Satunnaiset kuvat

Tammikuu 5 2008

Uusimmat

Blogin arkisto

047 Hulluus ja kurjuus

Keskiviikko 9.10.2013 klo 17:23 - yrjöpoeka

Suomi on todella sairastunut hulluuteen. Muuhun ei voi päätyä, kun kuuntelin eilen aamulla paikallisradion uutisia ja luin maakuntalehden päivällä. Viimeisten vuosien aikana on valtion ja kuntien hallintoon pesiintynyt kaikelta elämältä vieraantunut sukupolvi. Nämä kymmeniä vuosia opiskelleet maailmanparantajat ovat nyt pysäyttämässä kaiken tulevaisuuden rakentamisen Pohjois-Suomessa. Koko pohjoinen Suomi halutaan luontoreservaatiksi. Koko alue on yhtä Naturaa, tai siihen liittyviä alueita. Mikäli muilla alueilla meinataan tehdä mitään, sieltä löytyy viitasammakoita ja aina niin uhanalaisia liito-oravia.

Pohjoinen on aina elänyt metsistä ja sen tulevaisuus on edelleen siinä. Nyt on huomattu maailmalla ja suomessa , että pohjoisen tulevaisuuden pelastaa mahdollisesti kaivannaisteollisuus. Sen varaan on tehty paljon suunnitelmia uusien ratayhteyksien toivossa. Nimenomaan kaivannaisteollisuus on luonut tulevaisuuden uskoa ikääntyvien ihmisten kansoittamiin kuntiin. Lisääntyvä palvelujen tarve vaatii nyt ja tulevaisuudessa huomattavan määrän lisätuloa. Valtionosuuksien pudotessa kunnat tarvitsevat uusia tuloja ja uusia veronmaksajia. Mikäli hulluus jatkuu, koko Pohjois-Suomi muuttuu Eurooppalaisten viheralueeksi.

Pohjois-Suomea edustaa valtioneuvostossa ministeri Merja Kyllönen. Paljon on paikallisessa mediassa kehuttu ministeriä ja hänen aikaansaannoksiaan. Edellisen hallituksen aikana osoitettiin jokavuosi 23 miljoonaa euroa yksityisteiden harkinnanavaraisiin avustuksiin. Nämä valtionosuudet ovat olleet tuikitärkeitä, kun on kunnostettu rapistuvia yksityisteitä. Nämä tiet ovat tärkeitä kulkuyhteyksien ja puunhuollon kannalta. Mitä on pohjoisen ”oma” ministeri saanut aikaan?

2012 summa putosi 15 miljoonaan. Vuonna 2013 se romahti 9 miljoonaan. Esitys vuodelle 2014 on 5 miljoonaa euroa! Kataisen hallituksen leikatessa kaikesta mahdollisesta on ministerimme lyömässä lopullisen niitin pohjoisen tulevaisuudelle. Tässä näkyy ministerin kädenjälki. Kunnilla ei ole mahdollisuuksia tukea yksityisteitä. Samaan aikaan valtio on lisäämässä uusia tehtäviä kunnille.

Ministeri Merja Kyllösen avustuksella, elämältä vieraantuneet muuttavat Pohjois-Suomen lopullisesti Eurooppalaisten viheralueeksi.

Liito-oravia ja viitasammakoita esiintyy koko suomessa. Silti niitä kuvataan uhanalaisiksi. Aina kun tarvitaan, alueelta kuin alueelta löytyy yllättäen näitä otuksia.

Viitasammakot ja liito-oravat kiittävät. Ytimennävertäjistä puhumattakaan.

Avainsanat: siunattuhulluus, luontoreservaatti, natura, euroopanviheralue, merjakyllönenleikkaayksityistierahoitusta, viitasammakkovoitti, liitooravahyväkakkonen