Satunnaiset kuvat

Titti

Uusimmat

Blogin arkisto

116 Aikuisuuden kynnyksellä

Keskiviikko 30.12.2015 klo 20:06 - yrjöpoeka

Pienenä poikana odotin kiihkeästi sitä aikaa, milloin olen aikuinen mies. Jälkikäteen ajatellen lapsuus meni liian nopeasti ja se oli työtä täynnä. Sitä en suinkaan sano, että lapsena tehty työ olisi ollut pahaksi. Päinvastoin voi nyt sanoa, että on edes jotakin lapsuudessa oppinut. Ilman työtä ei leipä suuhun tule.

Aikuiseksi mieheksi olin lapsena kuvitellut kaikki armeijan käyneet miehet. Aikanaan se tuli kohdalleni. Armeija aika oli minulle helppoa ja siellä oli mielestäni mukavaa. Loppuaikana tuli jo turhautumista jatkuvasta paikallaan olosta ja saman asian uudelleen ja uudelleen jankkaamisesta. Armeijan jälkeen totesin, ettei olo tuntunut aikuiselta. Fyysisesti oli kasvanut pojasta hieman isommaksi. Mutta se mieli!

Toisena ja kaukaisena haaveena olin ajatellut aikuisuutta siinä vaiheessa, kun ja jos joskus pääsen avioliittoon saakka. Se ihme sattui kohdalleni. Avioliitto tuli ja sen mukana siunaantui lapsia myös. Elämä oli vaiherikasta ja siihen sattui myötä ja vastamäkiä. Asetuttiin asumaan kotikylälleni rakentamaani taloon. Jälkikäteen ajateltuna lastenkasvu talosta ulos oli todella nopea. Noihin aikoihin alkoi kohdaltani eläkeläisen elämä. Mikä huvittavinta, pohdin edelleenkin, milloin tunnen itseni aikuiseksi mieheksi.

Nyt aivan viimeaikoina olen lopultakin löytänyt sen ihmeen. Tunnen itseni aikuiseksi mieheksi. Huvittavaa ei ole se, että tunnen kehossani ikääntymisen oireet. Fyysinen kestävyys on haihtunut kauemmaksi yhtäaikaa, kun olen tuntenut löytäneeni miehuuden. Nimenomaan aikuisen miehen minän. Mistäkö ihmeestä se löytyi?

Se löytyi lapsista. Tarkemmin sanoen lastenlapsista. Omat lapset ovat olleet aina tärkeitä ja jälkikasvun myötä vielä enemmän. En koskaan ollut uskonut, että nämä pienet veijarit voisivat näyttää minulle tien aikuiseksi mieheksi. Niin on kuitenkin käynyt.

Minun omassa lapsuudessani oli myös olemassa isovanhemmat. Minulle ja omalle sisarusjoukolle he kuitenkin jäivät etäisiksi. Muutoinkin lapsuudessani eivät miehet näyttäneet tunteitaan lastenlapsia kohtaan, kuten nykyisin näkee. Moni ulkopuolinen voi luulla, että lastenlapseni pyörittävät minut sormiensa ympärille?

Se on osittain kyllä totta. Minulla on aikaa lapsille ja he tietävät olevansa minulle jotakin aivan erityistä. Ukilla ja mummolla on aikaa jututtaa lasten leikkinallet ja muut hahmot. Ikääntymisen hyvänä puolena on, että voi leikkiä lasten kanssa lasten leluilla. Huolimatta siitä, että itse lopultakin tunnen olevani aikuinen mies.

Sitä tässä jäin miettimään, että pitääkö miehen muuttua lapsenmieliseksi, jotta tuntee itsensä aikuiseksi mieheksi?

Avainsanat: aikuisuudenkynnyksellä, miehuudenetsintä,