Satunnaiset kuvat

Matti

Uusimmat

Blogin arkisto

004 Kaaoksen keskellä

Keskiviikko 12.1.2011 klo 7:52 - yrjöpoeka

Viikonloppu ja alkava viikko on ollut sekavaa oleilua muuttolaatikoiden keskellä. Siitä ne pikkuhiljaa siirtyvät joihinkin salaisiin paikkoihin etsittäviksi. Aina kun minä esimerkiksi tarvitsen jotakin, on ensimmäiseksi kysyttävä vaimolta. Vaimoni kysyy harvemmin, koska hän on järjestelijä. :D

Uuusi kunnan tekniseltä puolelta annettu osoite teettää jatkuvasti töitä. Puhelin soi milloin mistäkin instanssista ja siellä ihmetellään mikä on tämä osoite. Saatuani selville vanhan osoitteen, se selvitti tilanteen kyselijöille heti. Naapurit elävät vielä vanhoilla osoitteilla ja heille osoitteen ja liikenne yhteyden tuleva muutos on vasta edessä.

Kivuttomimmin on tapahtunut osoitteen muutos postin suuntaan. Laskut löytävät tiensä jälleen postilaatikkooomme. Mainosten määrä laatikossa on todella erilainen, nyt se suorastaan välillä tulvii! Mainostajat eivät tiedä, että olen aivan samanlainen mainosten suhteen kuin entisessä asuinpaikassani. Värikkäät esitteet joutuvat paperinkeräykseen suoraan postilaatikolta.

Eilen ehdin pitkästä aikaa tehdä varsinaista vaalityötä. Keskustelemista ihmisten kanssa, silmästä silmään. Tänään on vuorossa ensimmäinen sote-lautakunnan kokous tälle vuodella. Lisäksi sitä on täydennettävä vaalityöllä, jotta päivästä tulisi täysi.

Muuttoruletti oli todella hyvää kinkunsulatustreeniä. Kahdessa viikossa hävisi painosta reilu kaksi kiloa, en tiedä onko se pysyvää. Iltakävelyllä olemme nyt ehtineet käydä kaksi kertaa Inka-koiramme kanssa. Taajamassa ei ole pimeyttä, se on suurin muutos.

Avainsanat: muuttoruletti, kinkunsulatustreeniä, oleiluamuuttolaatikoidenkeskellä, osoitehukassa, vaalityöjatkuu