Satunnaiset kuvat

Syyskuinen aamu

Uusimmat

Blogin arkisto

148 Kalastuskeskustelu jatkuu

Tiistai 3.7.2018 klo 11:23 - yrjöpoeka

Eilisen päivitykseni jälkeen olen nyt saanut runsaasti yhteydenottoja Kuusinki-joen tilanteeseen liittyen. Minulla on sanat käytettävissä ja niitä toivotaan nyt lisää. Kuten olemme keskusteluissa todenneet, liian moni meistä odottaa jonkun muun hoitavan asiaa eteenpäin ja pitävän sitä esillä.

Perhokalastuksen MM-kisat ovat kahden vuoden päästä ja ne tuovat paikalle ulkomaisia kalastajia kaikkialta maailmasta. Kuusamon kaupungilla ja alueen kansanedustajilla on nyt oikeasti näytön paikka saada voimayhtiö aisoihin. Voimalan tuotto on niin pieni, että sen korvaaminen olisi helppoa muutamalla tuulimyllyllä. Kuusamossa on hyviä paikkoja ja tutkitusti tuulisia. Valitettavasti tämä menee aina niin, että joillekin käy vesivoima. Toisille käy tuulivoima ja muut vaihtoehtoiset energia muodot. Kolmas taho ovat ne, joille ei käy mikään muoto. Kaikki olisi säilytettävä neitseellisenä.

Jokainen tietää ettei sellaista olotilaa voi enää olla. Sitä mukaa kun ihmiset levittäytyvät, he vievät tilaa luonnolta. Mikäli todella halutaan elää ja asua Kuusamossa ja Koillismaalla, on myös hyväksyttävä sellaistakin, mikä ei ole itselle mieleen. Kuusamo on nyt käynyt ja käy jatkuvasti juupas-eipäs keskustelua kaivoksista ja tuulivoimasta. Jokimaisemat halutaan suojella kaikelta ja Kuusingin Myllykosken voimala saada puretuksi. Jossakin kohden on demokratissa tehtävä päätökset. Mikäli halutaan jotakin, on toisaalta luovuttava jostakin.

Jokainen yhteydenottaja on kanssani samaa mieltä, että Kuusamon kaupungin olisi nyt tehtävä jotakin. Kaikki keskustelut siitä, että tämä on vain voimayhtiön asia ovat pään pistämistä pensaaseen. Tänä päivänä tämä some voi kaataa koviakin vastustajia. Sen koki juuri kuluneella viikolla UPM, kun ei kuunnellut luontoihmisten varoituksia hakatessaan Kuukkeli metsän nurin. Suuret firmat ovat vaikeuksissa, kun heidän kansainvälisiin sertifikaatteihin lyödään leima syyllisestä. Jokaisen yhtiön kipein kohta on omistajilleen raha. Niin se on myös voimayhtiölle.

Politiikot ovat kietoutuneet voimayhtiöiden pauloihin. Meillä ei ole korruptiota, sanotaan tutkimuksissa. Meillä on kuitenkin niin voimakas rakenteellinen yhteys suurten yhtiöiden ja poliittisten päättäjien välillä, että sitä voi oikein hyvin nimittää rakenteelliseksi korruptioksi. Suuret yhtiöt maksavat hallituspaikoista poliittisille päättäjille ja muuttavat heidät hampaattomiksi. Kansalaisten etu ja yleinen oikeustaju jäävät rahan jalkoihin. Tästä on kyse myös Kuusingin tilanteessa. Kuusamon kaupunki on ja näyttää täysin hampaattomalta.

Reino Rinne tunnetaan Kuusamossa Kitka-joen suojelun isänä. Tänään olisi taas aika löytää se Kuusamolainen taho, joka lähtisi ajamaan koko jokialueen suojelua. Sen ei tarvitse olla yksityinen henkilö. Itse näkisin Kuusamon matkailuyhdistyksen roolin tässä kaikkein tärkeimpänä. Luonto- ja kalastusmatkailu ovat nousussa ja Perhokalastuksen MM-kisat olisivat oikea paikka kertoa, että Kuusinki virtaa vapaana. Tämän heitän haasteena pohdittavaksi. Mikään ei ole mahdotonta, ei edes pienen voimalan purkaminen.

Minä tuen kaikkia ponnistuksia joen pelastamiseksi omalla vaatimattomalla panokselleni. Kirjoittamalla ja puhumalla.

Avainsanat: kuusinkijoki, myllykoskenvoimala, uusiutuvatenergiat, tuulivoimapuistot, kuukkelimetsäntuho, reinorinne,

147 Mikä on rikollista

Maanantai 2.7.2018 klo 19:33 - yrjöpoeka

Olin viikonlopun aikana kokeilemassa kalaonneani maailmankuululla Kuusamon Kuusinkijoella. Joki on kuuluisa suurista taimenista. Viimeisten vuosien aikana sen taimenkanta on romahtanut. Syitä voi tietysti ensimmäisenä hakea kalastajista. Näitä rantakalastajia on aina helppo syyttää, koska he eivät voi vakuutella syyttömyyttään.

Jokeen on syydetty rasvaeväleikattuja kalanpoikia, mutta saaliiksi niitä ei saada. Itse pidän koko joen kalakantojen pahimpana syyllisenä tällä hetkellä syönnösalueella Pääjärvellä tapahtuvaa pyyntiä. Joku sanoo heti, ettei naapurimaamme kalastajia pidä syyllistää. Kuitenkin jokienhaarassa on jo vuosia ollut kalojen laskemista varten este ja siinä on pystytty laskemaan ne yksilöinä. Niitä on samalla myös radiomerkitty, jotta voidaan seurata niiden kulkua. Koska kaloja on todella vähän enää tulossa jokiin, voin vetää yhtäläisyyyden syönnösalueen kalastukseen.

Jokialueella kalastajille on lyöty sellaiset reklaamit käsiin, että koko kalastamisen autuus on hävinnyt. Jokialue on maisemaltaan upea ympäristö ja sen soisi olevan sitä myös tulevaisuudessa. Viimevuonna esimerkiksi oli lupa ottaa vain yksi yli 60 senttinen taimen. Tänä vuonna määrä on nostettu 2, eli kyseessä on 100% nousu saalismääriin. Kalastajia on kehoitettu laskemaan saamiaan kaloja takaisin ja sitä toivetta ovat kuunnelleet erityisesti nuoremmat kalastajat. Kaikki eivät ole tähän menettelyyn tyytyväisiä.

Seuraaavan viikonvaihteen aikana (7.7) on Kuusingilla perinteinen kalastuskisa jossa jahdataan sitä kuuluisaa taimenta saaliiksi. Nyt saalista ei enää saa tuoda kisapaikalle, vaan kala on mitattava jokirannassa ja päästettävä vapaaksi. Vuosien aikana on enää hyvin vähän saatu kilpailun aikana taimenia. Kalakisoissa jaetaan kuitenkin palkintoja ja ne on yleensä voitettu harjuksilla. Aion olla tänäkin vuonna mukana edes kannatuksen vuoksi ja nauttimassa kisatunnelmasta. Samoin tuttujen kalastajien tapaamisista.

Joen suurin uhka ja sen tuhoaja on jo vuosikymmenet ollut kotimainen vesivoimayhtiö. Joen latvoilla on sinne aikoinaan rakennettu Myllykosken voimala. Se rakennettiin vain sitä varten, että voimayhtiö saisi rakennusaikana virtaa Kitkajoelle. Sen jokiosuuksia ostettiin parhaimmillaan kahteen kertaan ja rahaa kanneltiin helikoptereista maiden omistajille. Joki säilyi ja on Kuusamon tunnetuin helmi uskomattoman upeine maisemineen. Kuin kostona menneistä voimayhtiö näytti mahtinsa taas kerran viikonlopun aikana.

Voimayhtiö voi lupaehtojensa mukaisesti lyödä luukut kiinni ja laskea joen ns. kuiville. Useina talvina joki on kuivattu ja kaikki syksyllä luonnontaimenten toimesta laskettu kutu on tuhoutunut. Useina kesinä kalastajat ovat voimattomina puristelleet nyrkkejään, kun vesi loppuu kesken kalastuksen.

Kalastaja on rikollinen jos ottaa alamittaisen kalan mukaansa. Kalastaja on rikollinen jos ylittää saaliskiintiönsä. Kalastaja on rikollinen, mikäli käyttää koukkua ottaessaan kalan ylös. Kalastaja on rikollinen jos kalastaa jigillä koskella. Kalastaja on rikollinen, jos kalastaa matosyötillä. Kalastaja on rikollinen, mikäli ei lunasta lupaa.

Rikollinen ei ole voimayhtiö, vaikka se kuivattaisi joen. Voimayhtiö ei ole rikollinen vaikka kaikki taimenet kuolisivat joesta. Voimayhtiö ei ole rikollinen, vaikka kaikki kalastajat sitä sellaisena pitävät.

IMG_20180701_014614.jpg
 Jos minä estäisin veden virtaamisen, raastupa kutsuisi. Voimayhtiö sen sijaan...

Kansanedustajat istuvat voimayhtiöiden hallituksissa. Se on yhteiskuntasuhteiden hoitoa. Ei rakenteellista korruptiota. Eihän?

Avainsanat: kuusamo, kuusinkijoki, myllykoskenvoimala, vesivoimayhtiökoskienergia,

095 Mietteitä Kuusinki-joen tulevaisuudesta

Perjantai 20.4.2018 klo 10:27 - yrjöpoeka

Kuusinki-joki on ollut vuosikymmeniä ns. kotijokeni. Olen nähnyt sen nousuja ja laskuja. Olen kalastanut kovassa kalastuspaineessa joella ja tänään siellä saa oleilla melkein yksin. Kalojen määrän romahtaminen vei suuren osan kalastajista ja voimayhtiön suorittama joen kuivatus jokavuosi tuhoaa loputkin luonnonkudusta ja vähentää entisestään kalastuspainetta joella. Keväinen tulva nostaa jäät irti ja raahaa niitä alaspäin. Mielestäni tästä syystä ovat Kuusingin alaosan parhaat kalastuspaikat muokkaantuneet täysin tuntemattomiksi. Legendaarinen Koivumutka on käytännössä hävinnyt ja muokkaus jatkuu tulevina vuosina.

Kannettu vesi ei kaivossa pysy, mutta siitä huolimatta joki pysyi istutusten ansiosta kohtalaisen hyvässä kuosissa. Käylän laitoksen lopettaminen oli todella lyhytnäköistä ja ei ainakaan palvele Kuusamon kalastuksen imagoa ja Kuusamon jokien tilannetta. Koska kutu ei enää kaikkina vuosina onnistu kunnolla, olivat istutukset luonnonkaloilla äärimmäisen tärkeitä. Sille me emme voi mitään, että naapurimaan puolella kalastus syönnösalueella kasvaa. Tänään voi jo sanoa, että pääosa jokien tuotosta häviää verkkoihin Pääjärvellä. Vasta sitten kun naapurimme ymmärtää, mikä arvo oikealla luonnonkutuisella taimenella on Venäjän kalastuksen imagoon ja kalastusmatkailuun, tilanne voi parantua.

Joella ovat voimassa mielestäni tiukat kalastussäännöt ja niiden avulla voimme edes jotakin tehdä. Omassa kalastajien moraalissa on parantamista erityisesti taimenen osalta. 60 sentin alamitta ei ole kaikille sisäistynyt ja yhden kalan säännöstä eivät kaikki välitä. Sain viime kesänä kuulla, kuinka oman kotikuntani äiti oli kehunut poikansa saalista Kuusinkijoelta. Poika oli saanut kaksi suurta kalaa, olivat olleet vajaan kahden (2) kilon kaloja. Kaiken lisäksi kertoi poikansa olevan jälleen lähdössä kaveriensa kanssa joelle. Miten voisimme parantaa kalastajien ymmärrystä ostamaansa kalastuslupaan ja sen sisältämiin sääntöihin ja rajoituksiin?

Jos me emme osaa lukea lupien sääntöjä kunnolla, ei jokien taimenkanta selviä. Kävin viimekesänä vaimoni kanssa viikonlopun joella ja sain mittakalan, jonka otin saaliiksi. Laitoin sen heti päivityksenä kuvan kera facebookin seinälleni. Sain heti viestejä, että olipa tyhmä teko. Minun ei olisi pitänyt kertoa sitä julkisesti, koska en nyt voisi enää käydä joella. Tätä minä en ymmärrä. Kyllä minä voin siellä käydä, kävin Kuusingin Kuningas Taimen kisoissakin. Voin keskittyä vaikka harjuksen pyyntiin ja tutkia Kuusingin luontoa. Istua tulilla ja seurustella tuttujen kanssa. Minulla on selkeä tahto säilyttää Kuusinki-joen taimenkantaa vielä jälkeeni jääville sukupolville.

Kuusamon kaupunki voisi kyllä vielä kerran miettiä suhtautumistaan Kuusingin voimalaitokseen. Kuusamon jokien taimenkanta on mittaamattoman arvokas ja sen eteen on uskallettava tehdä raskaitakin päätöksiä. Kitka-joki suojeltiin Reino Rinteen ansiosta ja nyt se toimii kaupungin käyntikorttina ja sen arvo ymmärretään Kuusamolaisten keskuudessa. Samalla tavoin olisi nyt nähtävä 50 - 100-vuotta eteenpäin. Nähtävä visio koskemattomista luonnontilaisista jokialueista ja niiden arvokkaista kalakannoista. Panostus tänään on kädenojennus tuleville sukupolville ja sen ajan Kuusamolle.

Kaiken lisäksi maailmalla on erilaisia suojelu ohjelmia, voisiko sieltä löytyä rahoitusta arvokkaiden Taimenten suojelemiseksi? Voisivatko joet olla maailmanperintökohteita? Mitä tahansa, jolla joet selviäisivät kala-aarteineen seuraaville vuosisadoille.

Avainsanat: kuusinkijoki, kitkajoki, reinorinne, kuusamonluontokaupunki

144 Kuningas Taimen 2017

Maanantai 10.7.2017 klo 15:00 - yrjöpoeka

Vuotuinen kalakisa Kuusamon Kuusinkijoella on jälleen käyty. Tämänvuotinen kisa käytiin todella poikkeavissa olosuhteissa. Joki oli niin täynnä vettä, etten muista koskaan sen olleen sellainen edes keväällä. Myöhäinen kevät toi tulvan montaviikkoa myöhässä. Sen kruunasi rankka vesisade paripäivää aiemmin. Olin itse käynyt edellisenä viikonloppuna joella ja nyt oli samoihin paikkoihin pääsy todella ongelmallista.

Kisa sujui entiseen malliin. Harjusten pyytäjät puhdistivat palkintopöydän. Tasa arvoa kuvastaa se, että useina vuosina nainen on se kalastajatar ja niin nytkin. Naisten sarjan ykkönen oli Tiina Voutilainen ja hän putsasi myös harjussarjan palkinnot. Harjussarjan tulokset, isoin kala laskettiin:

Tiina Voutilainen 612 g 2/Jonni Vyyryläinen 457g 3/jaettuna Janne Mustaniemi ja Jesse Kivelä 439 g.

Nuoret olivat sitten tehokkaina muukala sarjassa. Yhdessä Kuusinkijoen parhaista taimenpaikoista, Lohipyörteeltä Väisäsen veljekset saalistivat kaksi suurta haukea. Tuomas Väisänen 3220 g ja Aapo Väisänen 2788 g. Tuomaristo teki pikaisen päätöksen palkita pojat todella tehokkaasta taimenjoen puhdistamisesta kunnon palkinnoilla. Niitä oli jaettavana runsaasti, koska taimensarja jäi kokonaan ilman saalista.

Palkintojen jaon kruunasi arvonta kaikkien kisaajien kesken ja sen palkintoina olivat Taimensarjan hyvät ensipalkinnot. Siinä arvonnassa onni suosi nuorta Pyry Vartiovaaraa. Hän pokkasi Visionin lohiluokan perhokelan itselleen ja kun itse toimin kuuluttajana, oli ilo nähdä millainen vaikutus nuorukaiseen palkinnolla oli. Tämän tunnusti myös hänen isänsä huokaisten samalla sen tulevan nyt kalliiksi hänelle. Nyt on ostettava sopiva vapa ja siihen siimat.

Tuomariston yksimielisellä päätöksellä huomioitiin kaikki nuorten sarjojen osanottajat. Kuuluttajana näin todella onnellisia kasvoja. Nuoret saivat muiden kalastajien edessä itselleen tuotteita, joita he varmasti tulevat myös käyttämään. Tulevaisuuden kisaajien varmistamiseksi tämä oli aivan oikeanlainen liike.

Itse olisin sitä mieltä, että tulevissa kisoissa on oltava sellaiset säännöt taimensarjassa, että mitallisen kalan saaja, saa sen myös ottaa itselleen. Nyt taimensarjassa suojellaan taimenta ja se pitää vapauttaa takaisin. Kisaan osallistuu ottamalla kalasta kuvan mittanauhan vieressä. Väitän ettei se ole aivan ongelmatonta. Kalan retuuttaminen penkalle kuvausta varten ei ole kalansuojelua. Tuskin kenelläkään kalastajalla on mukanaan sellaista mittapussia, johon kala uitetaan ja mitataan. Nykysäännöllä puhelimet uivat joessa, koska kalastajalla on vain kaksi vapisevaa kättä.

Taimensarjan säännöt on palautettava entiselleen. Mitallinen kala suolistettuna ja kidukset paikoillaan on kilpailukala, tai sitten vain veret laskettuna. Se on mielestäni parastapa kalan säilymisen kannalta. Nykyinen sääntö on niin vaikea valvoa, ettei sitä voi pitää hyvänä. Mikäli olet yksin, et taatusti saa sitä kuvattua mittanauhan vieressä, ellei sinulla ole kuvauskamera jatkuvasti päällä. Tämä menee niin vaikeaksi, että malli on lopetettava ja palattava entiseen sääntöön.

Lisäksi kilapailukala ei saa kuulua vuosittaiseen kiintiöön. Mikäli olet saanut kalan aiemmin keväällä, sinulla ei ole mahdollisuutta. Kaiken lisäksi yhdenkalan sääntöä ei valvo kukaan. Joella asutaan jatkuvasti pysyvissä leireissä. Taidan olla itse ainoa kalastaja joka on saanut tänä kesänä mitallisen kalan? Siihen en millään usko, koska kävin sitä varten joella yhden ainoan kerran. Parhaat ovat olleet joella jopa kymmeniä päiviä. En usko heidän muuttuneen täysin saamattomiksi kalastajiksi.

Tässäkin kohden olen sitä mieltä, ettei nykysäännöllä ole mitään väliä. Sitä ei pystytä valvomaan mitenkään. Vain niitä voidaan valvoa, jotka ovat julkisesti tunnustaneet saaneensa kalan. Nykyinen käytäntö on mielestäni täydellinen irvikuva ja se ei tuota Kuusinkijoelle minkäänlaista kunniaa. Mikäli sääntö pidetään voimassa, on kalastusvastaavien (omistajien) palkattava valvojia. Nykyisellä säännöllä pysyville leireille ei ole mitään sijaa. Tätä ei tietenkään pitäisi julkisesti kirjoittaa, koska se tuottaa pahaa verta.

Kalastajien itsensä on sanottava ääneen se mikä kaihertaa. Minä olen sen nyt tehnyt. Jään odottelemaan palautetta. Edellinen kirjoitukseni nostettiin Kuusamossa puhutaan facebook palstalle. Kukaan ei sitä ole kommentoinut. Facebookissa pyysin Kuusamon kaupunginhallituksen puheenjohtajalta Tuomo Hänniseltä muutamia vastauksia. Kalastus on niin tunnepitoinen laji, ettei Hänninen ole siihen viitsinyt edes vastata. Tuskin tämäkään saa mitään aikaan. Korkeintaan nurkan takana murinointia.

Tulokset kisasta ovat virallisia ja niitä kommentoin sellaisina. Muutoin tämä kirjoitus sisältää vain omia mielipiteitäni.

Avainsanat: kuusinkijoki, kuusamo, kuningastaimenkalastuskisa2017, kuusinginleirintäalue, siilasmajankilta

142 Muistikuvia

Keskiviikko 5.7.2017 klo 9:38 - yrjöpoeka

Käydessäni viikonlopulla kalastusreissullani Kuusamon Kuusinkijoella, kuvasin tuttuja luontokohteita. Olen vuosien varrella etsinyt alueelta erilaisia kukkia ja kasveja. Niimpä oletin, etteivät neidonkenkä ja tikankontti enää kuki alueella. Useina vuosina taaksepäin kukinta on neidonkengän parhailta osin kesäkuun alussa jo ohitse. Tikankontti on juuri silloin aloittanut kukintansa.

Nyt tilanne oli toisin. Nyt oli vuodenaika kuukautta myöhempi ja edelleenkin löytyi yksittäisiä neidonkengän kukintoja. Tikankontin osalta kukinta oli vasta alkamassa. Peräti kuukauden viive entiseen verrattuna. Joskus aiemmin olen nähnyt neidonkengän kukintoja vielä kesäkuun puolessa välissä. Tämä vuosi on ollut todella poikkeava säätilojen suhteen. Myös joki oli edelleen täydessä tulvassa. Purot jotka laskivat jokeen olivat vielä reunojaan myöten täynnä vettä.

Joitakin vuosia sitten avasin itselleni sivuston, tarkoituksenani kirjoittaa mielikuvia oman elämän kulusta ja maailmanmenosta. Alun haparoinnin jälkeen kirjoittaminen on alkanut sujua. Jossakin vaiheessa huomasin itselläni olevan seuraajia. Viimeisen vuoden aikana kävijämäärät ovat alkaneet kasvaa. Tänään laskuri näyttää yli puoltamiljoonaa (500 000) kävijää. Itselleni luku on suunnaton. En villeimmissä kuvitelmissakaan uskonut pääseväni tällaisiin lukuihin.

Minun kirjoituksiani on rankasti arvosteltu erilaisilla keskustelupalstoilla. Samoilla palstoilla usea sitten kertoo, etteivät he halua edes lukea minun töherryksiäni. Kuitenkin he arvostelevat juttujani, joten he myös salaa lukevat juttuni. Usea tuttuni seuraa kirjoituksiani hyvinkin tiiviisti. Jos väliin jää joitakin päiviä kirjoittamatta, he kysyvät missä olen ollut. Niin kävi myös viime viikonloppuna. Kalastusreissulta palattuani ensimmäinen tuttuni kysyi tämän kysymyksen.

Jatkan kirjoittamista ja olen seuraajilleni ja tsemppaajille erittäin kiitollinen. Aiheet pysyvät suunnilleen samanlaisina. Hieman enemmän ehkä arkeen ja kotiseutuun liityviä juttuja on tarkoitus lisätä. Kotiseutuun liittyviä juttuja ja arviointeja ovat useat toivoneet. Omaan arkeen liittyvistä elämän juonteista tulen myös jotakin kirjoittamaan. Yritän vähentää politiikkaan liittyviä juttuja. Valitettavasti siellä on ehtymätön varasto uusia aiheita. Politiikan osalta yritän entistä tiiviimmin kirjoittaa oman kuntani poliittisista kiemuroista. Tämä olkoon vastauksena kysyjille.

Luontoon ja kalastukseen keskityn hieman enemmän. Minulta on toivottu kuvia teksteihini ja sitä yritän lisätä. Otan jatkuvasti kuvia pienellä kamerallani ja myös puhelimeni kamera on ahkerassa käytössä. Kuvituskuvia on taatusti luvassa. Näillä ajatuksilla valmistaudun tänään lastenlasten tuloon mummolaan. Tiedossa on mukavaa yhdessäoloa. Olen jo laskenut päiviä ja öitä. Tänään laskeminen päättyy.

Kesäisen sateista päivää kaikille lukijoilleni!

HPIM2419.jpg444.jpg
Kuusinkijoki ja minä.

Avainsanat: kuusinkijoki, neidonkenkä, tikankontti, myähäinenkevät2017, bloggaaminen

140 Kotijokeni Kuusinki

Maanantai 3.7.2017 klo 12:25 - yrjöpoeka

Kuusinkijoki on ollut minulle melkein pyhiinvaelluspaikka jo vuosikymmeniä. Pikkuhiljaa vuosien kuluessa opin hiukkasen kalojen sielunelämästä ja Kuusingin Kuningas Taimen tarttui yhä useammin tarjoamaani perhoon. Valtava määrä on muistikuvia eri tapahtumista ja aika kultaa jo useita muistoja. Vuosikymmneten mittaan joen kalakanta on kuihtunut varjoksi entisestään. Syynä on tietysti kalastuspaine, joka oli 1990-luvulla ajoittain suunnaton. Tänään voi kalastaa joella, ilman että törmää yhteenkään toiseen kalastajaan. Se kertoo joen tilasta hyvin paljon.

Kalakantojen hoitoon ei ole enää satsattu vuosiin. Emokalojen pyynti on lopetettu ja kalankasvatuslaitos tyhjillään. Välillä tuntuu oikeasti siltä, ettei Kuusamon kaupunki oikeasti ymmärrä, kuinka arvokas taimenjoki Kuusinki on maailman mittakaavassa? Kuusinkijoen taimen ei nouse syönnökselle, vaan nousee jokeen kutemaan. Käyttäytyminen on täysin lohenkaltainen. Taimenkanta on niinsanottu reliktijäänne. Aikanaan Neuvostoliitto rakensi voimalaitoksia ja niin myös Venäjän puolella oleva suuri Pääjärvi eriytyi irti merestä.

Aikana ennen voimalaitosta meritaimen nousi Pääjärveen laskeviin jokiin kutemaan. Rakentamisen jälkeen meritaimenen kotijärveksi tuli Pääjärvi ja se on suvun syönnösalue nyt. Saimaan norpaa suojellaan kaikin tavoin sen relikti ominaisuuden takia. Kuusinki-, Kitka- ja Oulankajoen kannat olisivat isonkin metelin arvoisia. Mutta ei näytä tämä asia kiinnostavan Kuusamon kaupungin johtoa, vaikka pitäjä kehuu runsaalla matkailutarjonnallaan. Rikkaat ulkomaiset turistit ovat nyt löytäneet pohjoisen. Siinä joukossa on valtavasti kalastaja potentiaalia valmiina kantamaan matkailu euroja pitäjään.

Tästä muistelustani huolimatta kävin nyt 5-vuoden tauon jälkeen oikeasti kalastamassa tällä kotijoellani. Lähdin vaimoni kanssa karavaani-reissulle viikonlopuksi. Illan aikana näimme muutaman ajoneuvon käyvän tienpäässä ja hetken aikaa joella. Koska ei kala ei nykinyt, he poistuivat. Grilliruokailun jälkeen nukutti jo niin makeasti, että oli aika nukkua hetki. Aaamuyöllä laitoin termospulloon kuumaateetä ja eväät. Olin jo iltasella laittanut perhovapani kuntoon ja valinnut siihen juuri edellisenä päivänä rakentamani perhon.

Joella ei ollut ketään. Ilma oli todella kylmä jokivarressa, mutta ei aivan laskenut nollarajaan. Otin ensimmäiseksi runsaasti kuvia tutusta joesta ja ympäristöstä. Sen päätteeksi kahlasin jokeen, joka oli todella kovassa tulvassa myöhäisen kevään takia. Noin kymmenen minuutin heittelyn jälkeen perhooni jysähti oikein kunnolla ja kala tarttui hyvin kiinni. Tuttuun tapaan taimen antoi kalastajalle kierroksia hyppiessään pitkin suvantoa. Väsyttelin kirkasta hopeanhohtoista kalaa parikymmentä minuuttia ja nostin sen pyrstöstä tarttumalla kuiville. Näin sen heti suureksi uroskalaksi ja painoksi puntari kertoi 4.6 kiloa.

Joen anti oli itselleni sellainen, että tiesin viikonlopun menevän yhdessä oloon vaimoni kanssa. Sunnuntai aamuna kävin kameran ja vavan kanssa vielä joella hakemassa muistikuvia. Niitä sain. Laitan oheen muutaman kuvan joesta ja kalasta. Kuvat kertovat kaikille, että tällainen kala ja sen joki ovat paremman kohtelun arvoisia.

IMGP4571-crop.JPG
Hieman ennen ottia otettu kuva
IMGP4555-crop.JPG
Se on siinä!

IMGP4554-crop.JPG

Avainsanat: kuusinkijoki, pääjärvi, reliktijäänne, saimaannorppa, kuusinginkuningastaimen

117 Kesän merkit esillä

Sunnuntai 28.5.2017 klo 19:04 - yrjöpoeka

Kesän tulon saa selville kun tutkii erilaisten juoksufoorumien sivustoja. On suunnistusta ja on erilaisia kuntotapahtumia. Juostaan maastossa ja maanteillä. Polkupyörät ilmestyvät teille ja kaduille. Ihmiset ovat täynnä virtaa talven jäljiltä. Talven kuntoilleet jatkavat kuntoilua kesävälinein. Talven nukkuneet tavikset heräävät valoon ja lämpöön. Puhutaan rantakuntoon pääsemisestä. Naisten lehdet ovat pullollaan hokkuspokkus juttuja joilla taataan miesten katseiden viipyminen vähäpukeisessa naisvartaloissa.

Seurasin viikonloppuna kaikkien kuntoilulajien ehdotonta tämän hetkistä kunkkua ”NUTS Karhunkierrosta”. Tämä juoksutapahtuma on Oulangan kansallispuiston sisällä ja juostaan aina toukokuun viimeisenä viikonloppuna. Tämän vuotinen juoksu suoritettiin ehdottomasti vaativissa olosuhteissa. Kuusamossa on vielä talvi ja siellä hiidetään hangella, eli jäätyneillä lumipinnoilla pitkin soita ja metsiä. Ensimmäisenä kilpailuna oli vaativa 160 km juoksu.

Ensimmäisinä kulkevilla oli ehdottomasti kaikkein vaativin suoritus. Juoksu suoritettiin kansallispuiston Karhunkierrosreitillä edestakaisena. Paluumatkalla näillä ensimmäisillä juoksijoilla oli sitten valmista jälkeä kulkea. Juoksun voittaja oli ainoa 24 tunnin alittaja. Seurasin GPS-pallukoita saamastani linkistä ja sen seuraaminen on todella koukuttavaa. Samaa seurantaa käytettiin talvella The Ruthless Raja hiihdossa ja sama menetelmä on käytössä seuraavan kerran 3 – 4.2.2018.

Kaikkiaan NUTS Karhunkierroksen tapahtumissa oli juoksijoita yli 1500. Ruka-keskus oli talvisesongin jäljiltä jo hiljennyt, mutta avattiin uudelleen tuhansien urheilun ystävien vyöryessä paikalle. Itseäni harmitti vietävästi, koska olisin halunnut olla seuraamassa tätä tapahtumaa ja sen järjestelyjä paikanpäällä. Erilaisista videoklipeistä sai kyllä sen kuvan, että tapahtuma on vaatinut valtavasti talkootyötä ja vielä selvää rahaa kaupanpäälle. Videoiden välityksellä sain kalpean kuvan juoksijoiden ja yleisön hurmoksesta.

Minun lähtöni esteeksi tuli lapsenlapset. He tulivat Helatorstaina etelästä viikonlopuksi. Se oli tärkein tapahtuma itselleni ja ohitti kaiken muun. Ilonalle ja Aliisalle oli kaikkein parasta tavata mummolan uusi koira ”Repoketun Qoltiainen” eli Kippo. Lapsista oli todella ihanaa saada kainaloonsa sellainen karvakorva, jolla oli aikaa olla rapsuteltavana. Kippo myös käytti hyväkseen kaiken tämän, vaikka se kävelikin perässäni aika ajoin tiiviisti.

Kevään merkkinä ei voi pitää sitä, että pakkaset jatkuvat ja lunta satelee vielä jatkossakin. Paikkakuntani suurimman järven jäät ovat lähteneet elinaikanani aina toukokuussa. Nyt on selvää, että mennään pitkälle kesäkuulle. Olenkin pohtinut sitä, että Suomi100-vuoden kunniaksi luonto palaa juurilleen. 100-vuotta sitten oli aikoja, jolloin jäät lähtivät kesäkuussa ja edessä olivat katovuodet. On mielenkiintoista seurata, käykö luonnossa nyt samoin. Paleltuvatko viljat ja jäävätkö potut peltoon aikaisen talven tulon takia.

Kesän merkki on aina ollut myös jokikalastuskauden alku kesäkuun ensimmäisenä päivänä. Nyt on ongelmana talvi metsissä. Jokien rannat ovat jäiden ja lumien peitossa esimerkiksi Kuusinki-joella Kuusamossa. Pidän sitä kotijokenani, koska siellä olen kulkenut jo kymmeniä vuosia.

Näillä kesänmerkeillä tulevaan viikkoon. Viikko on itselleni monintavoin erikoinen ja siitä kirjoitan myöhemmin lisää.

Avainsanat: juoksufoorumit, nutskarhunkierros, oulangankansallispuisto, theruthlessraja, suomi100, katovuodetkuusinkijoki

108 Juhannusta odotellessa

Maanantai 15.5.2017 klo 10:10 - yrjöpoeka

Säätiedoitukset lupasivat ongelmallista keliä Kainuun maakuntaan. Sellainen saatiin. Olin eilen kotikyläni kyläseuran äitienpäiväjuhlissa mukana, sieltä palatessa alkoi hienoinen lumisade. Parintunnin jälkeen lumi peitti jo kaikki sulaneet pinnat. Raju myrskytuuli piiskasi lunta aivan vaakasuoraan. Oli aivan selviö, että aamulla riittää lumitöitä. Niitä riitti. En koskaan ennen ole toukokuun puolessa välissä käynnistänyt lumilinkoa pihanpuhdistamiseksi. Nyt se ihme on nähty. Tasaisesti lunta oli tullut reilut 20 senttiä ja paikoin sitä oli kolmekymmentä tuulen juoksuttamissa kohdissa.

IMGP4478.JPG
Grillikausi vaarassa.

Lohduttelin itseäni lunta luodessani, että mitä enemmän luon lunta pois, sitä nopeammin juhannus tulee. Surullista oli seurata pikkulintujen epätoivoista puuhastelua ruokintapaikalla. Kävin lapioimassa lumet maasta isolta alueelta ja puhdistin lintulautoja tuuleen pakkaamasta lumesta. Nyt katsoessani pihalle ruokintapaikka alue on mustanaan kevään lintuja. Viedessäni vaimon töihin näimme tienvierustalla olevassa ojassa kyyhöttämässä töyhtöhyyppiä vieri vieressä. Siinä oli pieni vesihyyhmän peitossa oleva alue. Ei ole luonnon elävillä helppoa. Sanovat ilmaston lämmenneen ja kesien tulleen pidemmiksi. Nyt ei siltä tunnu.

Sosiaalisessa mediassa huomasin muutama viikko sitten ilmoituksen, jossa tarjottiin Parson Russel rotuista 2,5 vuotista myyntiin. Otin yhteyttä ja nyt kodissani on reilun puolen vuoden koirattoman ajan jälkeen uusi talonvahti. Kippo tykkää nukkua sylissä tai kainalossa. Koska itsellä on päivisin väsymystä ruokailun jälkeen torkut yhdessä sopivat meille molemmille. Tässä pieni näyte viikonlopunvietosta.

IMGP4475.JPG

Tämä kova talvi on saanut minut epäilemään pääseekö esimerkiksi Kuusinki-joelle kalaan kesäkuun ensimmäisenä päivänä millään kulkuneuvolla. Kaksi viikkoa aikaa ja täällä on täysi talvi. Säätiedoitukset ovat kyllä lupailleet seuraavan viikon vaihteeseen lämpenevää. Eipä taida viikko riittää. Mutta josko juhannuksena? Toivossa on hyvä elää.

Avainsanat: myöhäinenkevät, äitienpäivänmyrsky, parsonrussel, kuusinkijoki, kesäkalastuskausialkaa

153 Kivisydän

Sunnuntai 13.11.2016 klo 13:08 - yrjöpoeka

Kalastellessani Kuusinki-joella eräänä kesäisenä päivänä, silmiini sattui erikoinen kivi. Mitä kauemmin katsoin, sitä enemmän se näytti siltä, että siihen oli kivettynyt sydän. Otin sen varovasti joenpohjasta käteeni ja todentotta. Siihen oli aikojen saatossa takertunut jäkäläkasvustoa ja se oli muotoutunut juuri sydämen muotoiseksi. Nyt se sijaitsee kotonani keittiön vitriinikaapissa. Näen sen jokaisena päivänä. Se tuo mieleeni muistoja joelta.

Tänään isänpäivän aamuna se tarttui silmiini ja se puhutteli minua. Jäin miettimään sen sanomaa, kivettynyttä sydäntä. Juuri tänään isänpäivänä me isät tunnemme rakkautta ja saamme rakkautta läheisimmiltämme. Meidän sydämemme elävät siitä tunteesta. Elävä sydän tarvitsee muita ihmisiä kasvaakseen ja kehittyäkseen. Mitä enemmän ympärillämme on omia rakkaitamme, sitä paremmin me miehet jaksamme.

Miksi kivi juuri nyt puhui minulle? Se avasi pohtimaan kaikkea sitä, mitä kuluneen vuoden aikana on sydämmissämme tapahtunut. Kaikkialla kerrotaan ja näytetään mallia, kuinka kivettää sydämet. Meidän silmiimme piirtyy kuva vihaisista ihmisistä. Vihaiset ihmiset puhuvat vihaa uhkuen ja haluavat pahaa tuntemattomille ihmisille. Sellaisessa ilmapiirissä ei menesty elävä ja rakastava sydän.

Katsoin illalla YLE:n Teema-kanavalta dokumentin Jarmukin pianistista. Tarina oli rankka kuvaus sodan aiheuttamasta kaaoksesta Syyrian pakolaisleirillä. Pianisti Ayham Ahmad yritti kaiken kaaoksen ja raakuuden keskellä tuoda pakolaislapsille muuta ajateltavaa, kuin kuoleman näkemisen. Tunsin ohjelman aikana sen liikuttavan minua ja sitä katsellessani toivoin, että mahdollisimman moni kivettyneen sydämen omistaja katsoisi sen. Sen voi katsoa tästä 29 päivän ajan..

Jarmukin pianisti kertoo hyvin sen, miksi ensimmäisessä pakolaisaallossa tuli enemmän nuoria vahvoja miehiä. Heidän tehtävänsä oli tuoda viestiä siitä kaaoksesta ja hakea apua, jotta myös muutkin läheiset pelastuisivat varmalta tuholta. Sodan ja kaaoksen keskeltä tulleille avattiin sydämiä, mutta heille näytettiin myös kivettyneitä. Sodan ja pommitusten keskeltä apua pyytämään tulleille, on osa näyttämässä ovea ja paluuta takaisin kaaokseen.

Miehenä, isänä ja isovanhempana olen tuntenut oman sydämeni sulavan näiden apua pyytävien edessä. Siksi tämä itselläni vitriinissä oleva kivi puhutteli minua voimallisesti. Isänpäivänä omien läheistemme keskellä, voisimme avata sulavaa sydäntämme myös muille. Tätä kivettymisen poistamista minä toivon juuri tänään meiltä miehiltä. Meillä on varaa siihen. Mitä elävämpi sydän meillä miehillä on, sitä paremmin kaikki ympärillämme jaksavat.

Tämä kivi on minun paras isänpäivälahjani. Kauan se odotti hyllyssä. Nyt sen sanoma avautui minulle. Sinä päivänä joella liikutuin kiven kauneudesta. Nyt liikutuin sen sanomasta.

IMGP4214.JPG
Kivisydän

Hyvää isänpäivää kaikille lukijoilleni!

Avainsanat: kuusinkijoki, kivijäkälä, rakastavatläheiset, jarmukinpianisti

088 Kalastusmuistoja

Maanantai 18.7.2016 klo 9:17 - yrjöpoeka

Viikonloppu kului kalastusmuistojen ja hyvin kalakavereiden seurassa Kuusinki-joella. Vuosikymmenet olivat kuluneet ja hyvä ystäväni ja kalakaverini otti yhteyttä ja kertoi pakenevansa Kuusingille merkkipäiväänsä. Samalla hän pyysi minua mukaan muistelemaan menneitä. Minua ei tarvinnut kovin kauaa houkutella ja niimpä asuntovaununi liikahti valtakunnan itärajan tuntumaan Saunavaaran maisemiin.

Kaksi vuorokautta kului todella nopeasti hyvien ystävien seurassa ja ikääntyminen ei hidastanut iloista ryhmäämme. Joella käytiin kokeilemassa, kelpaavatko pyydyksemme joen kaloille. Vettä oli todella vähän joessa, kiitos Fortumin. Ainoat kalat, jotka kiinnostuivat omista pyydyksistäni, olivat haukia. Emme antaneet tilanteen masentaa, vaan laitoimme välillä syötävää ja muistelimme menneitä vuosia ja vuosikymmeniä Kuusinki-joella.

80-luvulla alkanut yhteinen taival oli alkuvuosina kiihkeätä kalastusta. Ikääntyminen on tuonut mukanaan rauhoittumista ja meidän jokaisen liike on hitaampi ja askel hieman lyhyempi. Mutta muistot menneistä vuosista olivat edelleen teräviä ja edes aika ei ollut rapistanut yhdessä koettua. Jokea katsellessamme meitä huolestutti sen tulevaisuus.

Kalakantojen suoranainen romahtaminen on kaikille joen ystäville selviö. 2000-luvulla alkanut alamäki on entistä synkempi. Taimenten syönnösalueilla Venäjän puolella lisääntynyt kalastus ja samaan aikaan jokialueella lisääntynyt kalastus uhkaavat jo koko kalakantojen tulevaisuutta. Samaan aikaan voimayhtiö Fortum sääntelee virtaamia jokeen. Talvisin joki on usein kuivunut ja silloin taimenten kutu koskilla tuhoutuu.

Nykyinen tietämys jokien taimenista ja sen relikti muodosta, ei ole saanut kansanliikettä puolelleen. Kudulle nouseva taimen on alkuperältään meritaimen. Venäjän puolella padottiin sotein jälkeen myös vesiä ja taimenet eivät enää päässeet mereen takaisin. Pääjärvestä on muodostunut taimenten syönnösalue. Saimaan norppaa suojellaan, miksi ei taimen kelpaa samankaltaiseksi kohteeksi? Tällaisten mietteiden kera vietimme yhteistä viikonloppua.

Yhteenvetona totesimme leirissä, että me olemme saaneet parhaina miehuusvuosina kokea joen uskomattomat kalakokemukset. Uudet sukupolvet eivät varmasti edes ymmärrä, millaisia mahdollisuuksia joessa olisi. En tiedä uskovatko nuoremmat meidän kalakertomuksiamme ja saalismääriä? Varmasti uskovat kertomuksiin laitetun lapinlisää toinen mokoma. Me jotka olemme kokeneet ja nähneet joen mahdin, meillä aika antaa kultareunuksia muistoille.

Sunnuntaina purkaessamme leiriä ja juodessamme lähtökahvia, sanoimme joelle haikeat jäähyväiset. Kuusinki ja yhteiset muistot saavat tulevina vuosina entistä enemmän kultareunuksia. Haluan muistella jokea sellaisena kuin se oli 1990-luvun alussa. Väkevänä suurten taimenten asuinpaikkana.

Lopuksi vielä lämpimät onnittelut Kimmolle pääsemisestä 60-vuotiaitten kerhoon.

Avainsanat: kuusinkijoki, pääjärvi, reliktikanta

100 Kisat on kisailtu

Maanantai 2.8.2010 klo 21:30 - yrjöpoeka


Kuusamon upeissa maisemissa pidettiin viikonloppuna Kuusingin Kuningas Taimen jokikalastuskilpailut. Kilpailut olivat 15 peräkkäiset ja osanottajia oli 73. Huolimatta kohtuullisen kuivasta joesta, kiitos siitä kuuluu voimayhtiölle ja Myllykosken voimalalle. Veden lämpötila oli reilusti yli 20 ja kalat pysyivät tiukasti piilossa. Puolen yön pimeimpänä hetkenä kalat olivat aktiivisina ja niinpä minäkin sain kosketuksen isoon kalaan. Valitettavasti kysymyksessä oli hauki ja sen arvostus jokikalastajien keskuudessa on erittäin alhainen.. Saan kesäisin useita hauki kaloja joesta ja viimevuosina niiden määrä tuntuu lisääntyvän.
Heinä – elokuun vaihde on erittäin hyvä ajankohta kilpailulle, erityisesti lisääntyvän hämäryyden ansiosta. Kisan aikana sain todeta kalastajien sisäistäneen herrasmieskalastuksen säännöt. Tilaa oli kaikille joella ja suosituissa kalastuspaikoissa pääsi kohtuullisessa ajassa heittämään. Palkintojen jaossa oli väsyneitä kalastajia, mutta hurtti huumori pysyi pinnalla. Kisassa ei saatu yhtään taimenta rannalle ja punnitukseen, muutama irtipäässyt jäi harmittamaan niitä, jotka saivat tuntea taimenen ryntäilyn. Palkintojen jaossa haluttiin muistaa erityisesti nuorten sarjan osanottajia ja kaikki punnituspaikalle tulleet nuoret saivat palkinnon.
Saamani hauki on saanut kekseliäät kalakaverit kuittailemaan tekstiviesteillä ja sähköposti onj tuonut myös muistamisia. Maineeni taimenen pyytäjänä tuntuu olevan mennyttä ja saa nähdä tuodaanko minulle jokivarressa haukivieheitä ja – perhoja käytettäväksi. Kalamiehet ovat erittäin kekseliästä porukkaa, jokivarressa on aikaa miettiä sinisiä ajatuksia.
Kuusingin ja myös muiden Kuusamon suurjokien tilanne on todella huolestuttava. Kalamiehet ovat jo useita vuosia tuoneet huolestumisensa julkisuuteen, mutta vesialueen omistajat eivät juuri kuuntele ulkopuolisten ajatuksia kalavesien hoidosta. Nyt erityisesti Kuusingin tila alkaa olla pohjalukemissa ja joessa alkaa olla muita kalalajeja enemmistönä. Jokialueen poikastuotto ei pysty enää ylläpitämään taimenkantaa ja viimeiset kalat alkavat olla laarissa. Jokialueen kalastuspaine ei ole enää niin kova kuin oli 1990 luvulla. Kalalla on ottajia Venäjän puolen syönnösalueilla ja joen kuivuminen aina talvisin, tuhoaa lopunkin kudun. Suuret koskelo-poikueet syövät jokivarressa kuivuvasta joesta loput taimenen poikaset ja kalastajille jää vain upea jokivarren luonto ihailtavaksi.
Mielestäni nyt on aika rauhoittaa joki muutamaksi vuodeksi ja sinä aikana selvittää kaikki mahdollisuudet ainutlaatuisen kudulle nousevan taimenkannan pelastamiseksi. Kuusamon kunta ja vesialueen omistajat ovat pääroolissa jokien tulevaisuuden suhteen ja heidän tehtävänään on etsiä keinot rahoituksen suhteen. Kalakantojen pelastamiseksi on saatava mukaan myös naapurimaa Venäjä, siellä sijaitsevat taimenten syönnösalueet. Raha on aina ongelmana ja siksi on etsittävä keinoja rahoittaa tulevaisuus projekti EU:n avulla. Samalla on selvitettävä Myllykosken voimalan kohtalo, se tuhoaa säätelyllään lopullisesti Kuusinki joen.
Suomessa kohistaan monista pienistä ötököistä ja ihmiset sitovat itseään vaikka kettingillä puihin ja laitteisiin. Miksi ei tehdä kohua taimenen puolesta? Miksi ei iltapäivälehtien lööpit kerro suurin otsikoin, kuinka tärkeästä asiasta on kyse? Alueet liittyvät Venäjän puolella kansallispuistoon ja on myös Suomen etu säilyttää jälkipolville jotakin ainutlaatuista. Kuningas Taimen on sen arvoinen ja meidän lapsemme ovat sen arvoisia, että myös he voisivat kokea jokikalastuksen tenhon.

Avainsanat: perhokalastus, kuusinkijoki, kuusinginkuningastaimen, taimenonuhanalainen, myllykoskenvoimalaontuhottava, euprojekti, iltapäivälehtienlööpit, taimenonpelastettava

098 Oulun torilla

Lauantai 24.7.2010 klo 22:37 - yrjöpoeka

hpim4079.jpg
Kuvassa Vasemmalta Aki Rapeli, Jaana Sankilampi, Yrjö Puurunen ja Timo Soini










Sivustoni ongelmat näkyvät olevan aivan itse aiheutettuja. Poistin kuvia kansiosta ja en osannut arvata, että juttuihini liittyvät kuvat häviävät ja jäljelle jää vain linkki. Mozilla Firefoxin selaimella ongelmia on vähemmän mutta Explorerilla voi olla paljonkin ongelmia. Korjailen virheitä sitä mukaa kun niitä löytyy.
Tänään oli todella kylmä aamu ja paikoin Pohjois-Pohjanmaata oli hallaa. Kainuun-piirin asettamat ehdokkaat ajelivat Oulun kauppatorille heti aamu aikaisesta. Aurinkoinen ja tyyni keli lämmitti tori alueen nopeasti ja ihmiset odottelivat Timo Soinin tuloa. Kaikki odottivat suoraa puhetta ja sitä tuli. Puheen jälkeen oli pitkä jono ja kaikilla oli jotakin terveisiä sanottavanaan.
Perussuomalaisten Kainuun-piirin ehdokkaat ovat hankkineet jokainen omalla nimellä olevat huomioliivit. Liivien ja tunnusten ansiosta saimme ansaittua huomiota torilla ja ihmiset kiittelivät ratkaisua. Huolimatta kesäisestä säästä paikalla olijat olivat erittäin kiinnostuneita tulevista vaaleista. Oulun torilla oli näkyvissä sama ilmiö, kuin on ollut Kainuussa. Se on muutoksenhalu nykyiseen menoon ja politiikkaan.
Kaiken kaikkiaan reissu oli onnistunut, vaikka se oli lyhyt. Pitkät välimatkat reuna alueilta ovat hankalia, mutta välttämättömiä. Onneksi elokuun alkupuolella olevat Pohjois-Suomen messut kestävät useita päiviä. Siinä ajassa ehtii jututtaa hieman enemmän tiedonhaluisia tulevia äänestäjiä. Kaikkein parasta vaalityössä on yhdessä tekeminen joukolla hyvän asian puolesta. Oikein tiivis joukkue tekee vielä ihmeitä Oulun läänissä ja se on kaikille hyväksi. Myös Elisa-laajakaistan omistajille.
Huomenna on tiedossa suku tapaaminen ja sitä varten on esivalmistettu Kuusingin taimenta. Onneksi huomenna ei tarvitse lähteä ajelemaan minnekään, vieraat tulevat meidän kotiimme.
Pikkuhiljaa yritän valmistella varusteitani tulevaa lyhyttä Tenon reissua varten. Toivottavasti kelit ja vesitilanne paranevat, silloin voisi olla pieniä mahdollisuuksia Tenon kuninkaaseen, Loheen!

Avainsanat: vaalityö, poliittinenpuhe, timosoini, perhokalastus, kuusinkijoki, teno

092 Markkinakadun mietteitä

Tiistai 13.7.2010 klo 19:44 - yrjöpoeka

Lauantaina päättyi todella vilkas viikko. Lauantaina muut puolueet olivat jo väsähtäneet ja pelikenttä jäi siten perussuomalaisille. Päivä oli todella vilkas ja teltalla kävi vielä runsaasti väkeä. Nuorten ryhmä oli aktiivisesti mukana ja suoritti oman kyselynsä nuorten parissa. Lauantain merkittävin piirre olikin nuorten äänestysikäisten mukaan tulo. Useita opiskelijoita kävi kyselemässä puolueen ja piirin asioista. Useita maahanmuuttajia asioi myös meidän luonamme. Heillä oli tärkein kysymys maahanmuuttoon liittyvissä asioissa, aivan samoin kuin oli valtaväestölläkin. Maahanmuuttajat haluaisivat tilanteen säilyvän ennallaan ja valtaväestö haluaa rajoituksia maahanmuuttoon. Jututin useita satoja ihmisiä päivien aikana ja voi sanoa, että melkein sata (100) prosenttia kävijöistä oli muutoksen puolesta. Riippumatta paikalla kävijöitten iästä, viesti oli sama.

Paikalla käynyt väki oli tyrmistynyt valtakunnan politiikan moraalista. Ihmisten mielestä on käsittämätöntä, kuinka korruptio ja suuri raha ovat nousseet pääosaan. Hallituksen tekemiset oli tarkoin mietiskelty ja nyt torikansa halusi muutosta. Lautakasajupakka ja ministereitten naisasiat ryyditettynä yhdellä Korhosella, oli käynyt kansan mielen päälle.

Neljä pitkää päivää kävi jalkojen päälle, erityisesti kovan ja kuuman alustan takia. Joka ilta tuntui siltä, kuin jalkapohjat olisivat turvoksissa ja tuntuivat pyöreiltä kuin pullon kylki. Huolimatta suonenvedoista jaloissa, reissu oli todella kannattava. Runsaasti ihmisiä tuli torille varta vasten perussuomalaisten takia. Keskityimme omaan tekemiseen ja perussuomalaisten materiaali kävi todella hyvin kaupaksi. Tuuli on todella kääntynyt ja tästä on hyvä jatkaa.

Sunnuntai aukeni auringon paisteessa ja sen kunniaksi lapioin autokuormallisen täytemaata kotipihalla. Selkänahka sai väriä ja kipua. Työn kunniaksi sain vaimolta luvan ajaa joelle. Kuusinki joella oli todella lämmintä ja taimenet pysyivät piilossa. Veden lämpiäminen oli tuonut jokeen suurahvenet ja sain yhden rantautettua. 13 tunnin kalastuksen jälkeen pienet unet ja takaisin kotiin. Kotona oli tänään sitten täytemaitten peittäminen ruokamullalla. Mukava lämpö helli tänäänkin ja on todella mukava tehdä hommia lämmössä.

Vaimoni söi suurahvenen paistettuna ja nyt on hyvä mieli.

Avainsanat: markkinakatu, politiikanviikko, rajoituksiamaahanmuuttoon, politiikanmoraali, korruptio, tuppeensahattu, kuusinkijoki, suurahvenet, hyväruoka, parempimieli

090 Monenlaista iloa

Maanantai 5.7.2010 klo 21:38 - yrjöpoeka

Jäätelökesää on viikonloppuna ollut ja pitkän talven jälkeen saa lopultakin ottaa välihousut pois! Sitä minä hieman ihmettelen, kun hellettä on ollut pari päivää, niin jo alkaa valitus? Tänään kuuntelin ihmisten keskusteluja säätilasta Kuusamossa kahvitellessani paikallisella huoltoasemalla. Nyt jo on liian lämmintä, pitäisi olla hieman viileämpää! Kyllä sitä viileyttä Suomen kesässä tahtoo olla liiankin kanssa. Nyt pitää nautiskella jokaisesta päivästä, on mukava talven tuiskuilla muistella kesän lämpöä.

Kajaanin torikadulla tulee tarkenemaan ja se on hyvä. Hyvä ilma takaa sen, että Raatihuoneen tori on täynnä kesäisesti pukeutuneita ihmisiä. Kaupunki on siitä hyvä paikka, että sieltä puuttuvat nämä itikat, joita täällä piisaa. Jokivarressa niitä oli ajoittain todella paljon ja ajoittaiset vesisateet kasvattavat niitten määrää.

Sain viikonlopun jälkeen luvan käydä Kuusinki joella. Saunavaaran montulla oli todella paljon asuntoautoja ja – vaunuja, mietin hetken sopiiko sinne sekaan kalastamaan. Kyllä sopi oikein hyvin ja sain tänään taimenen, joka painoi 3,4 kg. Kotiin päästyäni tein heti kalasopan ja kyllä maistui todella hyvältä. Kuvia löytyy tuolta kalastusosiosta ja laitan yhden tähän.hpim4018.jpg

Avainsanat: ilo, jäätelökesä, välihousut, kesäpuku, kuusinkijoki, perhokalastus

080 Kalastuskausi lähenee

Sunnuntai 30.5.2010 klo 9:01 - yrjöpoeka

Vanu on varusteltu ja pian lähdetään Kuusingin maisemiin. Jokakeväinen reissu on kuin muuttomatka, joita linnutkin tekevät joka vuosi. Asun itse vedenjakaja seudulla ja nimitän niitä ylävesiksi, siitä huolimatta veri vetää keväisin vielä ylemmäksi. Sama tauti vaikuttaa yhtä aikaa suureen joukkoon suomalaisia, auto karavaanit vaeltavat pohjoisia jokia kohti ja unelmat muuttuvat elävimmäksi. Jos se nyt tapahtuu se suuren kohtaaminen..?

Elisa laajakaista yhteyden omaavilla on jotakin yhteistä, sieltä tulee valitusta ja vaikerrusta. Palaute, joka on pohjattoman negatiivista, on tänä keväänä tullut kaikki Elisan yhteyden päästä. Tuntuu hieman siltä, että keskustan koneisto on saanut diilin Elisa operaattorilta. Viimeisin ärhäkkä palaute lähtee siitä, että vaikka perussuomalaisten kannatus olisi 50 %, niin minä en sinne pääse! Ajatelkaa, kirjoittaja mieltää jo kannatuksen kasvun, mutta tuo luku on kovempi kuin uskoinkaan. Olen hieman odotellut, milloin maakuntalehti tohtii tehdä gallupin Kainuussa. Pohjois-Karjalassa perussuomalaiset ovat jo nousseet toiseksi suurimmaksi puolueeksi ja Kainuu voi olla jo siinä myös. Ei ihme jos vaikerrusta tulee, mutta se on kestettävä kuin miehet!

Olen saanut levitellä multaa ja maata koti tontillani viikonlopun aikana. Yksitoikkoinen lapion heiluttaminen sai aikaan sen, että heräsin yöllä suonenvetoon jalassani. Siinä tulee yhtä vikkelä lähtö vuoteesta, kuin hauella kaislikosta.

Tietotekniikasta ymmärtävä veljeni tuli eilen ja kokeilimme tämän sivustoni uudelleen kasaamista. Muutamia hyviä vaihtoehtoja alkoi löytyä ja tulevalla viikolla kokeilemme uusia etusivun ja muutoinkin rakennetta helpommin luettavaksi.

Mutta ensin lähdemme joelle, Kuusinki kutsuu!

Avainsanat: kuusinkijoki, perhokalastus, muuttomatka, elisalaajakaista, perussuomalaistennousu, kotijokenikuusinki

115 Nyt minun jalkani

Perjantai 26.6.2009 klo 16:48 - yrjöpoeka

Tykkäävät olostaan! Nyt on sopivan lämpöistä ja levottomien jalkojen oireilu on poissa. On todella mukavaa, kun saa edes jonkun päivän oleilla ilman paksuja villasukkia.

Tänä iltana istahdan Kuusinkinjoen törmällä vaunun edustalle ja nautin olostani vaimon kanssa. Siitä sitten liukenen aamuyöstä joen äärelle ja viritän perhovavan. Sitten vain nautiskelemaan kesästä ja odottelemaan sitä riuhtaisua, jonka taimen aikaan saa. Aikoinaan se riuhtaisi niin väkevästi, että olen saanut elinkautisen.

Raisalle ja Anne-Marille terveisiä!

Avainsanat: levottomatjalat, kuusinkijoki