Satunnaiset kuvat

Ei muuta kuin menoksi

Uusimmat

Blogin arkisto

148 Mihin menet, Kainuun maakunta?

Perjantai 19.11.2010 klo 15:13 - yrjöpoeka

Hallintokokeilua on ylistetty ja siitä on kerrottu näyttävästi, kuinka suuria summia maakunta on säästänyt hallintokokeilun aikana. Hallintokokeilun suurin kuluttaja on sosiaali- ja terveystoimi ja sieltä ne kymmenet miljoonat on revitty irti. Kilpailuttaminen ja yksityistäminen hyväksyttiin yhtenä keinona ja ilma suurempia yhteiskunnallisia keskusteluja. Kilpailuttaminen ei ollut ja ei ole edelleenkään kuntayhtymän vahvuus alueita. Kuntayhtymän olisi pitänyt aivan ensimmäiseksi palkata oma kilpailulainsäädäntöön perehtynyt lakimies, koska useissa tapauksissa sosiaali- ja terveystoimi on törmännyt vahvan lakimiesarmeijaan. Valitettavasti kokeiluun lähdettäessä virkamieskunnassa on elänyt usko sana pitävyyteen sopimus asioissa. Pitävyyttä ei ole ollut ja lakimiehen puute on ollut sosiaali- ja terveyslautakunnan työn kannalta todella haitallista.

Maakuntavaltuuston rooli on tämän vuoden aikana ohennettu ilman valtuuston päätöstä vain neljään (4) kokoukseen. Kuka tai mitkä tahot ovat olleet tämän päätöksen takana, sitä ei maakuntavaltuustolle ole vielä kerrottu. Maakuntavaltuuston valtaa ovat jokatapauksessa käyttäneet kuntien johtajat terästettyinä valtuustojen ja hallitusten puheenjohtajilla. Nämä ovat esimerkiksi 14–15.10.2010 Hossassa, määritelleet mitä maakuntavaltuuston kuuluu tehdä. Erityisen vahvasti siellä on ollut esillä sosiaali- ja terveystoimi. Siellä on päätetty muun muassa, että sosiaali- ja terveystoimen asioita pitäisi vielä ulkopuolisen konsultin tutkia ja kaikille terveysasemille olisi nimitettävä johtaja.

Maakuntavaltuusto ajelehtii tällä hetkellä ilman vahvaa ohjausta. Maakuntajohtaja tulee valita vaaleilla yhtä aikaa esim. maakuntavaltuuston vaalien kanssa. Vaaleilla valittuna hänen ei tarvitse olla kenenkään käsikassarana, vaan voi aidosti käyttää saamaansa valtaa. Hallintokokeilu on tehnyt karhunpalveluksen Kainuulle, kunnat ovat huomanneet mahdollisuuden rakenteidensa ylläpitoon. Kunnat ovat hyötyneet tänäkin vuonna tilanteesta ja nyt kuralla ollut Puolangan kunta peräti laskee veroprosenttiaan! Missä vaiheessa kuntalaiset huomaavat sen, miksi ei voida yhdistää kuntienjohtamista ja muita hallinnonaloja? Sosiaali- ja terveystoimen rahoituksesta päättävät henkilöt eivät ole missään kosketuksissa toimialaan, mutta ovat asiantuntijoita päättämään millä rahalla kuntalaisille tarjotaan palveluja. Kaikissa näissä paineissa koko sosiaali- ja terveystoimen henkilöstö on tehnyt kaikkensa vaadittujen säästöjen aikaansaamiseksi. Sosiaali- ja terveyslautakunta on ollut puun ja kuoren välissä, tehdessään päätöksiä joilla palvelut tuotetaan ja missä niitä tuotetaan. Nyt aletaan olla tien päässä ja maakuntavaltuuston on otettava ohjat käsiinsä. Onko kilpailuttaminen yleensäkään oikea tapa vanhusten hoidossa? Mielestäni kilpailuttaminen ei ole oikea keino hoitaa vanhustenhuoltoa, se voi olla vain täydentävä tekijä. Mielestäni vanhustenhuolto tulee pitää yhteiskunnan, tässä tapauksessa maakunnan omissa käsissä, samoin terveydenhuolto pääosiltaan.

Rahoituksen mallia on myös hyvin nopeasti muutettava, mikäli aiomme jatkaa kokeilun tiellä. Vaihtoehtoinen kysymys, voimmeko me palata vanhaan?

Avainsanat: kainuunhallintokokeilutienpäässä, vanhustenhuollonkilpailuttaminen, maakunatvaltuustoajelehtii.maakuntajohtajavalittavasuorallavaaleilla,