Satunnaiset kuvat

Isojen säyneiden narraaja

Uusimmat

Blogin arkisto

136 Oikeat valinnat

Torstai 22.6.2017 klo 21:18 - yrjöpoeka

Olen lukenut aiheesta paljon ja istunut luopttamusmiehenä eräänkin kokouksen aiheen tiimoilta. Minun pitää olla asiantuntija kuinka viidakossa toimitaan. Huolimatta siitä, että tunsin aiheen, heräsin tänään soten arkeen. Uudessa sotenpalveluviidakossa meistä jokainen voi valita sen palveluntuottajan joka saa sinusta kymmenykset valtiolta. Nyt olin aivan huomaamattani tehnyt sen ratkaisevan valinnan. Nyt on edessä vuosi valitun toimittajan palveluissa.

Miksikö tämä tapahtui aivan huomaamatta? No, aivan siitä syystä etten ollut ajatellut muita vaihtoehtoja. No, miksikö en ollut ajatellut? No, ei ollut muita vaihtoehtoja. Siis ei ollut muita vahtoehtoja. Jossakin etelässä kehäkolmosen varppeilla sellainen mahdollisuus voi olla, muttei meillä. Silti en valita asiasta. Jonotin säädetyt kuukaudet toimenpidettä kuolematta sitä ennen. Sain palveluntuottajalta erittäin hyvää palvelua ja homma hoitui.

Miksi heräsin aiheesta puhumaan? Siksi heräsin uudelleen, että aiemmin puhumani asia on täällä Kainuussa melkein kaikkialla totta. Valinnanvapaus tarkoittaa meillä sitä, että valitsemme olemassa olevan palvelun. Julkisen palvelun. Palvelun joka on kehittänyt palveluaan ja osaamistaan itsenäisyyden ajan. Suomi100-vuonna vain se valittavissa. Se ei ole huono. Se vetää vertoja minkä muun maan vastaavalle toimijalle. Tänäänkin sain juuri sellaista palvelua.

Tietämättäni ja huomaamattani olin varannut parhaan palvelun. Minulla oli helppoa. Se minua huolestuttaa, että osaavatko kehäkolmosen sisäpuolella valiata oikeata palvelua. Siellä toimii useita yksityisiä palveluntarjoajia. Nämä tuottavat myös hyviä palveluja. Kysymys onkin siitä, riittääkö muutaman vuoden kokemus alalla vastaamaan julkisen palvelun tuottamiin palveluihin? Ymmärrän sen, ettei kaikkea hyvää voi saada keneltäkään. Ei julkiselta, ei yksityiseltä. Omasta mielestäni julkisten palveluiden satavuotias perintö pitäisi olla kaikkialla vertailupohjana.

Valinnanvapaus luettuna terveystietorekistereistä osoitti, ettei meillä oikeasti ole mitään valinnavapautta. Toisekseen mitä ihmettä minä voisin hakea jostakin unelmasta. Olemassa oleva suurten ammattilaisten joukko palvelee hyvin kansalaisia maksetuilla veroeuroilla. Ristin käteni sairaalan vuoteella.

Oliin tehnyt kerrankin oikean valinnan. Julkisen palvelun. Voin suositella.

Avainsanat: sotenvalinnanvapaus, julkinenpalveluntuottaja.kainuunsotemaakuntakuntayhtymä, sattumankauppaa, julkinenpalvelukainuussa ja suomussalnrlls, onnellinenmies

042 Odottelua

Keskiviikko 16.5.2012 klo 10:56 - yrjöpoeka


Hiljaisuus esittämääni kysymystä kohtaan on jatkunut. En aio enää esittää mitään uutta pyyntöä aiheesta. Saavat vastata jollekin toiselle. Toivottavasti kuulo ja valmius vastaamiseen sen myötä paranevat.

Maakunnan asioita olen seurannut sivusilmällä ja kyllä tulevaisuus 2013 hieman ahdistaa. Palveluja on ajettu nyt koko ajan ahtaammalle ja tulevasta vuodesta muodostuu synkkä sosiaali- ja terveyspalveluissa. Erityisen huolissani olen osaavan henkilöstön saamisesta. Tämän vuoden aikana maakunta karsii sijaisista ja henkilöstö joutuu etsimään ansiomahdollisuuksia muualta. Takaisin saanti ei sitten tule olemaan helppoa.

Puolanka on mielestäni ajamassa itsensä todella pahaan ahdinkoon. Sosiaali- ja terveyspalvelujen ulkoistaminen pöytäkirjojen ja sanomalehti uutisten perusteella, kertoo surullista tarinaa. Uutisointi siitä, että mikäli palveluntuottaja lähettää asiakkaan erikoissairaanhoitoon, se myös vastaa kustannuksista. Nykyiset vallanpitäjät eivät vielä tiedä, millaista on keskustella isojen firmojen lakimiesten kanssa. Oma osaaminen voi joutua heikolle hapelle. Kaiken lisäksi kunnanjohtaja Rajala on aloittanut itkemisen siitä, ettei muu Kainuu enää tahdo olla heidän kanssaan. Puolanka haluaa olla mukana kalliin hoidon järjestelmässä, jotta muut maksaisivat osan heidän kustannuksistaan. Ei ole ihme, etteivät muut kunnat asiasta innostu.

Hallintokokeilun purkaminen juuri nyt ennen kunnallisvaaleja, on selkeästi tosi paha virhearvio. Puolangalla on olemassa halua parempaan yhteistyöhön muun Kainuun kanssa. Yhteydenotot ja keskustelut tulevien ehdokkaiden kanssa ovat vahvistaneet asiaa. Oletukseni on, että Puolangan nykyisen vallanpitäjät joutuvat etsimään puuhaa muualta. Se on hyväksi Kainuun yhtenäisyydelle!

Kevät on pikkuhiljaa edistynyt siihen malliin, että huomenna laitan ensimmäiset perunat mullan alle. Kokeilen ehtivätkö perunat juhannukselle? Keväisiä puuhia on riittänyt ja se on terapiaa ihmiselle. Jokapäivä kevät edistyy ja sen mukana on mukava elää. Kova myrsky viime päivinä on saanut puhdistamani pihapiirin uudelleen roskia täyteen. Asuntoni on isojen puiden keskellä ja niistä on satanut melkoinen määrä irto-oksia ja roinaa pitkin pihaa. Onneksi haravointi on jo verissä ja roskat saavat uudelleen sijoituksen.

Pyöräilykilometrejä Versyksellä on pikkuhiljaa kertynyt. Kovalla tuulella ajaminen viime päivinä on ollut hyvää harjoitusta kesään.

hpim54855.jpg
Kawasaki Versys - terapiaa mielelle!

Avainsanat: hiljaisuus, ansiomahdollisuus, palveluntuottaja, ulkoistaminen, hallintokokeilunpurkaminen, kainuunyhtenäisyys, versysterapiaamielelle