Satunnaiset kuvat

Vapojen kasausta/ kuva Teppo Turpeinen

Uusimmat

Blogin arkisto

025 Monot vilahti

Torstai 29.3.2012 klo 20:45 - yrjöpoeka


En olisi ennen eilistä uskonut, että riittävän nopeasti kaatuessa monot voivat lentää jaloista. Omakohtaisen kokemuksen kautta se on uskottava.

Eilen aamun valjetessa edessä oli reipas annos lunta siirreltävänä pihalta pois. Paksua kosteaa lunta oli todella työläs liikutella, mutta kun aikaa oli lumi siirtyi pois. Käväisin viemässä vaimon töihin ja jatkoin lumen luontia talon toiselta puolelta. Työ alkoi oikein hyvin ja aivan lopussa se tapahtui. Monot vilahtivat.

Lumikola tökkäsi hieman kiinni ja otin hieman takaisin ja lisäsin voimaa. Painopiste muuttui yhdelle jalalle ja seuraava muistikuva oli, että nyt tekee kipeää. Jalkani oli juuri sattunut lumen alla olevalle kengän pohjan kokoiselle jäälle. Se oli riittävästi. Kädet olivat tiukasti lumikolan työntöaisalla ja liukastuessani kädet olivat pysyneet kiinni. Ylähuuleni paukahti kiinni käsien välissä olevaan aisaan ja otsani tantereeseen. Tilaa oli jäänyt juuri sen verran, että silmälasini säilyivät ehjinä.

Kivun tullessa aloin miettiä mikä tuli ja könysin kontalleni. Sylkäistessäni lunta suustani, näin että punaväriä tulee. Painoin lunta kasvojani vasten ja katselin ympärilleni aavistuksen sekopäisenä. Samalla huomasin kenkieni olevan poissa jaloistani. Hieman ihmettelin asiaa ja kopistelin lumet pois sukistani ja laitoin Kuoma nimiset kengät jalkaani. Noustessani seisomaan totesin myös oikean lonkan tienoilla vihlovaa kipua. Jänteet ja lihakset olivat ilmeisesti saaneet kunnon rytkäyksen. Suu täynnä lunta kävelin vessan peilin eteen katsomaan mitä naamalleni oli tapahtunut.

Ulkoisesti kuva oli kunnossa, ylähuulessa pieni ulkopuolinen veriruhje. Sisäpuoli oli sitten toisenlainen. Ylähuulen sisäpuolella iso verinen kellukka pöhötti ja ikenistä tihkui punaista. Kylmää vettä suuhun ja huuhtelua, sillä se helpotti. Vaimoni soitellessa kerroin tapahtuneesta ja eihän se uskonut, että kengät voivat lähteä jaloista. Oli soitellut tyttärelleen ja kysellyt voiko tämmöistä tapahtua. Nuorimmainen oli nähnyt tv-ohjelman ”Totta vai tarua” ja siinä oli todettu että totta. Kyllä vaimo iltasella uskoi jo asian. Ainoa asia mitä on nyt valitellut on se, että olisi se ollut mukava nähdä. Erityisesti ne kenkien irtoamiset jaloista.

Tänään herätessäni jokapaikka oli kuin pieksetty. Käsivarsien lihakset kosketuskipeät ja selkälihakset jumissa. Lonkka kertoi myös, että sielläkin on jotakin vaivaa. Kyllä on eläkeläisen elämä kovaa.
Onneksi se ei estä siivoustöitä. Sitä helpottamaan sain  viime viikolla vaimoltani luvan hankkia höyryimurin. Kyllä on sanottava, että lattioista lähti paljon sellaista, mitä en uskonut niissä olevan. Samoin patjoista ja petauspatjoista irtosi kaikenlaista, matoista puhumattakaan. Pesuhanat kiiltävät ja ahtaat saumat ovat nyt puhtaita. Koneet ovat koneita ja en ole vielä antanut vaimoni siihen koskea.

Toisaalta minulla on kyllä kumma tunne? Onko vaimoni jotenkin ovela ja antaa minun hallita konetta?

Avainsanat: lumityö, onnettomuudettapahtuvatkotona, monotvilahti, tottavaitarua, höyryimuri, miehethallitsevatkoneita, vaimothallitsevatmiehiä