Satunnaiset kuvat

Taimen väsytys 3

Uusimmat

Blogin arkisto

079 Ihanan kallista

Torstai 16.6.2016 klo 10:56 - yrjöpoeka

Muuan operaattori toi lauseen esille takavuosina ja se pitää paikkansa. Meillä on ihanan kallista. Joku Laura Räty kummastelee, voiko Suomessa olla ihmisiä, jotka tulevat toimeen alle 2600 euroa. Tämä on se summa, minkä edellisen hallituksen politiikot asettivat ulkomaalaisen elämisen edellytyksen rajaksi Suomessa.

Tämä 2600 pitäisi jäädä jokaiselle verottomana käteen, jotta sillä pärjäisi ihanan kalliissa maassamme. Kaikkien verojen ja maksujen jälkeen ei minulla vaimoni kanssa ole mitään elämisen edellytyksiä kotimaassa. Pitänee ruveta katselemaan pakopaikkaa jostakin sellaisesta maasta, jossa voi olla häveliäästi köyhä. Nykyisessä maailmassa on se ongelma, että muutkin maat voivat asettaa yhtä tiukat rajat.

Mikäli näin kävisi, suomalaisen köyhän olisi sen jälkeen vain kuoltava hiljaa pois. Ulkomaalaisten invaasion pelossa näitä säädöksiä ovat kansanedustajat värkänneet. Nyt iloitsevat perussuomalaiset sitä, kuinka kaukokatseisia ovat edellisen hallituksen puolueet olleet. Ensimmäisen kerran persut jakavat kiitosta vihreille ja vasemmistoliitolle. Kokoomus, rkp ja sdp ovat myös kiitoksen kohteena.

Perussuomalaiset ovat aina kohkanneet siitä, että rajat pitäisi saada kiinni. Nyt hekin joutuvat huomaamaan, että kaukokatseiset poliittiset ryhmät ovat tehneet toisin. Asettamalla rajaksi summan, jolla heidän mielestään maassamme voi elää, he saivat rajat kiinni. Ainoa asia mitä lainsäätäjät eivät huomioineet oli se, että 80% kansastamme jää rajan alle.

Tilastokeskuksen entinen kehittämispäällikkö on tutkaillut koko elämänsä erilaisia tilastoja ja hän tiesi jo tutkimattakin, että raja on todella kova. Eläkeläisenä hänellä oli aikaa ja hän otti asiasta selvää. Tutkimuksen tulos on meille kaikille karua luettavaa. Politiikot ovat uskotelleet kansalle, että tuota summaa vähemmällä meillä ei voi pärjätä. Olisivat käyneet kysymässä. 80% kansasta olisi tiennyt vastauksen. Tiukkaa on välillä, mutta kitkutellen on aina eletty.

Suomen kansalaisen näkökulmasta minua nyt ihmetyttää hieman. Ensiksi se, etteivät lainsäätäjät ottaneet edes oman maan kansalaisten tulotasosta selvää. Toiseksi he eivät ollenkaan pohtineet sitä, miten kummassa omat pienituloiset ovat selvinneet ihanan kalliissa maassamme? Edellisen hallituksen lainsäädäntötasosta on kirjoitettu paljon ja pyyhkeitä on annettu. Niitä pyyhkeitä on jaettu kotimaan lainvalvojilta ja Euroopan komission suunnasta niitä jaetaan Suomelle säännöllisesti.

Tämä ihanan kallis tuloraja on poistettava. Tulorajalla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Koska 80% kansasta elää ja porskuttaa aivan hyvin tuon tulorajan alle olevalla summalla, ei ulkomailta muuttaneelle ole sen vaikeampaa sopeuttaa elämäänsä tulotason mukaiseksi.

Nyt lainsäätäjät ovat selvillä siitä, että 80% kansastamme pitäisi muuttaa muualle. Heillä ei ole elämisen edellytyksiä, kuten he ovat itse todenneet.

Ihanan kallista, vai mitä Laura Räty!

Avainsanat: lauraräty, ihanankallista, perheenyhdistämisentuloraja