Satunnaiset kuvat

Syysaamu

Uusimmat

Blogin arkisto

149 Viha on erilaista

Torstai 20.7.2017 klo 9:52 - yrjöpoeka

Luin Kirkko ja Kaupunkilehden juttua eläkkeelle piakkoin lähtevästä piispa Irja Askolasta. Siinä artikkelissa hän käy lävitse piispanvuosiaan. Tärkein asia oli oli hänen huomionsa, kuinka viha ja suvaitsemattomuus voi olla erilaista. Naisen sanomiset ja tekemiset korkeassa virassa ovat henkilöityneet suoraan Irja Askolaan. Miespiispojen samankaltaiset avukset saavat ihmiset vain eroamaan kirkosta. Miehelle ei lähetetä viestejä jossa toivotaan kuolemaa ja raiskatuksi tulemista. Minä allekirjoitan tämän, että viha ja kauna ovat sukupuolesta kiinni.

Olen itse nähnyt omassa lähipiirissäni saman ilmiön ja erityisesti politiikassa. Mikäli nainen on vahva ja osaava, hän saa varautua solvauksiin ja maton vetämiseen jalkojen alta. Mikäli hänellä on vielä humaani ja ihmistä puolustava asenne ja hän sanoo sen julkisesti, lähtö on varmaa. Naisten iällä ei ole väliä. Mikäli nainen pysyttelee johtavien miesten taustalla ja myötäilee, hänelle urkenee myös tärkeitä asemia. Sinällään nillä asemilla ei ole mitään virkaa, koska kaikki tärkeät päätökset on ensin miesten hyväksyttävä.

Luulin itsekin aiemmin, että vihaa ja solvauksia lähettelevät vain häiriintyneet ihmsiet. Näin se valitettavasti ei ole. Pahiten solvauksia antavat aivan tavalliset ihmiset. Tämä nykyinen someaika on tuonut esille ihmisten todellisen kärsimättömyyden. Muutama vuosikymmen sitten oli varmasti samaa kaunaa, mutta sen kirjoittaminen ja lähettäminen oli hitaampaa ja sitä ennen jokainen ehti miettiä asiaa vielä toistamiseen. Sen ajattelutauon aikana jokainen huomasi ettei se niin tärkeää ollutkaan. Nyt se läjäytetään silmille ja kierre on valmis.

Surullista on vain se, että tämä kaikkein pahin kauna ja katkeruus puretaan hyvää tarkoittavien ja tekevien naisten silmille. Jokaisen kannattaa lukea ajatuksella piispa Irja Askolan haastattelu tästä. Samoin Kirkko ja kaupunki lehden päätoimittajan pääkirjoitus tästä. Voimmeko me oikeasti puhua miesten ja naisten tasaarvosta Suomi100-vuotena? Emme voi. Se on valittaen myönnettävä. Sen lisäksi, että miehet ovat niitä vihanjulkituojia, joukossa on myös naisia. Sitä minä en todellakaan ymmärrä, että joku toinen nainen voi toivoa toisen naisen raiskatuksi tulemista?

On tullut usein mieleeni, elämmekö sellaisia aikoja, jolloin ihmisyys on kadoksissa? Me kerromme hyväksyntämme vain sellaisille asioille ja ihmisille, jotka ovat rikkaita ja kuuluisia. Formulakuskeja ja jääkiekkoilijoita. Heistä tykätään ja heille suvaitaan melkein mitä vain. Niukoissa vaatteissa keikaileva nainen saa suopean vastaanoton, kunhan pitää suunsa kiinni ja kujertelee vahvojen ja rikkaiden kainalossa. Lehdet ilmaisevat sen esimerkiksi näin Räikkösen vaimosta: Minttu edusti tyylikkäänä varikolla. Tämänkaltainen rooli on naiselle se hyväksyttävä.

Näin Suomi100-vuotena voisimme hiljentyä media laitteidemme äärellä ja kun kirjoitamme jotakin, lähettäisimme sen vasta seuraavana päivänä. Säästyisimme paljolta pahalta. Niin itsekukainen kirjoittaja kuin kaunan kohdekin. Arvostan erittäin korkealle piispa Irja Askolan tekemän työn. Voimia hänelle ja iloa tuleville eläkepäiville.

Avainsanat: kirkkojakaupunki, päätoimittajajaakkoheinimäki, piispairjaaskolin, suomi100janaistentasaarvo, nainenvaietkoonseurakunnassa