Satunnaiset kuvat

Antti Sorron teoriatunti/kuva Teppo Turpeinen

Uusimmat

Blogin arkisto

272 Lehmänlantaa ja perinnebiotooppia

Torstai 12.12.2019 klo 11:46 - yrjöpoeka

Joidenkin laskelmien mukaan Suomessa on 880 000 nautaa, 155 000 lammasta ja 15 000 hevosta. Tästä tutkija Kaisa Raatikiainen tulee siihen tulokseen, että Suomessa ei tarvita kuin 25 000 nautaa, vajaat 20 000 lammasta ja noin 2 500 hevosta. Tämä määrä riittäisi pitämään maaseudun perinnebiotoopin elävänä. Tutkija on tehnyt laskelmansa siitä syystä, että MTK on kertonut suomalaisen nautatalouden olevan tärkeä osa perinnebiotoopin säilyttämisen kannalta.

Ei ollut vähäinen se kummastukseni kun luin tästä kertovaa uutisointia. Raatikainen on määritellyt myös ne maastot missä kukin eläin parhaiten toimii. Nauta on hänestä paras, koska sille kelpaa kaikki. Se syö ruokansa seasta jopa puimuriin joutuneet kaljatölkin riekaleet. Hevonen sopii tutkijan mielestä kovapintaisille maille ja lammas taas kumpuilevaan maisemaan. Tämän nyt tietää ilman tutkimistakin, mutta onhan se jostakin palkkansa ansaittava.

Lähtökohtana voi jutussa pitää sitä, että vihreiden mielestä lehmien piereminen ja röyhtäily tuhoavat ilmaston. Siksi he jopa tutkivat tällaisia asioita, jotta voivat argumentoida itselleen omasta mielestään oikean totuuden. Vihreiden mielestä lihan syönti on pahasta ja siitä tulee luopua. Tuli kyllä mieleeni, että jos ihmisen tulee syödä ruohoa, mihin nautoja, lampaita ja hevosia enää tarvitaan? Ihmisiä on jo liikaa ja ne kyllä syövät kaiken eteensä tulevan, jos lihasta on luovuttava.

Simpanssit elävät pääosin kasveilla ja pienillä ötököillä. Jostakin kumman syystä ne tarvitsevat välillä lihaa. Silloin ne joutuvat jahtaamaan muita apinoita ruoakseen. Ihmisen sanotaan polveutuvan alkuapinoista joten tullaanko me siihen tulokseen, että ajoittain tulevaisuuden vihreät ihmiset jahtaavat toisia ihmisrotuja ruoakseen? Tämä tuli mieleeni, kun vihreiden mielestä eläinten tappaminen ruoaksi on kiellettävä. Sieltä suunnasta on jo kuulunut ääniä, että myös kaloilla on tunteet ja niiden pyytämien on myös kiellettävä. Joku on jopa puhunut puiden tunteista.

Koska tutkija haluaa tutkia, esitän hänelle valmista kohdetta, missä voi nähdä mitä tämä tarkoittaa elävässä elämässä. Raatikainen voisi matkustaa Pohjois-Koreaan. Siellä väki parturoi lähiruohikoita ruoakseen, koska muuta ei ole. Tutkija voisi demonstoroida elävän tilanteen, viemällä tarjolle häkillisen tuoretta ruohoa ja rinnalle häkillisen tuoretta lihaa. Helppo olisi tutkijan nähdä, mikä ruokalaji loppuisi ensimmäisenä. Pohjois-Koreassa väki on hyvin kuivakasta ja rasvaprosentti äärimmäisen alhainen. Maassa saa olla vain yksi lihava läski. Hän on maan johtaja Kim Jong-Un. Hän ei syö heinää.

Vihreä tutkija Kaisa Raastikainen toteaisi lopuksi, ettei perinnebiotoopin ylläpitoon tarvita yhtään ainutta nautaa, lammasta ja hevosta. Tutkimuksen lopputulema olisi, että vihreät ovat löytäneet paratiisin. Maan jossa ei kuluteta lihaa ja jossa lehmät eivät piere ja röyhtäile. Maan jossa luonnon monimuotoisuus on turvattu. Maan jossa on tiukasti säännelty missä saa milloinkin laiduntaa.

Tutkijalle voin kertoa, ettei Suomen kansa ole vielä valmis Pohjois-Korean malliseen laiduntamiseen. Lehmän lantaa tarvitaan perinnebiotoopin ja luonnon monimuotoisuuden ylläpitoon.

Paskempi juttu. Ihminen myös pieree ja röyhtäilee.

Avainsanat: vihreälanka, tutkijakaisaraatikainen, perinnebiotooppi, luonnonmonimuotoisuus, kimjongun

134 Luonto on joskus kummallinen

Sunnuntai 23.10.2016 klo 15:36 - yrjöpoeka

Usea puheillani ollut on viime viikkoina päivitellyt sitä, kuinka talven tulo on viivästynyt. En itse ole asiaa kummeksinut, koska muistan oman yli 60-vuoden ajalta useita erikoisia syksyjä. Pienenä poikana 60-luvulla jouduimme yhtenä syksynä kaivamaan viimeiset perunat lumen alta. Silloin talvi ryntäsi jo syyskuussa ja peitti kaiken alleen.

Aikaisin tulevan lumen pysyminen on aina ollut ongelmallista. Usein lumi on häipynyt kerran tai kaksi, ennekuin pysyvä olotila on saavutettu lokakuun lopulla. Juuri niin on käymässä tämän syksyn aikana. Ensilumi tulee nyt kuun lopulla ja sillä on suuri mahdollisuus pysyä sitten kevääseen asti. 2000-luvun alussa lumi tuli kerran heti lokakuun alussa. Silloin sain jo vuodenvaihteeseen mennessä hiihdettyä yli tuhat kilometriä. Mutta vuodet eivät ole veljeksiä.

Usea ikäiseni mies on muistellut sitä, kuinka nuorempana saimme metsästää lumisessa maastossa teeriä ja metsoja. Usea on unohtanut sen, että silloin metsästysaika oli huomattavasti pitempi. Joulumetsoa pyydettiin juuri joulun alusviikoilla. Nyt lintukantojen romahdettua saamme pian tyytyä metsästysaseiden ja -videoiden katseluun. Tämä syksy oli erittäin huono ja metsästysviranomaiset eivät uskaltaneet rauhoittaa havulintuja metsästykseltä. Tämä kostautuu tulevina syksyinä.

Kummallista on aina näin syksyllä talvilintujen ilmestyminen pihapiiriin. Tiaiset ilmestyvät kopistelemaan ikkunanpieliä ja kurkkivat sisälle. Näin ovat tehneet tänäkin syksynä. Olen hidastellut ruokkimisen aloittamista ja siitäkös tiaiset eivät ole tykänneet. Ne ovat systemaattiseesti kaivelleet laudoitusten rakosia ja kivijalan ja laudoituksen reunasta ne ovat onnistuneet kaivelemaan vuorivillaa. Kaikkialla seinän vierustoilla on sitä sotkua nähtävillä. Asuntovaunun kulmaan laitoin polyuretaania ja sitä ne ovat riemulla hajoittaneet altapäin. Pitänee tukkia tuo paikka tuholaisilta.

Eilen lopulta laitoin ensimmäisen ruokinta-automaatin ja rauha on jälleen palannut. Tänään kirjoittaessani saan olla rauhassa. Tiaiset pörisevät ruokintapaikalla, eivätkä kurki ikkunasta tekemisiäni. Tiaiset saivat luovutusvoiton. Kesäisin piha on täynnä elämää ja siksi haluan pienten siivekkäiden tirskuttavan talven aikana pihapuissani. Automaatin ympärillä kuuluva koputtelu kutsuu paikalle myös isompia siivekkäitä ja oravia.

Myyräkannat ovat samoin romahtaneet yhtäjalkaa metsälintukantojen mukana. Siksi pöllöillä ja haukoilla ovat edessä nyt ankeat ajat. Tämä näkyi jo nyt syksyllä, kun pieni ja pippurinen varpuspöllö kuritti pihlajoissa viihtyviä punatulkkuja ja tilhejä. Niitä oli kuitenkin silloin niin runsaasti, etteivät ne siitä kärsineet. Toista on nyt näiden pienten talvilintujen kohdalla. Tämä pieni pöllö pystyy melkoiseen kannan harventamiseen. Asuessani Piispajärvellä väijyskeli yhtenä talvena pihapuissani tämä pöllö ja keväällä ei enää ollut tiaisparvia.

Luonnon kummallisuuksiin kuuluu, että katovuosien jälkeen kannat hyvin pian runsastuvat. Samoin käy myyräkannoille. Se helpottaa painetta pienten siivekkäiden kohdalla. Muutama hiiri- ja myyräpariskunta voi tuottaa valtavan määrän jälkeläisiä yhden kesän aikana.

Luonnon tasapaino tarvitsee näitä pieniä jyrsijöitä. Eikä siinä ole mitään kummallista. Se on kummallista, että luonto tulisi hyvin toimeen ilman ihmistä.

Avainsanat: luonnonmonimuotoisuus, ensilumi, joulumetso, luonnontasapaino