Satunnaiset kuvat

Silloin nuorena

Uusimmat

Blogin arkisto

026 Kuka Perussuomalaisten puoluesihteeriksi

Keskiviikko 8.5.2013 klo 7:45

Minulta on viimeaikoina kyselty, miksi kannatan puoluesihteeri kisassa Jari Lindströmiä? Miksi en kannata Kainuusta tulevaa ehdokasta? Mikä oikeus minulla on tulla muille kertomaan, kuka pitää valita? Muutamien taholta olen saanut nimityksen vanha jäärä. Valtaosa ymmärtää oikein hyvin, että minulla on selkeä mielipide aiheesta. Puoluesihteeri kisa ratkaisee hyvin pitkälle sen, mihin suuntaan ja miten puolue jatkossa kehittyy. Henkilöllä on todella väliä.

Kisaan on tullut ehdokkaita vähän jokapuolelta maata. Kainuusta peräti kaksi. Tällä hetkellä pyrkijöitä on kuusi. Todennäköisesti saamme vielä joitakin lisää. Miksi tuo paikka kiinnostaa näin paljon, voi kysyä? Suurin syy lienee lähestyvät eduskuntavaalit. Valtaosa haluaa olla mukana siksi, että näin kasvot jäävät puoluekentän mieleen paremmin. Samoin saadaan julkisuutta myös omalla alueella. Valitettavasti siinä voi myös käydä niin, ettei se välttämättä ole pyrkimyksille hyväksi.

Puolueen kasvettua suureksi viime vaaleissa tuli ongelmaksi se, että organisaatio oli pienen puolueen organisaatio. Se on vain korostunut viime aikoina. Puoluetoimisto ei ole pystynyt palvelemaan kentää sillä tavoin kuin olisi hyvä. Itsestä on tuntunut usein, että kuka sitä oikein johtaa? Puolueen puheenjohtaja sitä ei voi tehdä. Hänen pitää keskittyä politiikan tekoon. Puoluesihteeri on täysin näkymättömissä. Puoluetoimiston näkyväksi hahmosi on noussut ”työmies” Matti Putkonen. Putkonen näyttää ottaneen vallan toimistossa, koska sitä ei kukaan muu pidä käsissään.

Nyt tarvitaan organisaation johtoon sellainen hahmo, jolla on kokemusta luottamusmiehen hommista jo valmiiksi. Puoluesihteerin työ on mielestäni luottamusmiehen työtä. Siinä pitää osata neuvotella useiden erisuuntiin vetävien tahojen kanssa. Samalla pitää osata organisoida kenttä ja toimisto. Puoluesihteerin pitää olla tarvittaessa luja ja määrätietoinen. Puoluesihteerin tulee olla itsenäinen toimija. Ei pienten ryhmien puolesta puhuja ja sanansaattaja. Puoluesihteerin tehtävä on niitata kenttä yhteisen asian taakse.

Minä ole päätynyt Jari Lindströmiin juuri näistä edellämainituista syistä. Kansanedustajuus on juuri nyt jopa eduksi tehtävän hoitamiselle. Eduskuntaryhmän pitää juuri nyt tietää, missä puoluetoimistossa mennään. Olen arvioinut jokaista muutakin pyrkijää, mutta en näe heillä olevan nyt edellytyksiä tehtävään. Tämä on minun arvioni. Muilla voi olla toisenlaiset arviot.

Puoluesihteerin valinta on jokaisen henkilökohtainen valinta. Minulla aktiivisena toimijana on myös oikeus ja jopa velvollisuus kertoa valintani etukäteen. Vaikka olisin vanha jäärä.

Siksi Jari Lindström.

Avainsanat: jarilindström, perussuomalaistenpuoluesihteeri, pääluottamusmies, kansanedustaja, vanhajäärä