Satunnaiset kuvat

teno 3-8.72007 073

Uusimmat

Blogin arkisto

009 Lotto rahat jaettu aikaisemmin

Keskiviikko 26.1.2011 klo 22:33 - yrjöpoeka

Viime päivien aikana on ollut todella kiireistä. Siitä huolimatta olen ehtinyt kuunnella erityisesti radiota ja siellä on kerrottu jatkuvasti onnellisista voittajista. Voittajien tarinaa on kuulunut tänäänkin ja siinä on outoa se, ettei kukaan julistaudu enää voittajaksi. Maantapana pidetty rahanjako erilaisista säätiöistä ja yhdistyksistä on ollut todella huonomuististen voittajien miehittämää. Kuunnellessani autoradiosta selityksiä tapahtuneille, tulee tunne, että pitävätkö nämä voittajat häviäjiä todella tyhminä?

Kirkkain silmin selitellään, kuinka en ymmärtänyt ja kuinka kukaan ei kertonut siinä olevan mitään väärää. Maalaisjärki on todella hukassa ja ymmärrän hyvin, miksi ihmiset ovat pohjattoman kyllästyneitä ahneisiin voittajiin. Minulla on ollut viimepäivinä mahdollisuus keskustella erilaisten ihmisten kanssa ja viesti on selkeä. Politiikan moraali on kansalaisten mielestä, ahneitten oman edun tavoittelijoiden käsissä.

Marinointiliemeksi näille voittajille lisätään tukea Nuorisosäätiöltä ja valtakunnansyyttäjältä ripaus liekitystä. Näillä eväillä on hyvinkin mahdollisuuksia löytää voittajia. Näissä on aineksia ajatusten Kemijoki palkintoon. 10 000 euroa pelkästä ajattelusta.

Olen tehnyt viime päivinä vahvasti töitä sen eteen, että saisin oman vaalilehden julkaistua. Työ on kantanut todella hyvin hedelmää ja nyt valmistellaan juttuja. Olen todella kiitollinen ja iloisesti yllättynyt tukijoiden vahvasta mukaantulosta. Tästä on hyvä jatkaa ja tiedän, että en ole yksin.

Tänään on ollut muutamia tapaamisia ja itsellä tiukan rypistyksen jälkeen takki tyhjänä.

Huomenna takki täytetään ja seuraava takaraja lähestyy.

Avainsanat: vaalirahoitus, nuorisosäätiönrahanjakosyynissä, olensyytön, ajatustentonava, vaalilehti