Satunnaiset kuvat

Pyhäinpäivä 2009

Uusimmat

Blogin arkisto

086 Puheenjohtajapeli avattu

Torstai 22.10.2015 klo 8:10 - yrjöpoeka

Viimeisen vuoden aikana minut ja moni muu syrjäytettiin perussuomalaisten Kainuunpiirin toiminnasta. Meistä tehtiin luokkavihollisia ja syypäitä vaalitappioon ja kaikkeen muuhun mahdolliseen. Erottamistamme vaadittiin ja Kajaani kunnostautui valtuustoryhmänsä hajottamisella. Nyt erottamisasiat on puitu puoluehallituksen toimesta ja voimme jatkaa politiikan tekemistä. Niimpä minäkin lyön lusikkani soppaan entistä väkevämmin.

Olen saanut kuulla kaikuja siitä, että nykyinen puheenjohtaja luopuu vuoden pestin jälkeen. Kaiku on kertonut, että puheenjohtajuutta ollaan testamenttaamassa nyt Kuhmoon. Eli peli jatkuisi samanlaisena kuten tähänkin asti. Kuhmolainen joka ei edes asu Kuhmossa, on kuulemma asettanut tiukkoja ehtoja omalle puheenjohtajuudelleen. Piirin pitäisi hänen mukaansa asettaa maahanmuuton vastustaminen ykkösprioriteetikseen. Millään muulla ei ole sitten väliä.

Kuhmolainen on valtuutettu ja ei asu edes siellä. Asunto ja työpaikka on muualla suomessa. Takavuosina käytiin Sotkamon Sami Kilpeläisen kohdalla kova vääntö missä asuu ja missä voi olla luottamustehtävissä. Sami hävisi väännön ja hänen asuinpaikkansa todettiin olevan muualla kuin Kainuussa. Siksipä olen odotellut jonkun puuttuvan tähän Kuhmon tapaukseen. Se on tietysti heidän murheensa.

Perussuomalaisten Kainuunpiirin osalta tilanne on toinen. Mikäli joku aikoo toimia piirin puheenjohtajana hänen on asuttava Kainuussa. Tämä on se vähimmäisvaatimus. Toinen asia on sitten se, ettei tästä muualla asuvasta ole puheenjohtajan tehtävään. Tämä on minun henkilökohtainen mielipiteeni. Enkä usko olevani tässä asiassa yksin.

Kenestä sitten uusi puheenjohtaja? Ei yhdestäkään niistä, jotka ovat olleet hajoittamassa piirin toimintaa erottamisvaatimuksillaan. Heidät on kaikki syrjäytettävä piirin toiminnasta. Muutoin piirillä ei ole tulevaisuutta. Muistan kuinka aikoinaan meille tuli vasemmistosta ovet paukkuen eräs henkilö. Pian hänestä oli junailtu piirille puheenjohtaja. Tunnettu vasemmiston Kajaanilainen aktiivi sanoi silloin minulle, että opitte pian tuntemaan hänet ja teille on tiedossa riitaisat ajat. Näin kävi. Piiri on hajoamistilassa.

Siksi minä esitän Perussuomalaisten Kainuunpiirin uudeksi puheenjohtajaksi Jaana Sankilammin. Hän oli yksi viime kuntavaalien ääniharavista Kajaanissa ja toimi valtuuston puheenjohtajana ensimmäiset kaksi vuotta. Juntta ajoi hänet ulos kaikesta toiminnasta. Nykyinen piirihallitus vaati hänen erottamistaan puolueesta. Nyt hänen maineensa on puoluehallituksen toimesta palautettu. Jaana toimi useita vuosia piirisihteerinä ja hän tuntee kentän erittäin hyvin. Jaana ei myöskään ole mielipiteineen linnoittautunut minkään yhden asian vastustamiseen.

Itse en ole pyrkimässä mihinkään tehtävään. Mutta puolueen jäsenenä voin tukea ja kannustaa uusia tekijöitä vastuun ottamiseen.

Nyt on sen aika.

Avainsanat: luokkavihollinen, valtuutetunasuinpaikka, jaanasankilampi