Satunnaiset kuvat

Kädestä pitäen/kuva Teppo Turpeinen

Uusimmat

Blogin arkisto

267 Tulppa on irti

Lauantai 8.12.2018 klo 21:13

Nyt ei ole kyse mopon tulpista. Nyt on puhe siitä, että lopultakin on vuotavan veneen tulppa irtoamassa. Olen kahden vuoden aikana usein kirjoittanut ennusteita siitä, millaiseen tulokseen päädytään tulevissa eduskuntavaaleissa. Olen kertonut nykyisten hallituspuoluieden joutuvan lopultakin totuuden eteen ja maksumiehiksi. Minulle on usein avoimesti naurettu straappien taholta. Olen huomannut nämä laskevat pohjavireet erityisesti Kainuulaisesta poliittisesta kentästä. Ne ovat näkyneet myös kaikkialla muualla. Kainuussa niihin ei ole uskottu ja ei uskota vielä nytkään. Eikä huomenna.

Täällä odotellaan keskustan nousua ahdingosta ja rakennellaan uutta uljasta maakuntaa. Maakuntaa, jolta loppuvat asukkaat ja varat kaiken ylläpitoon. Tänään sain lueskella kuinka Iltalehti on teettänyt Taloustutkimuksella kyselyn, jossa luodattiin isänmaallisuutta. Keskusta sai siinä pohjanoteerauksen ja se tukee niitä omia arvioitani puolueen tilasta. Puolueen satraapit ovat kiihdyttäneet ponnistuksiaan ja heidän lakeijansa maakunnissa kertovat kaiken olevan valmiina maakuntien mullistukselle. Sille mullistukselle, joka sinetöisi kepulaisten vallan maakunnissa. Mullistus todella tapahtuu ja sen mukana mullistuu keskustan kannatus. Se tapahtuu siksi, että unohdettiin isänmaallisuus ja sitä tukeva köyhä kansa.Kansa jota he sanovat edustavansa.

Lehden arviointi siitä, että kokoomus ja vihreät ovat parhaat menestyjät on mielestäni harhaa. Kokoomus ja tutkijat eivät ollenkaan ota huomioon Liike Nyt joukkuetta. Olen varma siitä ja muidenkin tulisi olla, että juuri he lyövät luun kurkkuun kokoomukselta. Ilmankos Petteri Orpo jo hätääntyneenä kertoo muille puolueille, että eiköstä me jatketa entiseen malliin sopuisasti. Hänen mukaansa nyt ei saisi toisia puolueita kurmottaa, eikä etenkään kokoomusta. Sipilä on tehnyt samansuuntaisia aloitteita. Hän puhuu tietysti ”kansan” nimissä. Valitettavasti se kansa tulee nämä molemmat kurmottamaan. Kotiin.

Olen arvioinut SDPN pääsevän valtaan vain siinä tapauksessa, että Antti Rinne pidetään hiljaisena vaaleihin asti. Sinä aikana puolueen ääntä tulisi käyttää Timo Harakan. Harakalla on kokemusta televisio toimittajana siitä, mihin ei saa kompastua suorissa lähetyksissä. Pelkään Rinteen menettävän vielä käsikirjoituksen ja antavan muille mahdollisuuden lyödä. Mitä vähemmän Rinne puhuu, sitä varmemmin puolue menestyy.

Tämä näkyy juuri nyt selkeimmin vihreiden kohdalla. Edellisen puheenjohtajan kompastellessa ja taputellessa pyllyjä kannatus laski. Uusi/vanha puheenjohta ei julkisesti ja näkyvästi taputtele ketään ja kas, kannatus nousee. Nyt ei vihreiden enää tarvitse edes puhua mitään ja siitä huolimatta gallupit tykkäävät. Valitettavasti siinäkin on suuri harha, jota eivät tutkijat ja puolue edes huomaa. Saati että uskoisivat. Demareitten ja vihreiden varjossa on luurannut vasemmisto.

Heillä on ydinkannatusalueillaan juuri nyt hyvät ehdokkaat omille äänestäjilleen. Sellaiset joita voivat myös muiden puolueiden kannattajat äänestää. Li Andersonin pitäisi nopeasti antaa tilaa Merja Kyllöselle. Kyllönen löisi muiden puolueiden satraapit ulkokehälle. Hän on puhe retoriikaltaan todellinen virtuoosi. Nyt olisi kaikilla puolueilla tilausta todellisille puhenaisille.

Eipä siis ihme, että hallituspuolueiden johtajia kylmää. Se on hyväksi unohdetulle kansalle.

Avainsanat: taloustutkimus, iltalehdenkyselyisänmaallisuudesta, liikenyt, vasemmistoliitto, merjakyllönen, varbaalinenihme

205 Joko nyt

Torstai 4.10.2018 klo 10:59 - yrjöpoeka

Kokoomukselle voisi asettaa tämän kysymyksen hallituksen kannatuksen laskiessa. Erityisesti kysymys johtuu siitä, että SDP on ottamassa kannatusmittauksissa niskalenkin ja kepun alamäki jatkuu. Siniset istuvat jokatapauksessa kuin täi tervassa, heitä ei nyt kiinnosta gallupit. Kokoomus on muutoinkin hajallaan juuri kepun vaaliman maakuntamallin takia. Mikäli kokoomus riittävästi vitkuttellee, siellä voi tulla yksi paha mörkö vastaan.

Hänen nimensä on Hjallis Harkimo ja Liike Nyt. Useimmat kanssani keskustelleet pitävät liikettä harmittomana, mutta oma arvioni on toinen. Jokatapauksessa Liike Nyt voi pahimmillaan pudottaa kokoomuksen vaaleissa kolmanneksi. Se tietäisi väistämättä oppositiokautta. Minä uskon vakaasti tämän liikkeen olevan mukana seuraavissa vaaleissa. Heidän ehdokkaansa eivät tule olemaan vanhoja pieruja, vaan uuden koulutetun porvarillisen elämänkatsomuksen omaavien esiinmarssi. Kokoomuksessa heille ei ole ollut tilaa, koska kaikissa vanhoissa puolueissa on olemassa se isojen poikien kerho joka sanoo kaiken lopullisen.

Tämä kipuilu on ollut näkyvissä maakunnissa ja kunnissa. Korkeasti koulutetut nuoret ja erityisesti naiset ovat usein joutuneet nöyrtymään setien sanossa kaapin paikan. Tähän asti vain vihreät ovat kuorineet joukkoihinsa nämä koulutetut naiset. Nuorten siirtyminen pääkaupunkiseudule nostaa tämän erityisen vahvasti esille. Siellä ei ole uusille nuorille tilaa vanhoissa puolueissa. Mikäli Liike Nyt saa ehdokkaikseen runsaasti korkeakoulutettuja nuoria se syö takuuavarmasti juuri kokoomusta. Vihreät ovat nuoria, koulutettuja ja heidän siirtymisensä SDPn ja vasemmiston joukkoihin on menossa. Tämän aamuinen gallup kertoo tästä siirtymisestä.

Seuraan mielenkiinnolla omien facebook kavereitteni liikkeitä politiikan kentällä. Joukossa on myös persuja ja sinisiä. Nämä ovatkin se ryhmä, joiden siirtymiä on mukava seurata. Kaikki veikkaavat sinisten häviävän kokonaan politiikan kartalta. Seuratessani päivityksiä olen vahvasti eri mieltä. Kuvat sinisten piirikokouksista kertovat, että väkeä ovat salit täynnä. Politiikassa mukana olleen voin sanoa, että piirikokoukset ovat hyvä mittari. Aikoinaan persuilla oli piirikokouksissa alle kymmenen henkeä.

Sitten salit kävivät pieniksi ja se myös kertautui kannatuksessa. Tämä näkyi välittömästi myös ehdokas hankinnassa ja erityisesti kansanedustaja ehdokkaiden asettamisessa. Tänään persut ovat palanneet juurilleen. Väkeä on vähän ja ehdokkaita ei ilmaannu kilpailemaan avoinna olevista paikoista. Sinisten tilanne näyttää sivusta seurattuna aivan toisenlaiselta. Gallupit eivät nyt pysty näkemään tätä muutosta. Muutos tapahtuu perussuomalaisten kentässä ja vahvistuu sitä mukaa kun vaalit lähestyvät.

Vihreiden tilanne on menossa juuri oikeaan suuntaan. Heillä on ongelmia erityisesti puolueen yläluokaisissa kansanedustajissa. Yllättävän hyvin he näyttävät omaksuneen ahdeuden vietin. Heistä kirjoitetaan tänään aivan oikeutetusti samankaltaisia juttuja kuin persuista. Uusia ehdokkaita on jo asetettu ja he seuraavat edeltäjiensä viitoittamaa tietä. Oppineina ihmisinä he luovat uhkakuvia ja vastustavat kaikkea mikä liittyy ympäröivän luonnon käyttöön. Facebookissa on jo näkyvissä ilmiö, että tykkäjiä on vähän ja aina samoja.

Kolme vanhaa porskuttelee kuten ennenkin. Sijoitukset vain ovat auki.

Avainsanat: puoluekannatusmittaus, sdpnylivoimaa, hjallisharkimo, liikenyt, kolmevanhaavarista

190 Oliko ihmisroska vahinko

Tiistai 11.9.2018 klo 14:26 - yrjöpoeka

Oulun kaupungin valtuustossa käytti keskustan edustaja Riikka Moilanen kovaa kieltä ja nyt sitä ihmetellään kuinka noin kokeneelle edustajalle voi tulla tuollainen vahinko. On erittäin mielenkiintoista, että juuri tätä sanamuotoa käytetään. Ihmettelijät erittäin hyvin tietävät, että useat valtuutetut käyttävät suljetuissa tilaisuuksissa aivan yhtä kovaa kieltä. Erityisesti tämä ilmiö on näkynyt ulkomaalaisista käydyissä keskusteluissa. Koska olen itse ollut valtuutettuna sekä lukuisissa eri luottamustehtävissä tiedän sen saman. Se ei ollut vahinko. Keskustan ryhmä pahoittelee sitä, että se julkistettiin sosiaalisessa mediassa. Heistä tämä oli väärin. Keskustaan lyötiin tällä kertaa oikea leima.

Ulkomaalaiset, syrjäytyneet työttömät, kovia kokeneet alkoholistit ja muut yhteiskunnan ulkoreunalla elävät, ovat suurelle osaa luottamustehtävissä olevia pelkkää rasitetta. Riikka Moilanen ei vain eilen itse huomannut yhtä asiaa. Hän oli niin tohkeissaan, että unohti olevansa avoimessa kokouksessa, jossa sanomiset tulevat kaikkien tietoon. Kunnellessani hänen puhettaan videolta tulee selväksi, että hän käyttää samaa kieltä kuin suljetuissa kokouksissa. Siksi median edustajat ja muut käyttävät sanamuotoa, noin kokenut edustaja tekee tuollaisen mokan. Nämä ihmettelijät ovat suurelta osin samaa mieltä Moilasen kanssa ihmisroskasta.

Tämä kielenkäyttö kertoo siitä, kuinka arkiseksi on tullut puhua ja kuvata toisia ihmisryhmiä loisiksi ja ihmisroskaksi. Muutama vuosi sitten nostettiin kova haloo eri persujen puhumisista, nyt se on useille puolueille aivan normaalia kielenkäyttöä. Pohjois-Suomen valtapuolueen edustajat ovat omasta mielestäni ja kokemukseni mukaan, paljon pahempia puheissaan kuin monikaan persu. Se mikä erottaa heidät on se, että he käyttävät kovaa kieltä suljetuissa tilaisuuksissa. Persut kertovat pelkonsa ja kaunansa avoimesti.

Suurin osa Pohjois-Suomea on yhden puolueen valvonnassa ja mikäli he olisivat humaaneja, jokaisessa kunnassa otettaisiin avosylin vastaan uusia kristityn kastetta janoavia muukalaisia. Kaikilla puolueilla on omat ongelmansa ja nyt Riikka Moilanen sanoi sen ääneen. Siitä syystä hän pyysi anteeksi valtuustossa Tynkkyseltä, että pahoitti tämän mielen. Tynkkysellä on omiakin puhuttuja pahoja puheita, mutta samalla hän on jatkuvasti etsimässä saumaa lyödä takaisin. Nyt hänelle tarjottiin sellainen oikein tarjottimella. Moilanen on tämän kaiken ansainnut ja karman laki iski häneen kuten toivoinkin. Pihjalalinna purki hänen työsuhteensa välittömästi.

Suomen politiikassa on selkeästi menossa nuorennusleikkaus, ainakin kun katsoo kuinka monta iäkästä konkaria lähtee eduskunnasta ja erityisesti keskustapuolueesta. Tänään saamme jo lukea kuinka sosiaalidemokraatit aikovat hyödyntää gallup nostettaan. Nyt ovat liikkeelle lähteneet jo kauan sitten naftaliiniin siirtyneet edustajat tai sitten sinne äänestäjien toimesta pudonneet. Juuri nyt olisi SDPn pitänyt valita vain uusia nuoria kasvoja politiikan muutokseen. Vanhoilla pieruilla on vahat kujeet ja puheet.

Onneksi muutos on tulossa. Liike Nyt tulee varmasti useissa isoissa kaupungeissa mukaan kokonaan uusilla julkisuuden kasvoilla. Usea vanha puolue saa tässä mennä itseensä. Valitsemalla ehdokkaiksi näitä lähes seniilejä vanhuksia he kaivavat omaa kuoppaansa.

SDP ja kokoomus saavat vanhuksistaan kiviriipan. Harkimo rulettaa.

Avainsanat: oulunkaupunginvaltuusto, riikkamoilanen, ihmisroska, pihjalalinna, karmanlaki, liikenyt

185 Tieasiaa ja puolueasiaa

Keskiviikko 5.9.2018 klo 13:51 - yrjöpoeka

Eiliseen kirjoitukseen oli pakko laittaa jatkoa, kun sain yhteydenottoja erityisesti Kainuun alueelta. Jokainen oli sitä mieltä, että ministeri Berner ja keskusta on kohta lopullisesti raunioittanut Suomen tiestöt. He olivat samaa mieltä, että ministeri on täysin unohtanut tehtävänsä. Sain kyselyjä siitä, miltä seuraava vuosi näyttää ja kerroin heille, että ajankohtaista tietoa löytyy Suomen Tieyhdistyksen sivuilta. Hallituspuolueilta sitä ei tarvitse kysyä, koska heidän mielestään asiat tulevat olemaan hyvin.

Asiat eivät varmasti ole hyvin, jos eri alojen kuljetusyrittäjät joutuvat kelien takia jättämään ajonsa, kun tiestä ei pääse kulkemaan. Tämä on todella mahdollista vain Suomessa. Arvostelen paljon tuota itäistä valtiota, mutta siellä junat kulkevat kelillä kuin kelillä tuhansien kilometrien matkoja. Meillä joudutaan kelkkomaan asiakkaita välillä takseilla ja linja-autoilla seuraaville pysäkeille. Mitäpä Berner aikoo tehdä. Hän haluaa vähentää korjausvelkaa. Miksei hän sitten tee selkeätä ehdotusta? Tehtäköön vaikka velalla, se olisi satsausta kuitenkin Suomen tulevaisuuden eteen. Nyt hän miettii vain kuinka nyhtää valtion budjettiin lisää rahaa autoilijoilta.

Minulta on kyselty usein, mitä mieltä minä olen näistä uusista puolueista. Aloitetaan ensin vanhasta ketusta Väyrysestä. Hän on ilmeisesti nyt päätynyt uuteen 7 tähden versioonsa. Kansalaispuolue ja keskusta sai sitten jäädä. Väyrysen kannalta on hankalaa, että hänen oikeudenkäyntinsä Kansalaispuolueen johtoa kohtaan on juuri nyt. Julkisuus on nyt ja se unohtuu äänestäjiltä kevääseen mennessä. Väyrysellä on kuitenkin kova uho päällä ja aikomus saada kaksinumeroiunen luku kansanedustajia. Voi keskustaa, joutuu pian sinisten tasolle. Väykkä vie ääniä kyllä keskustalta

Kansalaispuolueesta ei kannata edes keskustella, sillä se on vailla mitään mahdollisuuksia. Kilpelaisen tunnettavuus ei riitä, vaikka hänet kyllä tunnetaan keskustan kenttäväen keskuudessa. Jokainen ääni minkä Kansalaispuolue saa on jälleen pois keskustalta. Siniset ovat vielä täysi mysteeri. On kuitenkin todettava se, että heillä on sellaisia ehdokkaita joilla on hyvä taustatunnettavuus. Siksi uskon heidän olevan loppupeleissä todella vaikea vastustaja erityisesti perussuomalaisille. Nykyisten persujen porukka on niin tuntematonta sakkia, että gallupeista huolimatta heille käy kylmä kyyti. Olen aiheesta keskustellut tuttujeni kanssa ja minua ei vielä uskota. Minä luotan omaan tuntemukseeni politiikasta.

Liike Nyt omaa kyllä potentiaalia. Liike rakentaa kaikessa hiljaisuudessa verkostoaan ja sille on olemassa tilausta. Perussuomalaiset olivat useille muutosta haluaville täydellinen pettymys. Mikäli liike saa mukaansa oikeasti järkeviä ihmisiä sillä on mahdollisuus nousta eduskuntaan. Liike Nytin etu on myöskin se, että sitä tukevien joukossa on paljon julkisuuden ihmisiä. Heillä ei ole painolastina puoluetta. Näillä julkisuuden ihmislllä on kuitenkin kyky toimia yhdessä. Sitä tarvitaan, mikäli ryhmä pääsee eduskuntaan. Odotan todella mielenkiinnolla tulevaa syksyä.

Vanhoilla puolueilla on edessä kovat ajat. Erityisesti keskusta saa varoa ja persut. Niiden pesiä jakavat useat tahot. Olen tullut siihen tulokseen, että gallupit voivat joutua koville vaalituloksen kanssa.

Harri Holkeri sanoi aikoinaan; minä juon nyt kahvia. Minä teen nyt samoin.

Avainsanat: tieverkostonkorjausvelka, suomentieyhdistys, uudetpienpuolueet, 7tähdenliike, kansalaispuolue, sininenpuolue, liikenyt, harriholkeri

102 Mistä näitä sikiää

Torstai 26.4.2018 klo 21:20 - yrjöpoeka

Nyt en kirjoita enää Väyrysestä. Kirjoitan siitä, onko keskustan sisällä jokin geneettinen ongelma? Ongelma jonka ansiosta sieltä sikiää itseriittoisia narsisteja, henkilöitä jotka luulevat olevansa ainoita oikeita Jumalan valitsemia johtamaan Suomen kansaa? Kansa ei enää ole oppimatonta, mutta epäilen pahasti, että keskustan perunakellarissa on idätetty sellainen lajike joka tuottaa Väyrysiä ja nyt Kärnän.

Viime kansanedustajan vaaleissa tämä Mikko Kärnä jäi kuolemanpaikalle, eli varasijalle. Omat äänet ja karisma ei riittänyt Lapin vaalipiirissä vakuuttamaan äänestäjiä tämän narsistin osaamisesta. Lapissa kunnajohtajana toiminut Kärnä sai lopulta mahdollisuuden Väyrysen lähdettyä Brysseliin. Väyrynen ilmoitti silloin, että hän tulee palaamaan kansanedustajaksi ja Kärnän on syytä siivota työpöytä silloin.

Eilisen Väyrysen tiedoitustilaisuuden antina Kärnä ilmoitti ensin, että tervetulemast. Kuten oikeaoppinen kepulainen, yön yli nukuttuaan mieli muuttui. Mies jota kansa ei valinnut kansanedustajaksi alkoi metelöimään siitä, onko Väyrysellä oikeus palata. Kuten eduskunnan hallintojohtaja on jo todennut, Väyrysellä on oikeus palata. Keskustan satraapit yrittävät nyt kaikin voimin kammeta Väyrystä pois, jottei hän ole se joka soten kaatoi. Olen aina tiennyt, että keskustan sisällä elää sellaisten juonittelijoiden joukkio, jota kadehdittaisiin jopa muinaisten Temppeliritareiden joukossa.

Keskustelin tänään päivällä puhelimessa ystävieni kanssa ja kaikilla oli karvat pystyssä, että voiko tämä olla totta. Usea on pitänyt vain Väyrystä juonittelijana, mutta nyt he jo uskovat että kepu on se pahin ongelma. Pidän todella uskomattomana toimena tätä satraappien aloittamaa kikkailua Väyrysen edustajanpaikasta. Keskustan pitäisi olla kokoajan enemmän huolissaan siitä, miten tämä näyttäytyy tavallisten kansalaisten parissa.

Uskallan väittää, että tulemme näkemään rajuja muutoksia puolueiden kannatusluvuissa. Ne voivat yllättää nyt jopa mittaajat. Käykö jopa niin, että ensimmäinen mittaaja panttaa tulostaan, että joku toinenkin ehtii mitata tämän muutoksen. Kysymys kuuluukin, mikä on se taho johon kannatus lähtee siirtymään? Kun kirjoitin taho, tein sen tarkoituksella. En kirjoittanut puolue.

Usea eduskunnassa istuva puolue on kauhulla joutunut seuraamaan Harkimon vetämän Liike Nyt keräämiä rekisteröityneitä kannattajamääriä. Useilla puolueilla ei ole edes sen vertaa maksavia jäseniä. Liike Nyt ei ilmeisesti tule koskaan edes hakemaan maksavia jäseniä. Miksi toimia kuten muut?

Muutokset ovat tänään niin nopeita, että vuosi riittää ihmisten aktivoimiseen. Erityisesti Uudellamaalla on valtava määrä sellaisia ääniä, joilla ei ole enää entisiä kohteita. Näitä ääniä eivät pysty vanhat puolueet imuroimaan. On mielenkiintoista nähdä kuinka suuri tuleva muutos on. Minä heitän tähän vakavalla naamalla lisää ennustuksia. Pysyykö Vapaavuori iäisesti kaupunginjohtajana? Pysyykö Orpo Kokoomuksen puheenjohtajana kesäkuun puoluekokouksessa? Onko Lepomäki seuraava kokoomuksen puheenjohtaja? Jos näin ei käy, Liike Nyt korjaa potin.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana maailmassa on nähty populististen ryhmien nousu. Se tie on nyt taputeltu. Koulutettu ja älykäs äänestäjien joukko haluaa nyt jotakin muuta huudon ja vastakkainasettelun tilalle.

Se on vastaisku näille geneettisille mutaatioille.

Avainsanat: varakansanedustajamikkokärnä, narsistiperunakellarista, geneettinenmutaatio, elinalepomäki, liikenyt

096 Miehen sana

Lauantai 21.4.2018 klo 16:37 - yrjöpoeka

Miehenä olen oppinut luottamaan toisen miehen sanaan. Täällä maaseudulla sitä pidetään arvossa. Mikäli joku jää kiinni ja tekee toisin kuin on kertonut, se yleensä jättää jäljen. Se jälki jää keskinäiseen luottamukseen. Yleensä silloin kun joku kertoo selkeästi syyn siihen miksi puhuttu sana ei ole pitänyt, se hyväksytään.

Keskusta on maaseudun puolue ja siellä luulisi olevan tämä sanonta melkein raamattuna. Keskustan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen tekee tästä sanonnasta jatkuvasti pilaa. Tästä syystä keskustan isännät ovat vieraantuneet tästä Keminmaan kuninkaasta. Viimeisten viikkojen aikana Väyrynen on pitänyt tiedoitustilaisuuksia ja antanut lukuisia haastatteluja. Milloinkaan ei tiedä mihin hän on menossa. Hän ilmoitti jokin aika sitten Seinäjoella, että hän eroaa kansalaispuolueesta ja pyrkii puheenjohtajaksi keskustalle.

Eilen Väyrynen ilmoitti taas jatkavansa kansalaispuolueessa ja jättävänsä Sipilän haastamisen sikseen. Kukaan ei taas tiedä mitä hän seuraavaksi aikoo. Harkimon hanke omasta liikkestä sai jo kaikki vitsinikkarit liikkeelle. Väyrynen olis kokenut kettu siihen porukkaan, näin usea asian ilmaisi. Itse kyllä luulen, etteivät liikkeen ihmiset tuuliviiriä tarvitse. Uskovatko keskustan isännät Väyrysen ilmoitukseen häriköinnin loppumisesta. Todennäköisesti Väyrynen nukkuu muutaman yön ja lähtee taas liikkeelle kuin pupujussi. Sotkamon puoluekokoukseen on vielä aikaa ja mieli voi muuttua.

Itse jäin pohtimaan mielen muuttumista ja tulin siihen tulokseen, että Väyrysellä on nyt syli täynnä erilaisia syytteitä. EU karhuaa rahojaan takaisin ja syyte vaalirahoitusrikoksesta vienevät yöunet. Toivottavasti Väyrysellä on riittävästi kotiviiniä murheiden lievittämiseen. Pelkään kyllä vanhuuden höperehtimisen ehtivän kaiken edelle. On siinä tulevaisuuden vanhainkodin hoitajat helisemässä. Ajoiottain Väyrynen luulisi olevansa lentokoneessa ja kourisi hoitajia. Kokoajan hän pyrkisi vanhainkodin presidentiksi ja pitäisi lukemattomia tiedoitustilaisuuksia. Kaiken lisäksi hän vaatisi jatkuvasti parempia päivärahoja ja etuja asuinyksikkönsä johdolta. Hän on sentään ikuisesti valittu kansanjohtaja.

Katsoin tarkalla silmällä ja korvalla TV1 ykkösaamun ohjelman ja siinä Harkimon haastattelun. Harkimo osaa todella julkisuuden lait ja miten sillä vaikutetaan ja se vaikutti toimittajan asenteeseen. Toimittajaa todella keljutti, että hän joutuu Harkimoa haastattelemaan. On selvää, että toimittajan on yritettävä saada otetta haastateltavasta. Harkimo ei siihen alistunut ja se näytti ottavan toimittajaa kupoliin. Olen arvostanut Jari Korkkia toimittajana ja olisin odottanut asenteesta vapaampaa tenttaamista.

Kukaan ei meistä tiedä vielä tarkoin, millaiseksi liike tulee muodostumaan ja saako se aikaan liikettä jähmeässä puoluekentässä. Itse aion seurata tarkoin liikkeen esiintymistä. Harkimo on vielä puheenjohtajana, mutta voisin olettaa tulevaisuudessa jonkun erinomaisen esiintyjän siirtyvän liikkeen keulakuvaksi. Viime päivinä toimittajat ovat todella arvailleet ja kirjoittaneet mitä sylki suuhun tuo. Ketään muita kansanedustajia Harkimoa lukuunottamatta ei ole mukana liikkeessä ja se on ollut sen tarkoituskin.

Liike on jo aloittanut vaikuttamisensa. Siitä on kirjoitettu paljon ja sen parissa olevia henkilöitä etsitty. Nyt toimittajilla ovat nimet esillä. Haastatteluja riittää.

LiikeNyt toimii.

Avainsanat: miehensanaanluotetaan, paavoväyrynen, keskustanpuheenjohtajakisa, harryhjallisharkimo, liikenyt