Satunnaiset kuvat

Rajakoulu

Uusimmat

Blogin arkisto

200 Jälkilöylyä ja elitismiä

Lauantai 22.9.2018 klo 14:55 - yrjöpoeka

Olen saanut kaksi päivää tiukkaa palautetta siitä, että minä en ymmärtäisi mitä politiikka on. Varmasti on näin. Tiedän kyllä omasta kokemuksesta jotakin ja sen olen arvostelijoille myös sanonut. Olen yrittänyt jo aiemmin kertoa, että kirjoitan politiikasta omien kokemusten pohjalta. Kaikki kokemukseni ovat osoittaneet sen, että ymmärtääkseen jotakin politiikasta on oltava siinä mukana. Mukanaolo on antanut mahdollisuuden seurata ihmismielen liikkeitä yksilö- ja instituutio-tasolla.

Politiikan tekemisessä pelkkä oma varmuus oikeassa olosta ei ole faktaa. Aina on annettava tilaa myös muille mielipiteille. Usein joutuu politiikkona toimimaan myös vastoin omaa tahtoa ja ajatusta. Näitä ratkaisuja on turha yrittää selitellä ulkopuolisille, koska he katsovat asiaa vain ja ainoastaan omasta näkökulmastaan. Viimepäivien Soini gatessa on juuri näitä elementtejä paljon ja kaikki hallituspuolueet ovat joutuneet nielemään katkeraa kalkkia. Sinisten katsotaan pyörittävän muita puolueita omien tavoitteidensa mukaisesti. Kaikki ryhmät joutuvat jossakin vaiheessa maksamaan samaa veroa. Olemaan mukana heille vastenmielisissä ratkaisuissa.

Kuinkas ollakaan tästä eilen päätökseen tulleesta Soini gatesta ollaan taas kunnolla uhriuduttu. Iltapäivälehti kertoi eilen huippukapellimestari Susanna Mälkin uhosta. Mälkki aikoi laittaa passin vaihtoon eduskunnan tapahtumien takia. Timo Soinin tekemisien takia on aiemminkin uhriuduttu ja uhottu, kuinka he haluavat lähteä maasta pois. Aina nämä lööppijulkisuutta hakevat intellektuellit ovat maassa pysyneet. Mälkin ulostulon jälkeen laitoin jo facebookkiin päivityksen, jossa pohdin pitäisikö meidän avustaa Mälkkiä pikaiseen lähtöön.

Otiskointi oli tässä uutisessa se joka kiinnitti huomioni, Huippukapellimestari. Täysin tuntematon julkisuutta hakeva on määritelty huipuksi. Tunnen useita kansainvälistä mainetta saaneita kapellimestareita julkisuuden kautta. He yleensä ovat kyllä miehiä ja puhuvat vain omasta ammatistaan. Nyt Iltalehden toimittaja on määritellyt Mälkin huipuksi. Luulen hänen pysyvän jatkossakin kotimaassa, koska ulkomaiden orkesterit tahtovat alan ammattilaisia. Nämä huiput ovat aina maailmankansalaisia, joille on äärimmäisen tärkeää omata suomalaiset juuret. Tämä lööppijulkisuus palvelee taas kerran Timo Soinin tavoitteita. Lisää uhriutumista tarvitaan nyt intellektuelli piireissä, jotta Soinin hillotolppa pysyy ja vahvistuu.

Suomussalmi julistautui ja myös nimitettiin Eurooppalaiseksi liikuntakaupungiksi. Kunnan vieraina kävi arvovaltaista väkeä EU:sta. Tämän vierailun jälkeen kunta sai nimityksen ja sen perustana oli poikkeuksellisen monipuolinen liikuntaverkosto kesäisin ja talvisin. Kunta on sitä käyttänyt aktiivisesti eräänä merkittävänä keinona matkailu markkinoinnissaan. Suomussalmi oli ja on tällä hetkellä ainoa liikuntakaupunki ja koen itsekin, että se tuo aivan erilaisia matkailijaryhmiä kokemaan liikunnan iloa.

Valtuusto on nyt lyömässä liikuntakaupunki hanketta oikein kunnolla korville. Suomussalmen erikoisuus on ollut matkaluistelurata kuivalla maalla ja nyt se on päätetty lopettaa. Tätä ovat muutamat henkilöt verisesti vastustaneet, koska minä politiikkona (tänään jo entisenä) olin yksi sen aktiivisin käyttäjä. Mitään säästöä ei tule, koska liikuntapuoli yrittää nyt tehdä sen eräälle lammelle. Sieltä se aiemmin muutettiin kuivalle maalle, koska sitä oli mahdoton pitää yllä. Jäälle tulvi jatkuvasti vettä ja sinne oli todella vaikea mennä millään koneella. Näin ne uudet valtuutetut etsivät säästöjä. Kuulen korvissani yksien valtuutettujen voitonriemuisen julistuksen, että nyt loppui eliitin juhlinta.

Kunnan keskeisellä paikalla ollut luistelurata oli koulujen käytössä päivisin. Paluu takaisin syrjään vie koululaisilta ulkoluistelumahdollisuuden kokonaan. Samoin se vie myö muilta, koska tuolla suunnitellulla alueella ei takavuosina voinut luistella juuri ollenkaan. Liikunnan vastustajien mielestä matkaluistelu on elitististä. Se on kummallinen väite ja ei perustu mihinkään. Kunnan työmiehet saavat nyt ahkeroida lammella ja tehdä samalla turhaa työtä.

Säästöjä hakeneet ovat myös olleet sitä mieltä, että nyt kesäinen rantaraitti on kansalaisten kävelykäytössä talvisin. Valitettavasti, mikäli säästöjä halutaan sitä ei avata talvella. Sadan metrin etäisyydellä kulkee kaksi samansuuntaista kevyenliikenteen väylää jotka avataan takuuvarmasti. Toinen valtatie-5 reunalla ja toinen Ruukin koulukadun varrella. Nyt on varmasti hyvä mieli valtuustossa. Sitä en tiedä mitä miettivät liikunta- ja matkailualan ihmiset. Kaikki tehty työ monipuolisen kuntalaisia ja matkailijoita palvelevan liikuntaverkoston puolesta on ollut hukkaan heitettyä. Kaikki vain sen takia että osa valtuutetuista haluaa vastustaa elitististä liikuntaa ja saada aikaan säästöjä.

Matkailupuolen slogan kertoo: Muuttaisitko meille.

Pitäisikö sitä muuttaa: Älä tule meille.

Avainsanat: mahdollisuuksientaidetta, politiikanymmärrys, susannamälkki, passinvaihto, suomussalmi, eurooppalainenliikuntakaupunki, matkaluistelurata, elitististäliikuntaa

029 Sattumuksia

Torstai 3.3.2016 klo 10:46 - yrjöpoeka

Omasta mielestäni olen viettänyt hiljaista talvea. Kokouksia on entiseen malliin, mutta olen jättänyt aktiivisen poliittisen toiminnan. Tämä on antanut itselleni tilaa tehdä asioita toisin. Erityisen paljon se on antanut tilaa kuntoilulle. Muutaman hiljaisen vuoden jälkeen olen lisännyt liikuntaa tasaisesti. Tällä hetkellä jaksan taas kiiruhtaa mutkaista tietä näkymättömiin.

Kunnan ylläpitämä matkaluistelurata on antanut mahdollisuuden kokonaan uuteen lajiin. Vasta kaksi vuotta sitten laitoin luistimet ensikertaa jalkoihini. Nyt matkaluistelu sujuu jo kohtalaisesti. Aina voisi vaatia parempaa laatua luisteluradalta, mutta nykyiselläkin alustalla pääsee mukaan luistelun maailmaan. Tänä talvena rata on ollut auki tasan kaksi kuukautta. Siinä ajassa olen päässyt ylittämään 1000 kilometrin rajan. Toivottavasti talvea riittää ja saan lisää kuntoilukilometrejä. Kesä vaatii hyvän kuntopohjan.

Iceman.jpg

Siitä huolimatta, että olen jättänyt aktiivi politiikan taakseni, niin joillekin sekään ei käy. Olin tiistai aamuna (1.3) luistelemassa ja sinne ilmestyi kaksi politiikon alkua huutamaan tuomioitaan minulle. Minun kuulemma pitäisi tehdä sitä ja tätä. Jotakin pitäisi sitten jättää tekemättä. Mekkaloinnista selvisi, että minun pitäisi edelleenkin tehdä järjestössä työtä. Ensin haluttiin minut ulos ja kun suosiolla jätin, niin ei sekään kelpaa. Tiesin kyllä, että totuus arjessa selviää heille. Jonkun pitää tehdä ne työt. Jonkun pitää osata ne työt.

Metelöintiin liittyi uhkauksia. Uhkausten välillä muistutettiin minun saaneen rikostuomion kunnianloukkauksesta. Nämä nostettiin esille, jotta ymmärtäisin tehdä heidän eteensä kaikkeni. Ilmoitin kohtuullisen selvästi, mitä mieltä olen heidän tavoistaan toimia. Kerroin myös selvästi sen, että aloittaessaan lannan luonnin puolueessa minua kohtaan, en ole heille kenellekään mitään velkaa. Nämä huutajat olivat juuri niitä, jotka voivat katkaista lopullisesti siteeni puolueeseen ja politiikkaan.

Laitoin luistimille suunnan ja jatkoin kuntoiluani. Metelöinnin ansiosta jatkoin hiukan kauemmin, jotta mieli rauhoittuisi. 49 kilometrin jälkeen mieli oli rauhallinen. Ensimmäisen kerran törmäsin tällaiseen kuntoillessani. Joitakin luisteluradan vastustajia on käynyt aika ajoin laskemassa kävijöitä kuntoiluvihosta. Tällainen tarkkailija löytyy myös nykyisestä kunnanvaltuustosta. Maailmassa on monta ihmeellistä asiaa. Ilmeisesti kaikki on liian hyvin ja on aikaa pahoittaa mielensä milloin mistäkin.

Onneksi minun elämässäni on hyvin paljon sosiaalisia suhteita erilaisiin ihmisiin. Se antaa perspektiiviä suhtautua näihin mielensä pahoittajiin. Tämäkin tapani luoda suhteita erilaisiin ihmisiin, antaa usealle syyn pahoittaa mielensä. Erityisesti joitakin kaihertaa myönteinen suhtautumiseni pakolaisiin ja turvapaikanhakijoihin. Perussuomalaisena.

Tästä kaikesta huolimatta, kevät tulee. Valo voittaa.

Avainsanat: matkaluistelu, poliittinenkorrektiushukassa, mielensäpahoittajat