä ehdokkaita yhteiskuvassa Sirkka-Liisa Lamminkosken kanssa. Vasemmalta Yrjö Puurunen,Sirkka-Liisa Lamminkoski, Seppo Leskinen vaimoineen ja Pentti Kettunen.
hpim4308.jpg2.jpg

Toivotan Sirkka-Liisa Lamminkoskelle voimia raskaassa työssä. Toivon kaikkien perussuomalaisten ehdokkaiden miettivän kiusaamista vaalikiertueen aikana ja sen jälkeen. Sanoissa, puheissa ja teoissa, meidän on arvostettava ja tuettava erityisen hyvin omaa väkeämme. Meidän on muistettava yhteisöllisyyden voima ja siirrettävä se vaalipuheista suoranaisiksi teoiksi.
Kuusamo antoi todella positiivisen kuvan ja paikalliset ihmiset olivat todella innoissaan meidän esillä olostamme. Meiltä toivottiin jatkossakin näkyvyyttä erityisesti Kuusamossa! Kuusamo koetaan niin selkeästi yhdenpuolueen pelikentäksi, siksi nyt halutaan uusia kasvoja ja puolueita esille. Ehdokaslistaamme suhtauduttiin todella suopeasti ja nyt on ehdokkaiden lisättävä esillä oloa Kuusamossa. Toivottavasti jokaisessa Oulun vaalipiirin kunnassa väki aktivoituu ja etsii omat paikalliset toimijat tulevaisuutta varten.
Viikonlopun kruununa oli Ilonan tulo mummolaan isän kanssa. Syntymäpäivää juhlittiin samalla, kotona oli pidetty aloitusjuhla. On aina yhtä iloinen asia nähdä ja kuulla, kuinka lapsen kasvu ja kehittyminen etenee. Alkuvuosina ukki oli kova sana, mutta nyt mummo on se, joka saa melkein kaiken huomion. Unohtanut ei ole tyttö ukkiakaan, välillä tarvitaan ukin syliä ja käsiä asioiden hoitamiseen. Ukin tehtävässä näkee kuinka nopeasti ihmiselämää kulkee. Liian nopeasti..

Avainsanat: kuusamonsyysmarkkinat, oulunvaalipiirinperussuomalaisetehdokkaat, työpaikkakiusaaminen, lisääperussuomalaisuutta, tarvitaankoukkia, elämäon