Satunnaiset kuvat

Syvää..2

Uusimmat

Blogin arkisto

147 Palaako valo puolueeseen

Tiistai 8.11.2016 klo 13:05 - yrjöpoeka

Minä ja moni muu, on pikään ollut todella huolestunut Perussuomalaisen puolueen tilasta. Puolue johon aikanaan liityin on muuttunut julkisuudessa yhden asian liikkeeksi. Tätä ilmiötä on puoluejohto hiljaisena hyväksynyt. Hallitustyöskentely näyttää siltä ja kuulosta myös, etteivät perussuomalaiset ole kiinnostuneet mistään muusta, kuin maahanmuuton vastustamisesta. Mitä nyt Jussi Niinistö itsekseen puuhailee puolustusministerinä.

Kansalaisilta vain Jussi Niinistö saa varauksettoman tuen. Muita ministereitämme ei julkisuus käsittele silkkihansikkain. Arvosteluille on aivan varmasti sijaa, kun toimintaa seuraa täältä kauempaa. Erityisen pahana olen pitänyt uuden ministerimme ensimmäisiä lausuntoja. Vaaleissa antamani tuki on sen haastattelun perusteella mennyt aivan hukkaan.

Nyt ensimmäinen on tervehdyttävä uutinen eduskuntaryhmästä tullut. Tiina Elovaara on nyt puhunut harkitsevansa eroa puolueesta, mikäli uudeksi puheenjohtajaksi nousee ”nuiva” taustan omaava henkilö. Tästäkö riemastui toinen nainen eduskuntaryhmässä, eli Leena Meri. Hän syytti Elovaaraa painostamisesta ja uhkailusta. Minusta Elovaara toi aivan oikein huolensa julkisuuteen puolueen jäsenten pohdittavaksi. Tämä oli aivan oikea ja hyvä kannaotto.

Toivottavasti muutkin puolueessa huomaavat tämän ja tekevät selkeän eron ”nuiva” liikkeeseen. Tämä joukkio on saanut valtaansa Timo Soinin ja puolueen median. Media tuottaa Matias Turkkila ja hän nimenomaan on Mr. Nuiva. Eduskuntaryhmän varanpuheenjohtaja Meri kuuluu myös ryhmän puheenjohtajan tavoin ”nuiviin”. Tämä ryhmä on taatusti peloissaan siitä, että Elovaaran julkitulo voi saada ryhmässä liikettä ja myös ryhtiliikkeen. Siksi lainoppinut Meri on huolestunut. Erityisesti häntä huolettavat seuraavat vaalit ja omat mahdollisuudet.

Voin kyllä kertoa kaikille puoluejohdossa ja eduskuntaryhmässä, että seuraavassa eduskunnassa puolueemme on takianen. Tästä oivana esimerkkinä on Perussuomalaisten Kainuunpiiri ja sen yhdistysten lamaantuminen. Viime vaalien alla puolueeseen tulvi sellaista joukkoa, jotka saivat vallattua paikat ja savustettua ulos ne, jotka olivat piirin nostaneet Kainuun toiseksi vahvimmaksi poliittiseksi toimijaksi. Nyt pesä on puhdistettu ja toiminnat piirissä ja useissa yhdistyksissä ajettu alas. Ei se ollutkaan kivaa.

Saamieni tietojen mukaan piirihallitus ei useinkaan ole saanut kokouksiaan muutoin lailliseksi, kuin ottamalla yhteyttä puhelimella poissaolijoihin. Tästä kaikesta näkee, kuinka vähän järjestötyöstä valitetään. Usko oli kova siihen, että heidän avullaan toiminta vain paranee. Tulos on tässä. Äidinpoika on nyt vetänyt piiriä vuoden ja taas on puheenjohtajan vaihtoviikot. Nyt puheenjohtajaksi on saatu suostuteltua saamani viestin mukaan Pertti Ahlgvist. Homma on taputeltu ja puoluejohto muikistelee, että seuraavissa kuntavaaleissa tulos vain paranee.

Varmasti paranee. Suunta vain on väärä. Jokainen valtaa hamunnut on tajunnut sanomani asian. Tulevaisuudessa ei ole päättäjien paikkoja jaossa entiseen malliin. Samalla on kadonnut halu eduskuntaan pyrkimisille. Takiaiset eivät sinne kuulu.

Pahimmillaan Kainuunpiiri on Oinosen sanonnan mukaisesti satiainen.

Avainsanat: nuivaliike, tiinaelovaara, leenameri, takiaispuolue