Satunnaiset kuvat

INKA

Uusimmat

Blogin arkisto

217 Mikään ei sitten sovi

Torstai 16.11.2017 klo 10:26 - yrjöpoeka

Suomi100 juhlavuoden kunniaksi ollaan saatu aikaiseksi hanke, jossa asetettaisiin kunniavartiot sankarihaudoille. Esityksen ajatuksena oli, että jokaista kaatunutta kohden olisi samanikäinen mies vuorollaan vartiossa. Tällä halutaan kuvata sitä, minkälaisia nuoria miehiä sota vei. Ajatuksena tämä oli itsestäni erittäin hyvä ja kannatettava asia. Valtakunnassa alkoikin eri reserviläispiireissä ja kunnissa kampanja sen ikäisten miesten löytämiseksi.

Olen seurannut hankkeen edistymistä ja lukenut sen vaiheista eri paikkakuntien lehdistä. Pidin tätä aihetta täysin ongelmattomana ja sellaisena, että sen kaikki yhteiskuntaluokat hyväksyisivät. Hanke on edennyt juohevasti ja itsenäisyyspäivä on pian ovella. Unohdin yhden asian ja se oli nämä tasa-arvoasioihin jumahtaneet herkkähipiäiset. Nyt uutisoidaan kuinka useilla paikkakunnilla ollaan suuresti närkästytty, ettei naisia oteta mukaan kunniavartioihin. Alkuperäinen idea oli siis kuvata minkäikäisiä nuoria miehiä silloin haudattiin sankarihautoihin. Silloin olivat vain miehet rintamalla aseissa ja tulos sen mukainen.

Tulevaisuudessa voi sitten olla toisin ja hyvin tasa-arvoista touhua sankarihautausmailla. Nyt tasa-arvosta hullaantuneet ovat kehitelleet pimeissä mielissään ajatuksen, että Suomi100 toimikunta ei arvosta suomalaista naista. Vain pimeimmissä ja ahdistuneimmissa aivoissa voi syntyä tämänkaltaisia aatoksia. Sodanaikana naiset joutuivat huolehtimaan kodeista ja silloin he oppivat tekemään kaikkia miesten töitä. Naisten osuus oli myös merkittävä sotateollisuudessa. Siitä työstä heitä on aina arvostettu, niin valtiovallan kuin kansalaisten mielissä. Elämä on nykyään liian helppoa ja puputetaan liikaa pehmyttä leipää. Sen tuottama hiilihydraatti tuntuu tuhoavan aivotoiminnan tyystiin ja saavan osan ”läheisistä” ketoosiin.

Kainuussa on meneillään hanke, jossa kartoitetaan tämän hetkine tilanne moottorikelkka reiteillä ja -urilla. Hankkeen aikana kartoitetaan tarvittavat parannukset reiteillä. Hanke on erittäin ajankohtainen kasvaneiden matkailijamäärien takia. Vuosituhannen vaiheessa meillä Suomussalmella oli eittämättä Kainuun parhaat kelkkaurat ja ne olivat kunnostettuja viimeisen päälle. Niiden kunnosta huolehti silloin nyt vuoden Kainuulaiseksi yrittäjäksi valittu Heikki Kela.

Silloin kuvitelttiin matkailijoiden tulvivan reitin takia selkosille. Näin se ei kuitenkaan mennyt ja ei tule koskaan menemään. Tähän muutokseen tarvittiin uusi Hossan kansallispuisto. Sen vetovoima toi ja tuo suurempia matkailijamääriä ja heidän mukanaan kasvaa tarve lisäpalveluihin alueella. Hossan alueella on jo hiljaisuuteen perustuvaa aktiviteettia. On hiihtolatuja ja on koiravaljakoita. Matkailijavirran tarpeita varten on jo perustettu ensimmäinen moottorikelkkoja vuokraava yritys. Talvi on myös Hossan alueella kriittisintä aikaa. Juuri silloin tarvitaan useille erilaisille ihmisryhmille suunnattuja palveluja. Hyvät reitit palvelevat paremmin myös meitä paikallisia.

Hiljaiset erämaat siemaisevat suuriakin matkailijamääriä kun reitit saadaan taas kuntoon. Hyvin merkityt ja lanatut reitit antavat kokemattomallekin kelkkailijalle elämyksen. Reittejä voi ajaa yöllä ja päivällä. Eri vuorokauden aikoina reitit ovat täysin erilaisia kokemuksisltaan.

Suomussalmen tehtävä on nyt ottaa veturin rooli tässä asiassa. Kunnanjohtaja Asta Toloselle 10 pistettä ja papukaijamerkki!

Avainsanat: suomi100kunniavartiotsankarihaudoilla, tasaarvokeppihevosena, ketoosi, hossankansallispuisto, moottorikelkkareitit, kunnanjohtajaastatolonen