Satunnaiset kuvat

Ensimmäinen

Uusimmat

Blogin arkisto

110 Matti Torkkola, kalastajan ja ystävän muisto R.I.P

Keskiviikko 14.9.2016 klo 17:39 - yrjöpoeka

Sain ystäviltäni pyynnön laittaa tekemäni muistokirjoitus sivuilleni. Kun elokuussa kirjoitin jutun, lähdin sen jälkeen kalastusreissulle Norjaan. Olin autuaasti unohtanut laittaa sen sivuilleni. Korjaan asianh nyt. Juttu on julkaistu Koillissanomissa 12.8.2016.

Viimevuoden elokuussa olin Tenolla viettämässä lyhyttä kalastusjaksoa. Ilma oli sateinen ja joen vesi nousi. Yksi lupavuorokausi oli takana ja toinen alkamassa. Sitten puhelinsoitto Kuusamosta pysähdytti minut. Ystäväni ilmoitti Matti Torkkolan kuolleen 12.8 auto onnettomuudessa. Se hetki pysähdytti. Istuin pitkän aikaa yksin vuokraamassani mökissä. Sitten aloin keräillä kalastuskamppeita autooni. Minun kalastamiseni oli menettänyt kaiken hohtonsa. Ajatukset olivat ystävässäni.

Tutustuin Matti Torkkolaan 90-luvulla Kuusinki-joella. Tapasin hänet istumassa miesringin keskellä Koivumutkassa. Rehevä nauru jäi heti mieleeni. Matti kyseli kaveria Lätäsenon reissulle käsivarren Lappiin. Joku siinä sanoi, että tuo Yrjö on kaikkein joutilain lähtemään. Jonkin aikaa poristuamme, lupausin mukaan retkelle. Kaksi toisilleen täysin tuntematonta oli lähdössä erämaahan.

Vietimme kokonaisen viikon kalastellen. Vettä satoi jokainen päivä ja oli lämmintä. Kelin ansiosta myös Lapin tureikkoisilla rannoilla sikisi runsaasti itikoita. Olin luvannut Matille, että itikat eivät haittaa teltassa nukkumista ja että minulla on siihen hyvät lääkkeet. Pikkuinen peltipurkki, johon pohjalle asetettiin palava tuikkukynttilä ja päälle pellinpala. Sen päälle asetettiin myrkkyä sisältävä tyyny. Istuimme vesisateessa teltassa. Mukanamme tuhansia itikoita. Jonkin ajan kuluttua alkoivat itikat tippua alas ja sitä mukaa Matin nauru raikui.

Itikoista oli myös toisenlaista haittaa. Mikäli oli tarvetta laskea housuja, oli heti miljoona itikkaa kiinni. Matti yritti ja tuli takaisin raapien ihoaan. Hänellä oli mukanaan suuri kankainen harso ja hän yritti sen suojassa tehdä toimituksen. Ei auttanut, itikat olivat siellä verkon alla kotonaan. Lähdin minäkin kokeilemaan ja sain ajatuksen. Otin harson kulmista ja lähdin kovaa vauhtia juoksemaan. Pysähdyin ja kas, ei itikoita mukana. Tein toimituksen kaikessa rauhassa ja menin tyytyväisenä leiriin. Matti seurasi puuhiani ja lopulta kysyi, miksi en raavi itseäni. Kerroin ja silloin Mattia vietiin.

Viikon aikana koimme monta muuta pientä asiaa. Viikon loputtua totesimme molemmat oppineemme toisiltamme paljon. Molemmat tykkäsimme toistemme huumorista. Tämä viikko hitsasi meitä ystävinä ja kalastajina yhteen, hyvinkin erilaisista taustoistamme huolimatta. Kalastajan vaatteet poistavat näkyvistä muun ja on sijaa vain kalakavereille. Vuosien mittaan kuljimme välillä samoja polkuja ja välillä sivusimme toistemme retkiä. Erityisesti Teno oli Matin suosikkikohde ja minulle se kasvoi pikkuhiljaa myös tärkeäksi paikaksi.

Opin tuntemaan Matissa auttavan ja toisista välittävän ihmisen. Tyttäreniperhe joutui kokemaan tulipalon kodissaan ja kun Matti sai kuulla, olivat ensimmäiset sanat: Kuinka voin auttaa. Hän oli valmis heti toimimaan muitten hyväksi.

Nyt vuosi Matin kuoleman jälkeen korvissani soi edelleen Matin rehevä nauru. Näen sieluni silmin, kuinka Matti ajaa Tenoa ylös ja kohdalle tultuaan ajaa vauhdilla rantaa. Se oli Matin tapa. Istuimme joen reunalla kahvia juoden ja ajatuksia vaihtaen. Kuulumiset vaihdettuamme jatkoimme taas kalastusta.

Näistä pienistä elämän sirpaleiden aluista kasvoi ystävyytemme.

Muistot Matista ovat edelleen väkeviä. Ihmisenä, ystävänä ja erityisesti kalastajana.

Avainsanat: mattitorkkola, rip, lätäseno

059 RIP.

Maanantai 17.8.2015 klo 16:57 - yrjöpoeka

Sain vaimoltani luvan käydä vielä kerran tälle kesälle Tenolla. Tuolla suurella joella, joka vie kalastajan sielun mukanaan nahkoineen ja karvoineen. Kesän jatkunut kuivuus Utsjoella oli juuri muuttunut todelliseksi syyssateeksi. Vettä todella tuli ja se näkyi myös joen vedessä. Vuorokaudessa vesi nousi ja nousu jatkui. Kalastajana en antanut se häiritä, vaan jatkoin harrastustani.

Yksi kokonainen lupavuorokausi oli jo takana ja toinen hyvällä alulla. Siirryin majoituskohteeseeni aamuaikaisella, vaihtaakseni kuivempia alusvaatteita päälle ja ruokailuhetkeä varten. Tein tarvittavat toimitukset ja päätin ottaa pienet ruokatorkut, ennenkuin lähden jatkamaan perhonheittoa. Heräsin puhelimen pirinään. Puhelu pysäytti minut täydellisesti.

Sain viestin ystävältäni Kuusamosta ja hän kertoi minun kalamieskaverini kuolleen järkyttävällä tavalla. Kalamiehen auto oli suistunut tieltä ja syttynyt palamaan. Auto matkustajineen oli palanut ja satunnainen lenkkeilijä oli löytänyt vielä palavan auton ja hälyttänyt palokunnan. Mitään ei ollut enää tehtävissä.

Miksi tämä uutinen oli niin pysähdyttävä? Olin odotellut hänen ilmestymistään veneellä alajuoksun suunnalta, kuten hän aina syksyisin teki. Nyt olin ajatellut, että pyydän häntä ottamaan minut seuraavalle luvalle veneeseen. Tämä siitä syystä, että olin saanut sellaisia vaappuja, joita halusin uittaa tulvivassa joessa. Tunne hänen tapaamisestaan oli todella vahva.

Istuin tunnin yksikseni mökissä ja muistelin yhteisiä kalastushetkiämme. Muistin keskustelujamme. Muistin mitä olin häneltä oppinut ja mitä minä olin hänelle pystynyt antamaan. Sen tunnin jälkeen keräsin tavarani autoon ja lähdin ajamaan takaisin kotiin. En yksinkertaisesti kokenut olevan mitään mieltä olla nyt joella, jossa olin odottanut hänen ilmestymistään.

Hän ajoi aina vauhdilla suoraan kohti ja vesi vaahdoten ajoi varpaitteni viereen. Samalla vauhdilla hän aina kiiruhti vesakon reunaan pienelle toimitukselle. Meillä oli aina aikaa istahtaa juomaan kupilliset kahvia ja vaihtaa kuulumiset. Hänen väkevä ja rehevä naurunsa kuului aina, koska meillä oli samantapainen huumori ja jutut sen mukaisia. Se nauru korvissa soiden ajelin etelää kohti. Väkeviä muistoja vieri mielessäni.

Ei väsyttänyt. Ei nukuttanut.

Torkkola_RIP..JPG

Matti Torkkola. RIP.

Tällaisena minä hänet aina muistan.

Avainsanat: mattitorkkola, rip