Satunnaiset kuvat

Aamu Tenolla

Uusimmat

Blogin arkisto

033 Lisää tällaista

Perjantai 21.2.2020 klo 10:37 - yrjöpoeka

Kirjoitin eilen viikon Kärnästä, mutta en arvannut mitä oli tulossa. Nyt selvisi yksi asia, mikä on vaivannut minua. Kärnä on aina halunnut olla jotakin suurta ja esikuvanaan hän on pitänyt Paavo Väyrystä. Sitä hän ei tunnusta, mutta hänen egonsa on kyltymätön kuten Paavonkin. Ihmettelin kovasti miksi Kärnä ei lähtenyt puheenjohtaja peliin mukaan, vaikka hänellä oli halua ja häntä olisi tuettu. Eilen selvisi se syy. Hänellä oli jäänyt sepalus auki ja näin sukuelimestä oli lähtenyt kuvia yhdelle ja samalle naiselle peräti kahden vuoden ajan.

Nyt Kärnä selittää, että sitähän sattuu ja jokaiselle tulee virheitä. Täyttä paska puhetta. Eivät normaalit miehet lähettele omista munistaan kuviaan jollekin naiselle kahden vuoden ajan. Ei ole ihme, että vaimo otti ja lähti. Sepalus avoinna kulkeva mies ei vaimoa tarvitse. Tästä siis johtui Kärnän pelko lähteä puheenjohtaja kisaan. Ei ihme, koska se olis heitetty silmille tarpeen tullen. Nyt tuli sille tarve, koska joku kyllästyi hänen hyökkäilyihinsä. Uskomattominta on se, että kepunryhmyri Kurvinen kertoo sen kuuluvan Kärnän yksityis elämään. Samaa selittää puheenjohtaja Kulmuni.

Uskomatonta sontaa kepun johdolta. Naisten sukupuolinen ahdistelu sanoin, teoin ja kuvin ei ole yksityisasia. Kepun kaksinaismoralismi nousi tässä kansalaisten silmien eteen ja siitä kepu maksaa tulevissa gallupeissa. Puolue kuvittelee selviävänsä tästä näin helposti. Puolue olis selvinnyt, jos olisi heti tuominnut Kärnän käytöksen ja laittanut hänet jäähylle. Nyt puolue joutui Kärnän takuumieheksi. Kepu on tehnyt viime vuodet liukuhihnalta virheitä ja se linja jatkuu. Kiitos siitä. Lisää tällaista.

Uskallan väittää nyt, että Marinin hallituksen suosio näkyy jatkossa myös SDPn suosiossa entistä selvemmin. Samoin myös muiden hallituksessa olevien puolueiden, pois luettuna keskusta. Taloustutkimus on kysellyt kansalaisilta mitä mieltä he ovat naisjohtoisen hallituksen tilasta. Kun Rinteen hallituksen suosio oli vain 37% niin Marinin hallitus kipuaa jo nyt 64%. Hallituksella on lyhyt työhistoria takanaan, mutta kansalaiset näkevät sen ohjelman ja tahtotilan. Sitä ei näe vielä media, eikä oppositio. Sanna Marin teflon hymyineen vetoaa kansaan. Lisäksi hän ilmaisee itsensä selkeästi Suomen kielellä.

Tämän kyselyn jälkeen on selvää, että opposition alamäki on näkyvissä. Maaliskuun gallupeissa uskon SDPn kiilaavan itsensä toiseksi. Vihreillä on nyt vaikeuksia Pekka Haaviston kanssa. Mikäli puoluejohto olis hyllyttänyt hänet heti tehtävistään, se olisi voinut selvitä. Puolue uskottelee vielä Haaviston presidenttiydellä, mutta onneksi se juna meni jo. Pikkusieluisuus ministerin tehtävissä ja ”kosto” mentaliteetti ministeriön virkamiestä kohtaan eivät kansalaisilta armoa saa. Vihreät unohtivat puolueen edun ja se kostautuu. Li Andersson voi nostaa nyt oman suosionsa tuella myös vasemmistoa, mutta siellä on huumediileri Arhinmäki jok syö puolueen kannatusta.

Kaikkinensa voi sanoa, että edessä on mielenkiintoinen kevät. Puolueet yrittävät olla ylivarovaisia, mutta sortuvat selviin virheisiin suojellessaan yksittäistä edustajaa. Julkisuus on tänään armoton ja siksi tulisi tehdä nopeita ja jopa raakoja ratkaisuja pöydän puhdistamiseksi. Onneksi puolueet ja johtavat politiikot eivät tätä ymmärrä, uskalla tai edes halua.

Hallituksen suosio kasvaa. Oppositio kutistuu ja kepu näivettyy. Tätä lisää!!!

Avainsanat: mikkokärnänpeniskuva, sukupuolinenahdistelu, yksityisasia, sannamarin, hallituksensuosio

032 Kuka haluaa kepua

Torstai 20.2.2020 klo 10:24 - yrjöpoeka

Jokaiselle viikon päivälle riittää yksi kansanedustaja Kärnän (kesk) ulostulo. Keskustapuolue pitää häntä ylimaallisen hyvänä sometiedottajana. Se onkin keskustassa helppoa, kun suurin osa ei osaa edes kirjoittaa omaa nimeään. Sitä varten heillä täytyy olla avustajia. On oltava eduskunnassa ja on oltava kotimaakunnassa. Kotimaakunnan avustajan tärkein tehtävä on sumplia edustajalle ilmaisia lounaita eri kuntien edustajien seurassa. Yritykset eivät enää tarjoa, kun he tietävät totuuden kepulaisten taidoista. Vasta sitten yritykset piristyvät, kun kepu on voimistunut ja on odotettavissa yhteisten varojen jakoa hyville yhteistyökumppaneille (vaalirahoittajille).

Kärnä on saanut päähänsä, että kun hän hyökkää pääkaupunkiseudun päättäjiä vastaan, se on hänelle Lapissa hyödyksi. Näin se ilmeisesti myös onkin, kun kannattajat ovat samaa porukkaa mitä persuilla. Siitä syystä olen usein todennut Kärnän olevan väärässä puolueessa. Kepu puolueena ei taas ymmärrä sitä, että antamalla Kärnän mölistä pääkaupunkia vastaan, se vie viimeisenkin mahdollisuuden saada kannatusta siellä. Tänään Kärnän tulilinjalla on Malmin lentokentän tilanne ja suunnitelmat sen lakkauttamiuseksi. Kärnä on uskotellut itselleen nyt, että kenttäalueen rakentaminen tuottaa valtavia ilmastopäästöjä. Se voi osittain pitää paikkansa, mutta pitää muistaa mitä Helsingissä tapahtuu.

Suomi muuttaa kepu alueilta pääkaupunkiseudulle ja he tarvitsevat asuntoja. Poistuva lentokenttä alue on tyhjä metsistä, joten juuri se on oikea paikka rakentaa sinne asutusta. Pääkaupungin metsiä on säästettävä viimeiseen asti. Mikäli kenttä aluetta ei rakenneta, vaan museoidaan samankaltaiseksi kuin on kotikyläni raitti, niin se on hölmöläisten hommaa. Mutta juuri siitä kepu onkin tunnettu. He lyövät kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Päästävät Kärnän irti ja haluavat museoida pääkaupunkia samaan tilaan mitä Lapin kylissä juuri nyt tapahtuu. Onneksi kepulaisilla ei ole valtaa Helsingissä. Luojamme on varjellut isänmaatamme täydeltä tuholta. Riittää kun maaseutu on tuhottu ja siitäkin kepu syyttää muita.

Eipä siis ihme, että kepusta lähteneet ovat perussuomalaisten joukossa huikaisevan hyviä uhriutujia. Keskustan ehdottomasti paras uhriutuja on kautta aikojen ollut ja on edelleenkin Paavo Väyrynen. Kärnä oli tässä menneinä viikkoina jo tulessa, kun Paavo ilmoitti tulevansa takaisin keskustaan. Kärnä aikoi erota, mutta ei eronnut. Voi sitä päivää kun Paavo aloittaa keskustan kentällä vaalikamppailunsa. Vanhat keskustan isäntämiehet eivät paljoa perusta näistä Kärnistä ja Kulmuneista some-osaamisineen.

Ainoa oikea keino ovat perinteiset tupaillat ja siinä Paavo on hyvä. Keskusta on palaamassa juurilleen. Paavon kannalta valitettavaa on se, että kaikki tapahtuu liian myöhään.

Maaseutu on tyhjä. Puolue on seikkailujen jäljiltä kääpiö.

Helsingissä on väkeä. Mutta he eivät halua kepua.

Avainsanat: mikkokärnä, malminlentokenttä, paavoväyrynen, katrikulmuni, someosaajat

022 Normi ilmasto ? normi kepu ? normi hallitus

Tiistai 4.2.2020 klo 11:52 - yrjöpoeka

Paljon pidetään porua ilmastosta. Erityisesti etelän immeiset ovat huolissaan, kun kadut eivät ole täynnä lunta. Silloin kun kaduilla on ollut lunta, siitä pidetään porua. Mikään ei koskaan mene niinkuin ihmisen mieli kuvittelee. Talvet ovat olleet erilaisia aina. Se mikä on tällä korkeudella (Suomussalmi) varmaa, niin lunta riittää vaikka myydä asti. Kunnan keskustaajamasta on ajettu joulu-tammikuun ajan jokaisena arkipäivänä lunta läjitysalueelle. Urakoitsijat eivät ole ehtinet rukkasia kuivatella. Tavallisen omakotiasukkaan pienet tontit tukehtuvat lumeen.

Tätä etelän ihmisten tuskailua kuunnellessa on usein tullut mieleen, mikseivät he muuta meille? Lunta on ja aivan takuuvarmasti pulaa ei olisi. Kovina pakkastalvina 1984 ja -85 sitä oli vähemmän. Mitenpä se lunta sataisi kun pakkanen nipisteli 30 – 45 asteen teholla useita kuukausia. Täällä asujilla riittää puuhaa lumia siirrellessä. Parhaina aamuina olen noussut jo aamuyöllä tekemään ensimmäiset siirrot. Näin pihan ajoteille sopii uutta lunta. Reilun viikon ajan olen saanut jokaisena päivänä luoda lunta useita kertoja päivässä. Hyötyliikuntaa parhaasta päästä. Voisin kyllä antaa täältä nyt kasoissa olevan lumen etelään ihan ilmaiseksi. Saa tulla hakemaan.

0.jpg
Lunta saa hakea ihan ilmaiseksi ja niin paljon kuin haluaa. Kuva tältä päivältä 4.2.2020

Normaalia on myös keskusta puolueen toiminta. Esko Aho on ilmaantunut kärkkymään puolueen seuraavaa presidentti ehdokkuutta. Mikään ei olisi koskaan mitään, ellei Paavo Väyrynen pompsahtaisi esille. Paavi ilmoitti armeliaasti liittyvänsä takaisin keskustaan, koska häntä tarvitaan juuri nyt puolueen idelogisen kuvan parantamiseen. Näiden kahden vanavedessä uiskenteleva Mikko Kärnä ilmoitti ensialkuunh erovansa puolueesta, jos Väyrynen otetaan takaisin puolueeseen. Kuten kunnon kepulainen aina tekee, niin teki Kärnäkin. Nukkui yö yli. Tämän hän varmasti teki siitä syystä, että odotti kansalais lähetystön tulevan rukoilemaan häntä perumaan puheensa.

Koska ketään ei ilmaantunut, palasi Kärnä häpeissään takaisin. Toki vielä julmisteli, että Väyrysen on pysyttävä seinän vierustoilla. Onneksi keskustalla on nyt nämä kolme muskettisoturia riveissään. Katri Kulmunia kuunnellessa jokainen kuuntelija joutuu tuskailemaan Kulmunin ilmehtimistä. Koskaan ei tiedä itkeekö hän, vai naurattaako häntä. Hänen ulkoinen viestintänsä on ainakin itselleni todella tuskaista nähtävää ja kuunneltavaa. Olisi todellinen ilo kuunnella Paavo Väyrysen itseriittoista julistusta. Siinä ei kenekään tarvitsisi epäillä hänen sanomaansa. Kaikille on selvää, että Paavo pyrkii presidentiksi.

Kolmas varma merkki elämän jatkuvuudesta on Suomen hallitukset. Jokainen hallitus on kansalaisten ja erityisesti median mielestä se kaikista onnettomin kyhäelmä. Nuorten naisten joukko ei ole ehtinyt kuin katsella hetken ministerin virka-autoa, niin jopa media on kärkkäänä ollut paikalla. Se on kyllä itsekin myönnettävä, että en todellakaan ymmärrä miksi jokaisella pitää olla niin monta vessavahtia selkänsä takana? Tarkoitan tällä näitä erilaisia avustajia. Toki on myönnettävä, että hallitus todella huolehtii nyt nuorten työllistämisestä. Kohta avustajia on etsitään ulkomaita myöten.

Siinä sivussa muutamat ylensyöneet ay-pamput rustailevat lakkoja. Heistä ei kukaan puhu mitään, joten nyt julmistellaan kaikille. Kyllä meidän kelpaa. Näiden asioiden takia on kansalaisten verotusta kiristettävä.

Pelottaa kyllä hieman, milloin hallitus keksi verottaa lumesta?

Avainsanat: ilmastoahdistus, keskustapuolueeskoaho, paavoväyrynen, mikkokärnä

276 Pehmopornoa ja pahaa oloa

Tiistai 17.12.2019 klo 11:54 - yrjöpoeka

Viime yö kului valvoessa, kun unet päättivät loppua. Aaamupäivän tokkuraista oloa paransi merkittäväsi parin tutun puhelin soitot. Heille oli muodostunut sellainen kuva, että olen palaamassa perussuomalaisten joukkoon. Tämän he kertoivat johtuvan siitä, että olen kirjoittanut persujen nousevasta kannatuksesta. Mietin aihetta jälkeenpäin ja annan hieman palautetta kirjallisena. Minä en ole palaamassa politiikkaan. Kaikkein vähiten perussuomalaisiin. 2011 vaalien jälkeen puolue muuttui ja siitä on kasvanut kaiken pahan olon purkautumistie. Paha olo jatkaa kasvuaan.

Kirjoittaessani persujen kannatuksen kasvusta, kirjoitan vain sen tosiasian mihin olemme menossa. Perussuomalaisten ei juuri nyt tarvitse tehdä muuta kuin irvailla muitten tekemistä. Se riittää pahoinvoiville keskustan kannattajille. He siirtyvät nyt kilvan Halla-ahon joukkoihin. Keskusta haluaisi hypätä ulos, muttei enää voi. Puolue meni SDPn mukaan ja nyt sen on kärsittävä koko rahan edestä. Puolueella on valtaa hallituksessa, mutta kannattajat häviävät. Seuratkaapa esimerkiksi Mikko Kärnän tekemisiä. Hän on keskustan tuntosarvi, se millaisia keskustalaiset nyt haluaisivat olla. Usea muukin keskustan satraappi kipuilee tänään ja se johtuu Katri Kulmunin valitsemasta linjasta.

Oma ajatukseni Kulmunin joukon nykylinjasta on, että linja on kuin pehmopornoa. Tällä viittaan siihen, että keskusta haluaisi olla yhtä kivikova sanomisissaan kuin perussuomalaiset, muttei voi kuin pehmoilla. Tämä pehmoilu alkoi, kun keskusta laittoi Sipilän pellolle. Kulmunin kasvoilta ei löydy sellaista kovuutta kuin esim. pääministeri Marinilta. Oma oletukseni on, että SDPn kannatus lähtee nousuun uskottavan pääministerin kasvojen mukana. Tähän sopii sanonta, niin on kuin miltä näyttää. Marinista voi tulla Suomen rautarouva joka on vallassa pitkään. Antti Rinteen aikana puolueen kannattajat vaelsivat muualle ja nyt he voivat aloittaa paluun.

Mikäli keskusta ei olisi lähtenyt hallitukseen, perussuomalaiset olisivat joutuneet kokoomuksen kera muodostamaan hallituksen. En usko, että SDP olisi lähtenyt mukaan. Kysyä voi, olisiko keskusta sittenkin lähtenyt mukaan tähän oikeistohallitukseen? Tuntien Sipilän joukot, he olisivat hyvinkin voineet lähteä. Mikäli Rinne ei olisi saanut hallitusta kasaan, nykyinen soppa olisi juuri perussuomalaisten käsissä. Juuri tällaisia asioita heidän pitäisi päästä päättämään. Vasta sitten kannattajat näkisivät millainen puolue he ovat. Perussuomalaiset vaativat juuri eilen, että Rinteen jälkeen olisi tullut pitää uudet vaalit. Olisiko niiden pääasiana ollut juuri al-Holi?

Kerroin aamulla tutuilleni, että seuraavissa vaaleissa hallituksen muodostavat perussuomalaiset, kokoomus, RKPn ja kristillisten kanssa. Tämä ei ole jumalan sanaa, on vain minun valistunut arvaukseni. Mikäli Sanna Marinista olisi kiinni, hallitus istuisi vaalikauden loppuun. Alkuvuoden ensimmäiset gallupit voivat hermostuttaa nykyiset pehmopornon tukijat. Alle 10% tuloksia ei keskustan kenttä kauan kestä.

Yksi asia on jo nyt varma. Heti kun persut pääsevät hallitusvaltaan, alkaa puolueen alasajo. Puolue ei kestä valtaa. Valta turmelee erityisesti heidät.

Kaikenlisäksi pakolaisia riittää. Paljon enemmän kuin koskaan aiemmin.

Avainsanat: levottomatjalat, perussuomalaiset, mikkokärnä, pehmopornoa, katrikulmuni,

260 Minä tiedän parhaiten

Torstai 28.11.2019 klo 13:33 - yrjöpoeka

Kaiken uhriutumisen keskellä on melkein jäänyt huomaamatta eräs viisaiden joukko. He julistavat parhaiten tietävänsä mikä on kullekin ihmiselle ja ryhmälle hyväksi. Heillä on pakonomainen tarve nostaa itseään esille. Eipä siis ole ihme, että he kaikki kuuluvat samaan geneettiseen kansan ryhmään. He ovat kansanedustajia. Valinnan jälkeen jokaisen tärkein tehtävä on saada kansalaiset vakuuttumaan siitä, että edustajasi on parasta A-ryhmää. Ainakin he ovat sitä omasta mielestään.

Viime vaalikaudella opimme tuntemaan keskustan Mikko Kärnän. Hän pääsi Paavo Väyrysen Brysseliin muuton ansiosta eduskuntaan. Siitä alkoi Kärnän jatkuva ilotulitus jokaisessa mediassa mihin hän sai hengentuotteensa ujutettua. Erityisen aktiivinen hän oli somessa. Valtakunnassa ei liikahtanut lehtikään ilman Kärnän lausuntoa. Aktiivisen viestinnän ansiosta kansa vakuuttui siitä, että uusi ”väyrynen” oli syntynyt Lappiin. Tavoistaan hän ei ole eroon päässyt. Nyt hän haluaa nuorille valistusta. Kohteeksi hän on valinnut maatilat ja teurastamot. Näissä nuoret oppisivat elämisen perustaitoja kuolemalla ryyditettynä.

Keskustan joukoista löytyy myös seuraava henkilö, hän on Anne Kalmari. Niin sinä kuin minäkin kysyn nyt, kuka ihmeen Kalmari? Hän on sellainen ihme, ettei häntä tunneta mistään. Nyt hän on keksinyt keinon saada äänestäjät hereille. Kaupunkilaisten velttoperse nuorten tulisi hänen mukaansa tulla maaseudulle. Maaseudun nuoret ovat terveitä ja nukkuvat yönsä hyvin. Maaseudun nuoret eivät ime kannabista. He hoitavat eläimiä ja ampuvat riistaa syötäväksi. Kannabista ja ilmastoahdistusta kärsivät kaupunkilaiset oppisivat mitä on oikea kepulainen elämä. Kalmari on tänään päättänyt olla naisten puolen ”kärnä”. Siis oikea kepun siemenlinko, kuten on oivallisesti sanottu.

Jos ovat tuiki tavalliset äänestäjätkin näistä ulostuloista tikahtuneet, ovat myös jotkut keskustalaiset hermostuneet. Uudenmaan Marttojen toiminnajohtaja Pirkko Haikkala on parhaiten lausunut tästä kaksikosta. Haikkalan mukaan Kärnä ja Kalmari tekevät kaikkensa, että kaupunkilaiset oppisivat inhoamaan sanaa keskusta. Tässä hän on aivan oikeassa. Tunnen keskustalaisia ihmisiä, jotka ovat muuttaneet pääkaupunkiseudulle töihin ja asumaan. He sanovat suoraan, että heitä ahdistaa nykyisin ajatus, että olisivat kepussa aktiivina. Kaupunkilaisena he eivät voi kuvitella äänestävänsä kepua, koska se ei arvosta kaupungeissa asuvia. Kärnä ja Kalmari ovat siitä oivallisia esimerkkejä. Kaupunki nuoret tietävät viimeistään nyt, kaupunki on paratiisi ilman kepua.

Tavallinen kansalainenkin on oppinut kertomaan mitä muitten tulisi tehdä. Päivänä muutamana oli SPRn järjestämä ruokakassien jako. Sain kuunnella sanailua ns. parempien ihmisten toimesta, kuinka nämä ihmiset ovat laiskoja. He eivät tee työtä, vaan odottavat ilmaista ruokaa. Lisäksi he käyvät jatkuvasti rahaa sosiaalitoimistosta. Samassa keskustelussa nousivat esille myös kuntaan muuttaneet pakolaiset. Nämä keskustelijat tuntuivat tietävän kuinka monta tuhatta oli kukin nostanut rahaa. He olivat nähneet tulijoiden nostavan kylän ainoasta pankista ihka oikeata rahaa.

On se tietysti mukavaa, kun välillä on muutakin kuin ilmastoahdistusta ja sen päivittelyä. Kadehditaan köyhiä ja pakolaisia.

Kumpa jokainen tyytyisi siihen, mikä on itselle parasta. Samalla köyhät ja pakolaiset saisivat rauhassa etsiä itselleen parasta. Leipää ja kotia.

Avainsanat: geneettinenkansanryhmä, mikkokärnä, annekalmari,

209 Kulmuni ja haavemaailma

Maanantai 9.9.2019 klo 17:37 - yrjöpoeka

Mediassa keskustan uusi puheenjohtaja Kulmuni kertoo, että hän ryhtyy puhumaan maahanmuutosta. Tätä hän haluaa tehdä sen takia, ettei perussuomalaisilla olisi yksinoikeus puhua siitä. Haluan mielelläni nähdä jatkossa kuinka hän puhuu aiheesta. Ellei pysty yhtä yksioikoiseen puheeseen ja päätelmiin maahanmuutosta, keskusta voi heittää hyvästit kymmenille tuhansille kannattajilleen. Keskustan ydinkannattajissa on juuri nyt se vuoto, koska juuri he ovat äärikriittisiä ja erittäin ulkomaalasvastaisia. Viime gallupin tulos kertoo juuri siitä, että nyt valuu ydinkannattajista väki Halla-ahon leiriin.

Kulmuni haaveilee samaa myös vihreiden suuntaan. Hänen mielestään vihreillä ei voi olla yksinoikeutta luontoasioihin. Tässäkin on kyse siitä, miten hän puolueensa kanssa aikoo haastaa vihreät? Keskustan hupenevissa joukoissa ei ole sellaista luontoahdistunutta väkeä joka pystyisi samaan kuin vihreät. Vihreät ovat samaan aikaan puolue ja samaan aikaan se sisältää useita erittäin aktiivisia luontojärjestöjä. Lisäksi vihreillä on erittäin suuri kannatus äärivasemmiston joukoissa. Kuten myös sisäsiistin vasemmiston piirissä. Kulmunin puheet ovat haaveita, kosdka hän ei kerro yhtään ainoata konkreettista esimerkkiä kuinka hän haastaa edellämainitut puolueet.

Kulmuni heittää yhden konkreettisen asian kuitenkin puheissaan. Hän ilmoittaa olevansa valmis istumaan samaan hallitukseen perussuomalaisten kanssa! Näin on keskusta lyömässä lopullista naulaa kannatuksen laskulle. Sisäsiisti keskusta ei kiehdo ydinjoukkoa ja tämä Kulmunin ilmoitus on tälle joukolle tervetullut. He voivat puhtain mielin hypätä persujen joukkoon. Kulmuni tällä ilmoituksellaan kertoo nyt sen, että keskusta on valmis liehittelemään äärioikeistoa sisäsiistin kokoomuksen sijasta. Tämäkin kertoo mihin kaikkeen keskusta on tänään valmis nuoren naisen ohjauksessa. Haluaisinpa keskustella lähiaikoina eräiden keskustalaisten kanssa aiheesta. Nyt voi olla tiedossa näärännäppyjä suhteessa Kulmuniin.

Tämän kaiken haaveilun lisäksi Kulmuni aikoo olla kunnon keskustalainen ja jatkaa vanhan ajan aluepolitiikkaa. Hän haluaa tasa-arvoisen Suomen ja se syntyy hänen mukaansa jakamalla kakkua sinne, missä ei ole enää edes mummoja. Keskustan vanhat straapit tietysti tukevat häntä ja samoin kaikki keskustan valta alueiden maakuntajohtajat. He vierastavat suuria kaupunkeja ja tahtovat niiden rahoittavan tasajaon. Minä kyllä epäilen, että suurten kaupunkien päättäjät tästä aiheesta ilahtuvat. Jotenkin tuntuu siltä, että Kulmuni haluaa miellyttä erityisesti pohjoisen Suomen kepuväkeä. Ja erityisesti kepulaista mediaa, kuten myös YLEn Pohjois-Suomen toimittajia. Tänäänkin he ovat nuoleskelleet Kulmunia ja keskustaa häpeilemättömästi.

Kokoomus ei ole edes huomannut reagoida, koska Petteri Orpo tuntee tänään olonsa orvoksi. Poissa ovat ne ajat, jolloin hän sai tuntea median huomion ja jakaa narisevia ajatuksiaan. Nyt ne eivät kiinnosta ketään. Mahtaa hän olla kade kääpiöityneen keskustan Kulmunille. Media liehittelee ja kyselee ihan kaikkea. Seuraavaksi Kulmuni avaa naisten lehdille vaatekaappinsa.

Mikko Kärnä, Lapin uusi suuri ajattelija jälkeen Väyrysen, ei uskaltanut pyrkiä puheenjohtajaksi. Hän kuitenkin päätti pyrkiä varapuheenjohtajaksi ja hävisi sen täysin tuntemattomalle kaverille. Ei ole ajattelijalle tilaa kepussa.

Annan ilmaisen neuvon. Lähetä jäsenanomus perussuomalaiseen puolueeseen. Siellä on tilausta suurelle ajattelijalle!

Avainsanat: katrikulmuni, äärioikeistonliehittely, keskustanaluepolitiikka, petteriorpo, mikkokärnä

198 Herra Hirmuinen

Perjantai 23.8.2019 klo 22:26 - yrjöpoeka

Minä olen jo hetken kuvitellut, että keskustan Mikko Kärnä on haudattu ja hänestä ei kuulla enää mitään. Täm oli harhakuvitelmaa. Mikko Kärnä on hengissä ja hän oikein vaatimalla vaatii Brasilian sademetsien tuhoajille ankaria sanktioita. On turha kuvitella, että pikkuinen klanipää Suomesta voisi edes vaatia keneltäkään mitään. Kärnä on kuitenkin sukulaissielu Paavo Väyryselle ja siksi hän kuvittelee muun maailmna pidättelevän henkeään kun hän sanoo jotakin.

Kärnä vaatii EU:lta ja Suomelta nyt välittömiä toimia sademetsien polttamisen lopettamiseksi. Saahan sitä vaatia mitä tahansa, mutta toisen omaisuuden sosialisoiminen ei taida onnistua kuin Brasilia on kyseessä. Olkoonkin, että maan sademetsistä käytetään maailman keuhkot nimitystä. Minun muistini mukaan Amatzonin sademetsiä on poltettu vuosikymmeniä yli kaiken järjellisen tarpeen. Niin ainakin meille vakuutetaan.

Kepulaisen Kärnän ulostulo kertoo jotakin meidän moralisoimisestamme. Menneisyydessä omat esi-isämme polttivat valtavia määriä Suomen metsiä ruoan tuotannon lisäämiseksi. Homma onnstui. Ruokaa saatiin ja kansamme sikisi rajusti. Suomen metsät kaskettiin tyhjiin. Demokratia on toiminut Brasiliassa ja siellä tehdään samoin. Tänään sen kerrotaan olevan pahasta. Vaikka tilanne kadunmiehelle näyttäätyykin samankaltaisena. Siksi tuntuu heti, että Kärnä jeesustelee populismissaan aivan liikaa. Toki on muistettava, että hän kokee olevansa jumalsta seuraava. Siksi jopa minun on kirjoitettava jumala pienellä. Kärnä sallii vain Kärnä nimen kirjoittamisen isoilla kirjaimilla. En voi sille mitään, mutta juuri tämä mies edustaa minulle keskustaa inhottavimmillaan.

Onneksi maailmassa on muutakin. Kesä jatkuu ja sen mukana myös kesäiset kalastusjutut. En aio hifistellä saaliskuvilla ja ei niistä ole edes mitään kehumstikaan. Kianta-järvi on suuri ja sen oppiminen on täysin mahdotonta. Voin vain ihastella Kianta- järven monimuotoisuutta. Tämä kuva kertonee eiliseltä mitä tarkoitan.

Tämän avulla unohdan kaiken inhan. Kuten edellisen :)

IMG_20190822_053609-EFFECTS.jpg
Todellisuus ilman mitään jeesuksia. Ja ilman kärnää.

Avainsanat: brasiliansademetsät, kaskenpoltto, malkatoisensilmissä, mikkokärnä, uusiväyrynen

182 Salapersu ja uhriutumislahja

Sunnuntai 14.7.2019 klo 18:45 - yrjöpoeka

Keskustan Kärnä on uutisten mukaan hurjistunut. Hurjistumisen syynä oli hallituksen päätös ottaa Välimereltä pelastettuja turvapaikanhakijoita. Hallitus omalta osaltaan kantoi vastuuta Euroopan yhteisestä pakolaispolkitiikasta ja nyt maahan otettavat 13 ihmistä ovat pieni pisara pelastetuista. Kärnä on kuitenkin niin maahanmuuttovastainen henkilö, että olen jo usein kirjoittanut hänen olevan aivan väärässä puolueessa. Hänelle on sopivin paikka hurjistua Jussi Halla-ahon kainalossa.

Kärnä on niin vahva mies, että hän uhkaa hurjistuessaan vetää tukensa hallitukselta. Hallituksen tekemä päätös ottaa 13 pakolaista, on Kärnän maailmankuvassa vihervasemmiston maailmanhalausta. Kärnälle ei merkitse mitään yhteinen Eurooppalainen vastuunkanto. Tosiasiassa keskustan sisällä on hyvin maahanmuuttovastainen siipi ja sitä johtaa Kärnä. Ainakin hän haluaa erottautua keskustan sisällä muusta porukasta. Siksi hän käyttää myös samankaltaista kieltä kuin perussuomalaiset. Kärnä olisi persuissa kaikkein omimmillaan. Huhtasaaren mentyä Brysseliin persuilla on paikka auki kiihkeälle lausuntoautomaatille. Kun kukaan ei esittänyt Kärnää ministeriksi, niin nyt hänellä on aikaa hurjistua yhä uudelleen ja uudelleen.

Brysselissä jaettiin paikkoja eri puolueiden edustajalle. Laura Huhtasaaren pyrkimykset saada itselleen parempi hillotolppa kaatui muiden europuolueiden rintaman ansiosta. Euroopassa ei ymmärretä sitä, että edustajat haluavat lakkauttaa kaiken ja sitä ennen he hankkivat hillotolppia oman edun takia. Siitäkös Huhtasaari riemastui. Nyt on hyvä uhriutua ja kertoa omille kannattajille, että heitä syrjitään. Tätä samaa huolta kantaa myös yksi lausuntoautomaatti Markku Jokisipilä. Hänen mielestään Huhtasaaren blokkaaminen oli väärin. Jokisipilä näkee tämän demokratian porttien sulkemisella. Hänen mielestään nyt ei kunnioitettu äänestystulosta. Tarkoittanee Huhtasaaren saamaa äänimäärää.

Jokisipilän lausunto otetaan varmasti persujen konttorilla kiitollisuudella vastaan. Nyt on taas mukava uhriutua kun eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä on heidän puolellaan. Jokisipilä jätti huomiotta sen, että enemmistö teki päätöksen ja siihen on demokratiassa aina sopeuduttava. Uhriutumalla se ei parane. Ihmettelen kuitenkin tätä lausuntoa. Johtajan tulisi muistaa se, että enemmistö on aina oikeassa ja se voi tehdä haluamiaan päätöksiä. Kotimaan politiikassa siitä on hyvin paljon esimerkkejä. Jokisipilän tulisi myös muistaa, että hänen tutkimuslaitoksensa käsittelee kotimaan asioita. Nyt hän antaa hyvää tulitukea persujen uhriutumisosastolle siitymäällä lausunnonantajaksi Brysselin politiikasta.

Kaikkinensa persuilla on tänään syytä hymyyn. Kärnä hurjistui 13 onnettomalle ja Jokisipilä antoi uhrilahjan. Kaiken ydin on maahanmuuton vastustaminen.

Työmies Putkonen ottaa mielellään näiden herrojen jäsenanomukset vastaan.

Avainsanat: mikkokärnä, salapersu, laurahuhtasaari, markkujokisipilä, työmiesputkonen

171 Nyt menee hyvin

Torstai 20.6.2019 klo 20:57 - yrjöpoeka

Paavo Väyrynen on ollut hetken hiljaa. Kaukaa viisaana hän on irtautunut kaikista puolueista mitä on perustanut. Koska hän pelaa varman päälle, niin viimeisin puolue asetti hänet jo virallisesti seuraavien presidentin vaalien ehdokkaaksi. Paavo Väyrynen on kuitenkin vihjaissut uudesta mahdollisuudesta. Koska keskustan kenttä ja johto on sekaisin kuin seinäkello, Paavo ilmoitti olevansa mahdollisesti käytettävissä. Mutta vain siinä tapauksessa, että hänet valitaan yksimielisesti. Keskustan nuoremmalla väellä on mahdollisuus ostaa Paavon mukeja. Lisäksi hänellä on tarjota kaikille sananrieskaa kirjallisessa muodossa. En ole pysynyt enää aikoihin laskuissa, kuinka moni osainen on Paavo Väyrysen omakehujen kirjasarja. Kirjoista voisi tehdä aluksi vaikkapa Paavon ikävuosien määrän erillisiä jaksoja. Jaksojen pituus vähintään puolitoista tuntia. Kaksi tuntia, kun mukaan laitetaan Paavon mainokset uusista kirjoista ja mukeista. Muumi-mukit vaviskoot. Paavo on paras.

Olen jo aiemmin kirjoittanut keskustalla olevan mahdollisuus saada Lapin uusi väyrynen puheenjohtajaksi. Mikko Kärnä on heti Antti Kaikkosen ilmoituksen jälkeen antanut julkisuuteen haastattelun. Siinä hän pohdiskelee kuin kuuluisa oppi-isänsä, kuinka hän voisi tulla puheenjohtajaksi pelastamaan puolue. Hänessä on aimo annos väyrystä, kun hän ilmoittaa olevansa meko varma voitostaan mikäli kehtaa lähteä mukaan kisaan. Oppi-isän mukaisesti hän odottaa jonkun ehdottavan häntä puheenjohtajaksi. Kuuliaisena oppipoikana hän on joustava ja ilmoittautuu varmasti, vaikkei pyydettäisikään.

Kärnällä on valmiit teesit millä hän nostaa keskustan kannatuksen huippuunsa. Hänen lääkkeensä on jarruttaa Helsingin kehitystä! Tässä on varsin omaperäinen ajatus kannatuksen kasvattamiseksi. Ilmeisesti hänellä on salaista tietoa, tai sitten hän on täysin pihalla, kuinka entiset kepulaiset Helsingissä hurraavat hänelle. Kyllä he varmasti hurraavat. Kärnän avulla keskusta lakkaisi olemasta kaikkien muiden suomalaisten harmina. Sipilä pääsi tässä hankkeessa jo todella pitkälle. Kannatus ehtii vielä puolittua

Perussuomalaiset nuoret menettivät sitten valtionapunsa. Heidän jatkuva räkytyksensä maahanmuuttajista ja suoranainen rasismi eivät enää käyneet valtion rahojen jakajille. Kaiken hyväksi he toimivat vastoin kaikkia avustusten ehtoja vastaan. Tutuksi käyneellä kaavalla perussuomalaiset nuoret nyt uhriutuvat. Heillä on hyvät opin antajat vanhemmissa ikäpolvissa. Oppimestari Jussi Halla-aho ilmoitti jo tänään, että tästä valitetaan hamaan tappiin saakka. Kyllä persunuorten on saatava olla rasisteja, koska heille kuuluu sanavapaus. Muilla sitä ei sitten saa ollakaan. Koska nuoret ovat sekaisin kuin seinäkellot, he eivät oikein tiedä ketä ministeriä syyttää. Tutuksi tulleella kaavalla heille tuli ensin mieleen inhat vihervasurit. Toivottavasti osoite joskus selviää.

Jussi Halla-aho olisi ollut viisaampi kun olisi ollut asiasta aivan hiljaa. He vittuilevat ensin kaikille. Kun joku sitten antaa samalla mitalla takaisin, he aloittavat uhriutumisen. Persuilla on valtavan paljon yhteistä Paavo Väyrysen kanssa. Paavo osaa myös uhriutumisen.

Mikko Kärnä ei vielä osaa, mutta takuuvarmasti oppii asian kantapään kautta. Samalla hän pelastaa Suomen.

Avainsanat: paavoväyrynen, keskustanåuheenjohtajapeli, mikkokärnä, perussuomalaisetnuoret, jussihallaaho

161 Happamia ovat sanoo rannalle jäänyt

Perjantai 7.6.2019 klo 8:40 - yrjöpoeka

Ketään ei juuri kiinnosta nyt kokoomuksen tekemiset. Epätoivoisesti ulos joutuneet ministerit yrittävät kertoa, miten onnettomia tunareita uudet ovat. Mykkänen ei oikein tiedä miten v….., mutta on kuulemma valmis keskustelemaan Ohisalon kanssa miten asioita pitää hoitaa. Minä luulen kuitenkin, ettei Ohisalolla ole aikaa kalenterissa Mykkäsen kanssa seurusteluun. Seurusteluahan se olisi. Ohisalo tekee hallituksen sopimaa politiikkaa ja hänellä on ihan omat painotuksensa politiikan tekemisessä.

Petteri Orpo on tähän asti tunnettu perusrauhallisena ja hitaana. Nyt hänellä on selkeästi sopeutumishäirö. Maan kiertäminen ministeriauton kyydissä on nyt lopussa. Ainakin neljä vuotta on kuljettava omilla kyydeillä. Se on Orpo-rukalle perin hankalaa ja siksi hän marmattaa aivan kaikesta. Ulos joutuminen paljasti hänen olemuksestaan paljon. Aiemmin hänelle on sopinut oikein hyvin esimerkiksi eduskunnan puhemiesten paikkojen jako. Nyt se ei enää hänelle käy, koska sieltäkin he joutuivat ulos. Pahinta Petterille on se, että yhä alemmas kannatuksessa lipuva keskusta otti eduskunnan puhemiehen paikan.

Happamia on ministerien puheet myös keskustan Mikko Kärnälle. Hänessä on annos Trumppia ja siksi hän lyö löylyä vaikkei sitä tarvitse kukaan. Hän marmattaa heti vihreiden Krista Mikkosen sanomisia. Mikkonen lausui totuuden aamutelevision lähetyksessä ja se ei sovi uudelle väyryselle. Mikkonen lausui sellutehdas hankkeista, että niitä kaikkia ei yksinkertaisesti pysty toteuttamaan. Se on kaikille ulkopuolisille selvää, että mikäli Kemin suuri hanke toteutuu, Kemijärvi ja Kajaani voidaan hankkeista pyyhkiä heti ulos. Tosiasiassa näin on jo käynyt, vaikka vetäjät eivät halua siihen uskoa. Eipä tietenkään, koska he saavat niin hyvää palkkaa hankkeiden ylläpitämisestä.

Kärnä haluaisi mahdollisimman monta sellutehdasta Lapin alueelle. Hän ei muista, että Lapsita on suojeltu eniten valtion metsiä. Kemin selluhanke nielee loput metsät ja suuren osan se joutuu kuljettamaan muualta maasta. Keskustalla on nyt ongelma nimeltä Mikko Kärnä. Vastaava kuin oli Väyrynen. Hänelle ei kelpaa mikään yhdessä sovittu. Vain hänen omat ajatuksensa sopivat hänelle. Kärnän kielenkäyttö Mikkosen lausnnon jälkeen on paljon kertovaa. ”Enää ei ole ympäristöjärjestöjen ja ituhippien nuoleskelulle sijaa”. Näin paaluttaa Kärnä ohjeessaan Mikkoselle. Yksi Kärnä ei vastaa sitä kuin tuhannet ja tuhannet ihmiset näissä järjestöissä.

Vaaleissa tuli selväksi yksi asia. Ilmasto on tänään ykkösasia nuoremman väestön keskuudessa. Sen joutuvat ministerit ja hallitus kokonaisuudessaan ottamaan huomioon. Kärnää sapettaa nyt vain se, ettei kukaan halunnut nostaa häntä ministeriksi. Koska hän on Väyrysen opetuslapsi, niin hän on omaksunut kaiken keisariltaan. Muut ei ole mitään. Nyt hänestä on tulossa aivan samankaltainen maanvaiva keskustalle kuin keisaristakin. Sitä paitsi Paavo Väyrynen on jo ilmaissut olevansa kiinnostunut keskustan puheenjohtajan paikasta. Siinä on Kärnälle nielemistä. Keskustaan sopii vain yksi "minä" kerrallaan.

Luin aamulla sosiaalisesta mediasta, kuinka yksi Sipilän vankkumaton uskontoveri harmitteli puheenjohtajan vaihdosta. Hänestä Sipilä on ollut ja on parasta keskustalle. Olen hänen kanssaan samaa mieltä. Sipilän olisi pitänyt jatkaa, koska siten keskustan gallup-luvut saataisiin takiais-sarjaan. Kaukana se ei siitä ole tämän aamun tuloksen mukaan. 12%. Kyllä sylettää satraappeja.

Happamien tulisi perustaa varjohallitus. Siellä olisi kimppakivaa marmattaa.

Avainsanat: happamiapihjalanmarjoja, mariaohisalo, orporukka, kristamikkonen, suomensellutehdashankkeet, katkeramikkokärnä

140 Oikeisto vahvistuu

Keskiviikko 8.5.2019 klo 15:26 - yrjöpoeka

Olin aamupäivän kirjoituksessa hakoteillä. Antti Rinne teki valintansa aivan toisin ja toisilla perusteilla. Sen tiedän varmasti, että matkasta uudessa (mahdollisessa) hallituksessa ei tule ruusuinen. Se voi olla jopa yllättävänkin lyhyt. Ja sen vaikeuden tuottajana olisi juuri keskusta. Sen vaikeudet muuttuvat kaaokseksi siinä vaiheessa, kun gallup kannatus on pudonnut alle 10% maagisen rajan.

Hallituksen hajoaminen ei toisi maahan heti uutta hallitusta. Perussuomalaiset ja kokoomus mittauttaisivat kannatuksensa vaaleissa. Heidän kannatuksensa on jo nousussa ja nyt tehty ratkaisu lisää sitä välittömästi. Sen näkyy jo ennen juhannusta ja Suomen EU:n puheenjohtajakautta. Tuleva puolivuotiskausi voi olla todella vaikea.

Minä todella odotin Rinteeltä sellaista kuviota, jolla molemmat puolueet, SDP ja keskusta, olisivat syöneet hallituksessa perussuomalaisten suosiota. Se oli itselleni liiankin selvää, mutta näille puolueille ei ilmeisesti ollut. Asiaan voi vaikuttaa se, että minä katson asioita ulkopuolelta. Kaiken lisäksi ilman minkäänlaisia puoluepoliittisia paineita. Molemmilla suurilla oppositioon jääneillä puolueilla on yhteinen nimittäjä ja se on tiukka talous.

Tuleva hallitus joutuu tekemään jotakin lupauksilleen ja se saa kahden oppositiopuolueen kannatuksen nousuun. Tämä näkyi kevään vaaleissa ja keskustan takin kääntö oli nyt viimeinen niitti. Keskusta menettää vauhdilla kannattajiaan perussuomalaisten suuntaan. Viimeisen viikon aikana seuraamani keskustelut osoittavat keskustan sisällä olevan suuria jännityksiä. Viimeisten kahden päivän aikana tiukan talouden takuumies Sipilä käänsi takkinsa. Hänen lähtöloitsunsa puoluejohdosta on todella lähellä.

Lapista valittu Mikko Kärnä (uusi väyrynen) ei niele tätä takinkääntöä. Siinä tapauksessa tukee, jos hänelle annetaan ministerin salkku. Hän on juuri sopiva maatalousministeriksi. Maatalousministerin peukalon alla ovat metsästys- ja petoasiat. Mikko Kärnä oli niitä ainoita kepulaisia miehiä, jotka kasvattivat merkittävästi kannatustaan. Keskustassa on aina tilaa yhdelle ”väyryselle” Lapista.

Kuuntelen juuri Jussi Halla-ahon lausuntoa Rinteen ratkaisusta ja se vahvistaa sen mitä olen kirjoittanut. Perussuomalaiset kavahtavat jakopolitiikkaa ja pelkäävät löysää punavihreää maahanmuuttopolitiikkaa. Tämä antaa heille täyden ilmatilan nostaa kannatustaan. Tulevilla hallituspuolueilla ei ole mitään aseita tämän demagogian pysäyttämiseksi.

Antti Rinne voitti ehkä tämän taistelun keskustan kera. Jatkosodan voittavat perussuomalaiset ja kokoomus seuraavissa vaaleissa. Tämä on synkähkö arvioni juuri tänään.

ps. "väyrynen"= olen aina oikeassa

Avainsanat: hallituksenmuodostaja, anttirinne, gallupkannatus, kepuntakinkääntö, mikkokärnä, jatkosodanvoittajat

086 Hybridi vaikuttamista ja valeuutisia

Keskiviikko 6.3.2019 klo 20:44 - yrjöpoeka

Tulevat eduskuntavaalit ovat tuoneet keskusteluun uhan, jota meillä ei aiemmin ole näkynyt. Puhutaan hybridi vaikuttamisesta. Jostakin kumman syystä sitä tuntuu käyttävän vain Venäjä. Se on tänään myös helppo uskoa, koska Venäjä pyrkii omien lähialueidensa täydelliseen hallintaan ja kontrolliin. Saimme osamme ensikertaa silloin, kun turvapaikanhakijoita alkoi tulvia maahamme.

Tulva Ruotsista oli tietysti kaikille yllätys. Kukaan ei olisi uskonut turvapaikanhakijoiden matkustavan pitkin Eurooppaa ainoana määränpäänä kaukainen Suomi. Jokainen maa yritti nopeasti selvitä ja antoi matkalaisten vaeltaa. Itsestä tuntui silloin ja tuntuu edelleenkin, että Ruotsin valtio oli osasyyllinen ja mukana tämän tulvan järjestelyissä. Mitenkään muutoin ei voi selittää sitä, että tuhansittain kirjattomia ulkomaalaisia vaeltaa itsenäisen valtion alueella. Ruotsin valtio taatusti halusi vierittää osan tulvasta Suomen maksettavaksi. Joku sanoo tietysti sellaisen olevan mahdotonta, että Ruotsin valtio ryhtyisi näin vihamieliseen tekoon.

Meidän on siis vaikea uskoa tällaiseen järjestelmälliseen peliin. Miksi me kuitenkin uskomme Venäjän valtion olleen mukana pakolaisten massamuutossa. Pakolaisia alkoi tulvia myös sieltä ja myös siellä oli kohteeksi otettu Pohjois-Suomi. Aivan samoin kuin Ruotsissa, kulki myös Venäjällä suomalaisia matkailijoita. Aivan samoin molemmissa maissa matkustelleet kertoivat aivan samankaltaisesta järjestelmällisyydestä. Sellaisesta joka kertoo valtioiden olevan tekojen taustalla. Me uskoimme helposti Venäjän valtion yrittävän vaikuttaa Suomeen. Miksi meidän on vaikea uskoa sitä Ruotsista?

Ruotsi on historiamme aikana usein hyötynyt Suomen sijainnista Venäjän naapurissa. Ollessaan suurvalta Ruotsi tapatti meidän väkeämme taistellessaan pitkin Eurooppaa. Tarpeen tulleen virallinen Ruotsi on erittäin helposti hylännyt meidät oman onnemme nojaan. Viime sodat olivat siitä hyvä esimerkki. Meidän ei pidä tuudittautua naapuriemme hyväntahtoisuuteen. Minä luotan kaikista eniten Viron solidaarisuuteen ja tarvittaessa myös apuun. Tänään Ruotsi pyrkii vaikuttamaan siihen, että Suomi ostaisi heidän tekemiään sotakoneita satamäärin. Tällä hybridivaikuttamisen muodolla se turvaisi itäisen rajansa. Tiukan tullen se siirtyisi puolueettomaksi Venäjän uhan edessä. Näin Suomi olisi taas kerran yksin. Parasta hybridi vaikuttamista naapureihin päin olisi nyt se, että Suomi hakisi välittömästi NATOn täysjäsenyyttä.

Keskustasta on nyt tulossa valemedian ja trumpismin täysivaltainen käyttäjä. Keskusta masinoi väkeään uurnille kertomalla kaikkialla, että vasemmisto ja vihreät ovat tulossa meidän metsiimme. Vain äänestämällä keskustaa tämä voidaan estää. Katsoessani erilaisia vaalimainoksia näen, että ehdokkaat ovat uskollisesti jakamassa samaa tietoa. Sehän ei perustu mihinkään todelliseen, vaan siihen, että valhetta toistamalla useat epävarmat ihmiset alkavat uskoa siihen. Kuukaudessa siitä on tullut jo totta.

Keskustan uudesti syntyvä väyrynen Lapista, eli Mikko Kärnä on myös lyömässä vihreitä oikein olan takaa. Kaiken lisäksi hänellä on ase olkapäällä. Ase osoittaa maskuliinisuutta ja miehistä uhoa. Vapiskaa vihreät. Mainoksessa hän lupaa keskustan sallivan karhujen kevätmetsästyksen. Sanoma äänestäjille on siinä, että jos vihreät voittavat vaalit kevätmetsästys on lopussa. Totuus on kuitenkin se, että kevätmetsästys loppui kymmeniä vuosia sitten, eikä palaa vaikka Kärnä kuinka kosisi äänestäjiä.

Lukiessani facebookissa kommentointeja tuntuu siltä, että tänään kaikki mitä uskomattomammat valheet menevät lävitse. Äänestäjien pitäisi muistaa vain yksi ainoa asia.

Kepu pettää aina.

Avainsanat: hybridivaikuttaminen, turvapaikanhakijatvaikuttamisenvälineinä, suomitäysjäseneksinatoon, karhunkevätmetsästys, mikkokärnä, valeuutiset, kepupettääaina

026 Upseerin arvostus

Torstai 17.1.2019 klo 11:15 - yrjöpoeka

Lueskelin mediaa ja erityisesti sen kommentointeja. Lappilainen varakansanedustaja Mikko Kärnä (kesk) tunnetaan kiihkomielisenä aloitteiden tekijänä. Samoin hän polkaisee juttuja julkisuuteen sosiaalisessa mediassa. Hän hakee julkisuutta kärjekkäillä aloituksillaan. Tänään hänellä olikin vuorossa astuminen perussuomalaisten kuumottamalle tontille. Hän halusi muuttaa Suomen hyväksymiä lakeja turvapaikanhakijoista ja tiukentaa Suomeen pääsyä. Värikkään keskustelun seasta löysin sitten todellisen helmen. Suomalaiset ovat osoittautuneet kirjoittelussaan verbaaliseksi kansaksi. Päätin ketjun lukemisen tähän helmeen.

Kirjoittaja totesi Mikko Kärnälle, että kuinka voit upseerimiehenä kirjoittaa tuollaista. Ilmeisesti kirjoittajan mielestä upseerin arvo on jotakin sellaista, joka estää kirjoittamasta kaikenlaista. Kärnä on tänään upseeri reservissä ja hänellä on oikeus kirjoittaa melkolailla kaikesta omantuntonsa mukaan. Itse en pidä upseerin arvoa selaisena joka toisi kirjoitteluun ja ihmisen puheisiin jotakin erityistä. Aktiivi upseerilta edellytetään virkaan liitttyen tietynlaisia käytöstapoja puheissaan ja kirjoituksissaan. Sanavapautta se ei kuitenkaan estä. Kaiken lisäksi upseeri voi olla arvostaan huolimatta todellinen tollo. Upseerin arvo ei itsessään tuo ihmiselle arvostusta ja karismaa.

Viimeisten vuosien aikana olemme saaneet nähdä millaiseen syöveriin ovat syöksyneet poliisien ylimmät komentajat. Heihin on nyt lyöty pysyvästi rikollinen leima ja kavereitten suojelu. Samaan aallonpohjaan ovat nyt syöksymässä ilmavoimien ylimmät upseerit. Samaan sotkuun pyritään sotkemaan myös puolustusvoimien komentaja. Vapaaehtoisesta kertausharjoituksesta alkanut sekoilu näyttäytyy tavalliselle ihmiselle ylemmän tason peittely yrityksenä. Vuosittain asevoimissa tutkitaan useita palvelus rikoksia ja tutkitaan muita sotilaiden tekemiä hölmöyksiä palveluksessa. Ne tutkitaan ylempien komentajien toimesta ja tuomiot tulevat kuin manulle illallinen.

Tässä tapauksessa oli kyseessä komentaja tason upseeri ja alkoholi. Lisukkeena tuntuu löytyvän myös muuta sitä mukaan kuin paikalla olleiden kertomukset täsmentyvät. Tapaus osoittaa erityisesti sen, että ylemmät upseerit pyrkivät suojelemaan kavereitaan. Eversti ja kenraalikunta kokee olevansa muun sotilashenkilöstön yläpuolella. Näin sotilahenkilöstö on toiminut koko itsenäisyyden ajan. Mikäli ilmavoimien komentaja olisi välittömästi ottanut alaisensa puhutteluun, tutkinut tapauksen ja antanut tuomion eivät puolustusvoimat olisi tässä tilanteessa.

Kysymys kuuluu mitä pitäisi tehdä ylemmän poliisijohdon ja ylemmän upseerijohdon tilanteelle? Nyt ollaan tilanteessa jossa omat voimat tutkivat omia kavereitaan. Se ei esille tulleiden tapausten näkökulmassa toimi ja ei ole toiminut koskaan. Valtion tulisi perustaa poliisista ja puolustusvoimista erillään oleva tutkimuselin. Siellä tutkinnan toimittaisivat siviilit, joille Suomen laki olisi johtotähtenä. Sotilas- ja poliisirikosten tutkinnassa tulisi pitää huoli siitä, etteivät tutkijat olisi sidoksissa millään tavalla tutkittaviin. Uskoisin sen helpottavan tämän päivän sotilasjohtoa siinä, ettei tarvitse itse miettiä upseeriveljen kunniaa. Sama koskee myös poliisia.

Suomi on pieni maa. Pienet ovat piirit. Poliisin ja upseerin ammatin arvostus lähtee siitä, ettei omien tekemiä rikoksia vaieta ja peitellä.

Avainsanat: varakansanedustajamikkokärnä, upseerinarvostus, sotilaatjaalkoholi, kertausharjoitukset, kaveriaeijätetä

010 Lisää vessahuumoria

Sunnuntai 6.1.2019 klo 19:53 - yrjöpoeka

Koska kepusta on lähtenyt osa mielensä pahoittajista, niin tilalle oli saatava uusia. Paavo Väyrynen lähti Uudellemaalle ehdokkaaksi, niin Lapista nousee seuraava minä-minä Väyrynen. Hän on tietysti varakansanedustaja Mikko Kärnä. Hän sai hieman maistaa hillotolppaa ja siitä on hänelle kasvanut vakava mielenpahoittamisen paikka. Myös hänellä uivat verkot vessanpytyn kaltaisissa vesissä. Lisäksi hän tietää mistä narusta pitää nykiä pohjoisen metsästäjä valtaisessa vaalipiirissä. Metsästyksen piiristä löytyy paljon sellaista, mitä voi käyttää vaalitäkynä. Ne ovat suoraan sanottuna jopa tehokkaampia äänten kerääjiä.

Kyse on tietysti pedoista. Niistä hirmuvaarallisista susihukkasista on turvallista aloittaa. Se on takuuvarmaa kauraa valtaisalle tykkääjien joukolle ja kommenttikentät puhuvat selvää kieltään. Siitä Mikko tykkää ja metsästäjiltä sataa lisää kohteita tapettavien listoille. Keskustelu leviää ja verenhimo yltyy. Pedoista alkanut keskustelu siirtyy siivekkäisiin ja ensimmäisenä ovat listalla inhat kanahaukat. Sitä kautta siirrytään kätevästi kotkien liialliseen määrään. Ne verenhimoiset koukkunokat syövät kaikki poronvasat. Se on siitä syystä haitallista, koska ilman poroja ei saada poronkäristystä. Tottahan toki urheille petojen metsästäjille on saatava lihapitoista einettä.

Näin se rattoisasti kuluu kevät Kärnän syydellessä aiheita kaikkien iloksi. Viikonlopun aikana hän jo ehti laatia monenmoista julistusta. Ensimmäisenä kohteena hänellä oli se, että kuntien ja kuntalaisten pitää saada päättää millainen kouluverkko kunnissa on. Jokaiselle muulle on selvää, että näinhän se on ollut ja tulee olemaan. Kärnä luki lastensuojeluasiamiehen lausuntoja ja sai hepulin siitä. Joillakin paikkakunnilla on tilanne ollut ongelmallinen lasten oikeuksien kannalta. Virkamies pohti aihetta ääneen ja heti alkoi huuto korven perukoilta. Kyllä meidän kuntalaisten tehtävä on päättää loppuuko koulu vai ei.

Moni muu on jo viimevuoden aikana huomannut saman. Kärnä oikein hakemalla hakee itsestään selvän asian ja aloittaa siitä huutamisen. Lopulta siihen joku peräti uskoo. Se on takuuvarmaa, että hän uskoillisesti jaksaa nostaa pienpedot, sudet ja kaikenlaiset petolinnut vaalitilaisuuksissa esille. Toistot ovat tärkeitä ja sen hän tietää. Tapporahaa hän on jo esittänyt kaikille pienpedoille. Ne ovat petoja ja vaaraksi myös ihmiselle. Suden nostaminen on takuuvarma kikka. Sillä pääsee otsikoihin ja sitä kommentoidaan joka suunnasta. Hyvällä onnella hän pääsee Lapista Katri Kulmunin jälkeen sille kuolemanpaikalle. Varakansanedustajaksi. Siitä hänellä onkin jo kokemusta.

Nyt ovat perinteiset keskustan ehdokkaat maakunnissa ihmeissään. On turha puhua aiheesta, on kotiintulon aika, kun Väyrynen ja Kilpeläinen ovat menneet. Heidän mukanaan on menossa muistakin. Miten voi enää erottautua joukosta? Se suurin asuntoauto torilla ei ehkä enää toimikaan. Kaljukahvilla piparin kera ei pitkälle pötkitä, kun vieressä paahdetaan makkaraa ja kirotaan Helsingin herrat. Samalla saavat kyytia myös kaikki entiset kansanedustajat. He ovat syyllisiä susien ja muiden petojen lisääntymiseen. Taas on nuoleskeltu Brysseliä ja viety suomalaiselta metsästäjältä oikeus tappaa kaikki karvaiset ja höyhenten peittämät pedot.

Kuten Kärnä itse sen sanoo. Me kyllä tiedämme mikä on meille parasta. Nyt on ketun henki höllässä, voi varakansanedustaja iltarukouksessaan huokaista.

Avainsanat: varakansanedustajamikkokärnä, tapporahapienpedoista, katrikulmuni,

246 Kepupopulismia

Torstai 15.11.2018 klo 10:43 - yrjöpoeka

Keskustan lappilainen Mikko Kärnä on tehnyt lupauksen tuleviin vaaleihin. Hän kirjoittaa näin: ”Vain kuolleen ruumiini yli.” Tämähän on lupauksena jopa toivoa antava. Näinkö pääsemme kepun ikeestä, lupaavat jo ihan itsensä kynnysmatoiksi. Kärnän lupauksen aiheutti kepulaisten äänitorvi Maaseudun Tulevaisuus. Lehti kirjoitti Euroopan komission laatimasta esitysluonnoksesta. Esityksessä päivitetään luontodirektiivin tiukasti suojeltuja eläinlajeja. Esityksessä on lisää tiukennuksia suurpeto eläinten metsästykseen liittyen.

Kärnä sai tästä aiheen lähestyä suomalaisia metsästäjiä. Nyt hän kertoo laittavansa itsensä todella likoon, että komission esitys kaatuisi. Kärnän puheilla ei siihen esitykseen toki ole mitään vaikutusta. Hänen pitäisi olla Euroopan ytimessä euroedustajana. Nyt hän on pyrkimässä Paavo Väyryseksi Suomen eduskuntaan. Ehdokkaana ja kansanedustaja hän ei pääse vaikuttamaan komission esityksiin. Kun hän lupaa riittävän raflaavasti kuolleen ruumiinsa kynnysmatoksi, metsämiehet kiihkoissaan äänestävät hänet "vaikuttamaan".

Metsästäjäliitto on myös lähtenyt peliin mukaan kertomalla, että nyt voi karhun ja ilveksen metsästys loppua kokonaan. Olen aiemminkin ihmetellyt sitä, kuinka etujärjestöt aina ensimmäisenä luovat pahimmat uhkakuvat jäsentensä yöunien menettämiseksi. Ihan riippumatta mistä etujärjestöstä on kulloinkin kyse. Nyt metsästäjät ovat älähtäneet ja jakavat Mikko Kärnän lupausta muuttua kynnysmatoksi. Maaseudun Tulevaisuus on mukana uutisoinnissa antamalla palstansa käytettäväksi. Kun lukee lehden uutisen kommentointia, näkee kuinka otolliseen persu/vanhoillikepulaiseen maaperään lannoite uppoaa.

Keskusta on muutoinkin tulevissa vaaleissa pakkoraossa. Olen aiemminkin kirjoittanut, että puolueessa on vahvistumassa vanhoillisen siiven marssi takaisin parrasvaloihin. Tästä kirjoittaa myös Iltasanomissa Timo Haapala. Suuri yleisö ei useinkaan huomaa pelkillä otsikoiden luennalla, miten maa makaa. Kuitenkin liikehdintä nykyistä puoluejohtoa vastaan kasvaa. Siksi myös nykyisen menon kannattajat ovat kauhuissaan ja laittavat kaiken peliin puolustaessaan asemiaa. Mitä enemmän kannatus mataa, sitä kovemmalla äänellä puolueen satraapit huutavat omilleen. Sanoma on aina sama. Sipilä on hyvä mies. Puolueen etu vaatii (oma etu), että nykyinen linja jatkuu vaalien jälkeen.

Vanhoillinen siipi kilpailee persujen kanssa ja se tietää persuille kylmää kyytiä. Vanhoillinen siipi muistaa ne kerrat, jolloin keskustaliberaalit ovat lähteneet kokoomuksen kelkkaan leikkimään herraa. Siitä ei ole hyvä seurannut. Sitä voi kuitenkin kummastella, miksi se aina sortuu samaan virheeseen? Jokaisen voitetun vaalin jälkeen on puolueen lumonnut paikka pääministerinä ja koetut vaikeudet on siivottu taustalle. Joka kerta siinä on myös petytty. Kovakalloista on kepun väki. Sipilä ja Berneri voivat kyllä käydä kokoomuslaisesta. Muilla ei siihen ole mitään saumaa.

Suomi päättää jatkossakin itse suurpetoasioista, kuten on tehnyt tähänkin saakka. Direktiivit ovat kaikille yhteisesti sovittuna pohjana.

Kärnä voi huoletta lupautua kynnysmatoksi.

Avainsanat: mikkokärnä, vainkuolleenruuminiyli, vaalilupaus, metsästäjäliitto, uhkakuvienluominen, luontodirektiivintiukennus, kepulaisetpakkoraossa

202 Narsistiset pelurit paskatunkioilla

Tiistai 25.9.2018 klo 16:22 - yrjöpoeka

Olen useasti kirjoittanut negatiivisesti Erkki Tuomiojasta ja se saa nyt jatkoa. Kyse ei ole siitä, etteikö tällä ketkulla olisi tietoa. Valitettavasti hän käyttää saamiaan tietoja ja saamaansa koulutusta toisten kampittamiseen. Kaikki mikä ei mene, eikä ole hänen mielensä mukaista on hänen mielestään väärin. Erityisen hankala hän on aina ollut niitä omia puoluetovereitaan kohtaan, jotka eivät juokse hänen pillinsä mukaan. Tuomiojan demokratia käsitys on hyvin läheistä sukua Paavo Väyrysen vastaavaan. Molemmat ovat narsisteja ja eri mieltä olevat ovat täyttä paskaa.

Iltapäivälehtien jutuissa hänen kirjastaan otetut lauseet kuvastavat hyvin Tuomiojan asenteen. Paavo Lipposen toimet eivät hänelle kelvanneet, vaikka Lipposella oli puolueensa tuki takanaan. Tuomioja on ilmetty Väyrynen käydessään toisen puolueen johtohahmon Jäätteenmäen kanssa keskusteluja toisten kampittamiseksi. Kaiken motiivina oli omien asemien turvaaminen, ei oman puolueen ja Suomen etu. Uskomatonta paskaa on lukea, kuinka Tuomioja lupaa järjestää Esko Ahon Washingtoniin, mikäli Anneli ottaa hänet vakavasti. Hän katsoo Lipposen olevan ongelma, josta ei pääse eroon ilman keskustan apua.

On kuvottavaa millaisten ihmisten johdossa Suomi on ollut takavuosina. Tuomioja ja Tarja Halonen saivat aikaan maamme myynnin saari saarelta venäläisille. Paljonko nämä tahot ovat hyötyneet tästä? Todennäköisesti eivät mitään, koska he ovat hyväuskoisia hölmöjä. He ilmeisen oikeasti uskovat olevansa sellaisia maailmanparantajia, että jopa Putinin sotakoneisto kumartaisi heidän älyään. Narsistin pahin puoli on, että lopuksi hänen on pakko kirjoittaa nämä kuolemattomat juonittelunsa kaikkien luettaviksi. Milloin SDP oikeasti tajuaa, mikä on heidän pahin ongelmansa? Keskusta pääsi omastaan lopulta eroon.

Turun saaristossa ja sen jälkeisten tapuhtumien siivellä kehitellään kilvan salaliittoja. Mediat aloittivat ja nyt ovat politiikot astuneet esille. Useat heistä kehuvat, kuinka aikaisessa vaiheessa he ovat ottaneet aiheen esille. Mikseivät he olleet äänessä edellisellä viikolla ja kertoneet medialle huolistaan. Ei näistä vässyköistä ole ollut sanojaa. Kaikki ovat odottaneet vierailua itäiseen naapuriin, Tehtaankadulle ja vodkan ääreen. Sitä ei passaa tärvellä saariston myynti huolilla ja venäläisten harjoittamalla rahanpesulla. Nyt ovat vässykät heränneet ja vain siitä syystä, että vaalit ovat lähestymässä ja media hereillä.

Keskustan Mikko Kärnä on menettänyt varakansanedustajana kaiken kontrollinsa. Hänellä on omien sanojensa mukaan syväkurkkuja kaikkialla. Poliiseissa, rajavartilaitoksessa ja puolustusvoimien salaisimmissa järjestelmissä. SUPOa unohtamatta. Väyrynen on sellainen pelko persiissä , että Kärnän on nyt otettava kaikki keinot käyttöönsä. Hänessä on myös Paavomaisia piirteitä siinä, että vain hänellä on oikea narsistinen tieto. Miksei hän kertonut asioista edellisellä tai sitä edellisellä viikolla? Se ei kiinnostanut häntä paskan vertaa. Nyt kiinnostaa, kun median edustajat julkaisevat melkein kaiken mitä politrukit kehtaavat julki sanoa. Ja kyllä he kehtaavat, Timo Soinia mukaellen.

Maamme etu olis päästä näistä kelmeistä lopullisesti eroon. Keväällä se on mahdollista. Purkakoot paskatunkioitaan eduskunnan ulkopuolella.

Avainsanat: narsistisetpoliitikot, erkkituomioja, paavoväyrynen, paavolipponen, annelijäätteenmäki, eskiaho, mikkokärnä, paskatunkio

114 On totuuden aika

Maanantai 14.5.2018 klo 12:06 - yrjöpoeka

Eduskunnan pääsihteeri Leena Paavola on tänään ilmoittanut, että Paavo Väyrynen aloittaa kansanedustajan tehtävät 12.6. Mikko Kärnän pesti loppuu 11.6, joten varaedustajan ei tarvitse törmäillä paikan haltijan kanssa. Nyt Kärnä voi aloittaa oikeusprosessin kansanedustajaksi valittua Paavo Väyrystä vastaan. Varaedustaja Kärnä haluaa itse istua Väyrysen paikalla, koska sai maistaa hillotolpan makua. On todella mielenkiintoista seurata tulevaa koitosta, koska kyllä kai Lapin miehen sanaan voi luottaa?

Molemmat venkulat, Väyrynen ja Kärnä ovat kyllä sanansa pitävien vastakohtia. Koskaan ei tiedä mitä lupaavat ja mitä sitten oikeasti tapahtuu. Molemmilla on vahva halu valtaan ja veronmaksajan kukkarolle. Pääsihteerin mukaan kansanedustaja on vahvoilla ja varaedustajan on vain odotettava valitun kansanedustajan kuolemaa. Sitä lienee turha odotella, koska Väyrynen kertoi presidentin vaalien aikaan olevansa kuin virma varsa. Omien sanojensa mukaan Väyrynen tunsi itsensä nuoreksi mieheksi. Minä asetan panokset Väyrysen puolesta. Nyt on totuuden aika Mikko Kärnä.

Pakollinen plagiointi annos on normaalia Laura Huhtasaarelle. Hän ei pysty edes twiittaamaan omilla sanoillaan, vaan kopioi joltakin toiselta twiittaajalta tekstin. Huhtasaari on saanut itse aikaan sen, että jokainen todella nyt uskoo hänen kopioivan muiden tekstejä ominaan. Hän ei ilmeisesti ymmärrä sitä, että hänen toimiaan seurataan ja hänen kirjoituksiaan alistetaan tiukalle tarkastelulle. Siinä pelissä hän häviää takuuvarmasti. Häntä ei auta yhtään omat vastaiskut, eivätkä uhriutumiset. Hänen pitäisi myös muistaa oman puolueen slogan. Saat mitä tilaat. Tänään hän syyttää kahta tahoa ongelmistaan. Yleisradiota ajojahdista ja yliopiston ohjaajaa siitä, että hän ei saanut oikeita ohjeita.

Olen kirjoittanut muutaman kerran suomalaisesta korruptiosta. Kokoomus osaa tämän pelin hyvin. Puolueen ministerien avustajat siirtyvät sotealan yrityksiin ja tulevat sieltä sitten kertomaan muille poliitikoille miten hommat hoidetaan. Tällä tavalla pyritään saamaan yhteiskunnan varat entistä enemmän yksityisten veroparatiisiyhtiöiden taseisiin. Toinen tapa on se, että kun jää politiikasta ulos perustaa yrityksen. Yrityksen tehtävänä on sitten tehdä selvityksiä poliittisille ryhmille.

Tästä hyvä esimerkki on Esko Aho. Keskustan entisenä pääministerinä hän tietysti tekee nyt selvityksiä Sipilän hallitukselle. Hallitus ei tietenkään kilpailuta näitä selvityksiään, kuten ei tehnyt taannoin Katainen. Sadoista tuhansista miljooniin euroihin veronamksajien rahoja siirtyy omien poikien taskuihin näissä selvityksissä. Olisi mielestäni aika siirtyä omien suosimisesta kilpailutukseen julkisten varojen käytössä. Siihen me emme pääse niinkauan kuin meillä on voimassa hyväveli verkostomme. Se on suomalainen versio italialaisten Cosa Nostrasta, mafiasta.

Juuri tänään talouden elpyessä entistä enemmän eurojamme siirtyy entistä heppoisimmilla perusteilla poliittisille puolueilla ja erilaisille ryhmittymille heidän liepeillään. Kaikkea valvontaa hoitavat sitten omat miehet. Mikään ei voi mennä vikaan.

Kärnän twiitit, Huhtasaaren plagiointi. Siihen virma Väyrynen. Vaikka emme taho saimme myös Esko Ahon.

Avainsanat: paavoväyrynenpalaaeduskuntaan, mikkokärnä, laurahuhtasaariplagioi, suomalainencosanostra, onkopakkojoseitahoollaeskoaho

109 Onko narsismi keskustan geneettinen oikeus

Lauantai 5.5.2018 klo 19:55

Olen kummeksinut sitä, mistä narsisteja syntyy. Itsekeskeisiä ja kokoajan äänessä. Lapissa näitä näyttää olevan keskimääräistä enemmän. Sinisten Torvinen on itse ilmoittautunut sellaiseksi. Keskustan Paavo Väyrysen me kaikki tunnemme. Paavo on ollut viimeaikoin aktiivinen ja on sitä varmasti myös tulevina kuukausina. Paavo on kuninkaan valitsijan paikalla ja jopa keskustan satraappien on jatkossa nöyrryttävä Paavon pakeille.

Keskustan varsinaiseksi Lapin täysivaltaiseksi kahjoksi on ilmoittautunut Mikko Kärnä. Viime kansanedustajien vaaleissa Lapista valittiin Paavo Väyrynen kansanedustajaksi ja Mikko Kärnä jäi varakansanedustajaksi. Eli paikalle jossa ei ole mitään. Paavo Väyrynen auttoi keskustaa euparlamentin vaaleissa ja meni sielläkin lävitse. Harkittuaan tilannetta Väyrynen lähti Brysseliin ilmoittaen samalla tulevansa takaisin ennen seuraavia eduskuntavaaleja. Nyt Väyrynen on ilmoittanut palaavansa ja hänellä on siihen äänestäjien antama mandaatti. Oikeus valita.

Tästä alkoi idiotismin ja narsismin läpivalaisema näytös. Mikko Kärnä ei sulattanut Paavo Väyrysen aikomusta palata. Kärnä oli saanut maistaa hillotolpan makua ja ei siitä halunnut luopua. Tätä minä pidän suoranaisena idiotismina. Mies jota äänestäjät eivät ole valinneet kansanedustajaksi kertoo vievänsä oikeuteen äänestäjien varsinaisesti valitseman edustajan. Jos nyt et vielä tiedä miltä keskustan Lapin piirin tuottama narsisti näyttää, voit katsoa sen tästä.

En kyllä ymmärrä keskustan satraappien sielunelämää mitenkään, mutta olisin voinut luulla, että Väyrynen on heitä jo riittävästi opettanut narsisimista. Keskusta ei mielestäni ymmärrä miltä tilanne näyttää tavallisten äänestäjien silmissä. He jotka äänestivät Väyrysen eduskuntaanb ja EU-parlamenttiin eivät varmasti hyväksy sitä, että joku tuntematon pelle kuvittelee syrjäyttävänsä valitun kansanedustajan. Varakansanedustaja on aina varakansanedustaja. Ei mitään muuta. Mitään oikeutta hänellä ei ole kansanedustajan paikkaan. Vain silloin kun varsinainen on todella estynyt. Kuten kuollut. Tämä on ainoa keino nousta kansanedustajaksi.

Väyrynen on valittu kansanedustaja ja keskustan olisi syytä laittaa Kärnä jäähylle. Toisekseen tästä typeryydestä hyötyvät muut puolueet, erityisesti oppositio. Keskustan tappio Lapin alueella on todennäköisesti jo varmat kaksi (2) paikkaa. Muistakaa tämä seuraavien vaalien jälkeen. Väyrynen jatkaa. Hänellä on omat kannattajansa ja niihin eivät Kärnän ja satraappien sormet pysty.

Kysyin otsikossa mistä näitä tulee? Näitä näyttää sikiävän keskustan koneistosta ja erityisesti näillä harvaan asutuilla alueilla. Äidinmaidosta on saatu kuvitelma kepulaisesta narsismista. Narsisteista jolla on jumalainen oikeus. Kotimaisessa viihdeohjelmassa oli takavuosina aivan tämän narsistin kaltaisia henkilöitä. Sieltä kuului jatkuva älämölö. Älämölö on kuulunut myös Kärnän suunnasta.

Voisinko pyytää koko keskustan koneistolta lisää näitä älämölönpitäjiä. Ihan vain sen takia, että seuraavissa vaaleissa tulisi muilta puolueilta hieman enemmän järki ihmisiä eduskuntaan.

Onneksi Tero ja Nuppi ovat huomattavasti nohevampia kuin nämä elävän elämän nupit.

Avainsanat: varakansanedustajamikkokärnä, kansanedustajapaavoväyrynen, kummelienälykääpiöt, terojanuppi

102 Mistä näitä sikiää

Torstai 26.4.2018 klo 21:20 - yrjöpoeka

Nyt en kirjoita enää Väyrysestä. Kirjoitan siitä, onko keskustan sisällä jokin geneettinen ongelma? Ongelma jonka ansiosta sieltä sikiää itseriittoisia narsisteja, henkilöitä jotka luulevat olevansa ainoita oikeita Jumalan valitsemia johtamaan Suomen kansaa? Kansa ei enää ole oppimatonta, mutta epäilen pahasti, että keskustan perunakellarissa on idätetty sellainen lajike joka tuottaa Väyrysiä ja nyt Kärnän.

Viime kansanedustajan vaaleissa tämä Mikko Kärnä jäi kuolemanpaikalle, eli varasijalle. Omat äänet ja karisma ei riittänyt Lapin vaalipiirissä vakuuttamaan äänestäjiä tämän narsistin osaamisesta. Lapissa kunnajohtajana toiminut Kärnä sai lopulta mahdollisuuden Väyrysen lähdettyä Brysseliin. Väyrynen ilmoitti silloin, että hän tulee palaamaan kansanedustajaksi ja Kärnän on syytä siivota työpöytä silloin.

Eilisen Väyrysen tiedoitustilaisuuden antina Kärnä ilmoitti ensin, että tervetulemast. Kuten oikeaoppinen kepulainen, yön yli nukuttuaan mieli muuttui. Mies jota kansa ei valinnut kansanedustajaksi alkoi metelöimään siitä, onko Väyrysellä oikeus palata. Kuten eduskunnan hallintojohtaja on jo todennut, Väyrysellä on oikeus palata. Keskustan satraapit yrittävät nyt kaikin voimin kammeta Väyrystä pois, jottei hän ole se joka soten kaatoi. Olen aina tiennyt, että keskustan sisällä elää sellaisten juonittelijoiden joukkio, jota kadehdittaisiin jopa muinaisten Temppeliritareiden joukossa.

Keskustelin tänään päivällä puhelimessa ystävieni kanssa ja kaikilla oli karvat pystyssä, että voiko tämä olla totta. Usea on pitänyt vain Väyrystä juonittelijana, mutta nyt he jo uskovat että kepu on se pahin ongelma. Pidän todella uskomattomana toimena tätä satraappien aloittamaa kikkailua Väyrysen edustajanpaikasta. Keskustan pitäisi olla kokoajan enemmän huolissaan siitä, miten tämä näyttäytyy tavallisten kansalaisten parissa.

Uskallan väittää, että tulemme näkemään rajuja muutoksia puolueiden kannatusluvuissa. Ne voivat yllättää nyt jopa mittaajat. Käykö jopa niin, että ensimmäinen mittaaja panttaa tulostaan, että joku toinenkin ehtii mitata tämän muutoksen. Kysymys kuuluukin, mikä on se taho johon kannatus lähtee siirtymään? Kun kirjoitin taho, tein sen tarkoituksella. En kirjoittanut puolue.

Usea eduskunnassa istuva puolue on kauhulla joutunut seuraamaan Harkimon vetämän Liike Nyt keräämiä rekisteröityneitä kannattajamääriä. Useilla puolueilla ei ole edes sen vertaa maksavia jäseniä. Liike Nyt ei ilmeisesti tule koskaan edes hakemaan maksavia jäseniä. Miksi toimia kuten muut?

Muutokset ovat tänään niin nopeita, että vuosi riittää ihmisten aktivoimiseen. Erityisesti Uudellamaalla on valtava määrä sellaisia ääniä, joilla ei ole enää entisiä kohteita. Näitä ääniä eivät pysty vanhat puolueet imuroimaan. On mielenkiintoista nähdä kuinka suuri tuleva muutos on. Minä heitän tähän vakavalla naamalla lisää ennustuksia. Pysyykö Vapaavuori iäisesti kaupunginjohtajana? Pysyykö Orpo Kokoomuksen puheenjohtajana kesäkuun puoluekokouksessa? Onko Lepomäki seuraava kokoomuksen puheenjohtaja? Jos näin ei käy, Liike Nyt korjaa potin.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana maailmassa on nähty populististen ryhmien nousu. Se tie on nyt taputeltu. Koulutettu ja älykäs äänestäjien joukko haluaa nyt jotakin muuta huudon ja vastakkainasettelun tilalle.

Se on vastaisku näille geneettisille mutaatioille.

Avainsanat: varakansanedustajamikkokärnä, narsistiperunakellarista, geneettinenmutaatio, elinalepomäki, liikenyt

043 Väyrystä, Kärnää ja lottoa

Tiistai 13.2.2018 klo 15:24 - yrjöpoeka

Lapin kuninkaasta Paavo Väyrysestä puhutaan paljon ja myös kirjoitetaan paljon. Ei päivää ilman mainintaa Väyrysestä. Viimevuoden loppu ja nyt alkuvuosi ovat olleet päivittäistä väykkä tulitusta. Paavo on todella median lempilapsi. Toisaalta Paavoa pidetään harmittomana, mutta toisaalta hänestä löytyy sellaista särmää jota ei muilla ole. Se on ainakin varmaa, että pohjaton usko omaan erehtymättömään mielipiteeseen on ainoa oikea. Sitä vahvaa uskoa ei muilla ole. Keskustan nykyiset puoluesatraapit vihaavat Paavoa, mutta tietävät, että ilman Paavoa keskustasta ei puhuttaisi näin paljoa. Kainuun Sanomat ja Kainuun keskusta on aloittanut todella vahvan työn. Sotkamo halutaan täyttää oikeilla kepulaisilla.

Paavon varjossa on Lapissa kasvanut toinen kepulainen, joka ampuu kaikkea mikä liikkuu. Ampuu myös vaikkei liikkuisikaan. Hän on Mikko Kärnä. Viimeisten kuukausien aikana ei ole ollut sellaista päivää ettei mediatiedote tai twitter viesti singahda ilmoille. Välillä saavat vihreät ja muut erimieltä olevat tulta ja tappuraa. Ei ole olemassa aihetta mistä Kärnä ei jotakin sanoisi. Tiedoitteet seuraavat toisiaan ja kepun alueelliset lehdet julkaisevat ne uskollisesti. Metsä, metsänriista ja myös rauhoitetut alueet ja eläimet ovat vapaata riistaa ja tuhottavissa ja tapettavissa. Joutsenkaan ei ole turvassa häneltä, kuten keskustan tukilehti uutisessaan toteaa.

Eurojackpot on uhkapeliä ja siinä tuurilla on suunnaton merkitys. Onni nimisen kaverin pitää istua olkapäillä pelikuponkia täytettäessä. Kukaan Veikkauksen pelejä pelaava, ei usko kymmenien vuosien aktiivisesta pelaamisesta huolimatta kenestäkään tulevan ammattilaista. Olen itsekin pelannut näitä pelejä aina silloin, kun pelien potti on kasvanut isoksi. Olen joskus sitten saanut jopa kokonaisia euroja voittoina, ei kuitenkaan koskaan yli kymmenen euron. Harvahkolla pelaamisella en kehity ammattilaiseksi, enkä edes usko kehittyväni paremmaksi pelaajaksi.

Urheilussa sen sijaan kehitytään vuosien mittaan ja siinä voidaan lopulta puhua ammattimaisuudesta. Jatkuva itsensä rääkkääminen kovissa harjoituksissa antaa urheilijalle hyvän pohjakunnon ja lopulta uskon siihen, että hän voi olla voittaja. Ja juuri sen takia, että kovaa vuosien harjoittelua on riittävästi takana. Ampumahiihtäjät kehittyvät myös ammunnassa todella kovan luokan ammattilaisiksi. Niin miesten kuin naisten kovissa kisoissa voittavat vuodesta toiseen samat nimet. Kovat kiertueet Euroopassa jokaikinen viikonloppu, antavat kuvan tosiammattilaisista. Näissä mittelöissä ei kukaan puhu tuurista mitään. Jokainen tietää mitä voittaminen vaatii.

Huolimatta ammattimaisuudesta ja jopa voittamisesta, joskus jollakin urheilijalla kehittyy epäusko omiin kykyihinsä. Näissä tapauksissa hän alkaakin puhua huonosta tuurista ja huonoista ilmoista. Tuulikin vaivaa vain häntä. Lopuksi urheilija alkaa puhua jo ennen kisoja siitä, että hänellä ei ole koskaan hyvää tuuria tärkeissä kisoissa. Suomessa on yksi tällainen maailmanluokan urheilija. Hän on Kaisa Mäkäräinen. Maailmancupin kisoja hän voittaa mennen tullen ja vie usein kokonaiscupin voiton. Oikeasti hän on kovan luokan ammattilainen ja yksi maailman parhaimmista ampumahiihtäjistä.

MM-kisoissa ja olympialaisissa hän puhuu vain huosta tuurista ja huonoista tuulista. Ollaankohan ampumahiihtoliitossa nyt ajan tasalla? Pitäisikö heidän aloittaa loton pelaaminen. Antakaa Kaisalle lottokuponki ja tuuria.

Avainsanat: paavoväyrynen, keskustanpuoluekokoussotkamossa, mikkokärnä, tuurinmerkityslotossa, kaisamäkäräinen, ampumahiihtoliittolottoamaan, tuurillavoivoittaa

Vanhemmat kirjoitukset »