Satunnaiset kuvat

Titti

Uusimmat

Blogin arkisto

136 Naamakirjan luonti

Maanantai 18.10.2010 klo 21:42 - yrjöpoeka

Sosiaalinen ja poliittinen paine ajoi minut lisäämään sähköistä tiedonvälitystä. Päivän maakuntalehti käsitteli eduskuntavaaliehdokkaiden median käsittelytaitoa ja vanhakantaisuutta. Välittömästi uutisen jälkeen alettiin minulle soitella, että eikö sinulla ole facebookkia? Olen oikein hyvin pärjäillyt tähän asti ilman ja varmaan voin tulla toimeen jatkossakin, mutta kokeillaan nyt. Olen saanut tänään taas paljon opastusta verkon käsittelystä veljeltäni ja nyt pelkään, että en muista kuinka uudistukset tehtiin? Mistäpä minä tiedän, kuinka sotkuiseksi elämäni saan tämän avulla. Tässä voi käydä myös niin, että tämän facebookin suosio romahtaa ja taas kehitellään uusi tapa verkottua.

Laitoin sivuilleni Kainuun PerusS-nuorten poverit ja lisäsin linkin etusivulle. Nuorten jäsenmäärä kasvaa todella huimaa vauhtia ja on esimerkkinä meille, jotka toimimme vanhaan malliin. Vanhan kaartin porukka pitää rahahanoja tiukalla, onhan vaalivuosi edessä. Kaikesta huolimatta on erittäin tärkeää tulevassa syyskokouksessa huolehtia jälkikasvun kasvusta ja kehityksestä. Tämä nuorten joukko hallitsee uuden sähköisen verkon toimintamallit ja juuri heitä tarvitaan puolueen nuorentamisessa. Toivottavasti kaikki yhdistykset ovat vuosikokouksessa yksimielisiä nuorten toiveille? Heidän ykköstoiveensa on omien kotisivujen saaminen ja rajaton sähköpostilaatikoiden määrä ja se on minusta kohtuullinen toive. Uskon siihen, että ennen vuoden loppua sivut toteutuvat.

Olkapää on tulessa ja kaipaa lepoa, sekä jäävoidetta. Huomenna on aikainen ylösnousu ja Kajaaniin pitkä matka.

 

 

Avainsanat: sähköinenmedia, naamakirja, verkottuminen, kainuunperussnuoret, piirinsyyskokouspäättää

066 Vappu 2010

Sunnuntai 2.5.2010 klo 15:20 - yrjöpoeka

Tämän vapun muistaa siitä, että vettä tuli koko ajan ja paljon. Ajellessani Kajaaniin sai todella ajaa hitaasti, koska paikoin tie on kulunut pahasti uraiseksi. Ajourissa oli todella paljon vettä ja muutaman kerran sain kokea miltä vesipatja tuntuu.

Torilla oleva yleisö oli todella sinnikästä ja suurimman osan toria kattoi eriväristen sateensuojien katto. Torin ehdoton väriläikkä oli perussuomalaisten huomioliivien määrä. Keltaiset huomioliivit saivat torin harmauteen hyvin eloa.

Kajaanilaisia seniori kansalaisia kävi runsaasti juttusillamme ja jokainen oli ehdottoman iloinen perussuomalaisten erittäin hyvästä näkyvyydestä. Usea kyseli viimeviikkojen uutisoinneista ja jokainen oli tyytyväinen lopputulokseen. Usea valitteli uutisoinnin alkuvaiheen tuoneen harmistusta, alussa se oli yksipuolista. Maakuntalehtemme uutisoitua kevätkokouksesta, monelle oli tullut selväksi pelin henki.

Kansanedustaja ehdokkaiden esittely sujui piirin puheenjohtajalta juohevasti. Torille saapuneet kannattajat olivat tyytyväisiä piirin ehdokas asetteluun. Kaksi miestä ja kaksi naista oli usean mielestä erinomainen tilanne.

Vapputorin parasta antia oli Perusnuorten esittäytyminen, 8 nuorta keltaisissa liiveissään oli todella poikkeava näky. Näinä aikoina on todella harvinaista herkkua nähdä poliittisesti aktiiveja nuoria. Seuraaviin kunnallisvaaleihin on Kajaanissa helppo lähteä, nuoria on tulossa mukaan. Tätä nuorten esiinmarssia ja näkyvyyttä kiittelivät useat vanhemman polven kävijät. Täytyy sanoa, että katsellessani nuorten esiintymistä oli todella ylpeä heidän toiminnastaan. Erityisen ylpeä olen heidän lähtemisestään mukaan Perussuomalaisten kasvavaan joukkoon.  He olivat iloisia, esiintymiskykyisiä, kohteliaita ja tavallisia nuoria. Laitan kuvia kuva-albumiin vappu torin tapahtumista.

Torilla vieraili muutamia minun aktiivisia tukijoitani viime vuosilta. Kiitokset heille tuesta ja nyt toivon sitä vielä enemmän. Nyt se työ vasta alkaa.

Sivuillani kävi eilen runsaasti lukijoita ja kiitos saamastani palautteesta eilisen illan ja tämän päivän aikana. Otan palautteen huomioon liittyen sivujen luettavuuteen, olen niitä itse värkkäillyt. Jatkossa ammattilainen saa katsoa, voiko niille mitään tehdä. Antamanne palaute ja tuki ei toivottavasti pääty tähän, vaan olette mukana jatkossakin.

Ilonan vierailu mummolassa oli todella lyhyt ja ikävä jäi taas kerran. Omat asiat asettuvat oikeaan mittasuhteeseen, kun seuraa lapsen touhuja. Erityisen mukavaa on saada kuulla niitä ajatuksia, mitä lapsen maailmassa tapahtuu. Ainoastaan ne ovat tärkeitä ja joitakin muistikuvia menneisyydestä tulee ajoittain mieleen.

Avainsanat: politiikka, vappu, perussuomalaiset, perussnuoret, perussuomalaisetkansanedustajaehdokkaat, palaute, kiitos