Satunnaiset kuvat

Ytimennävertäjälle purtavaa

Uusimmat

Blogin arkisto

160 Kummallista itkemistä

Perjantai 18.8.2017 klo 11:21 - yrjöpoeka

Kunnallisvaaleista on jo kulunut hyvän aikaa ja olisin kuvitellut, että jokainen vaaleissa mukana ollut on tuloksen hyväksynyt. Luulo ei ole tiedon väärti. Paikallislehtemme Ylä-Kainuu on antanut runsaasti palstatilaa yhdelle katkeroituneelle, eli kuntavaalien ääniharavalle Matti Mularille. Kummallista tässä on se, että vaalitulos oli hyvä ja sen tuloksena hänet on valittu ansioittensa mukaisesti maakunnan näkyvimpään luottamusvirkaan Kainuun maakuntavaltuuston puheenjohtajaksi ja kunnahallituksen jäseneksi.

Sinänsä tarinassa ei ole mitään kummallista, kun tietää hänen vaimonsa olleen samaisen lehden pitkäaikainen toimittaja. Aikaisemmin lehti ei ole antanut mitään tilaa katkeroituneille poliitikoille. Nyt on tilanne muuttunut ja jatkossa saamme lukea yhden jos toisen poliitikon alun vuodatuksia. Nyt lehti on tehnyt pitkän jutun siitä, ettei keskustan sisäinen valinta luottamustehtäviin tyydytä Mularia. Maakunnan vaikutusvaltaisin paikka ei tyydytä, vaan hän haluaisi istua kunnanhallituksen tai -valtuuston puheenjohtajistossa.

Toisaalta ymmärrän häntä pilkunviilaajana, eli numeroiden maailma täyttää hänen mielensä. Kirjoitin keväällä vaalien jälkeen tulevasta ja oma arvio oli, ettei keskusta anna hänen nousta puheenjohtajistoon. Puheenjohtajistossa hän pääsisi pomottamaan kahta muuta numeroiden maailman eläjää, eli talouspäällikköä ja kunnanjohtajaa. Ilman Mulariakin kunnan talous on hoidettu mielestäni hyvin ja Mularin osaaminen menisi täysin harakoille.

Matti Mulari toimi kuin Trump vaalikampanjassaan. Jokaisessa mainoksessa hän kertoi laittavansa sähköyhtiö Loisteen kuriin. Nyt hänellä on tuhannen taalan paikka näyttää äänestäjilleen, kuinka se tapahtuu. Maakuntavaltuustossa hän voi sanella madonluvut Kajaanin ja Sotkamon päättäjille. Nämä ovat sähköyhtiön omistaja kunnat. Äänestäjiin populismi upposi, koska sähkönsiirtomaksut aiheuttavat närää. Mulari ei kertonut ja äänestäjäraukat eivät ymmärtäneet, ettei Mularilla ja Suomussalmen kunnanvaltuustolla ole mitään puhevaltaa Loisteen hinnoitteluun.

Nyt todellisuuden ollessa edessä, hän haluaisi vetäytyä vastuusta pois. Näin se aina käy, populismilla saatu valta on liian ankaraa. Arjesssa todellisuus tuo tuskaa. Mieluimmin puhutaan joutavia, jotta äänestäjä olisi tyytyväinen. On mielenkiintoista nähdä tulevina vuosina, heräävätkö sokeasti Mularin puheita uskoneet? Todennäköisesti eivät herää, vaan haluavat uskoa Mularilla olevan valtaa yksityiseen sähköyhtiöön. Kaikki muu, kuten tämäkin katkeruus kaadetaan muiden niskaan. Lehden keskusteluketju uutisen yhteydessä kertoo sen.

Yksi on ainakin varmaa. Tulen mielenkiinnolla seuraamaan Mularin kamppailua sähköyhtiötä vastaan. Mikäli Mulari saa Kajaanin ja Sotkamon päätöksentekijät heltymään ja alentamaan siirtomaksuja, siirryn Mularin kannattajaksi. Se voi olla aika kaukana oleva mahdollisuus. Tuntien Kajaanin ja Sotkamon virka- ja luottamushenkilöitä, heltyminen Mularin oikeudettomille vaatimuksille on täysin mahdotonta.

Mularilla on vielä opittavaa politiikasta. Kyllä kepu opettaa.

Avainsanat: 2017kunnallisvaalientulossuomussalmella, populismi, sähköyhtiöloiste, sähkönsiirtomaksut, kainuunmaakuntavaltuustonpuheenjohtajamattimulari

031 Vallatonta maakuntapolitiikka

Torstai 12.4.2012 klo 20:50


Kainuun maakuntavaltuusto hyväksyi marraskuussa 2011 Kainuun maakunta – kuntayhtymän talousarvion vuodelle 2011. Huomionarvoista oli, että jokainen tiesi päätöshetkellä budjetin olevan alimitoitettu sote-palvelujen osalta. Sosiaali- ja terveyslautakunta teki asiasta kirjauksen lautakunnan kokouksessa 2.11.2011 pöytäkirjaan. Lautakunta oli arvioinnissaan yksimielinen siitä, ettei kuntien antama rahoitus tule riittämään maakunnan asukkaiden kasvavaan palvelutarpeeseen ja alati kasvaviin hintojen nousuun. Lautakunnan kokouksissa on aina istunut maakuntahallituksen edustaja ja olen elänyt uskossa, että lautakunnan arvioinnit ja terveiset otettaisiin huomioon.

Kuitenkaan maakuntahallitus ei ole sitä ottanut huomioon ja eikä aloittanut kuntien kanssa neuvottelua lisärahoituksesta. Hallituksen olisi pitänyt aloittaa lisätalousarvion laadinta välittömästi.
Maakuntahallitus oli nopea ja jo 19.12.2011 antoi täytäntöönpano-ohjeet. Hallituksen pöytäkirjan esittely osassa todetaan, etteivät annetut määrärahat tule riittämään. Hallitus päätyi esittämään 11-kohdan listan, jonka avulla lähdettiin leikkaamaan lisää maakuntavaltuuston hyväksymästä budjetista. Arvio leikkauksista vaihtelee kulloisenkin esittäjän mukaan 5-10 miljoonaan euroon. Talousarvion sitovuutta käsittelevässä osassa tuodaan esille aivan oikein, mikä on maakuntavaltuuston rooli. Esittely tekstissä kerrotaan, että mikäli määrärahat ylittyvät muutoksista päättää maakuntavaltuusto. Miksi ei näin toimittu ja maakuntahallitus tehnyt lisätalousarviota?

Ehkäpä siksi, että maakunnan asioista päättävät kunnanjohtajat, joita ei ole valittu demokraattisesti päättämään maakunnan asioista. Maakuntavaltuusto on koko toimikautensa ajan toiminut kunnajohtajien kumileimasimena. Kunnat ovat menettäneet hallintokokeilun aikana kokonaan sosiaali- ja terveystoimen osaamisen ja hallinnan. Kunnat ovat kokeilun tuloksena saaneet taloutensa kuntoon ja kunnantalojen korjaukset hoidettua. Tämä kaikki siitä huolimatta, että asukkaiden tarvitsemien palveluiden tarve on kasvanut ja kunnatalot alkavat kumista tyhjyyttään. Kuntien säikähdettyä tulevaa kuntauudistusta hallintokokeilu ajettiin alas, jotta kaikki ehtivät puolustamaan omia työpaikkojaan. Koko ajan kuntien suunnasta huudetaan sote-palveluille, että tarvitaan lisää sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja. Yhtäaikaa huudetaan myös, että soten täytyy säästää lisää.

Nyt on pakko vaaleilla valitun maakuntavaltuuston herätä ja vaatia hallitusta toimimaan lain mukaisesti. Tämä siksi, että juuri nyt tehdään sellaisia säästötoimia, joilla vanhukset todella joutuvat heitteille. Vanhusten kotihoidossa vähennetään säästöjen seurauksena käyntikertoja jokaisen vanhuksen kohdalla. Jokainen työntekijä on saanut oman säästötavoitteensa. Kehitysvammaisia pakkosiirrellään omista kodeistaan uusiin isoihin laitoksiin säästöjen nimissä.

Vangeille taataan ihmisoikeudet. Kuinka on Kainuun asukkaiden laita?

Tilastojen mukaan yhden vanhuksen laitoshoidon kustannukset bruttona ovat noin 153 euroa.

Yhteiskunnan kustannukset yhdestä vangista ovat 205 euroa/pv.

Avainsanat: kainuunmaakuntavaltuusto, alimitoitettubudjetti, lisätalousarvio, valtuustokumileimasimena, vanhustenheitteillejättö, laitostenrakentaminenjatkuu, vastuunotto, vankienihmisoikeudet, huutolaisaika

152 Mietteitä maakuntavaltuuston kokouksesta

Tiistai 30.11.2010 klo 18:25 - yrjöpoeka

Maanantai oli todella pitkä päivä autossa istumisineen ja kokouspäivän pituuden takia. Kello oli yli iltayhdeksän, ennen kuin ehdin kotiin. Onneksi kotona odotti vaimo lämmitetyn saunan kera. Siinä päivän raskaus poistui jutellessa ja löylyä lyödessä. Pitkä päivä ja huono ruokailumahdollisuus laskivat energiatason ja verensokerin todella alas. Saunan jälkeen oli mahdollisuus kunnon ruokailuun ja hetki postin lukuun, ennen kunnon yöunia.

Maakuntavaltuuston kokous oli todella mielenkiintoinen, erityisesti niiden vähäisyyden takia kaikilla oli puhetta ja paljon. Budjetti sai totta kai paljon puhetta ja erityisesti sosiaali- ja terveydenhuolto oli mielenkiinnon kohteena. Suurin osa valtuutetuista käsitteli budjettia aivan ensikertaa ja siksi käsittelystä tuli pitkä. Puheita oli tulossa paljon ja puheenjohtaja joutui heti ryhmäpuheenvuorojen jälkeen siirtymään kahden minuutin puheenvuoroihin.

Ryhmäpuheenvuoroissa huomio kiinnittyi välittömästi keskustan ja kokoomuksen voimakkaaseen esiintuloon maahanmuuton suhteen. Kummastusta lisäsi erikoisesti se, ettei maahanmuuttoasia liity mitenkään maakuntavaltuuston budjettiin. Kaiken lisäksi puheenjohtaja salli todella pitkän keskustelun aiheesta, aivan kuin asia olisi heitetty perussuomalaisille haasteena. Haaste otettiin mieluusti vastaan ja valtuustossa tuli selkeä osapuolijako. Kotimaisen työvoiman ja työttömyyden puolesta puhui kaikkein voimakkaimmin perussuomalaisten ryhmä. Vihreät ja sitoutumattomat säestivät meitä.

Kokoomuksen puolelta tuotiin voimakkaasti esille maahanmuuttajien määrän lisäämisen syyksi se, että meidän vanhustemme hoitajiksi niitä tarvitaan. Kokoomuksen ja keskustan yrittäjien sanoma oli, että yli 5000 kainuulaisesta työttömästä ei ole mihinkään. Laiskuuden lisäksi suomalaiset ovat vielä heidän mukaansa liian kalliita. Voiko asian paremmin ilmaista äänestäjien suuntaan tulevissa vaaleissa.

Eilisenkokouksen tiimoilta lehdet eivät kirjoittaneet aiheesta mitään, mutta sitä voimakkaammin niin sanotusta 4Suorasta. Siitä syystä vasemmisto kokonaisuudessaan antoi meidän puolustaa kotimaista työväestöä. Tämä 4Suora ryhmä oli pystyssä myös viime eduskuntavaalien aikaan. Tulevissa vaaleissa äänestäjillä on selkeästi näkyvissä vaalien vaihtoehdot. Vanhaa valtaa puolustavat puoluekannoistaan riippumatta, neljää (4) eripuoluetta edustavat henkilöt. Toisin sanoen puolueiden värillä ei ole väliä, kuten äänestäjät ovat viime vuosina kokeneet.

Käytin eilen valtuustossa puheenvuoron, jossa toin esille hallinnon päällekkäisyyden. Esitin suoraan harkittavaksi kuntarakenteen tiivistämistä. Erityisesti siitä on keskusteltava nyt, koska reuna alueilla väestö vähene todella rajusti. Kaiken lisäksi lasten syntyvyyden määrä keskittyy Kajaanin ja Sotkamon alueille. Keskustelun avaus ei saanut mitään vastakaikua. Valtapuolueet eivät halua keskustella asiasta ennen vaaleja, mielestäni vaalien aika on parasta aikaa keskustella aiheesta. Miksi maksaa veroja seinien ja turhan päällekkäisen hallinnon takia?

Jokatapauksessa Hallintokokeilu on osoittanut sen, että sosiaali- ja terveydenhuolto voi toimia yhden johdon alla. Samalla tavalla muita aloja voidaan yhdistää yhden hallinnon alle. Luottamusmies organisaatioille se tietäisi reilua vähentämistä. Esimerkkinä edelleen Ylä-Kainuu: alueella on väkeä paljon vähemmän kuin Suomussalmella oli enimmillään. Silti alueella toimii kolme suurta kunnanvaltuustoa suurine toimitiloineen. Ovatko ne kansalaisten hyvinvoinnin kannalta ensisijaisia?

Maakuntalehti yllätti minut nyt todella! Tätä kirjoittaessa lehti julkaisi huomisen lehden pääkirjoituksen netissä ja siinä asia on nyt otettu esille. Juuri niin kuin eilen toin aiheen keskusteltavaksi. Nyt on annettava pääkirjoituksen tekijälle kaikki pinnat!

Avainsanat: pitkätvälimatkat, kainuunmaakuntavaltuustonbudjettikokous, keskustajakokoomuspuolustaamaahanmuuttoakainuuseen, kokoomuksenyrittäjäteivätarvostakainuulaistatyötöntä, perussuomalaisetpuolustavatsuomalaistatyötäyksin, 4suora, valtapolitiikkaa

024 Kokouksia ja mukavaa yhdessä oloa

Maanantai 15.2.2010 klo 19:04 - yrjöpoeka

Iän mukanaan tuoma mieluinen asia on se, että meillä avioparina on aikaa olla enemmän yhdessä. Siinä kun pikkuhiljaa opettelee passaamaan toista ja tulla huomaamatta myös itse passatuksi.

Sunnuntaina käväisin Kajaanissa ja myös Kainuun Opistolla, jossa oli läänin nuorten vaikuttaja päivät. Paikalla oli todella virkeitä nuoria, toivottavasti he saivat lisää rohkeutta oman tahdon ilmaisuun. Itse huomasin olevani jo todella iäkäs ja on totta mitä nuoret sanoivat. Poliitikot puhuvat kieltä jota nuoret eivät ymmärrä ja he eivät jaksa kuunnella. Nuoret toivat esille ongelman joka oli heille tullut tutuksi, kun poliitikko ei enää ymmärrä, hän alkaa puhua taloudesta ja rahasta. Usein on kuitenkin niin, että moni asia voisi korjaantua pelkästään pohtimalla voisiko asioita tehdä toisin. Tilaisuus oli minun mielestäni todella onnistunut ja ainoastaan aika jäi lyhyeksi. Ehkä jatkossa voisi pohtia tilaisuutta kaksiosaisena, aamupäivällä kaksi tuntia, tauko ja toiset kaksi tuntia. Tällä tavoin nuoret jaksaisivat paremmin ja asiat ehkä jäsentyisivät paremmin. Käyn toistekin jos kutsutaan!

Tänään oli maakuntavaltuuston vuoro ja täytyy sanoa rehellisesti, että tapahtumasta ei jäänyt paljoa käteen. Valtuutetuilla on oikeus tehdä valtuusto aloitteita, mutta nyt näyttää siltä, että mopo on niin sanotusti karannut käsistä. Turhautuminen on lievä ilmaisu.. :((

Tällä viikolla on vuorossa todellinen kuntoilu viikko, sitten jaksaa seurailla toisia kuntoilijoita.

Avainsanat: nuoretvaikuttajat, vaikuttajapäivät, kainuunmaakuntavaltuusto,

212 Vain yskä häiritsee

Tiistai 15.12.2009 klo 22:41 - yrjöpoeka

Taudit ovat takanapäin, mutta sitkeä ja kuiva yskä häiritsee öitä. Todella ärsyttävää yskää, juuri kun saa unenpäästä kiinni kutina kurkussa alkaa. Olen saanut asiaan liittyvää lohdutusta, joista yksi tässä. ”Yskä lähtee yskimällä, hammassärky kärsimällä, mutta pieraisepa kun olet paskataudissa?” Ystävät ovat hyviä löytämään muutamia lohdutuksen sanoja ja tämä helpotti erityisesti naurun muodossa.

Maakuntavaltuuston kokous meni maanantaina todella sutjakasti, kaikki pelkoni pitkästä illasta jäivät vain peloiksi. Kuunnellessani hymistelyä, jäin pohtimaan, olivatko kaikki terveitä? Keskustalaiset alkoivat olla tovereita vasemmistoliiton edustajien kanssa. Kyselin jo muutamilta, minkälaisen nimen he ryhmittymälle antavat, tarjosin kepuänkyrää, mutta se ei kelvannut. Lieneekö kokouksen sujuminen johtunut sitten lähestyvän joulun taiasta?

Tänään kävin kuuntelemassa ”Karhulanvaarasta kajahtaa” hankkeen sisältöä. Olen kiinnostunut aiheesta monestakin syystä, tärkein syy on, että haluan edelleen nähdä savun nousevan tulevina vuosina Karhulanvaaralta. Paikka on täynnä Suomussalmen historiaa ja menneisyyttä ja sille on löydettävä sellaista käyttöä, joka tuo työtä ja toimeentuloa Suomussalmelle. Voi olla kuitenkin niin, että tilaisuudessa esittämäni Markku Nymanin muistio ja juttuni aiheesta, ei jaksa innostaa hankkeen johtoryhmää. Asia jää nähtäväksi ja olisi erittäin toivottavaa, että Suomussalmelaiset pääsisivät kertomaan haluistaan itse. Yksi keino on kertoa hankkeen vetäjälle palautetta webbi sivujen kautta, toinen keino on kirjoitella ajatuksiaan lehtien mielipidepalstoille. Pitäisikö järjestää kaikille ihmisille tarkoitettujen avoimien ovien päivä, jossa ihmiset voisivat antaa suullista ja kirjallista palautetta? Syksyllä järjestetty Kainuun maakunnan Sote-kierros antoi selvän kuvan siitä, että ihmisiä kiinnostavat oman alueen asiat. On vain keksittävä keino, kuinka se saadaan esiin.

Illan päätteeksi sain olla mukana Suomussalmen seurakunnan ja Kehitysvammaisten tuki ry:n yhdessä järjestämiin pikkujouluihin seurakuntakeskuksessa. Oli todella mukavaa nähdä taas iloisten ihmisten joulujuhla, ketään ei häirinnyt erilaisuuteni. Taputeltiin vain olkapäätä, että onpa mukava nähdä minuakin liikenteessä. ;))

Avainsanat: hammassärky, lohdutus, paskatauti, maakuntavaltuusto, tovereita, seurakunta, kehitysvammaistentuki, pikkujoulu, erilaisuus

211 Hieman helpottaa

Sunnuntai 13.12.2009 klo 17:07 - yrjöpoeka

Tänään on hieman parempi päivä, yö ei enää ollut niin yskäinen ja kuumetta ei enää ole. Yskä tulee silti vielä kohtauksenomaisesti ja sen jälkeen on hiki ja kurkku todella kipeä. Eiköhän se ala tästä helpottumaan ja huomenna on tiedossa Kainuun maakuntavaltuuston kokous Kajaanissa.

Asia lista kokouksessa ei ole pitkä, mutta luulen kokouksen venyvän taas muutaman puheripulitaudin omaavan takia. Seuraavan vuoden talousarvio on kokouksen tärkein asia ja on mielenkiintoista nähdä, kuinka käy sosiaali- ja terveystoimen esittämien lisävirkojen ja toimien kanssa. Lisääntyvän palvelutarpeen takia sote-lautakunta esittää uusia käsiä nimenomaan tekijä puolelle. Vaaleissa annettiin paljon lupauksia ja nyt ne lupaukset pitäisi jokaisen lunastaa. Todennäköisesti alkaa messu siitä, että liikaa on virkoja ja toimia ja pienemmällä väkimäärällä saisi paremman tuloksen. Jää nähtäväksi, mitä huominen tuo tullessaan.

Pakkanen on kiristynyt hiljalleen ja on nyt -20. Nyt on loistava keli tehdä jäälyhtyjä joulun ajaksi, muutama valmistui jo tänään ja lisää tulee. Joulunaika on pimeydestä huolimatta mukavaa aikaa, on aikaa perheelle ja koko perhe on taas koossa. Muutama päivä yhdessäolon ahtautta ja pitkä talvi jatkuu kahdestaan kotosalla. Kaiken lisäksi kokouksissa on tauko, kestää muutaman viikon ja se on hyvä asia.

Kun vain pääsisi hiihtelemään pian tuonne metsän siimekseen, nyt on vain odoteltava, että elimistö on valmis harjoitteluun. Talvi on niin pitkä, että varmasti ehdin vielä hiihdellä riittävästi.

Avainsanat: kainuunmaakuntavaltuusto, talousarvio, joulu, yhdessäolo

163 Iloinen viikonloppu

Sunnuntai 27.9.2009 klo 19:08 - yrjöpoeka

Ilonan ansiosta viikonloppu oli ääniä täynnä ja mummulla ja ukilla oli työkaveri. Viikonlopun aikana saimme pihaan lisää sepeliä ja haimme täyttömaita lisää peräkärryllä soranottoalueelta. Piha alue on vuosien mittaan laskeutunut ja vesi alkoi seistä rapakoissa pihalla. Ilona oli lapion kanssa talkoissa mukana ja oli todella innokas. Monta asiaa kerittiin pohtia ja välillä ehti tyttö polkea myös jalkaa. Aina ei asiat mennyt niin kuin tyttö halusi ja sitten mietittiin, kuka antaa periksi.

Monta lapiollista sepeliä siirtyi viikonlopun aikana piha alueella ja ongelmiakin löytyi. Kuorma auto toi sepeliä iltahämärissä ja ei huomattu ajoissa, että Vimax antennin harukset voi olla esteenä. Onneksi antenni ei kaatunut kokonaan ja eilisen aikaan laskettiin antenni alas ja oikaistiin vääntynyt latvakappale. Nyt laajakaista toimii taas ja yhteys muuhun maailmaan on auki.

Todella kovaa tuulta on riittänyt koko viikonlopun ja tänäänkin tuuli oli puuskissa vaarallisen kovaa. Talon tyynellä seinustalla kieppui koivunlehtien mylläkkä ja käpyjä ja oksia lenteli pihapuista talon katolle. Taas ovat vesirännit täynnä moskaa ja talonmiehelle riittää puuhastelua.

Kyllä on talo nyt hiljainen, kyllä Ilona tuo elämän äänen tullessaan.

Tuleva viikko on täynnä erilaisia kokouksia ja tapahtumia ympäri maakuntaa. Huomenna on ensiksi maakuntavaltuuston kokous ja iltasella on vielä sote-palaute tilaisuus Suomussalmella. Siitä se viikko lähtee taas käyntiin.

Avainsanat: ilona, maakuntavaltuusto

155 Tunnettu ukki..?

Keskiviikko 16.9.2009 klo 21:34 - yrjöpoeka

Sain naurun aihetta päivän aikana tuosta lauseesta. Olen kirjoitellut omasta lapsenlapsestani Ilonasta ja kyllä aivan aiheesta, sanavalmis ja nasevia lohkaisuja kertova tyttö on kietonut minut pauloihinsa. Syntymästä saakka olen ilolla toiminut ukkina hänelle ja antanut aikaani mielelläni. Mikä voi olla parempaa, saan tarjota turvallisen ja luotettavan aikuisen roolini olla ukkina ja läheisenä hänelle. Kiitoksia jutusta vielä kerran lukijoilleni, jatkan ukkina oloa.

Tänään oli väkeä todella runsaasti kotipaikkakunnan terveysasemalla, tähän asti suurin väkimäärä velloi terveysaseman matalissa tiloissa. Asemalla on normaalistikin väkeä aamuisin, mutta väki oli tullut nimenomaan katsomaan ja tutustumaan palveluihin ja myös kertomaan mielipiteensä. Aamu oli myös sattumalta aamu, jolloin jaettiin lääkärien vastaanottoaikoja. Saa nähdä mitä palautteista irtoaa, palaute keskustelu on tulossa maanantaina 28.9.2009 klo 18-20.

Tänään sain oikein hyvin palvelua omalla terveysasemalla, miksihän..?

Vaalirahoitusjuttu vain paranee ja isot puolueet paniikissa alkavat rahojen palautuksiin. Rahoituksella saavutettiin jo se hyöty mitä haettiin, keskusta – kokoomus hallitus. Nyt on rahoja mitä jakaa, koska valtion kirstusta puolueet kassansa täyttävät. Se on valitettavaa, että kansan muisti on yleensä yllättävän lyhyt.

Viime maakuntavaltuuston kokouksessa oli 3 asiana ”Tienpito Kainuun hallintokokeilun alueella 2009 – 2012". Siellä oli hallituksen esitys asiasta maakuntavaltuustolle ja hallituksen jäsenten vaatimat lisäykset. Vuoreslahdentie oli nostettu alueelliseksi investointihankkeeksi ohitse kaikkien aikaisempien ja sehän aiheutti napakkaa keskustelua. Tänään minulle esitettiin aiheesta viaton kysymys ja oikeastaan vain toteamus, miksi näin tehtiin. En älynnyt kokouksessa esittää sitä kysymystä, asuuko joku vaikutusvaltainen henkilö tien varrella, tai onko jonkun kesäasunto siellä? Kokouksen aikana keskustelin usean valtuutetun kanssa ja kaikista meistä oli ihmeellistä, että maakuntahallitus oli yksimielisesti lisännyt muitakin jäsentensä esittämiä hankkeita toteutumis suunnitelmaan, eli TOTSU:n. Hallituksen jäsenet näyttävät tukevan toistensa esittämiä uusia hankkeita. Nyt ei enää naurata, pitää selvittää saamani tiedon todenperäisyys ja kysyä asiaa seuraavassa maakuntavaltuuston kokouksessa.

Huomenna reissaaminen jatkuu, ensin on käynti Kajaanissa ja illaksi Puolangan terveysaseman palaute tilaisuus. Huonoa keliä on luvassa ja autoilu on nyt sitten pakollista jatkossa.

Ilona oli puhelinyhteydessä mummuun ja kertoi odottavansa meitä syntymäpäivilleen. Ukkina on mukava kuulla, että meitä molempia odotetaan syömään kakkua.

Avainsanat: ilona, maakuntavaltuusto, terveysasema