Satunnaiset kuvat

kesän loppu

Uusimmat

Blogin arkisto

075 Mitä tapahtui eilen

Maanantai 5.10.2015 klo 18:10 - yrjöpoeka

Maahanmuutosta ja sen vaikutuksista ei näköjään pääse nyt vähällä eroon. Huuto ja poru on sellainen, että osa Perussuomalaisten aktiiveista yrittää saada puoluejohtoa koolle. Puolueen kolmas varapuheenjohtaja on antanut kasvot tälle hankkeelle. Eräs kansanedustajakin on lämmennyt asialle. Varapuheenjohtajan mielestä puoluejohto, ei tiedä enää mitä kansa ajattelee.

Tämän episodin tavoitteena on lyödä Suomen länsiraja kiinni. Nuoret miehet ovat lukenutta ja omasta mielestään hirmu viisaita. Heidän tukenaan on se ilmiö nimeltään ”kansa”. Sekalainen joukko kokoontuu huutelemaan toreille ja ompa se käväissyt Torniossa saakka huutamassa, rajat kiinni.

Nämä huutajat eivät ole edes huomanneet, että rajojen yli on tultu ja menty ennenkin. Esimerkin vuoksi, viimevuonna Suomeen tuli 31500 ihmistä. Jokainen vuosi taaksepäin katsottuna kertoo näin aina olleen. Kasvua on nyt tulossa, muttei sellaista määrää etteikö Suomi siitä selviä.

Maastamuutto on myös koko ajan olemassa. Nyt trendi on sellainen, että entistä korkeammin koulutettu nuorempi väki muttaa ulkomaille töihin. Viimevuonna meiltä muutti noin 15500 ihmistä. Huippuvuosina 1960 – 70 luvulla, Suomesta muutti ulkomaille paremman elintason perässä yli 60000 ihmistä.

Näitä lukuja tutkiessa jokainen lukutaitoinen ihminen ymmärtää, ettei Suomi voi missään tapauksessa laittaa rajoja kiinni. Suomen pelastus 1800 ja 1900 luvulla oli se, että työtön kansanosa löysi tiensä sinne, missä työtä ja toimeentuloa oli. Sama ilmiö on jatkuvasti olemassa kaikkialla. Ihmiset liikkuvat rajojen yli. Nokian romahtaessa meillä oli yhtäkkiä valtava määrä huippuosaajia työttömänä. Heitä virtaa nyt jatkuvasti ulkomaille työn perässä. Vapaat rajat Euroopassa helpottavat meidän kaikkien elämää.

Pakolaiset ja turvapaikanhakijat eivät muuta tätä kuvaa. Toki on myönnettävä, että tilanne on ajoittain kaaosmainen. Luotan kuitenkin suomalaisten organisointi kykyyn. Nyt on hyvin lyhyessä ajassa pystytty edes välttävissä määrin turvaamaan saapuneiden majoittuminen ja muu heidän tarvitsemansa tuki. Puutteita toki on, mutta sen jokainen ymmärtää.

Nyt on puoluejohdon lopultakin lyötävä nyrkki pöytään näille tohottajille! Perustakoot oman puolueen ajamaan rajat kiinni hanketta. Voivat huomata hyvin pian, kuinka pieni on se kansa joka heitä tukee. Perussuomalaisen puolueen ei pidä olla enää päivääkään tämän äänekkään ryhmän keppihevosena. Tätä on siedetty liian kauan. Puolueen mukana he saavat sellaista näkyvyyttä ja voimaa, jota he eivät ansaitse.

Huolimatta näistä kirjoittamistani luvuista, rajat kiinni kuumeen saaneet jatkavat mesoamistaan. On puolueen ja Suomen edun mukaista, tehdä pesäero kuumetautia sairastaviin.  Puolue ei menetä mitään korvaamatonta, päinvastoin.

Työtä helpottaa Tynkkysen aloittama nimien kerääminen kuumetautia sairastavista.

Avainsanat: maastamuuttopohjoismaihin, vapaaliikkuvuus, euroopanunioni