Satunnaiset kuvat

5.9.1992

Uusimmat

Blogin arkisto

123 Vintagea ja nuoruutta etsimässä

Tiistai 6.6.2017 klo 10:31 - yrjöpoeka

Niin minulla itselläni kuin monella muullakin, on ikääntymisessä se vaihde jolloin muistellaan lapsuutta. Kaikki sellainen, joka muistuttaa lapsuudesta on säästämisen arvoinen. Nykyaika on tuonut muisteluihin kokonaan uuden ulottuvuuden sosiaalisen median kautta. Esimerkiksi meillä Suomussalmella on suljettu Vintage-Suomussalmi ryhmä. Siellä on kuvia ja juttuja eri aikakausilta ja niitä itsekin mielelläni seurailen.

Mitä enemmän olen tutkinut ja seurannut tätä sivustoa, sitä enemmän olen ymmälläni. Olen ymmälläni siitä, millaisia mielestäni haihattelua ihmiset keskusteluissaan nostavat esille. Näissä keskusteluissa samanmieliset löytävät pian toisensa ja haluavat jutella vain samanmielisten kanssa. Erimieltä olevat yrittävät muutaman kerran kertoa toisenlaistakin mielipidettä, mutta hyvin pian ymmärtävät olla hiljaa. Tällä hetkellä kaikkinainen vintage keskustelu on pelkkää Suomussalmen kirkonkylän muistelua.

Tällä hetkellä keskusteluissa kaipaillaan kaikkien tyhjillään olevien koulurakennusten säilyttämistä. Juuri tällä kohden pidän kaikkea keskustelua aiheesta pelkkänä haihatteluna. Joitakin vuosia sitten kaikki tuntuivat olevan sitä mieltä, että kirkonkylälle on rakennettava uusi koulu, koska kaikki nykyiset ovat homeisia ja käyttökelvottomia. Aiheesta käytiin kovaa keskustelua ja sen keskustelun lopputuloksena kaikki keskellä kirkonkylää olevat vanhat koulurakennukset ovat tyhjillään.

Yksi osa on vasta purettu ja toiset odottavat vuoroaan. Rakennusten purkaminen ei ole ilmaista puuhaa ja sen takia Suomussalmen kunta on tehnyt ratkaisun, että joka vuosi puretaan yksi rakennus. Puretun rakennuksen kustannukset olivat runsaat satatuhatta (100 000) euroa. Vanhimman ja suurimman koulun purkukustannukset ovat varmasti jopa kolminkertaiset. Kaiken lisäksi kunnan vastuilla on kuntakeskuskessa useita muita tyhjillään olevia kiinteistöjä.

Kiinteistöille on haettu aina ostajia. Ostajat ovat taatusti vähissä, kun ovat joutuneet näkemään ja kuulemaan, että kaikki kunnan kiinteistöt ovat homepesiä. Syrjäkylien koulut on onnistuttu myymään menneen valtuustokauden aikana. Ne ovat onnistuneita kauppoja, koska kaikilla kiinteistöillä on toimintaa. Asukkaita ja yrityksiä. Vanhojen kiinteistöjen pitäminen tyhjillään ja lämmöt päällä on niin kallista puuhaa, ettei kunnalla ole sellaiseen varaa, eikä poliittista tahtoa. Ei semminkään, kun kiinteistöihin on lyöty julkisuudessa home-leima.

Viimeisissä keskusteluissa on esitetty ja tullaan ilmeisesti virallisesti esittämään, että vanha kivikoulu, joka tunnetaan keskikouluna, entisöitäisiin. Esittäjät eivät ymmärrä sen olevan aivan mahdotonta. Koulu on ollut kylmillään useita vuosia ja rapistunut vaarallisen huonoon kuntoon. Suuren kiinteistön kunnostaminen takaisin entiseen loistoonsa vaatisi useita miljoonia euroja. Kunnan keskustassa oleva huomattavasti nuorempi nuorisotalon korjaus vaatisi yli miljoona euroa ja sen kunnostamista tai purkamista harkitaan.

Seuraavakin blogi aihe liittyy Suomussalmen kirkonkylään ja menneisyyteen.

Vintage soikoon.

Avainsanat: vintage, suomussalmenvanhakirkonkylä, menneisyydentutkiminen, nuoruudenkultaisetmuistot, suomussalmenkirkonkylä, homekouluongelma, muuttotappiokunta