Satunnaiset kuvat

Tammikuu 5 2008

Uusimmat

Blogin arkisto

048 Paavo Rautavan muistolle

Sunnuntai 10.6.2012 klo 20:44 - yrjöpoeka

Tuomen kukkiessa

kalastaja heräsi,

joki kutsui.

Jälleen tuomi kukkii.

Aika on mennä,

suuri kalastaja kutsuu.

Nuo sanat tulivat ajatuksiini, kun sain tiedon pitkäaikaisen työtoverini Paavo Rautavan kuolemasta. Muutamassa kuukaudessa todella ärhäkkä syöpä vei ulkoilmasta pitävän miehen hautaan. Tutustuin Saarijärveltä kotoisin olevaan Paavoon Pirttivaaran vartioasemalla, aloittaessani urani Rajavartiolaitoksessa. Alusta alkaen tuli esille Paavon poikkeava rauhallisuus ja harkitsevaisuus. Huumoria hän jakoi omalla rauhallisella tyylillään ja hän oli erittäin pidetty työtoveri. Työnsä hän teki tunnollisesti ja jämptisti.

Vuosien mittaan tutustuimme paremmin asuessamme perheinemme rajavartioasemalla. Useat olivat ne metsästysreissut jotka teimme itärajan selkosilla. Erityisen mielenkiinnon kohteena olivat metsähanhet ja juuri Paavo kouli minut niiden metsästyksen saloihin. Useat reissut metsissä toivat esille rauhallisen ja ja juurevan miehen. Malttia hän ei menettänyt milloinkaan ja voimasanoja ei häneltä irronnut, vaikka tilanne monasti olisi omasta mielestäni jo joitakin sanoja vaatinut.

Perhokalastus oli Paavon mieliharrastus ja myös sen taidon alkeet minä sain häneltä. Erityisesti perhokalastus vaatii paljon pohdiskelua ja malttia. Perhokalastus ei ole kiireisen ihmisen laji ja juuri sen parissa hän oli omimmillaan. Useina vuosina kohtasimme Kuusamon kuuluisalla Kuusinki joella. Koskaan hänellä ei ollut kiire, aina oli aikaa pohtia mitä mielessä kulloinkin oli.

Työtehtävien parissa opin sen, että juuri Paavolta löytyivät ratkaisut joskus vaikeisiinkin ongelmiin. Olimme yhdessä 1980-luvulla partio reissussa ja meillä oli silloin kulkuvälineenä Lynx moottorikelkka. Sen aikaiset kelkat olivat vielä aika keskentekoisia ja siksi oli aina luontevaa pitää sukset mukana. Olin silloin hiihtohinauksessa ja keskellä Martinselkosen itärajaa moottorikelkka sitten hyytyi. Moottori kävi, mutta veto oli poissa. Olin vakuuttunut siitä, että kelkka on jätettävä siihen, koska yksi metallinen osa variaattorista oli mennyt rikki. Paavo tuumi rauhallisena piipunsavun keskeltä, että eipä hätäillä. Jonkin aikaa mietittyään hän teki väliaikaisratkaisuksi puusta osan ja sen avulla ajoimme kelkan pois selkosesta.

Paavolla oli erikoisena miehenä myös työkaverien antamia korkonimiä. Rauta-Pate oli yleisin. Hänen sukunimestään tuli minun mielestäni paras korkonimi, Luja. Siinä sanassa kuvastuu Paavon koko olemus ja ei ole ihme, että se nimi syntyi.

Sain mahdollisuuden olla saattamassa Paavoa hänen viimeisellä matkallaan ja se oli erittäin mieleenjäävä kokemus. Paljon oli väkeä liikkeellä ja se kertoi, että Saarijärven Paavosta oli tullut osa kainuulaista yhteisöä.

Paavo Rautavan muisto elää ja minulla oli onni oppia tuntemaan hänet.

Avainsanat: muistokirjoitus, inmemorian, saarijärvenpaavo, rajavartiolaitos, pirttivaara, martinselkonen, perhokalastus, kuusinki