Satunnaiset kuvat

Tammikuun sinen hetki

Uusimmat

Blogin arkisto

082 Missä viisaus asustaa

Tiistai 28.6.2016 klo 22:42 - yrjöpoeka

Puolueeni puheenjohtaja Timo Soini on usein sanonut, että äänestäjä on aina oikeassa. Veikko Vennamo lanseerasi lauseen; Kyllä kansa tietää. Pitävätkö nämä sanonnat paikkansa? Onko kansa aina oikeassa ja tietääkö kansa riittävästi kulloisestakin asiasta?

Juhannuksen alla kansa sai äänestää Englannissa EU:sta eroamisesta. Siellä oli kaksi vaihtoehtoa ja voittanut kanta jäisi voimaan. Puuttumatta mitenkään syyhyn, miksi aiheesta äänestettiin, pohdin oikeassa olemista. Voittanut ei kanta on riemuissaan. Hävinneet ovat hävinneitä ja heti vaatimassa uusinta äänestystä. Hävinneitten mielestä väärin äänestetty. Näin se aina menee.

Muutaman tovin jälkeen on saarivaltakunnassa ryhdytty todella pohtimaan, kuinka tähän on tultu. Syyllisten etsiminen alkaa ja mietintä, missä nyt mennään. Ulkopuolelta katsottuna, kansa ei oikeasti tiennyt, mitä oli tekemässä. Erityisesti voittanut kanta, jota kannatti iäkkäämpi väestö.

Nuorempi väki on syystä tyytymätön. Nuoret tietävät, mitä on vapaa liikkuvuus. Heidän näkökulmastaan vanhempi sukupolvi ei ymmärrä mitä on tehnyt. Ihmiset ihmettelevät eri haastatteluissa, mistä oikein äänestettiin ja menikö se oikein? Äänestys oli laillinen ja molemmat osapuolet tekivät vaalien alla kaikkensa oman näkökannan eteen. Sen kautta katsottuna vaalit menivät oikein. Eri asia on se, ymmärsivätkö kaikki mitä tarkoittaa käytännössä eroaminen EU:sta? Mitä se maksaa ja mitä vaikutuksia se tuo liikkumiseen?

Heti tuloksen selvittyä alkoi puolueeni nuorisosiipi mesoamaan Suomen eroamiseksi EU:sta. Nyt lukiessani päivän uutisia mieleni valtaa kauhistus puolueeni johdon toiminnasta. Nuorten mesoamista katsotaan hyvällä silmällä ja perään vakuutetaan puolueen olervan valmis kansanäänestykseen viimeistään seuraavissa vaaleissa. Pidän näitä kannaottoja juuri nyt edesvastuuttomina ja suorastaan typerinä!

Perussuomalaisten päästyä vaikuttamaan hallituksesta käsin, sillä on vaikutuksensa myös politiikan tekemisen sisältöön. Hallituksessa ollessa on tehtävä kaikkensa tavoitteiden saavuttamiseksi. Populismilla liehakointi lyö väistämättä tällä hetkellä omille korville. Kurjassa talouslamassa kukaan äänestäjä ei katso hyvällä silmällä hallituspuolueen liehakointia populismilla. Se ei ole uskottavaa politiikan tekemistä. Oppositiossa ollessa puolue sai ja voi tehdä asioita toisin ja äänestäjät jopa sallivat sen. Nyt se ei toimi.

Voi olla ja varmaan onkin, että puoluejohto laksee populismin toimivan edelleen. Minä kyllä katson sitä realismin silmälasien kautta ja en haluaisi puolueeni sortuvan mielestäni epärealistiseen toiveeseen. Tynkkysen päästäminen irti ja kiihdyttämällä sitä puoluejohdon levottomilla puheilla, lyö korvien lisäksi myös kannatukseen. Puoluejohto ilmeisesti uskoo, että kannatus nouseen vaaleissa vanhaan malliin. Ei tule nousemaan. Puolue on nyt hallituspuolue ja se muuttaa mielestäni vanhan kaavan.

Summa summarun. Äänestäjä on oikeassa ja ei ole oikeassa. Se on miltä puolen sitä tulosta katsoo. Toinen sanonta; Kyllä kansa tietää, pitää paikkansa. Ei tarvitse kuin seurata galluppeja.

Avainsanat: oikeassaoleminen.kylläkansatietää, populismillaliehakointi