Satunnaiset kuvat

Taimen väsytys 3

Uusimmat

Blogin arkisto

020 Vihapuhetta ja ahdistelua Kainuussa

Torstai 4.3.2021 klo 10:28 - yrjöpoeka

Kunnallisvaalit lähestyvät ja paikallislehdissä on neljän vuoden hiljaiselon jälkeen ilmaantunut intopiukeana itseään kehuvien ehdokkaiden postauksia. Neljän valtuustovuoden jälkeen kuvitteleisin edes jonkun kirjoittavan mitä hän on takarivin taavina (anteeksi aidot Taavit tätä ilmaisua) saanut aikaiseksi. Sitä ei tapahdu, koska on vain tehty niinkuin isot pojat ja tytöt ovat käskeneet. Nyt samat kymmeniä vuosia valtuustossa istuneet kertovat jälleen kerran, mitä he aikovat tehdä valtuutettuna. Ei sitä mitä he ovat oikeasti tehneet.

Myös erilaiset poliittiset ryhmittymät avaavat sanaisen arkkunsa neljän vuoden hiljaisuuden jälkeen. Paikallislehti Ylä-Kainuu julkaisi 4.3.2021 Keskustanaisten Kainuun piirin allekirjoittaman mielipide kirjoituksen otsikolla: ”Ääni naiselle – tasa-arvotekoja kunnissa.” Otsikon jälkeen tulikin sitten todella ärtsyä kamaa Kainuun miesten silmille. Lainaus alkaa: ”Sanomme painokkaasti, että vihapuhe ei saa jarruttaa naisten ehdolle asettumista ja kampanjointia eikä valtuutettuna toimimista. Erityisesti naiset empivät päättäjäksi lähtemistä heihin kohdistuvan vihapuheen ja epäasiallisen käytöksen pelossa.” Lainaus päättyy. Kirjoitus ilmestynee kaikissa Kainuun lehdissä.

Toivon kaikkien lukevan ajatuksella tämän keskustanaisten kirjoituksen. Kirjoitus sisältää ajatuksen, että Kainuussa valtuustoon pyrkiviä ja siellä olevia naisia kohdellaan epäasialliseti ja he joutuvat vihapuheiden kohteeksi. Keskustanaisten vaalimopo keulii todella rajusti. Olisin toivonut tämänkaltaisen revittelyn jälkeen hieman lihaa luiden ympärille siitä, missä tällaista on esiintynyt ja keitä he ovat? Keskustanaiset ovat lähteneet liikkeelle Me Too-kampanjan hengessä. Nyt Kainuulaiset miehet on kokonaisuutena nostettu tikunnokkaan. Odotan mielenkiinnolla kuka miehistä mestataan julkisuudessa ensin? Koska olen itsekin toiminut valtuutettuna kunta- ja maakuntapuolella, niin odotan kauhulla kuka keskustan naisista teilaa allekirjoittaneen?

Keskustan naiset ovat sinällään oikealla asilalla kehoittamassa naisia äänestämään heitä. Tosiasiassa tasa-arvo on viety jo niin pitkälle, että mikäli valtuustoon ei valittaisi yhtään naista, heitä on löydyttävä lautakuntiin ja hallitukseen vähintään 40%. Siksikin miehiä syyllistävä kirjoitus on pohjanoteeraus. Tarvittaessa jos ei muualta löydy riittävästi naisia esimerkiksi hallitukseen, hänet etsitään vaikka vanhainkodista. Miehet eivät todellakaan ole syyllisiä tuohon keskustanaisten väitteeseen. Keskustan kenttäväki etsii juuri nyt joka talosta ja torpasta ehdokkaita.

Riippumatta sukupuolesta, tänään on vaikeata löytää ehdokkaita mistään. Kaikki poliittiset ryhmät ovat tämän tosiasian edessä, mutta vain Keskustanaisten Kainuun piiri on nyt esittänyt syyn naisten vähäiselle määrälle. Miehinen vihapuhe ja heidän epäasiallinen käytöksensä nostettiin nyt vaaliaseeksi keskustan naisten toimesta.

Haastan kaikki keskustan miehet nyt kampanjaan, jossa he peruvat ehdokkuutensa tulevissa kuntavaaleissa. Näin Keskustanaisten Kainuun piiri voisi näyttää kyntensä tasa-arvo asioissa. Hallituksiin ja lautakuntiin naiset joutuisivat sitten etsimään kilttejä miehiä vanhainkodeista ja TB:n baarista.

Odotan Ylä-Kainuu lehden, sekä kaikkien Alma-konsernin lehtien nyt etsivän syylliset. Naiset voivat nimettöminä nimetä ne miehet ja media hoitaa teilaamisen.

Ostanko jo lentolipun Timbutkuun??

Avainsanat: vihapuhettakainuussa, metookampanja, keskustanaistenkainuunpiiri, , yläkainuulehti

010 Ahdistelua ja rehentelyä

Tiistai 9.2.2021 klo 10:51 - yrjöpoeka

Ahdistelu keskustelussa pääroolissa ovat median kertomukset naisista, jotka paljastavat kokeneensa sanallista ja koskettelevaa ahdistelua miesten taholta. Ahdistelu syytöksiä nostavat eniten esille politiikkoina toimivat naiset. Medialle he kertovat pahastumisensa, mutta kertovat jättäneensä asian sikseen, eli pahastumisestaan huolimatta he eivät tee esimerkiksi rikosilmoitusta. Miehet ovat pysytelleet enimmäkseen hiljaa, vain vanhenevat viihdeartistit ovat uransa loppupuolella elvistelleet ja rehennelleet saaneensa naisilta runsaasti seksuaalista ahdistelua. On kourittu jalkoväliä kesken esiintymisen ja heitelty käytettyjä pikkuhousuja lavalle. Miespolitiikot ovat pysyrtelleet hiljaisina. Ilmeisesti he eivät ole houkuttelevia kohteita, tai sitten he nauttivat kosketteluista ja pitävät mölyt mahassaan.

Erityisesti vaalien alla ilmestyy mediaan naisia kertomaan, kuinka heidän takapuoliaan on kosketeltu ja heitä on tytötelty. Kaava on silmiinpistävän yhdenlainen ja siinä toistuu myös se, että pahastumisestaan huolimatta heistä yksikään ei ole tehnyt asiasta rikosilmoitusta. Tätä voi jokainen miettiä itsetykönään miksi he eivät käytä oikeuttaan rikosilmoitukseen? Tämän päivän media mestaisi välittömästi miesparan ja hänen urakehityksensä pysähtyisi lopullisesti. Länsimaissa on edelleenkin menossa oikeudenkäyntejä useita merkittävissä asemissa olevia miehiä vastaan. Sen aiheutti ”Metoo-liike”.

Metoo-liikeen vaikutuksen takia miehet ovat pysyteleet täysin hiljaa ajankohtaisista naisten esiin nostamista kourimisista. Media on jostakin kumman syystä toiminut siten, että naisten esille nostamat asiat eivät kuulu miehille. Tässä kohden voisi kysyä, miksi eivät kuulu? Naisten esille nostamissa kourimisissa on aina syytelty miespuolisia yleisesti, koska väitteitä ei ole yksilöity. Siksi olisi voitava kuunnella myös miesten kommentteja aiheista. Vain silloin miesten ääni pääsee esille, kun miespuolinen tukee estottomasti väitteen esittäjää. Jos joku esittää toisenlaisen kommentin ja pyytää tekemään rikosilmoituksen, silloin piru on merrassa.

Tämän koki keskustan Vantaan kunnallisjärjestön puheenjohtaja Teemu Purojärvi konkreettisesti. Hän kommentoi twitterissä vihreiden Alviina Alametsän kertomuksia kourimisista. Twitterissä hyn kysyi, miksi Alametsä ei tee rikosilmoitusta vaan rehentelee asialla mediassa. Tästä rehentely sanasta alkoi tämän kerrallinen some-myrsky. Käsikirjoitukseen tietysti kuuluu, että Purojärvi poisti twiittinsä ja poisti itsensä koko palvelusta. Lisäksi hän alentui pahoittelemaan sananvalintaansa ja pyyteli kirjoitustaan Alametsältä ja medialta anteeksi. Media hiillosti häntä ja ei edelleenkää’n ole tyytyväinen anteeksi pyyntöihin. Ilmeisesti vain itsemurha tyydyttäisi mielensä pahoittajia.

Kyseisessä Alametsän tapauksessa tuli sitten tuomituksi syytön ulkopuolinen mies. Pääasia toteutui. Miehet ovat ahdistelijoita, kourijoita ja heidän ei tule osallistua itseänsä koskettaviin keskusteluihin. Alametsä sai myös julkisuutta ja se on politiikoille kaikkein tärkeintä. Hänen alkuperäinen haastattelunsa poiki ilman rikosilmoitusta lisää julkisuutta. Myös vihreä puolue hyötyi tästä. Puolue satraapitt saavat uhriutua täysin rinnoin.

Keskustan piirikokouksessa Teemu Purojärvi aikoo pyytää eroa puheenjohtajan tehtävästä. Keskustan puolouesihteeri pahoittelee tapahtunutta ja kertoo tällaisen puheisiin heillä olevan nollatoleranssi. Puoluesihteeri on nainen.

Naiset ja media ovat tyytyväisiä. Mies on tuomittu ja kuohittu. Yhdestä sanasta.

Kunnallisvaali kamppailu on avattu. Rehennelkää. Pahastukaa. Uhriutukaa.

Vain rehentelyn osaaville.

Avainsanat: metoo, ahdistelusyytökset, alviinaalametsä, keskustanvantaankunnallisjärjestö, teemupurojärvi, rehentely

192 Vaalit ovat ovella

Torstai 13.9.2018 klo 10:54 - yrjöpoeka

Syksyn satoa ovat tulossa olevat seurakuntavaalit. Suurin osa meistä suomalaisista kuuluu kirkon jäsenistöön. Meidän omia verorahojamme käytetään kaikenlaiseen hyvään ja vähemmän hyvään. Hyvää ovat erilaiset vaikeuksissa olevien ihmisten auttamiseen tarkoitetut menot. Huonoa ovat omasta mielestäni kirkon raskaan (miehisen) byrokratian ylläpito ja vahvistaminen. Miksi kirkon jäseniä ei kiinnosta vaikuttaminen seurakunnissa? Tätä on syytä kaikkien pohtia, koska sitä ihmisten auttamista me haluamme heidän vaikeuksissaan toteuttaa. Minä näen kirkon parhaana hyvän ihmisläheisen avun toteuttajana.

Katson omaa seurakuntaani sen hiljaisena jäsenenä. Itse olen aina pitänyt kirkkoa kaukaisena ja sen johtamistapaa menneisyyteen takertuneena. Kuvakulmaa ei suinkaan ole parantanut kirkon sekava käyttäytyminen tasa-arvo kysymyksissä. Osalle kirkon papistoa (miehiä) ei käy naisten tulo papeiksi ja seurakuntien johtajiksi. Kirkko ei ole pystynyt potkimaan näitä ulos, vaan sietänyt näitä. Useat papit ovat myös kieltäytyneet kaikesta yhteistyöstä naispappien kanssa. Tämä kirkon ns. munattomuus on yksi vahva syy, miksei itseäni kiinnosta osallistua kirkon vaaleihin.

Kaiken hyvän lisäksi itsestäni näyttää siltä, ettei kirkko oikeasti halua että ihmiset sankoin joukoin ryntäisivät vaaliuurnille. Mitä pienempänä äänestäjien joukko on säilynyt, sitä vahvempana on vallansäilyminen harvojen ja valittujen käsissä. Oma arvioni on, että kirkon todellinen valta on edelleen säilynyt kapealla ruotsinkielisellä alueella. Tämä näkyy hyvin, kun valitaan piispoja. Melkeinpä aina siellä on samojen sukujen edustajia säilömässä kirkkoa menneisyyteen. Tämä vahvojen sukujen vaikuttaminen estää tosiasiassa naisten tasa-arvoisen pääsyn piispoiksi.

Olen itse ärtynyt useasti siihen, että kirkossa odotetaan naisten tekevän kaiken valmiiksi ja passaavan pappeja (miehet) kaikessa. Heidän odotetaan niiavan nöyrästi ja kuuntelevan miespapin tuikeaa saarnaa siitä, mikä on naisen osa seurakunnassa. Harvat naispapit eivät ole uskaltaneet aloittaa kapinaa näitä miespappeja vastaan. Minä odotan sitä, koska vain sen antaman julkkisuuden avulla kirkko voitaisiin päivittää tähän aikaan. Taidan odottaa turhaan. Naispapit kääntävät toisen poskensa kuunnellakseen miespuolisten pappien tuomiopäivän messua.

Voi hyvinkin olla, että vaalipäivä tulee ja menee huomaamattani. Erityisesti siihen vaikuttaa se, että vaaleissa ovat ehdokkaina eri puolueiden asettamat ehdokkaat. Miksi ei voitaisi vain asettaa ehdokkaaksi jokainen sitä haluava kirkon jäsen? Ilman puolutunnuksia ja jonkin ryhmän edustamista. Kirkon jäsenetkin ovat yksittäisiä ihmisiä ja he äänestäisivät tuntemaansa seurakunnan jäsentä. Ihmistä jonka arvostelukykyyn he luottaisivat. Kirkkovaltuustoon valittaisiin eniten ääniä saaneita ehdokkaita. Nyt äänestäjä antaa äänensä puolueryhmälle ja hyviä äänimääriä saaneita yksittäisiä ihmisiä jää rannalle. Samaan aikaan suuren puolueen ehdokas voi mennä muutamalla yksittäisellä äänellä valtuustoon.

Valitettavasti suurin osa papistosta (miehistä) omistaa keskustan tai kokoomuksen jäsenkirjan. He eivät halua muutosta. Eikä RKP.

Avainsanat: seurakuntavaalit, naispappiensyrjintä, metooliikekirkossa, naispappiensyrjintä, puoluetunnuksetkirkollisvaaleissa

189 Naisen pikkarit ja miehen alkkarit

Maanantai 10.9.2018 klo 17:04 - yrjöpoeka

Viimeisen vuoden aikana on ympäri vellonut maailmaa metoo-liike ja useat miehet ovat saaneet julkisen inkvisition ilman mahdollisuutta puolustautua. Julkisuus on ollut niin kovaa ja armotonta, että siinä ei ole enää tarvinnut muuta kuin jonkun naisen sanoa, tuo on syyllinen. Musiikin tekijöitä, teatterialan ammattilaisia, elokuvaohjaajia on lyöty kuin vierasta sikaa. Kun yksi on aloittanut, toinen ilman osaa jäänyt näyttelijä on huomannut mahdollisuutensa saada kuvansa lehtiin. Kukaan ei ole millään tavalla kyseenalaistanut naisten inkvisitiota. Jopa miehetkin ovat lähteneet komppaamaan naisia, että kyllä se on ollut todella veemäinen tyyppi. Lopultakin se niljake sai ansionsa mukaan.

Aikansa sitä onnea kesti ja nyt on ollut hiljaisempaa ja ilmeisesti siksi, että liikkeen johtohahmona pidetty Asia Argento jäi itse kiinni alaikäisen nuoren miehen ahdistelusta. Onneksi oli vielä sellaista vapaata mediaa, joka uskalsi koskea tähän naiseen sanan säilällä. On oltu yllättävän hiljaa siitä, että tämä nainen maksoi satojatuhansia dollareita tälle nuorukaiselle, ettei tämä avaisi suutaan. Onneksi media kaivoi tiedot esille ja samalla metoo-liike sai sellaisen lisämausteen, ettei paremmasta väliä. Suomeksi sanottuna myös naiset osaavat olla kiihkeitä miesten perään ja uskaltavat käydä myös käsiksi.

Useilla miesartisteilla on kokemuksia siitä, kuinka naiset kaivautuvat haaroihin kiinni ja tunkevat käytettyjä alushousujaan miesten nuuskittaviksi. Olen joskus miettinyt vastaavaa tilannetta, että mies tunkisi naisartistin haaroihin kätensä ja samalla tunkisi käytetyt kalsarinsa haisteltavaksi? Varmaan lynkattaisiin ja samoin tein jopa työnantaja antaisi kenkää. Miehiä syytettäisiin seksinarkomaaneiksi ja sioiksi. Tänään näyttää vielä olevan naisia, joiden on syytettävä miehiä tarvittaessa seksistisiksi. Tämä tuli selväksi USAn tennisturnauksessa, kun eräs alan ikoneista turhautui häviöllä ollessaan. Koko maailma näki kuinka hän raivosi miestuomarille ja syytti tätä seksistiseksi ja valehtelijaksi. Kysynpä vain miten olisi käynyt, jos joku mies olisi nuo sanat heittänyt naistuomarille?

Arvatenkin saan tästä korvamakeaa, mutta olen yrittänyt olla kirjoittamisissani tasapuolinen joka suuntaan ja en erottele ketään sukupuolen mukaan. Tämä kirjoitus sai sytykkeet Serena Williamsin huuteluista. Tääsäkin asiassa löytyi heti niitä, jotka kertovat Serenan olleen oikealla asialla. Onneksi oli sellainen tuomari, joka todella uskalsi asettaa sanktioita tähden maineesta huolimatta. Niinpä naisen logiikalla syy olikin tuomarin sukupuolessa. Se oli seksistinen.

Näimpäti. Jatkossakin miesartistit saavat käytettyjä pikkareita. Eikä ole väärin rouhia miesten sukukalleuksia. Se ei ole seksististä.

Avainsanat: metooliike, asiaargento, serenawilliams, seksistisetmiehet, naisenlogiikka

074 Mestataan munaton mies

Maanantai 26.3.2018 klo 18:16 - yrjöpoeka

Euroopan pimeinä vuosisatoina mestattiin ja poltettiin rovioilla tuhansia naisia. Joku kirkasotsainen uskonnonharjoittaja tai sitten kateellinen kanssaeläjä ilmiantoi naiset uskonnollisille tuomareille. Sitten pystytettiin kunnon roviot tai kutsuttiin julkinen mestaaja karkoittamaan paha noista naisista. Kaikki muut ihmiset pitivät sitä aivan normaalina asiana. Saatettiin pitää vielä markkinat samaan aikaan, jotta mahdollisimman moni ehtii nähdä noituuden nousevan savun mukana taivaalle. Naisparkojen itku ja kärsimys olivat ankeisiin oloihin tottuneelle väelle kuin hunajaa. Joillakin menee vielä heikommin.

Usein saattoi kyllä käydä niin, että toisen kärsimyksille ilkkuneet pääsivät itse nousemaan lavalle tai hyvälle roviolle. Kuka tahansa voi silloin joutua naisista tuomittaviksi. Miehet olivat silloin niitä tuomareita. Miehet olivat myös kirkkojen ruotelissa ja heillä oli valta päättää naisten elämästä ja kuolemasta. Mikäli olit kaunis, sekin saattoi riittää. Mikäli osasit jotakin hyvin, sekin voi olla merkki noituudesta. Mikäli osasit hoitaa sairaita se oli vaarallista, vain noidilla voi olla sellaisia kykyjä.

Miten me toimimme tänään? Olemmeko oppineet mitään tuosta ajasta? Voimmeko toimia yhtä pimeiden voimien vallassa kuin silloin? Vaivummeko kansakuntina takaisin sille tasolle, jossa kokoonnumme mestaaman jonkun ja toivomaan, että kaula katkeaisi. Että joillakin menisi tosi huonosti. Näyttää siltä, että ihminen ei muutu. Kun meille kerrotaan jokin uskonkappale ja alamme uskoa siihen, siitä tulee itsestään tuomioistuin. Julkisen paineen tulessa kukaan ei enää uskalla sanoa vastaan, koska kuka tahansa voi joutua seuraavana syytettyjen penkille. Tänään mestaajina ovat naiset julkisuuden avulla ja miehet puolestaan mestattavina.

#metoo kampanja aloitti sellaisen inkvisition, ettei paremmasta väliä. Nyt kuka tahansa nainen voi sanoa mitä tahansa jostakin hänelle vastenmielisestä miehestä. Mitä julkisempi on miehen rooli, sitä kovempi ja armottomampi on julkinen teilaus. Viimeviikkoinen Jussi-Gaala oli siitä osoitus. Julkinen anteeksipyyntökään ei riitä. Odotetaan varmasti silmät kiiluen, että itkuinen elokuvaohjaaja Aku Louhimies älyäisi tappaa itsensä kuten Ruotsissa tapahtui. Tukholman kaupunginteatterin johtaja tappoi itsensä julkisen paineen takia. Mitä julkisempi henkilö on, sitä kovempi on julkinen mestaus.

Jussi-Gaalassa meidän kulttuuriministerimme laittoi hameen päähänsä ja lähti huutokuoron mukaan. Kansalaiset olivat äänestäneet Louhimiehen Jussi patsaan saajaksi ja kansalaisten valitsemana ministeri kieltäytyi jakamasta pystiä Louhimiehelle. Pidän kyllä ministerin tekoa säälittävänä ja raukkamaisena. Onneksi seuraavien vaalien jälkeen meidän ei tarvitse enää kuunnella hänen jorinoitaan. Toivottavasti joku nainen tietää jotakin jolla saattaa ministeri inkvisition eteen. Harvoin toivon mitään julkisesti, mutta tämä ministeri ei ollut mies. Sininen ja munaton oli hän.

Nyt odotellaan taas jotakin merkkipäivää. Eiköhän sieltä pulpahda joku ikääntynyt naisjulkku kertomaan, kuinka häntä oli nuorena kourittu. Puristeltu tisseista ja taputeltu takalistolle. Koska sitä ei enää tapahdu, on syytä kertoa muille millainen misu olin nuorempana. Kohta joku munaton eunukki nousee kertomaan, ettei tuollainen käy ja taas on jonkun munallisen miehen elämä taputeltu.

#metoo =uusi uskonto

Avainsanat: #metoo, euroopanpimeävuosisata, noituudenjauskonnonvuorovaikutus, akulouhimies, jussigaala

233 Mietteitä juhlien jälkeen

Perjantai 8.12.2017 klo 13:56 - yrjöpoeka

Suuret juhlat on takana. Juhlavuotta jäljellä vielä kolmisen viikkoa ja sinä aikana voi tapahtua mitä tahansa. Ylen uutistarjonnasta nousee esiin kummallinen uutinen Suomen lippujen polttamisista. Itsenäisyyspäivän aikana Lauttasaarelaisten taloyhtiöiden pihoilta vietiin/varastettiin 25 lippua. Nyt poliisi aloittaa tutkinnan lippujen polttamisvideosta. En tiedä mitä tällaisella yritetään kertoa? Mitään sympatia pisteitä siitä ei kansalaisilta kerry. Tekijä/t varmaankin tuntevat suuria väristyksiä tekemästään teosta.

Toinen uutinen kertoo poliisihallituksen aloittavan selvityksen lastentapahtuman siirrosta Töölön torilta. Ns. alpakka-tapahtuma pidettiin ja siellä kävi yli 5000 vierasta. Tapahtuma on uutisten ja muiden kertomusten perusteella ollut iloinen tapahtuma. Juuri sellaista tapahtumaa olisi tarvittu Töölön torilla 100-vuotisen Suomen kunniaksi. Nyt siellä oli pääosassa väkivaltakoneiston suojelema väkivaltaa himoava natsikulkue. Synkkinä ja väkivaltaa uhoavina nämä älyn jättiläiset ajoivat alueelta ilon pois.

Olen aiheesta kirjoittanut jo, mutta vielä kerran toistan, me emme tarvitse natseja kaduillemme. Emme muitakaan väkivaltaa uhoavia ja ihannoivia joukkoja. Minua todella mietityttää virkavallan toiminta näiden pellejoukkojen kanssa. Oikeus lakkautti Pohjoismaisen vastarintajärjestön ja sen tunnukset julkisilta paikoilta. Tätä päätöstä olisi tullut noudattaa ja kieltää koko 612 marssi. Aivan sen takia, että sallivat joukoissaan nämä tunnuksin varustetut natsit. Koko joukko on rasistista aatetta ja natsihurmetta janoavaa joukkoa. Meillä tarvittaisiin aivan yhtä tiukkaa lakia ja kohtelua kuin Saksassa. Siellä julkinen natsipelleily johtaa heti kaltereiden taakse.

Uutisvirran hupaisinta antia ovat iltapäivälehtien lööpit siitä, kuka oli linnan juhlien kuningatar ja kuningas. Kummallista on naisten rooli. Heitä esineellistetään ja he menevät siihen auliisti. Mitä rohkeampi ja muodot paljastava puku sitä parempi. Näissä pukujuhlissa media oikein urakalla lietsoo tätä naisten asujen katselua ja erityisesti naisten muotojen merkitystä kantamilleen asuille. Naiset ovat käyneet näkyviä kampanjoita miehiä vastaan viime aikoina. Näissä kampanjoissa miehiä syytetään esimerkiksi siitä, että miehet katsovat naisia aivan kuin riisuisivat heidät.

Nyt naiset asettuvat näytteille kuin karja ja sitten odotetaan heitä katsottavan ja ihailevan. Miehet ovat niitä jotka ihailevat, toiset naiset kateilevat. Miehenä minä tunnustan katselevani ihaillen kauniita naisia. Nuoria tyttöjä minä en ihaile vaan aikuisia naisia. Kauneus on käsitteenä monimuotoinen. Jotkut haluavat nähdä naiset iho kiristettynä ja selluliitit poistettuna. Naiset ovat itse tämän saaneet aikaan. Miehet eivät ole naisille julkisesti kertoneet, että heidän pitäisi poistattaa itsestään rypyt ja rasvat.

Naiset ovat aloittaneet aivan itse myös takalistonsa suurentamisen. Normaalisti isoa perää on pidetty vähemmän suotavana, mutta nyt se on joillekin muotia. Ja se tehdään lisäämällä silikonia peräsimeen. Tähän istuu kuin nakutettu Solistiyhtye Suomen kappale: Mahtava peräsin ja pulleat purjeet.

Päivän pohja oli kuitenkin tämä. Näyttelijä Cecile Orblin oli saanut kaulaansa 680000 euron korun. Hupaisa oli hänen kommenttinsa ”Pelkäsin että joku kolkkaa minut.”

Olisiko Sauli saattanut kolkata sen Jennille?

Avainsanat: suomenlipunpolttaminen, poliisihallitusselvittääalpakkajutun, metookampanjanaftaliinissajuhlienaikana, solistiyhtyesuomi, mahtavaperäsinjapulleatpurjeet, saulijajennijuhlivatitsenäistäsuomea

211 Tarttuvia tauteja

Tiistai 7.11.2017 klo 10:04 - yrjöpoeka

Näinä aikoina on todellista muotia huutaa kuinka naisia ahdistellaan. Kuinka nainen ei saa olla haluamansa naisen kanssa. Olen hieman odotellut miten Suomen miehet aikovat osallistua tähän kaapista ulostuloon. Jenkeissä ovat myös miehet aloittaneet ja siellä kohteena toinen miesnäyttelijä. Kuten tunnettua, on vain sana sanaa vastaan. Mutta se riittää sosiaaliselle medialle ja mestaus alkaa. Joskus voi selvitä, ettei mitään ollut tapahtunutkaan. Kohteen kannalta sillä ei ole merkitystä, hänet on ikuisesti leimattu.

Tällä en tarkoita että vähättelisin tapahtuneita ja aliarvioisin naisia ja sukupuolisesti toisenlaisia. Mutta tämä on nyt muotia ja pitää uskaltaa myös arvostella ilmiötä. Ilmiö se on, vaikka joku muuta sanookin. Tämän aasinsillan kautta sitten varsinaiseen aiheeseeni. Myös tästä on tullut ilmiö. Aikuiset ovat saaneet tämän aivan itse aikaan. Muistan armeija ajoiltani, kuinka joissakin paraateissa ja katselmuksissa seisoimme asennossa ja sitten pitkään suljetussa muodossa. Usein kävi niin, että joku pyörtyi paikallaoloon ja jännitykseen. Se oli erittäin tarttuva tauti lähellä seisoviin. Joskus miestä kaatui kuin luokoa.

Tämä aiheeni on niinsanotut homekoulut. Terveet aikuiset ovat saaneet päähänsä, että heidän lastensa kaikki vaikeudet ovat peräisin julkisista rakennuksista. Koskaan ei kukaan terveysalan ammattilainen lähde perkaamaan lasten oireita kotoa käsin. Kaikki huutavat homeen kouluissa vieneen lapset tehohoitoon. Vanhemmat mesovat ja järjestävät erilaisia huuto tilaisuuksia. Niissä tilaisuuksissa kaikki on huonosti ja lasten henki vaarassa. Tilaisuuden kokoajat ovat itsekin erittäin ahdistuneita ja kokevat koulun sisäilman saaneen voimaan heidät pahoin.

Mitä enemmän vanhemmat tätä tekevät, sitä enemmän myös lapset ahdistuvat. He kokevat lopulta aivan oikeita oireita, koska vanhemmat niin sanovat. Ja vika on vain ja ainoastaan julkisissa rakennuksissa. Se onkin tässä kummallista, että samat rakentajat ovat rakentaneet myös muiden ihmisten asunnot. Samoilla rakennusteknisillä ratkaisuilla. Melkein voin sanoa ilman suurempaa ammatillista osaamiosta, että suurin osa pienrakennuksista on ilman kunnollista kosteuseristystä. 70- ja 80-luvuilla rakennetuissa taloissa on aivan liian matalat kivijalat ja ne ovat asuntomarkkinoilla tällä hetkellä suurin ongelma.

Vanhemmat pientalot on rakennettu korkeammille kivijaloille ja niissä ei ole ongelmia, ellei niihin ole rakennettu kellaria. Suurin osa rakennusten ongelmista poistuisi rakennusten seinustojen avaamisella ja kunnollisella salaojituksella. Myös homeongelmista kärsivien pitäisi tarkastaa omat asuntonsa ensimmäiseksi. Toki ongelmia on 70-luvulla rakennetuissa matalissa kouluissa. Se on surullisen totta.

Suomussalmi ilmoittaa nyt suunnittelevansa monitoimitaloa, tilaa tulisi 6720 neliötä. Entisiä neliöitä on useita kymmeniä tuhansia. Ne ovat nyt sitten virattomia ja huonoja. Voin jo sanoa etukäteen, että heti kun niitten purkamista suunnitellaan alkaa suojelukampanja. Niille suunnitellaan suojelijoiden toimesta vaikka mitä kulttuurintuottamista ja kyläläisten olohuonetta.

Siinä vaiheessa ne ovatkin terveitä. Suojelijoina samat ihmiset.

Avainsanat: #metoo, muotiaollasukupuolisestierilainen, pyörtyminenparaateissa, vainjulkisissarakennuksissaongelmia, rakennustensalaojituksissapuutteita, tyhjätjulkisetrakennukset, olesittenmieliksi