Satunnaiset kuvat

Elokuun 2

Uusimmat

Blogin arkisto

236 Talven merkit

Tiistai 12.12.2017 klo 12:00 - yrjöpoeka

Jokainen suomalainen odottaa juuri nyt, että jouluna olisi maassa lunta. Joululaulujen sanoma kertoo samaa ja myös lapset odottavat lumileikkeihin pääsyä. Kun sitten avaan radion ja luen päivän lehdet, mitä siellä on? Siellä julistetaan kaaosta jonka lumi on aiheuttanut satamalla maahan asti. Lapsikin tietää sen, että muutaman tunnin sateen jäljiltä sitä kertyy kaikkialle. Lapset ovat innoissaan. Aikuiset hirvistelevät lumen aiheuttamaa kaaosta.

Kuuntelen radiota tätä kirjoittaessa ja toimittajat vaahtoavat liikenteen olevan juuri nyt osissa maata kaaoksessa. Tämä on jo jokavuotinen perinne, mutta tuntuu vain pahenevan. Pohjoisessa Suomessa lapsetkin tietävät talvella olevan runsaasti lunta. Kukaan ei koe lumen tuloa kaaokseksi. Lumi kuuluu vuodenaikaan ja siitä nautitaan. Liikenteessä pohjoisen asukas ajelee maltilla ja kelien mukaan. Runsaskaan lumi ei estä liikkumista. Ajonopeudet muuttuvat maltillisiksi.

Pohjoisessa tunnistamme etelän kuskit siitä, että he ilmestyvät takapuskuriin kiinni, oli keli mikä tahansa. Ohituksia tehdään kuolemaa halveksien. Mutkat ja männyppylät eivät ole näille este. Useita läheltäpiti tilanteita olen nähnyt aivan viimeviikkoina. Näitä huimapäitä seuratessa ei ole ihme, että etelän runsaassa liikennevirrassa syntyy kaaos. Lumi ja liukkaus ohituksineen saavat median puhumaan lumen aiheuttamasta kaaoksesta. Olisi huomattavasti oikeampaa puhua autoilijoiden aiheuttamasta kaaoksesta.

Toimittajat pyytävät kuunteleijoita lähettämään heille kuvia ja sitten kauhistellaan kuvissa näkyvää lunta. Kuvia lisätään toimituksen facebook sivuille muiden kauhisteltaviksi. On tämä kummallista. Ensin odotetaan lunta ja pyydetään kuuntelijoilta talven ensimmäisiä lumikuvia. Kun sitä tulee enemmän, siitä syntyykin kaaos. Toimittajilla on nykyisin aamulla kertoa päivän aihe ja siitä sitten toimittajapari pulisee koko päivän. Onneksi radiossa on säädin ja valikoimassa asemia, joista kuulee musiikkia ilman joutavia höpinöitä.

Päivän lumisade täällä on alkamassa. Mukavaa päästä lumitöihin. Pimeyden tultua lähden autoilemaan luvatussa runsaassa lumisateessa. Ilman mitään ahdistusta. Ilman kaaosta.

Avainsanat: jolleijoulunaolislunta, neljävuodenaikaa, lumikuuluutalveen, lumiyllättääautoilijat