Satunnaiset kuvat

rytmiharjoitusta/kuva Teppo Turpeinen

Uusimmat

Blogin arkisto

041 Poliittisen vallanalasajo II

Torstai 12.9.2013 klo 10:05 - yrjöpoeka

Kirjoitin 1.9 kuntouttavasta työtoiminnasta ja virkanaisten käyttämästä vallasta. Asiaa tutkiessani törmäsin samassa asiassa myös oman kuntani virkanaisten käyttämään valtaan. Kainuun sote esitti kysymyksen kuntouttavasta työtoiminnasta Kainuun kunnille. Vastauksen antoi aivan oikein kuntien- ja kaupunkienhallitukset, paitsi Suomussalmi. Kotikuntani vastauksen olikin antanut hallintojohtaja Aila Virtanen! Ei ole ihme, jos ilmassa oli äimistelyä ja ihmettelyä, kysyessäni asiasta edellisessä kunnanhallituksessa. Asia ilmeni minulle tutkiessani sote-hallituksen kokouksen esityslistaa ja sen liitteitä eiliseltä päivältä eli 11.9 pidetystä kokouksesta.

Turhaan on demokraattisesti valitut luottamusorganisaatiot tehtävissään. Mitä vähemmän saamme tietoomme, sitä sutjakammin hommat hoituvat. Näin ilmeisesti on opittu toimimaan aikaisemmin. Nyt tiedon karttuessa tulen vaatimaan asioihin muutosta. Tarkastuslautakunta voisi omalta osaltaan tutkia, onko tämä vallitseva käytäntö Suomussalmen kunnan organisaatiossa? Sote-kuntayhtymässä se näyttää olevan sitä. Onneksi näyttäisi siltä, että muutama luottamushenkilö on herännyt kyselemään asiasta. Maakuntalehtemme ei kiinnostunut, eikä kirjoitukseni mielipideosastolle antanut aihetta roskakoria pitemmälle.

Puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo kävi piirin vieraana sunnuntaina. Kävimme hyvin antoisan poliittisen keskustelun ja piiri toi esille niitä ajatuksia, mitä odotamme uudistuneelta puoluejohdolta. Avoin ja välitön keskustelumme tulee saamaan jatkoa. Keskitymme jatkossakin kokonaisuuksiin ja tulevaisuuden kehittämiseen. Kainuu haluaa olla muiden mukana kehittämässä puoluettamme. Toivotan puoluesihteerille kainuulaisittain unta ja näläkeä.

Avainsanat: kuntouttavatyötoimintakainuussa, virkamiesvalta, luottamusmiehettyhjänpanttina, suomussalmenkunnantarkastuslautakunta, riikkaslunga-poutsalo

004 Rahastuksen makua

Perjantai 18.1.2013 klo 13:32 - yrjöpoeka

Pikkuhiljaa tulee tietoa, mitä tarkoittaa joidenkin yrittäjien mukanaolo kunnallisissa luottamustehtävissä. Kajaanin keskustan riveissä on alkanut kunnon pyykin pesu siitä, mikä on kohtuullista ja mikä on silkkaa rahastusta. Kaupunginhallituksen puheenjohtajuudesta käytiin vuodenvaihteessa kova vääntö ja se päättyi vaalien ääniharavan Marjatta Immosen voittoon. Kuohun jälkilöylyinä tuli esille tietoa, joka olisi ollut paikallaan tietää jo vaalien aikaan.

Radio Kajaus on aiheesta ansiokkaasti uutisoinut ja lopulta myös maakuntalehti reagoi uutiseen. Yrittäjän Imagon yritys on saanut Kajaanin kaupungilta viime vuosina muutakin kuin lämmintä kättä. Yrityksen toimitusjohtaja on nyt sitten rahastanut kaupungilta lisää tuloja yritykselle. Uutisten mukaan Arto Okkonen ei hae ansionmenetyskorvauksia itselleen, vaan johtamalleen yritykselle. Veronkierto tulee ensimmäiseksi mieleen tästä venkoilusta.

Uusin uutinen Radio Kajauksen sivuilla kertoo, ettei kaikki ehkä ole mennyt aivan laillisesti. Menettelyn on hyväksynyt tarkastuslautakunta puheenjohtajansa mukaan. Ansiokas puheenjohtaja pitää uutisointia höpöhommana. Mielenkiintoista nähdä kuinka tässä tulee käymään.

Tämä pakottaa ajattelemaan, onko tällainen menettely yleistä kuntien arjessa. Jokaisen kunnan on syytä käydä menettelyt kriittisesti läpi. Julkinen keskustelu on erityisen tärkeää juuri nyt, kun jokainen palvelu kuntalaisille on kriittisen tarkastelun alla. Luottamustehtävistä on maksettava asialliset korvaukset ja niiden korvauksien pitää ohjautua luonnolliselle henkilölle. Yhtiö ei voi olla matkalaskujen tekijä.

Valtuuston kokouksen jälkeen olen saanut runsaasti palautetta. Kuntalaiset ovat tottuneet ottamaan minuun yhteyttä ja saman toivon jatkuvan tulevana valtuustokautena. Myös maakunnan muista osista olen saanut yhteydenottoja entiseen tapaan. Kaikille on tullut yllätyksenä, kuinka maakunnalliset luottamuspaikat on jaettu. Äänestäjien tahdolla ei näissä valinnoissa ole ollut sijaa.

Hallintokokeilun aikana äänestäjien tahto toteutui huomattavasti paremmin. Puolueitten piirit turhautuivat asiantilaan ja suurin puolue antoi kokeilun ajautua kiville. Syy vieritettiin ainoastaan Puolangan harteille. Oikealla taktiikalla ovat luottamustehtävät jaettu muutamien puolueiden johtomiesten mielen mukaan. Kaikki uudet neuvottelijat eivät ymmärtäneet politiikan syvintä olemusta. Nyt sitten vaikerrellaan miten tärkeät paikat lipsahtivat sivu suun. Politiikka ei valitettavasti ole demokratiaa.

Näillä eväillä huomista rakennetaan.

Avainsanat: kunnallinen palkkiosääntö, ansionmenetyskorvaus, kajaanintarkastuslautakunta, kainuunhallintokokeiluajoikarille, paavoenroth

200 Pimeää ja loskaista

Torstai 26.11.2009 klo 11:15 - yrjöpoeka

Keli oli eilisen aikana otsikon mukaista. Pimeässä lähdin aamusella ajamaan Kajaaniin ja todella pimeää ja märkää oli keli palatessa. Nyt eletään vuoden pahinta aikaa tieliikenteen kannalta, märkä tie imee vähätkin valot itseensä. Eilen tuli, samoin kuin toissailtana, kammottava päänsärky. Silmät väsyvät todella paljon, kun kaksi tuntia yhteen menoon koettaa tihrustaa vetisin silmin, pimeää ja märkää tienpintaa.

Lautakunnan kokous päivä oli työntäyteinen, aluksi seminaari ja sitten päälle kokous. Listalla oli paljon tärkeitä asioita, niistä päästiin liikuttavaan yksimielisyyteen kohtalaisen helposti. Pykälä 333, Ylä-Kainuun toimitilojen saneeraus, aiheutti sitten keskustelua ja se ei ole ihme.

Esittelytekstin lause, ” Terveyden- ja sairaudenhoidon alueella akuuttivuodeosastotoiminta ja siihen läheisesti liittyvä aktiivinen kuntoutus keskitetään Suomussalmelle ja tämä aiheuttaa lisärakentamistarvetta.”, on siinä mielessä ongelmallinen, että sillä käytännössä lakkautetaan Puolangan ja Hyrynsalmen terveysasemien akuutit vuodeosastopaikat. Mielestäni asiasta on syytä käydä keskustelu, jossa on mukana maakunnan poliittinen johto. Ristijärvi – Vuolijoki kaplakan yhteydessä oli kyse siitä, ettei päätöksiä tehdessä kuunneltu alueen asukkaista ja siitä on syytä ottaa opiksi. Sosiaali- ja terveyspalvelut tutuksi kierroksella olisi pitänyt tämä asia tuoda esille Puolangalla ja Hyrynsalmella. Asiaa valmistelevassa työryhmässä on vain Suomussalmen edustajia. Osallistuin yhteen työryhmän kokoukseen varajäsenenä ja tein siellä kysymyksen, liittyen tuon hankkeen tarkoitukseen. Vastauksena oli juuri tuo, Suomussalmen terveyskeskuksen laajennuksen jälkeen Ylä-Kainuun akuutit vuodeosastopaikat sijaitsevat Suomussalmella.

Aamupäivän seminaarin aiheena oli IVA, eli ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi päätöksenteossa. Tällä päätöksellä on koko Ylä-Kainuun alueen ihmisiin niin suuri vaikutus, että ennakko arviointi on suoritettava. Arvioinnissa virkamiestyönä on haettava useampia vaihtoehtoja tarkasteltavaksi ja sitten näiden vaikutuksia arvioidaan alueen väestöön, henkilöstöön, palveluihin, talouteen, elinvoimaan, kehittämishankkeisiin ja terveys- ja hyvinvointierojen kaventamiseen. Kuulostaa monimutkaiselta, mutta IVA auttaa luottamusmiestä päätöksenteossa arvioimaan entistä paremmin päätöksen vaikutuksia. Toivottavasti IVA tulee tämän valtuustokauden aikana itsestäänselvyydeksi koko hallintokoneistolle ja sitä osataan myös tarvittaessa vaatia.

Maanantaipäivän valtuusto kokous puhututti lautakunnan jäseniä ja se ei ole ihme. Aloitteita tehtailevat yhdet ja samat ihmiset voisivat kysyä omien ryhmiensä lautakunnissa olevilta jäseniltä mieltään kaihertavista asioista. Erityisen turhauttavaa se on silloin, kun aloitteen tekijä istuu sote-lautakunnan kokouksissa maakuntahallituksen edustajana ja tietää miten ja millä tavoin asioista on päätetty. Siitä huolimatta lautakuntaa ja sen alaista virkamiehistöä pommitetaan ”turhilla” aloitteilla, virkamiesten työaikaa kuluu todella paljon asioitten valmisteluun ja se maksaa. Maksoi erityisen paljon maanantaina, tuhansien eurojen lisälasku valtuutettujen pitkästä ja ”turhasta” istumisesta. ”Turha” aloite on sellainen, joka selviäisi puhelin soitolla tai ottamalla yhteyttä oman ryhmän edustajiin lautakunnissa.

Ihmettelin koko eilisen aamun autostani oikealta puolelta kuuluvaa naputusta. Ämmänsaaressa pysähdyin ja vein vaimoni työpaikalle ja kas kummaa, naputus lakkasi. Ajelin hiljaisuudessa Ristijärvelle ja otin kyytiini erään lautakunnanjäsenen ja naputus alkoi kuulua uudelleen. Pitänee tutkia tuo etuistuimen rakenne, onko siinä vikaa?

Etuistuimen rakenteesta riippumatta, toivon naputuksen vaimon osalta jatkuvan vielä ainakin seuraavat 32 vuotta. Tänään on ollut todella hyvä päivä ja mukavia muistoja jää tästä jäljelle.

Avainsanat: kajaani, sosiaalijaterveyslautakunta, puolanka, hyrynsalmi, vuodeosasto, terveyskeskus, suomussalmi, seminaari, iva, valtuustoaloite, lisälasku, naputus, etuistuin

196 Autolla ja suksilla

Torstai 19.11.2009 klo 15:15 - yrjöpoeka

Eilinen päivä menikin sitten ajellessa ja kokouksessa istumiseen. Sote-lautakunnan kokous sujui juohevasti, vaikka kokouksessa käsiteltiin iso ja tärkeä asia, lautakunnan ensivuoden talousarvio. Näyttää siltä, että kyllä Kainuulaiset ensi vuodesta selviävät, uusia tekeviä käsiä tulee lisää ja erityisen hyvä asia on koulupsykologia toiminnan käynnistäminen. Vanhuksia ja terveydenhoitoakaan ei ole jätetty aivan tuuliajolle, sinne tulee myös lisää tekeviä käsiä. Lääkäreistä on paljon puhuttu ja erityisesti niiden puutteesta, lääkäripula elää kuitenkin aivan omaa elämäänsä. Uskon kuitenkin, että lisäykset muuhun ammattihenkilöstöön auttavat ihmisiä palveluiden saannissa.

Syksyllä toteutettu sosiaali- ja terveyspalvelut tutuksi kierros toi mielestäni esille kaikkein tärkeimmän seikan. Maakuntaan kohdistettava arvostelu kumpuaa kaikkein eniten huonosta palvelusta. Huonot käytännöt ja huono palvelu on saatava pois. Kuljetuspalveluissa on riittänyt puhuttavaa koko vuoden ajan ja siinä riittää puhumista vielä jatkossakin. Sosiaalipalvelujen puolella hiertää yksi iso asia ja se liittyy myös osaltaan kuljetuspalveluihin. Maakunta on jaettu kolmeen alueeseen ja jokaisella alueella on vammaispalvelupäällikkö, joka päättää kuljetuspalveluoikeudesta. Vanhus tai vammainen tekee kirjallisen anomuksen tarpeestaan ja siihen pitäisi virkanaisen/miehen myös vastata kirjallisesti. Tämä juuri sen takia, että asiakas voi tarvittaessa valittaa virkanaisen/miehen tekemästä päätöksestä. Mikäli kirjallista päätöstä ei saa, ei voi myöskään valittaa. Jatkossa ohjaan ihmiset tekemään valituksen suoraan eduskunnan oikeusasiamiehelle. Eduskunta on aikoinaan säätänyt lain ja presidentti sen allekirjoittanut, eli sitä pitää noudattaa. Siitäkin huolimatta, että virkamies pelkää rahojen loppuvan ja ylemmän tahon antavan tukkapöllyä.

Viimeisin lehtikirjoitukseni on poikinut runsaasti palautetta ja osa on ollut nimetöntä. Pisimmät nimettömät puhelut ovat kestäneet yli 20 minuuttia. Kirjoitukseeni livahti yksi virhe ja olen lähettänyt siitä oikaisun Kainuun Sanomiin. Ammatti ja sukunimi menivät oikein, mutta tarkistuksista ja oikoluennoista huolimatta etunimi muuttui Juhaksi, kun oikea nimi piti olla Hannu. Uskon kuitenkin kirjoituksen ohjautuvan oikeaan osoitteeseen ja virkamiehen paukuttavan konetta sormet punaisena.

Tänään onkin ollut vuorossa kulkupelinä sukset ja paikkana ylävesien tutut metsät. Hiihtokeli oli oikein erinomainen, lämpötila nollan paikkeilla. Lisäliikuntana on vielä kaikki kotityöt, uunin lämmityksestä ja pyykäämisestä lähtien. Iltapuhteeksi harjoitan etusormiani näppäimistöllä ja vatuloin maailman menoa

Avainsanat: sotelautakunta, budjetti, koulupsykologi, sosiaalipalvelut, terveyspalvelut, vammaispalvelupäällikkö, oikeusasiamies, presidentti, kainuunsanomat, hiihtokeli, kotityöt

195 Hiihtoa ja lukemista

Tiistai 17.11.2009 klo 19:51 - yrjöpoeka

 

 

Päivä on sisältänyt mukavan hiihtolenkin lisäksi paljon lukemista, huomenna on sote-lautakunnan kokous ja paljon paperia. Seuraavan maanatain valtuuston paperipinkka jymähti postilaatikkoon ja paikallislehdellä oli jo vaikeuksia sopia sekaan.

Päivän maakuntalehdessä oli kirjoittamani mielipide ja se on poikinut palautetta. Kriittinen palaute on ollut sellaista, että ei ole oikein ymmärretty koko asiaa ja puhutaan aivan muusta. Palautetta kirjoituksestani riittää varmasti vielä jatkossa ja se on oikein hyvä asia. Ongelmista on puhuttava ja pohdittava kuinka asiantila voidaan korjata. Oma ajatukseni oli herätellä keskustelua, jotta päästäisiin pohtimaan koko ongelma vyyhtiä.

Hiihtokeli oli todella mainio ja sää mukavan pimeä ja harmaa. Hartiat toimivat paremmalla hapella, mutta iskias vaiva ilmoitti olemassa olostaan loppupäivästä. Toivottavasti se ei nyt vain pahene niin, että joudun mutkalla kulkemaan?

Etusivulla olevaan ”Kuka” osioon on tarkoitus lähitulevaisuudessa tuottaa tarinaa itsestäni. Tarinoita ja kuvia elämästäni ylävesillä ja kaikenlaista muuta.

Avainsanat: hiihtolenkki, sotelautakunta, maakuntalehti, iskias, kuka

186 Erikoinen päivä

Keskiviikko 4.11.2009 klo 18:49 - yrjöpoeka

 

 

Tänään oli kahdella tapaa erikoinen päivä. Ensimmäiseksi sain aamusella pohtia Ilonan kanssa, isän ja ukinpäivän lahjaa. Kerroin Ilonalle, että ukille on kaikkein tärkein lahja isänpäivänä, joko nähdä hänet, tai sitten kuulla puhelimen välityksellä. Pääsimme aamujutuissa yhteenvetoon, että on sittenkin ukin parempi hankkia jokin puuttuva Hello Kitty tuote hänelle. Emmekä aio kertoa asiasta muille kuin mummulle.

Toinen historiallinen tapahtuma oli sitten lautakunnan kokouksessa. Lautakunta on koko toimintansa ajan pohtinut elämän ja kuoleman kysymyksiä. Rahojen riittävyys on ollut ainainen huolenaihe ja toinen päivittäinen tekijä on ollut väestön ikääntyminen. Positiivisten ja iloisten asioiden puute on suorastaan näivettänyt lautakunnan, mutta tänään alkoi elämä virrata lautakunnan harmaannuttamiin joukkoihin.

Lautakunnan työpöydälle nostettiin esille maakunnan tulevaisuuden usko, potra poika! Kuivien asioitten seassa oli terveellistä kuulla lapsen ääntä ja nähdä kuinka positiiviset ajatukset alkoi virrata harmaantuneissa päissä. Lähetän sydämellisiä onnentoivotuksia sinne Kainuun Amerikkaan, Sotkamoon, onnea koko perheelle ylävesiltä!

Surullista on kuitenkin, sikainfluenssan lisääntyminen erittäin nopeasti. Muutama päivä sitten uutisoitiin siitä, että kaikki terveydenhuollon henkilöt eivät halua rokotetta, eikä myöskään osa väestöstä. Nopeasti ihmisten luonto muuttuu, kun todellisuus astuu lähemmäksi. Tänään on jo uutisoitu siitä, että ihmiset alkavat jo uhkailla terveydenhuollon henkilöitä rokotteiden puuttumisen vuoksi. Kuopiossa oli oikein asetettu vartijoita terveysasemille. Uhkausten esittäjät ovat olleet niitä, jotka eivät kuulu riskiryhmiin. Omasta mielestään he kuitenkin kokevat olevansa etuoikeutettuja, tämmöisiä oireita nousee pintaan kriisiajan kohdalla. Itsekkyyttä ja silkkaa typerää, oman eduntavoittelua, elämää.

Päivä on pelastettu hyvien tapahtumien vuoksi ja erityisesti siksi, olen kotona jälleen ja sauna on lämpiämässä.

Loppuun vielä linkki päivän Ylä-Kainuusta.

Avainsanat: ilona, ukki, hellokitty, lautakunta, potrapoika, sikainfluenssa, kuopio, elämä, sauna