Satunnaiset kuvat

Titti

Uusimmat

Blogin arkisto

134 Luonto on joskus kummallinen

Sunnuntai 23.10.2016 klo 15:36 - yrjöpoeka

Usea puheillani ollut on viime viikkoina päivitellyt sitä, kuinka talven tulo on viivästynyt. En itse ole asiaa kummeksinut, koska muistan oman yli 60-vuoden ajalta useita erikoisia syksyjä. Pienenä poikana 60-luvulla jouduimme yhtenä syksynä kaivamaan viimeiset perunat lumen alta. Silloin talvi ryntäsi jo syyskuussa ja peitti kaiken alleen.

Aikaisin tulevan lumen pysyminen on aina ollut ongelmallista. Usein lumi on häipynyt kerran tai kaksi, ennekuin pysyvä olotila on saavutettu lokakuun lopulla. Juuri niin on käymässä tämän syksyn aikana. Ensilumi tulee nyt kuun lopulla ja sillä on suuri mahdollisuus pysyä sitten kevääseen asti. 2000-luvun alussa lumi tuli kerran heti lokakuun alussa. Silloin sain jo vuodenvaihteeseen mennessä hiihdettyä yli tuhat kilometriä. Mutta vuodet eivät ole veljeksiä.

Usea ikäiseni mies on muistellut sitä, kuinka nuorempana saimme metsästää lumisessa maastossa teeriä ja metsoja. Usea on unohtanut sen, että silloin metsästysaika oli huomattavasti pitempi. Joulumetsoa pyydettiin juuri joulun alusviikoilla. Nyt lintukantojen romahdettua saamme pian tyytyä metsästysaseiden ja -videoiden katseluun. Tämä syksy oli erittäin huono ja metsästysviranomaiset eivät uskaltaneet rauhoittaa havulintuja metsästykseltä. Tämä kostautuu tulevina syksyinä.

Kummallista on aina näin syksyllä talvilintujen ilmestyminen pihapiiriin. Tiaiset ilmestyvät kopistelemaan ikkunanpieliä ja kurkkivat sisälle. Näin ovat tehneet tänäkin syksynä. Olen hidastellut ruokkimisen aloittamista ja siitäkös tiaiset eivät ole tykänneet. Ne ovat systemaattiseesti kaivelleet laudoitusten rakosia ja kivijalan ja laudoituksen reunasta ne ovat onnistuneet kaivelemaan vuorivillaa. Kaikkialla seinän vierustoilla on sitä sotkua nähtävillä. Asuntovaunun kulmaan laitoin polyuretaania ja sitä ne ovat riemulla hajoittaneet altapäin. Pitänee tukkia tuo paikka tuholaisilta.

Eilen lopulta laitoin ensimmäisen ruokinta-automaatin ja rauha on jälleen palannut. Tänään kirjoittaessani saan olla rauhassa. Tiaiset pörisevät ruokintapaikalla, eivätkä kurki ikkunasta tekemisiäni. Tiaiset saivat luovutusvoiton. Kesäisin piha on täynnä elämää ja siksi haluan pienten siivekkäiden tirskuttavan talven aikana pihapuissani. Automaatin ympärillä kuuluva koputtelu kutsuu paikalle myös isompia siivekkäitä ja oravia.

Myyräkannat ovat samoin romahtaneet yhtäjalkaa metsälintukantojen mukana. Siksi pöllöillä ja haukoilla ovat edessä nyt ankeat ajat. Tämä näkyi jo nyt syksyllä, kun pieni ja pippurinen varpuspöllö kuritti pihlajoissa viihtyviä punatulkkuja ja tilhejä. Niitä oli kuitenkin silloin niin runsaasti, etteivät ne siitä kärsineet. Toista on nyt näiden pienten talvilintujen kohdalla. Tämä pieni pöllö pystyy melkoiseen kannan harventamiseen. Asuessani Piispajärvellä väijyskeli yhtenä talvena pihapuissani tämä pöllö ja keväällä ei enää ollut tiaisparvia.

Luonnon kummallisuuksiin kuuluu, että katovuosien jälkeen kannat hyvin pian runsastuvat. Samoin käy myyräkannoille. Se helpottaa painetta pienten siivekkäiden kohdalla. Muutama hiiri- ja myyräpariskunta voi tuottaa valtavan määrän jälkeläisiä yhden kesän aikana.

Luonnon tasapaino tarvitsee näitä pieniä jyrsijöitä. Eikä siinä ole mitään kummallista. Se on kummallista, että luonto tulisi hyvin toimeen ilman ihmistä.

Avainsanat: luonnonmonimuotoisuus, ensilumi, joulumetso, luonnontasapaino