Satunnaiset kuvat

Mänty

Uusimmat

Blogin arkisto

071 Äitienpäivä meni

Maanantai 10.5.2010 klo 21:58 - yrjöpoeka

ja kevättä alkaa tosissaan pukata. Sunnuntai oli todella kolea päivä, aamulla vettä ja räntää. Äitienpäivä menuu meni uusiksi ja ruokalajina makkaran sijasta oli kirjolohta ja savustettua haukea. Perjantai-iltana sain ensimmäisen hauen uistimella ja sunnuntai-iltana vielä kaksi lisää. Harvoin olen saanut näin aikaisin haukea uistimella ja nytkin järvet ovat vielä jäässä. Pienehkö lampi, jonka läpi kulkee puro, oli osittain sulana ja siellä oli nälkäisiä kaloja. Äitini oli aikaisemmin tilannut minulta savukalaa ja nyt sain viedä hänelle makupalan. Huomenna on aika käydä kokeilemassa kalaonnea uudelleen. Hauki on erinomainen kala ja siitä saa monenlaista ruokaa.

Tänään olen saanut puuhastella aivan rauhassa kotihommia tehden. Samalla linjalla saan jatkaa koko viikon, vain keskiviikkona on vuorossa yksilöhuoltojaosto. Nyt on tiedossa vielä keväiset ilmat ja helatorstai välissä. Tämä on parasta aikaa, valoa piisaa ja lämmintä alkaa olla.

Muutama uutinen on mietityttänyt itseäni ja ensimmäinen oli luonnonsuojeluliiton vaatimus, että kelkkailu olisi kiellettävä jääalueilla. Liiton mielestä kelkkailu aiheuttaa paljon häiriöitä ja saastuttaa. Samalla periaatteella on silloin kiellettävä moottoriveneajelu järvillä. Siinähän pakokaasut johdetaan päästöineen suoraan veteen ja eivätkös veneetkin aiheuta häiriöitä. Maalaiset niitä eivät koe häiriöksi, mutta kesämökilleen tulleet kaupunkilaiset muuttuvat ahdasmielisiksi. Minua on joskus hieman huvittanut kuunnella keskusteluja, jossa kaupunkilaiset neuvovat meitä luonnonsuojelussa. Kaiken huippuna on sitten maalta lähtenyt ministerimme, joka on ahdistamassa maalla asuvia jätevesiasioissa.

Maalla asuvat eivät saisi käyttää mitään moottorikäyttöisiä vehkeitä ja kaikki eritteet pitäisi lähettää ongelmajäte laitokselle. Miten kummassa täällä on voinut kainuulainen väestö selvitä tähän asti?

Kaivosteollisuus käy kovilla kierroksilla, toisaalta siitä voi olla myös selvää hyötyä. Mitä useampi uusi kaivos avataan näille selkosille, sitä varmemmin saadaan raide yhteydet tulevaisuudessa kuntoon. Olisi luonnonsuojelijoilla siinä työsarkaa, rautatieyhteys Kajaanista Taivalkosken ja Kuusamon kautta Kemijärvelle. Siinä saataisiin monta kärpästä yhdellä iskulla, yöjunayhteys, malmikuljetukset ja koillisen alueen tavarahuollon virrat raiteille. Tällä hetkellä kaikki huolto kulkee kumipyörillä ja se näkyy tieliikenteessä. Kaiken lisäksi se saastuttaa luontoa paljon enemmän kuin junayhteys. Toivottavasti nuoret parranpäristäjät unohtavat hetkeksi moottorikelkkailun ja alkavat tukea junayhteyden saamista kaikkien käyttöön. Olisi mielenkiintoista lähteä junalla kiertämään koko Suomi!

Avainsanat: äitienpäivä, savukala, luonnonsuojeluliittovaatii, moottorikelkkailukiellettävä, ahdasmielisyyttä, kaivostellisuuskukoistaa, mustavaaraavataan, koillisenalueenrataverkkoselvitys