Satunnaiset kuvat

Harjus 47cm

Uusimmat

Blogin arkisto

146 Kunnallista demokratiaa

Maanantai 7.11.2016 klo 22:52 - yrjöpoeka

Keskusta on puolueena lähtenyt voimallisesti kaikkialla Suomessa puolustamaan valtuustojen koon säilyttämistä ennallaan. Keskustalle tämä on elämän ja kuoleman kysymys. Mitä suurempina valtuustot sen vahvoilla alueilla säilyvät, sitä enemmän piilopuoluetukea valuu kunnallis- ja piirijärjestöjen kassoihin. Tämä siksi, että puolueet perivät edustajiltaan puolueveroa jokaisesta kokouksesta. Tämän tilanteen keskusta haluaa säilyttää, vaikka kuntien väkimäärät ovat jo puolittuneet Itä- Ja Pohjois-Suomen kunnissa.

Tätä puolue ja sen edustajat puolustavat sillä, että näin säilyy aito demokratia. On mielestäni outoa demokratiaa, mikäli valtuuston koko on kohta sama, kuin kunnan väkiluku? Tähän tämä meno johtaa hyvin pikaisesti. Puhutaan korskeasti kansalaisten kuulemisesta ja siitä, että näin säilyy vaikuttamisen mahdollisuus syrjäisimmisäkin torpissa. Kuntalaisia tässä ei kuunnella, vaan puoluetoimistoa ja -johtoa.

Tänään näin valtuuston kokouksessa perin oudon tilanteen. Kunnanhallituksen puheenjohtaja ei puolustanut kunnahallituksen tekemää päätösehdotusta valtuuston kokouksessa. Keskustalainen valtuuston puheenjohtaja antoi keskustalaiselle kunnanhallituksen puheenjohtajalle puheenvuoron ja mitä saimme kuulla. Voimallisesti hän rusikoi kunnanhallituksen tekemän päätösehdotuksen maanrakoon. Kunnanjohtaja joka oli virkamiehenä puolustamassa päätösehdotusta, joutui nyt nolona näkemään kunnanhallituksen puheenjohtajan takinkäännön.

En itse muista tilannetta, jossa kunnahallituksen tekemää esitystä olisi ollut kaatamassa istuva kunnahallituksen puheenjohtaja. Nyt se tuli sitten nähdyksi. Varmaan joku viisas kertoo, että hänellä on siihen oikeus. Mutta normaalisti puheenjohtajan pitää tukea hallituksen tekemää esitystä. No, näin toimii tämä yksipuoluedemokratia. Maksajana toimivat kuntalaiset. Sinä ja minä. Meidän veroeurojemme suurin hyötyjä on keskustan kunnallisjärjestö. Piikki on tutusti auki.

Näistä lähtökohdista joudumme lähtemään seuraavaan valtuustokauteen. Syrjäisissä kunnissa meno säilyy samankaltaisena, kuin satavuotta sitten. Vahakantiseen vihkoon merkitään tulot ja menot. Suuret luottamusmiesten joukot istuvat jakamassa kuntalaisilta kerättyjä veroäyrejä. Sulle, mulle ja kunnallisjärjestölle. Istuva pääministeri on halunnut Suomen kuntien tekevän voimallisen digiloikan tulevaisuuteen. Kenttäväki sensijaan hamuaa menneisyyteen. Siinä on insinöörillä kestämistä!

Tämmöinen päivä tänään. Opin uutta kunnallisesta demokratiasta. Onneksi oli myös tuttua. Meno jatkuu kepulaisena.

Avainsanat: piilopuoluetuki, luottamusmiesvero, digiloikka

111 Kunnanvaltuustojen koko

Keskiviikko 14.9.2016 klo 20:17 - yrjöpoeka

Tuleva maakunta- ja soteuudistus mullistavat kuntakentän. Kainuun hallintokokeilun aikana valittiin maakuntavaltuutetut. Heidän tehtävänsä oli päättää maakunnallisista asioista ja myös sotepalvelut olivat maakuntavaltuutettujen päätösvallassa. Kainuun kunnissa jo silloin oltiin sen tosiasian edessä, että kunnille jääviä asioita hoitamassa oli liian raskas organisaatio. Nyt tulevat maakuntavaalit muuttavat koko maassa tilanteen samankaltaiseksi.

Siksi kunnilta odotetaan vastauksia valtuustojen koon suhteen. Suomussalmella se tarkoittaa sitä, että meillä olisi mahdollisuus nyt keventää luottamusorganisaatiota 35 valtuutetusta 27. Kaikissa kunnissa käydään nyt keskustelua siitä, mikä on järkevä määrä. Suurin osa kunnista ei aio muuttaa valtuustojen kokoa. Kainuussa on Sotkamon kunnahallitus esittämässä valtuustolle valtuutettujen lukumääräksi 27. Tämä on sama luku jota minä itse kannatan.

Aikaisemmassa järjestelmässä ovat valtuutetut jaettu maakunnallisiin ja kunnallisiin muihin luottamustehtäviin. Nyt sitä ei enää tapahdu. Maakuntavaaleilla valitut jakavat tehtävät keskenään. Kunnissa ollaan silloin sen edessä, että kaikilla valtuutetuille ei riitä muita luottamustehtäviä. Nyt joku sanoo, että onhan siinä valtuutetun tehtävissä jo aivan riittävästi. Valitettavasti valtuustot kokoontuvat harvoin, noin 3 – 5 kertaan vuodessa.

Mikäli ei ole muita kunnallisia luottamustehtäviä valtuutettu ei pysy ajan tasalla ja kokee olevansa aivan turhan panttina. Tärkeimmät muut valtuutetuille kuuluvat kunnalliset luottamustehtävät ovat Suomussalmella, kunnanhallitus, tarkastuslautakunta, sivistyslautakunta, tekninenlautakunta ja ympäristölautakunta. Sote on kuulunut maakunnalle ja kunnanvaltuuston jäsenistä osa on saanut toimia siellä lisätehtävissä.

Tämä päivä vaatii valtuutetulta paljon ja silloin on oltava järkevästi tehtäviä, jotta pysyy ajan hermolla. Tulevien vaalien aikana usea ehdokas voi joutua vastamaan siihen, onko valtuutettu ajan hermolla, jos käy vain 4 kertaa vuodessa kokouksessa? Ehdokkaiden värväämisessä tulee varmasti ongelmia, jos ei ole tarjota vastuullisia tehtäviä. Myönnän valtuutetunroolin olevan vastuullinen, mutta on mahdotonta olla päättämässä budjetista ja tilinpäätöksestä 4 kokouksen osaamisella.

Osissa kuntia muutosta vastustetaan varmasti myös sillä, että kunnallisjärjestöjen suurin tulokohde ovat luottamusmiesverot. Kokouspalkkioista vähennetään suoraan kunnallisjärjestöjen tileille tietty prosenttimäärä. Tätä nimitetään myös piilopuoluetueksi. Mitä suurempi ryhmä, sitä enemmän veroja tilille vuosittain kilahtaa. Siksi tämä muutos voi olla osalle suurista ryhmistä vaikea. Ei pystytä luopumaan rahoitusatomaatista.

Näen itse tämän tilanteen sellaisena, että väestön vähetessä myös organisaatioiden on muututtava. Valtuustojen ja kunnallisten lautakuntien kokoa on vähennettävä, samoin lautakuntien määriä. Kunnallisjärjestöjen kassatilanne ei voi määritellä sitä, mikä on järkevää tehdä. Valtuusto asiasta itse päättää, mutta vasta sen jälkeen kun puolueorganisaatio on oman päätöksensä tehnyt.

Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto.

Avainsanat: maakunatuudistus, kunnanvaltuustojenkoko, luottamusmiesvero, piilopuoluetuki, sananlaskut

026 Kuka Perussuomalaisten puoluesihteeriksi

Keskiviikko 8.5.2013 klo 7:45

Minulta on viimeaikoina kyselty, miksi kannatan puoluesihteeri kisassa Jari Lindströmiä? Miksi en kannata Kainuusta tulevaa ehdokasta? Mikä oikeus minulla on tulla muille kertomaan, kuka pitää valita? Muutamien taholta olen saanut nimityksen vanha jäärä. Valtaosa ymmärtää oikein hyvin, että minulla on selkeä mielipide aiheesta. Puoluesihteeri kisa ratkaisee hyvin pitkälle sen, mihin suuntaan ja miten puolue jatkossa kehittyy. Henkilöllä on todella väliä.

Kisaan on tullut ehdokkaita vähän jokapuolelta maata. Kainuusta peräti kaksi. Tällä hetkellä pyrkijöitä on kuusi. Todennäköisesti saamme vielä joitakin lisää. Miksi tuo paikka kiinnostaa näin paljon, voi kysyä? Suurin syy lienee lähestyvät eduskuntavaalit. Valtaosa haluaa olla mukana siksi, että näin kasvot jäävät puoluekentän mieleen paremmin. Samoin saadaan julkisuutta myös omalla alueella. Valitettavasti siinä voi myös käydä niin, ettei se välttämättä ole pyrkimyksille hyväksi.

Puolueen kasvettua suureksi viime vaaleissa tuli ongelmaksi se, että organisaatio oli pienen puolueen organisaatio. Se on vain korostunut viime aikoina. Puoluetoimisto ei ole pystynyt palvelemaan kentää sillä tavoin kuin olisi hyvä. Itsestä on tuntunut usein, että kuka sitä oikein johtaa? Puolueen puheenjohtaja sitä ei voi tehdä. Hänen pitää keskittyä politiikan tekoon. Puoluesihteeri on täysin näkymättömissä. Puoluetoimiston näkyväksi hahmosi on noussut ”työmies” Matti Putkonen. Putkonen näyttää ottaneen vallan toimistossa, koska sitä ei kukaan muu pidä käsissään.

Nyt tarvitaan organisaation johtoon sellainen hahmo, jolla on kokemusta luottamusmiehen hommista jo valmiiksi. Puoluesihteerin työ on mielestäni luottamusmiehen työtä. Siinä pitää osata neuvotella useiden erisuuntiin vetävien tahojen kanssa. Samalla pitää osata organisoida kenttä ja toimisto. Puoluesihteerin pitää olla tarvittaessa luja ja määrätietoinen. Puoluesihteerin tulee olla itsenäinen toimija. Ei pienten ryhmien puolesta puhuja ja sanansaattaja. Puoluesihteerin tehtävä on niitata kenttä yhteisen asian taakse.

Minä ole päätynyt Jari Lindströmiin juuri näistä edellämainituista syistä. Kansanedustajuus on juuri nyt jopa eduksi tehtävän hoitamiselle. Eduskuntaryhmän pitää juuri nyt tietää, missä puoluetoimistossa mennään. Olen arvioinut jokaista muutakin pyrkijää, mutta en näe heillä olevan nyt edellytyksiä tehtävään. Tämä on minun arvioni. Muilla voi olla toisenlaiset arviot.

Puoluesihteerin valinta on jokaisen henkilökohtainen valinta. Minulla aktiivisena toimijana on myös oikeus ja jopa velvollisuus kertoa valintani etukäteen. Vaikka olisin vanha jäärä.

Siksi Jari Lindström.

Avainsanat: jarilindström, perussuomalaistenpuoluesihteeri, pääluottamusmies, kansanedustaja, vanhajäärä

018 Pelle

Perjantai 12.4.2013 klo 21:55 - yrjöpoeka

Maakuntalehti Keskisuomalainen nimitti pääkirjoituksessaan 10.04.2013 perussuomalaisten kansanedustajaa Teuvo Hakkaraista turhaksi ja pelleksi. Keskustataustainen lehti on aikaisemminkin hyökännyt Hakkaraista vastaan ja tämä oli sille suoraa jatkoa. Vaaleissa Hakkarainen sai erinomaisen hyvän kannatuksen ja tuli valituksi. Koska lehti pääkirjoituksessaan nimittää Hakkaraista Turha-Teuvoksi, on siellä sitten tuhansia turhia äänestäjiä.

Kainuun hallintokokeilu päättyi vuodenvaihteessa. Kokeilulle oli haettu neljän vuoden jatkoaikaa, mutta se ei tyydyttänyt Puolangan kuntaa. Kunnajohtaja Seppo Rajala on ollut hallintokokeilun kaatumisen jälkeen jatkuvasti esillä. Rajalan mielestä Puolanka ei saanut maakunnalta riittävästi palvelua ja siksi he ovat Rajalan johdolla yksityistäneet kaikki sote-palvelut. Pakettiin kuuluu uuden terveyskeskusken rakentaminen ja paljon muuta.

Kunnan johdolle ei käynyt mikään yhteistyö muiden kuntien kanssa. Puolangan on kuuluttava johonkin sairaanhoitopiiriin ja piiriksi on määrätty Kainuun sairaanhoitopiiri. Siltä osin heillä on luottamusmies soten-hallituksessa. Hallituksessa heillä on läsnäolo ja puheoikeus rajatuissa asioissa. Nyt he ovat kunnanjohtajan johdolla mesonneet useita viikkoja ja vaatineet täyttä päätöksenteko oikeutta kaikissa asioissa. Eli he haluavat tehdä päätöksiä, jotka koskevat muita Kainuun kuntia. Onneksi soten-hallitus on torpannut heidän puuhastelunsa.

Vaalien jälkeen puolueiden piirit tekivät sopimuksen maakunnallisista luottamusmiepaikkojen jaosta. Jaossa oli mukana tietysti myös Puolanka. Puolangan kunnassa eri poliittiset ryhmät liitoutuivat paikkajaossa perussuomalaisten kahden hengen ryhmää vastaan. Jotta soppa olisi sellainen kuin Rajala haluaa, he ovat aloittaneet voimallisen taistelun maakunnallisen sopimuksen muuttamiseksi Puolangan osalta. Perussuomalaisille oli paikkajaossa jyvitetty pelastuslautakunnan naispaikka Puolangan perussuomalaisille. Kajaanin kaupunki on isäntäkuntana tehnyt päätöksen maakunnallisen sopimuksen pohjalta ja sen luulisi pitävän. Mutta sitäkö Rajala uskoisi.

Näyttää siltä, että Rajala haluaa sotkea jatkossakin kaikkea mahdollista. On uskomatonta, kuinka Puolangan luottamusjohto on mennyt mukaan tähän pelleilyyn. Valtuuston puheenjohtajaksi valittiin varatuomari, siitä huolimatta peli jatkuu entisellään.

Saatuaan hallintokokeilun kaatumaan, Rajala haluaa ilmeisesti syyllistää muita Kainuun kuntia siitä ahdingosta, mihin Puolanka kuntana on joutumassa. Siksi hän yrittää sotkea kaiken mahdollisen. Viestit Puolangan kuntalaisten suunnasta ovat karuja. Yksityinen firma huonontaa palveluja johdon tahdon mukaan. Palveluja ei anneta ja työntekijöiden palkkoja yritetään kaikin keinoin huonontaa. Kun ei ole palvelua, kuntalaisista tulee sitten Rajalan oppien mukaan terveitä.

Tämä sotku on saatava loppumaan. Ei voi olla niin, että yksi Rajala saa aiheuttaa sekasortoa koko Kainuussa. Sotkun siivoaminen jää lopuksi muiden kuntien hoidettavaksi.

Kainuu on ollut useita vuosia kuin sirkus. Pelle sirkukseen löytyy Puolangalta.

Avainsanat: turha-teuvo, keskisuomalainen, puolangalleuusiterveyskeskus, luottamusmiespaikkajakosopimus, sepporajala, puolangankunnajohtaja, sirkuksenpelle

028 Piinaviikon ajatuksia

Keskiviikko 4.4.2012 klo 15:53 - yrjöpoeka


Tänää olen saanut kuulla olevani ehkä jäävi, koska olen auttanut kehitysvammaisten vanhempia kuulluksi tulemisessa. Jääviyttä arvioidaan tulleen niin paljon, etten pysty päätöksenteossa arvioimaan asiaa objektiivisesti. Ilmeisesti minulle tullaan heittämään jääviyskortti myös vanhustenkotihoidon asioissa, koska olen nyt yrittänyt selvittää missä mennään. Olen aikaisemmin tehnyt kaikissa asioissa samalla tavalla hoitaessani luottamustehtäviäni. Kaikki keinot otetaan nyt käyttöön ja siihen tuntuu olevan joillakin tahoilla kiinnostusta.

En itse koe tulleeni jääviksi. Se on minusta tärkein asia. Asia muuttuu, mikäli lautakunta jäävää minut.

Maanatai iltana oli Suomussalmella Kianta-Opiston järjestämä kuntauudistukseen liittyvä keskusteluilta. Mukana oli peräti 3 kansanedustajaa, täydennettynä allekirjoittaneella. Ilta ei kiinnostanut samalla tavalla kuin ensimmäinen ministerillä vahvistettu ilta. Illan anti oli heikko juuri sen takia, ettei yleisöä ollut pariakymmentä enempää. Edelliskerran tapaan Suomussalmen talousjohtaja Matti Mulari hyökkäsi minun esittämääni yhden kunnan mallia vastaan. Tällä hetkellä nykyistä kuntarakennetta puolustavat eniten kunnanjohtajat ja kuntien virkamiehet.

Maakunnan sotea syyttivät myös kansanedustajat tilaisuudessa siitä, että se olisi palkannut viimevuonna liikaa työntekijöitä. Heidän olisi syytä käydä Maire Ahopellon luona saamassa yksityisopetusta siitä, mitä kasvaneitten henkilötyövuosien takana oikein on. Maakunnan menot ovat kasvaneet myös aivan kotikutoisesti. Suomussalmen kunta on muiden mukana nostanut rivakasti tilavuokria, joilla se on osaltaan saanut taloutensa pysymään plussalla. Kunnan omistamissa tiloissa hoidetaan kunnan asukkaita maakunnan työntekijöiden toimesta. Sillä on vaikutuksensa myös maakunnan alijäämiin.

Homma on sama kuin kusisi sukkaan. Se lämmittää hetken. Hölmöläisten touhua.

Kainuun kuntarakenne on tehty nykyiseksi 1950 – 60 luvulla. Suomussalmi on rakentanut hallintonsa siihen aikaan, kun jokaisesta virasta sai valtionosuutta jopa 70%. Virkoja perustettiin silloin joka lähtöön ja aika heppoisin perustein. Tätä rakennetta nyt puolustetaan. Suomussalmella oli enimmillään yli 16000 asukasta, nyt viime vuoden lopulla 8943. Asukasluku laski viimevuonna 2,3% ja suunta on sama seuraavina vuosina. Tästä huolimatta kunta palkkasi viimevuonna 7 uutta henkilöä hallintonsa parantamiseksi! Kunta ei ole vastannut viimeisten vuosienaikaan sosiaali- ja terveydenhuollosta, niiden henkilöstö on kuulunut Kainuun maakunnan palkkalistoille.

Maakunnan asukkaat tarvitsevat palvelua. Hallintoa on aivan liikaa!

Kiirastorstai on ovella. Sitä odotellessa pidetään toisistamme huolta.

Avainsanat: jääviys, kukamäärittääjääviyden, onkoluottamusmiesjäävi, kiantaopisto, kuntauudistus, henkilötyövuosi, hölmöläistentarinoita, kiirastorstai

043 Kuntoilua

Torstai 25.3.2010 klo 15:07 - yrjöpoeka

Olen ollut liian vähällä liikunnalla ja sen takia otin tämän päivän aiheeksi ”takin” tyhjennyksen. Se myös tapahtui, jalat menivät aivan tutiseviksi pökkelöiksi päästessäni takaisin kotipihaan. Vielä sitä ikämieskin itsensä saa tiukoille, kun oikein yrittää. Kuntoilua on satava vastapainoksi jatkuvaan ajeluun ympäri maakuntaa, autossa istuminen on myrkkyä selälle.

Eilinen oli tiukka päivä sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksineen. Asia lista oli todella täysi ja tietoa tulvi lisää kokouspaikalla vastuualueiden virkamiehiltä. Listalla oli asioita, jotka tulevat puhuttamaan kansalaisia Ylä-Kainuussa. Asiat ovat isoja ja ne koskettavat jossakin vaiheessa kaikkia kansalaisia. Asioista tiedottaminen on ollut todella surkeaa ja se olisi pitänyt aloittaa jo vuonna 2005!

Listalla oli asiaa vanhusten ympärivuorokautisista hoitopaikoista ja akuutti sairaansijojen tulevaisuudesta. Erityisen tärkeä asia on kaikille Ylä-Kainuun asukkaille, täällä tapahtuu paljon muutoksia. Akuutit sairaansijat keskittyvät Ylä-Kainuun sairaalaan, tämän nimen huomasin ensi kertaa viime vuonna paikallisesta puhelinluettelosta. Kaiketi nimi on virallinen ja jossakin hyväksytty, koska nimi esiintyy nyt kaikissa asiakirjoissa.

Kritisoin tiedottamiseen liittyvää asiaa eilisessä kokouksessa, mutta jäin kyllä aikamoiseen epätietoisuuden tilaan, mitä asialle tapahtuu. Nyt keskustelu on ryöpsähtänyt voimakkaasti esille ja tulee lisääntymään rajusti. Puhelin soi ja erilaisilla keskustelupalstoilla iskee sanasäilä. Täytynee osallistua keskusteluun, hankalaa on se, että vasta nyt olen saanut asiaan liittyviä asiakirjoja luettavakseni. Päätöksistä on ollut olemassa pöytäkirjat, mutta niitä en ole osannut etsiä, valitettavasti.

Viimeisistä Ylä-Kainuu lehden kirjoituksistani olen saanut edelleenkin palautetta, kukaan ei ole vielä silittänyt päätäni vastakarvaan. Piiritoimikunnan kokous asiat ovat puhuttaneet hieman ja muutama kommentti on tullut ehdolle asettumisestani jäsenvaaliin. Suomussalmen alueen asukkaat ovat kaikkein innokkaimpia, mutta alueella on vähän maksaneita jäseniä. Toivottavasti tehty työ palkitaan ja jäsenistö tuntee omat ehdokkaansa niin, että osaa tehdä tasapuolisen ratkaisun ehdokas asetteluun.

Auton remontti jatkuu ja sille tuli kyllä aikamoinen lisähinta! Hieman vannehtii..

Nyt on saatava lihaksisto palautumaan rasituksesta, taidan lähteä ulkoilemaan vielä kevyesti. Sitten saunaan ja odottelemaan vaimoa töistä.

Avainsanat: motivaatio, luottamusmies, akuuttisairaansija, vanhustenhuollontulevaisuus, tiedottamisentuska, jäsenvaalitpuhuttavat, rakkaus

112 Siivouspäivä

Tiistai 23.6.2009 klo 22:44 - yrjöpoeka

Olin ihan pihalla ja itikoitten syötävänä koko päivän. Aamulla vein vuodevaatteet pihalle tuulettumaan ja imurointia talossa ja sitten pihalle. Pihatöitten ohella kavereita piisasi, lämpöaallon ohessa pienet siivekkäät olivat heränneet. Käsivarret oli päivän päätteeksi kuin haulikolla ammutut. Mäkäräiset imivät huonoa verta minusta pois ja verenpaine tasoittui huomattavasti. Tosi asiassa rauhallinen kesäpäivä kotitöitä tehden on parasta lääkitystä moneen vaivaan.

Kaiken lisäksi sain käydä leppoisalla pyörälenkillä päivän päätteeksi ja luonto on nyt kukkeimmillaan.

Vaalirahoitusjuttu ei kohta enää jaksa edes naurattaa, touhu on sen verran tyhmän oloista. Rutiinilla pääministeri antaa jokapäiväisen leipämme, eli kootut selitykset aiheesta. Kesä olisi muutoin tiedotus välineille hiljainen ja tuntuu siltä, että onko tehty sopimus kohun pitkittämisestä? Kepu saa julkisuutta jatkuvasti ja tiedotus välineet palstat täyteen. TV2 näytti sitten Ajankohtaisessa kakkosessa Lehtomäen selittämässä, kuinka kyse on aivan normaalista jutusta. Rahoittaja valitsee puolueen ketä haluaa tukea ja äänestäjä valitsee ehdokkaan jota tukea! Yksinkertaista vai mitä ja kuinka aurinkoisesti ja viattomasti sen voi kertoa tämä politiikan ihmelapsi. Oikean ja väärän erottaminen on joskus ylivoimainen tehtävä, mutta uskon äänestäjien heränneen ja tuomio päivä lähenee. Siinä eivät edes ne suuret setelit sitten auta.

Samassa ohjelmassa oli myös raportti perussuomalaisista ja väitetystä rasistisuudesta. Ohjelma toi esille kuitenkin sen totuuden jonka jokainen perussuomalaisia äänestänyt tietää, me kaikki olemme aivan tavallisia perussuomalaisia. Meidän porukkaan mahtuu paljon myös näitä maahanmuuttajia. Kannattajina ja ehdokkaina he kokevat puolueen olevan ihmiselle hyväksi.

Huomenna ajatukseni ja päiväni täyttää sitten Kainuulainen arki. Ristijärven terveysasema on tutustumisen kohteena aamupäivän ja sen päätteeksi on pitkä lautakunnan kokous.

Sitä on luottamusmiehen arki. Onko se ihmiselle hyväksi ja erityisesti minulle, en tiedä. Sen tiedän kuitenkin, että päivä antaa minulle paljon. Päivä kertoo paljon Kainuulaisten arjesta ja siitä, kuinka siinä selviydytään. Ja se on hyväksi.

Avainsanat: vaalirahoitus, perusuomalaiset, terveysasema, luottamusmies, arki