Satunnaiset kuvat

Antti Sorron teoriatunti/kuva Teppo Turpeinen

Uusimmat

Blogin arkisto

124 Väyrynen on oikeassa

Torstai 31.5.2018 klo 15:14 - yrjöpoeka

Suomessa on tänään hallitus, joka ainoana tahona ymmärtää Suomen perustuslain olevan heidän tavoitteidensa jarruna. Viimepäivinä julkisuudessa on meuhkattu perustuslakivaliokunnan ja heidän asiantuntijoidensa juopumisesta. Tämän lausuman esitti kokoomuksen eräs älykkö lakimies Kimmo Sasi. Juopumisella hän tarkoitti valtaa jota perustuslakivaliokunnan jäsenet käyttävät. Maaseudun Tulevaisuus taasen esitti, että tämä valiokunta estää Suomen kehittämisen.

Kainuussa ja kotikunnassani Suomussalmella nimitettiin aikoinaan Maaseudun tulevaisuutta sontasiioonina. Sitä luokkaa ovat nyt lehden kommentit ja suoraan osoitettu tuki Sipilän kokoomuslaiselle politiikalle. Sitä en tiedä miksi kokoomus on siirtynyt Suomen lain puolustajasta sen morkkaajaksi? Oikeusministeri Häkkänen ei millään tavalla puutu hallituksen epämääräisiin perustuslakia vähätteleviin lausuntoihin. Sain tänään sivusta kuunnella erästä keskustelua, jossa aikuiset minua iäkkäämmät ihmiset kertoivat olevansa sitä mieltä, että perustuslakivaliokunta pitää lakkauttaa. Heille riittäisi se, että hallituksessa on yksi laintuntija.

Mikäli tätä valiokuntaa ei olisi, meillä olisi vallassa täysi mielivalta. Ei se siitä kyllä tänään paljoa eroa. Sipilän johdolla on laitettu Suomea kuntoon. Sitä tehdessä on unohtuneet muutamat mielestäni hyvin tärkeät asiat. Vanha Maalaisliitto kepun edeltäjä lanseerasi aikoinaan eduskuntavaaleissa julisteita, joissa kerrottiin lyhyesti mihin nojaa Maalaisliitto. Ne olivat koti, uskonto ja isänmaa. Kuvassa jykevän nyrkin alla oli lakikirjaa ja raamattua.

Raamattua kyllä luettaneen, mutta olisiko oikoluvussa jotakin häikkää Sipilän esikunnalla. Santeri Alkion perinnön nykykepu on hukannut täysin. Tässä kohden luotan vanhan valtiomiehen Paavo Väyrysen lausumaan. ILmeisesti myös moni muu keskustan kannattajissa on samaa mieltä. Tämän johtopäätöksen meistä voi jokainen vetää, kun seuraa kepun kannatuksen laskevaa käyrää. Kepulle on aina käynyt huonosti, kun se on lähtenyt herrojen kanssa marjaan. Kokoomuslaiset ovat maalaispojille isoja herroja ja heitä on kumarrettava. Siinä kumarrellessa nokka voi tarttua siihen itseensä.

Kokoomus on muuttunut pienten herraskaisten poikosten temmellyskentäksi ja myös sille voi käydä huonosti. Iäkkäämpi väestö voi hyvinkin jäädä miettimään, mille perustalle kokoomus Suomea rakentaa. Oikeusvaltion periaatteet ja isänmaallisuus ovat kokoomuksen kannattajille pyhiä arvoja. Olen itse pistänyt merkille, että osa kokoomuksen sivistyneistöstä dikkaa paremmin Perussuomalaisten isänmaallista paatosta. Mikäli persut löytävät vaaleihin oikeat sävelet, kokoomus voi kokea kummia.

Tämänpäivän äänestäjä kaipaa lyhyitä selkeitä lauseita. Siinä kohden Petteri Orpo on epäselvää monipolvista kieltä käyttävä artikuloija. Se puolue joka uskaltaa nostaa vaalilauseisiin lyhyesti sanottuna Suomen lain ja samoin perustuslain puolustamisen ovat he vahvoilla. Nyt tarvitaan jämäkkyyttä ja jatkuvuutta.

Uskonnon kanssa meuhkaamisen voi jättää seurakuntavaaleihin.

Avainsanat: juopunutperustuslakivaliokunta, maaseuduntulevaisuus, oikeusministerihäkkänen, mihinnojaamaalaisliitto, paavoväyrynenoikeassa, seurakuntavaalit2018

101 Muuttuuko ihminen

Torstai 26.4.2018 klo 10:04 - yrjöpoeka

Muuttuuko ihminen ja mihin suuntaan, sanotaan laulussa. Yksi on ainakin varmaa. Väyrynen ei muutu. Nyt hän julkisesti lisäsi saagaansa koston, kun kertoi tulevansa eduskuntaan kostamaan keskustalle. Ei aivan näillä sanoilla, mutta asia tuli selväksi. Lisäksi hän oli ottamassa Kansalaispuolueen hallintaansa ja ryhtyvänsä johtamaan sitä. Hänet on toki siitä erotettu ja hän on siitä julkisesti myös itse eronnut.

Muuttuuko media ja mihin suuntaan voisi myös kysyä. Miksi media menee tähän halpaan ja lähettää toimittajat tällaisen mieletään selkeästi nyrjähtäneen ihmisraukan pompoteltavaksi. Ilmeisesti medialla ei ole muita tärkeitä uutisia mistä kirjoittaa. Media on sadassa vuodessa palannut juurilleen. Se haluaa mässäillä ruumiilla ja kaikilla hirveyksillä. Se haluaa tuoda ihmismielen kaikki puolet meidän katsottavaksi. Tänään se tapahtuu reaaliajassa. Varmaan media olisi haukkana paikalla, jos meillä suoritettaisiin julkisia mestauksia.

Väyrysestä kertovat jutut ovat sitä. Mestauksia. Narsistin ja mieleltään horjahtaneen julkista mestausta. Kohde vain sitä ei enää ole pitkään aikaan ymmärtänyt. Olen odottanut pitkään ja aivan turhaan, että sivistynyt kansakunta ei alentuisi tällaiseen. Ihmisten yksityisyydelle on olemassa rajat, mutta media ei sitä enää ymmärrä. Media on muuttunut ja todella huonoon suuntaan. Kaikki huutavat, haluamme nauraa lisää tämän ihmisen kustannuksella. Toivottavasti seuraavissa vaaleissa äänestäjät edes huomaavat tämän ja jättävät Väyrysen vanhenemaan rauhassa. Minä en jatkossa kirjoita mitään. Eilinen lähetys oli viimeinen pisara.

Kolmanneksi voisi kysyä, muuttuuko hallitus ja mihin suuntaan. Hallituksen linja on entinen ja suunta ei muutu. Hallituksen tavoitteena on ollut muuttaa perustuslakia omien tarkoitusperiensä mukaiseksi. Tähän asti sadanvuoden ajan hallitukset ovat kunnioittaneet perustuslakia ja tehneet sen mukaisia lakiesityksiä. Tämä lisäksi hallitus on sulkenut korvansa asiantuntijoiden lausunnoilta. Asiantuntijat ovat sotelakien käsittelyä varten pyytäneet, että vielä pitäisi muutamia ”pikku” yksityiskohtia varmentaa EU:sta.

Muuttumaton hallitus on sulkenut korvansa ja uskoo omaavansa jumalaisen kyvyn lakien hallintaan. Tähän kykyyn eivät aivan kaikki kansanedustajat sentään usko ja siitä tämä on oivallinen esimerkki. Suomessa olisi syytä jatkossa miettiä vakavasti riippumattoman perustuslaki tuomioistuimen asettamiseksi. Suomi on täyttänyt sata vuotta ja nyt olemme menossa anarkiaan, kun hallitusta eivät enää sido edes perutuslain pykälät. Jatkuvaa pään hakkaamista seinään puolustellaan sillä, että tämä hallitus tekee ja heti ei tule ihan valmista. Mutta korjataan sitä mukaa kun ongelmia tulee.

Aivan uskomattoman typerää tekstiä. Tätä olemme saaneet kuulla erityisesti sotelakien valmistelun aikana. Yksittäisen ihmisen kannalta tämä on kammottavaa ajattelua. Sote koskettaa meitä kaikkia. Ajatellaan tilannetta, jossa kansalainen törmää epäkohtaan sotepalveluissa. Hän joutuu käynnistämään prosessin joka maksaa. Siitä alkaa vuosien prosessi lukuisine mietintöineen ja pohtimisineen, miten lakia korjataan. Kansalainen ehtii siinä välissä kuolla. Hallitus on ainakin antanut ahneudelle ja typeryydelle uudenlaisen määritelmän.

Tyhmä kuin Sipilän hallitus.

Avainsanat: muuttuukoihminen, kostajaväyrynen, ajoneuvokohtainenliikennevirhemaksu, sakutimonen, hallitushakkaapäätäperustuslakiin, tyhmäkuin

145 Lait kansalaisten turvana

Tiistai 11.7.2017 klo 15:16 - yrjöpoeka

Suomessa on voimassa lakeja, jotka eduskunta on hyväksynyt. Perustuslaki on laadittu erinomaisella pitkäaikaisella harkinnalla ja parlamentaarisesti. Perustuslaki on tehty ajatuksella, että se kestää aikaa ja sitä ei vuosittain muutella. Toki kaikki lait ovat sellaisia, että joskus voi tulla sellainen tilanne, että niitä on muokattava vastaamaan uutta aikaa. Niitä ei kuitenkaan muuteta kulloisenkin poliittisen suhdanteen takia. Ei ainakaan siinä tapauksessa, että joku politiikko on kokenut häneen kohdistuvat lainvaatimukset epäoikeudenmukaisksi.

Uusi aika on tuonut meille sellaisia hienohelmoja, etteivät he tajua lakien olevan sitä varten, että ne tarvittaessa ojentavat ihmistä asialliselle tielle. Nykyisten perussuomalaisten puoluejohto kokee lain olevan väärä ja kohtelevan heitä epäoikeuden mukaisesti. Puolueen puheenjohtaja valittaa edelleenkin saamaansa tuomiota. Hän ei lukeneena ihmisenä edes ymmärrä parantaa tapojaan. Hän kokee oikeudekseen puhua muista aivan mitä huvittaa ja häntä ei saisi siitä rangaista. Hänen mielestään lait ovat laadittu muiden kurmottamista varten.

Juuri tästä syystä kunnioitan Suomen lakeja ja parlamentaarista valmistelua. Herkkähipiäisen hienohelman itkujen takia lakeja ei lähdetä muuttamaan. Parlamentaarisessa järjestelmässä yksilön on hyväksyttävä lakien ankaruus ja enemmistön asema. Juuri tänään pidän lakejamme sellaisina, että antakaamme tämän asehullun sivarin itkeä surkeuttaan. Valitettavasti tämä pelle saa nyt julkisuutta, toimiessaan satiaispuolueen puheenjohtajana.

Puolueesta ei enää ole takiaispuolueeksi, siksi käytän kansanedustaja Oinosen antamaa satiais nimitystä. Jokainenhan meistä tietää, että satiaiset ovat inhottavia. Kukaan ei halua niitä iholleen. Onneksi satiaisille on olemassa lääkitys. Etenkin poliittisille. Äänestäjät sen tietävät, jos kukaan. Seuraavissa eduskuntavaaleissa ongelma poistuu. Sitä ennen on kestettävä vaivaa joka näistä aiheutuu. Perustuslaki takaa myös näille jonkinlaisen turvan, mutta ei määrättömiin.

Taidan pitää useammin liputuspäivän Suomen perustuslain ja muiden lakien kunniaksi. Ne pitävät ötökät kurissa.

Avainsanat: suomenperustuslaki, parlamentaarinenvalmistelu, täysiikäisenhoitoonohjaus, tulevasatiaspuolue, oinosensatiaispuolue, perustuslakialiputettava

143 Vatulointia Sipilän malliin

Perjantai 7.7.2017 klo 13:41 - yrjöpoeka

Vatulointi sanana tuli muotiin pääministeri Sipilän siitä kertoessa. Nyt voi näin kesän kunniaksi sanoa, että pääministeri ja hallitus ovat saaneet sanalle aivan uuden merkityksen. Vatulointi liitetään päättämättömyyteen ja hitauteen tehdä päätöksiä. Joskus sitä sanontaa käytetään myös siinä merkityksessä, että tehdään hidasta harkintaa. Nyt pääministeri kertoo ensin, että asiat ovat todella hyvin ja päätöksiä asioiden etenemisestä on aivan heti tulossa.

Päätöksiä tulee, mutta millaisia. Vedettiin oma pää pensaaseen ja odotellaan ajan kulumista. Maakuntavaalit siirtää näpäytettiin hiukkasen kauemmas. Soten osalta valmius nopeaan liikkeelle lähtöön on hevonkuusessa. Aikataulujen muutos kertoo siitä, että hallitus ei oikeasti osaa tehdä päätöksiä. Sitä yrittäessään he törmäävät aina Suomen perustuslakiin. Vatuloinnin mestarit vakuuttelevat asioiden sujuvan oikein hyvin. Kaikki muut asiantuntijat eivät ole siitä ollenkaan varmoja. Vaikka en ole asiantuntija, voin kyllä kertoa, että homma on lähtenyt lapasesta. Ainoa mikä varmasti opnnistuu on se, että palkka juoksee ja vaalivelat pienenevät.

Minä hetken kuvittelin hallituksen aloittaessa, että lopultakin soten asiat saadaan ruoteliin. Ei näköjään saada ja seuraava hallitus aloittaa sitten uuden valmistelun ja sitä seuraava seuraavan. Hallitusten toimesta Suomi on keksinyt ikiliikkujan. Sipilän toimesta jokainen nyt tietää, millaista on vatulointi sanan pahimmassa merkityksessä.

Suomen kesä on niin täynnä kesätapahtumia, että jokainen viikonvaihde heinäkuussa on täysin kiinni. Kukaan ei voi mitään tehdä, koska silloin on se jokin tärkeä tapahtuma. Tähän on varmasti jokainen törmännyt viimevuosina. Tänä kesänä näyttää aivan siltä, että väen vähetessä entistä hullumpaa menoa on luvassa. Olenkin tehnyt itselleni hiljaisen lupauksen, että en aio käydä yhdessäkään tapahtumassa heinäkuussa. Sen jälkeen tapahtumat hiljenevät yhdessä humauksessa.

Koululaisten aloittaessa heti elokuun alusta lukuvuotensa, kaikki muukin lopahtaa. Olen viime vuosikymmeninä kulkenut pohjoisessa kalastamassa elokuun aikana. Jos ajelet iltaaikaan Lapin alueella, ei mikään paikka ole enää auki. Huoltamoiden ovet ovat kiinni ja ainoastaan polttoainetta saat ajoneuvoosi. Mikäli kahvia halua pitkillä taipalella, on ajoneuvo pysäytettävä ja keitettävä kahvit. Se on onnistunut aina silloin kun auton perässä on asuntovaunu.

Suomalaisten pitäisi tässä ottaa muusta Euroopasta mallia, että lomakuukautena olisi entistä enemmän elokuu. Kesä on silloin parhaimmillaan. Koululaisetkin saisivat nauttia lämpimistä kesäpäivistä ja illoista vanhempiensa ja ystäviensä parissa. Nyt piltit joutuvat istumaan koulujen hiostavissa luokkahuoneissa. Ei ole ollenkaan ihme, että koululaisia väsyttää. Koulut voisivat aivan hyvin aloittaa syyskuun alusta ja lyhentää välilomia. Ne ovat alunperin ammattijärjestöjen ajamia. Nyt hallitus voisi jyrätä ammattijärjestöt, kertomalla EU:n sitä vaativan.

Nyt on vietetty lastenlasten kanssa kaksi päivää sisätiloissa sateisen ja todella kolean säätilan takia. Ennuste kertoo sään lämpenevän. Suhtaudun siihen varauksella. Erityisesti siitä syystä, että pääministerin vatuloinnin takia Suomen säätilakin on muuttunut. Luonto vatuloi.

Ollakko kesä, vaiko ei olla kesä.

Avainsanat: pääminsterisipilävatuloi, maakuntavaalienajankohta, hallitustörmääperustuslakiin, elokuussasuomimeneekiinni, suomensäätila, ollakkovaikoeiolla

069 Haloo kuuleeko kukaan

Tiistai 28.3.2017 klo 10:11 - yrjöpoeka

Minä olen aina pitänyt arvossa oikeuskanslerin virastoa. Luotan siihen edelleenkin ja sen kykyyn valvoa laillisuutta. Olen myös luottanut eduskunnan perustuslakivaliokuntaan. Sen tehtävä on aina kertoa eduskunnalle päätöksentekoon liittyvät laillisuusperusteet. Nyt joudun hieman pohtimaan sen olemassaolon oikeutta.

Miksi näin? Suomen ja Norjan välillä on väännetty kättä Teno-sopimuksesta. Sillä säädellään valtakuntien rajalla virtaavan lohijoen kalastusta. Maa- ja metsätalousministeriö neuvotteli kaikessa rauhassa. Toi valmiit paperit pöytään ja kertoi Teno-joki varren alkuperäisväestölle, että tässä tämä nyt on. Lykätkää nimet paperiin. Eihän kukaan osta sikaa säkissä, eivät myöskään Tenon asukkaat.

Lapin alueen kansanedustajat tukivat jokivarren asukkaiden kantaa. Päätöksenteon kohdalla kepu-vässykät eivät olleet sitten sattumoisin paikalla. Eduskunta nuiji valtioiden välisen sopimuksen pöytään ja nyt odotellaan, miten Norjan vastaavan elimen päätökset sujuvat. Kummallista on se, ettei eduskunnan perustuslakivaliokunnan antama lausunto asiassa painanut mitään.

Perustuslakivaliokunta antoi hallitukselle moitteet siitä, ettei Saamelaiskäräjiä kuultu, ennen sopimuksen tekoa. Se olisi ollut hyvän hallintotavan mukaista. Apulaisoikeuskansleri arvostelee hallistusta aivan samasta asiasta. Minusta näitten molempien instituutioitten sanomaa tulisi kuulla oikeasti. Tämä hallitus on niin kovakorvainen, ettei se kuule vaikka halolla päähän lyötäisiin.

Hallituksen työskentelytapaan on kuulunut epäillä koko ajan, joko perustuslakia tai lakia yleensä. Hallituksen mielestä ne ovat estämässä heidän päätöksentekoaan. Tähän asti minä olen kyllä kuvitellut, että lait on tehty noudatettaviksi ja ne koskettavat kaikkia. Myös Suomen hallitusta. Oikeasti meillä on aivan samankaltainen järjestelmä, kuin monissa entisissä Itä-Euroopan valtioissa. Perustuslaki ja laillinen oikeusjärjestelmä ovat sielläkin alennustilassa.

Ilmeisesti eduskunta on täynnä vaikkukorvaisia vässyköitä, kun se ei pysty ymmärtämään viisaampien puhetta. Luulisi sen eduskunnan työsuojeluasiamiehen jo huolestuvan tilanteesta. 200 täysin kuuroa ja sokeaa on tehtailemassa lakeja ja asetuksia. Tekemässä valtiosopimuksia. Kohta joku niistä muistaa YYA:n...

Haloo! Varaisin 200 aikaa korva- ja silmälääkäreille.

Avainsanat: oikeuskanslerinvirasto, eduskunnanperustuslakivaliokunta, tenonkalastussopimus, viktororban, eduskunantyösuojeluasiamies

044 Sapienti sat

Lauantai 25.2.2017 klo 18:16 - yrjöpoeka

Torstaina julkaistu juttu puoluevalinnasta jaksaa puhuttaa. Olen saanut useita yhteydenottoja, joissa minulta on suoraan kyselty, mikä motiivi minulla on siirtyä vasemmiston ryhmään sitoutumattomaksi. Toinen kysyjiä askarruttava seikka on ollut uteliaisuus siitä, mitä minulle on luvattu. Kolmantena aprikoinnin kohteena on se, uskonko saavani riittävästi ääniä läpimenoon.

Nämä kysymykset ovat tietysti oikeutettuja, mutta kahteen ensimmäiseen saa vastauksen pelkästään lukemalla julkaisemamme kirjoitus. Lisäksi olen julkaissut blogissani saman tekstin ja myös lisäjuttua sen jälkeen. Tuo kolmantena oleva arviointi mahdollisuuksistani, ei mietitytä kannattajiani ja tukijoitani. Heille minä olen aivan sama ihminen. He uskovat äänestäjien ymmärtävän lukemansa ja sen lisäksi olen juuri äänestäjiltäni saanut runsaasti positiivista palautetta.

Tukijani ja äänestäjäni ovat seuranneet persujen elämöintiä ja kaiken kohun aiheuttamaa häpeää. He ovat myötäeläneet kanssani persujen mahalaskun ja he ovat myös tukeneet minua ratkaisussani. Olen sen sanonut läheisilleni, etten jaksa enää selitellä ja hävetä kehäkolmosen sisäpuolella tapahtuvaa elämöintiä. Kunnallisessa luottamustehtävässä tärkeimpiä ovat oman alueen ihmisiin kohdistuvat päätökset. Koska maailma on murroksessa, joudumme kohtaamaan muualla asuvien ihmisten hätää.

Oman kuntani alueelle tulevat ihmiset ovat samassa asemassa kaikkien kanssa. Meidän on hoidettava ongelmamme ja ne eivät poistu huutelemalla. Ne eivät poistu rajat sulkemalla, vaikka kuinka huudettaisiin. Kunnissa on meidän suvakkien tehtävänä hoitaa asiat ja kuunnella sanavapauden nimissä tapahtuvaa huutelua ja solvaamista. Siksi olen valintani tehnyt, että voin jatkossa pystypäin ja häpeämättä katsoa siihen yhteisöön, jossa työtäni teen.

Kuten edellisessä kirjoituksessani totesin, minulle ei ole luvattu mitään ja minä en ole vaatimassa mitään. Lisään tähän vielä sen, että en ole pyrkimässä mihinkään. Motiivinani on ainoastaan kertoa ympäristölle, että nyt on kaikkien aika miettiä omia arvovalintojaan. Haluan tällä myös ilmaista tukeni moniarvoiselle perustuslaille. Oikeusministerille on tehtävä näissä kuntavaaleissa selväksi, että ministerin tuki on kadonnut. Perustuslaki on kansan turvaksi rakennettu. Sitä eivät oppimattomat saa avata.

Vielä ennen viime vaaleja tämä puolue mekasti olevansa uusi työväenpuolue. Onko joku kuullut enää lausettakaan asiasta? Ei ole. Puolue on valtaan tultuaan, kurittanut eniten juuri niitä köyhiä ja työttömiä, jotka hyvässä uskossa äänestivät puolueen valtaan. Nyt nämä kannattajat ymärtävät heihin kohdistuneen suuren kusetuksen. He eivät enää tee toiste samaa virhettä. Puheet perustuslain näpelöimisestä kohdistuisivat eniten juuri näihin ihmisryhmiin. Siksi ja siitä syystä, tulen pitämään ääntä perustuslain puolesta.

Suoli24 sivustolle ja maakuntalehden uutisen alle kirjoittavat nimettömät vastustajani voisivat lukea tämän tekstin uudelleen ja uudelleen. Jospa se joskus valo ja ymmärrys valaisisivat pimeimmänkin huoneen.

Repetitio mater studiorum est

Avainsanat: sapientisat, suvakki, suomenperustuslaki

042 Kuntavaalit ja perustuslaki

Torstai 23.2.2017 klo 2:36 - yrjöpoeka

Me allekirjoittaneet katsomme, että on nyt on aika puhua arvoista. Yhtä aikaa sekä ihmisarvo, että ihmisten tasavertaisuus lain edessä ovat joutuneet kiistanalaisiksi.

Allekirjoittajilla on vahvat siteet sosiaali- ja terveystoimeen. Maarit Nurmella ammattiosaamisen ja työtehtävien kautta, Yrjö Puurusella erilaisten sosiaali- ja terveystoimen luottamustehtävien kautta. Omaamme kokemusta niin kunta kuin maakuntatasolta. Tehtäviemme kautta olemme saaneet vahvan annoksen sosiaalista ymmärrystä ja auttamisenhalua kotiemme perinnöllä vahvistettuna. Tähän perintöön on kuulunut ja kuuluu, auttaa ja tukea heikoimpia ja kaikkein turvattomimpia. Työttömiä, köyhiä, väliinputoajia, sairaita, kuin myös sotaa ja kuolemaa pakenevia ihmisiä.

Aikaisempi puolueemme perussuomalaiset on siirtynyt linjalle, jota me kumpikaan emme voi, emmekä halua tukea. Puoluetta tukeneet köyhät ja työttömät on kiihotettu toista vielä surkeamman kohtalon kokenutta väestöä vastaan. Pakolaisia, turvapaikanhakijoita ja heidän auttajiaan, suvakkeja. Näiden kansankiihottajien toimesta marssitaan kaduilla. Mieltä osoittaville on uskoteltu, että ahdistelemalla maahanmuuttajia ja heitä auttaneita tahoja, heidän elämänsä kohenisi. Näin ei ole tapahtunut, eikä koskaan tule tapahtumaan. Tämä puolue on päätöksillään hallituksessa rusikoinut raskaimmin juuri näitä köyhiä ja työttömiä.

Oikeusministeri Jari Lindströmin suulla olemme kuulleet, että Suomen perustuslaki on aikansa elänyt. Oikeusministerillä on halua avata perustuslaki ja asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan rodun, uskonnon, tai kansalaisuuden takia. Pidämme tätä täysin käsittämättömänä ja vastuuttomana puheena. Erityisesti siksi, että ministerin ja hänen puolueensa vaade perustuslain muuttamisesta kohdistuu kaikista turvattomimpiin ihmisryhmiin.

Allekirjoittaneet ovat yhteistyössä Suomussalmen Vasemmiston (Vasemmistoliitto R.P) kanssa sopineet, että olemme kuntavaaleissa heidän listallaan sitoutumattomina ehdokkaina. Tällä, mahdollisesti monia tahoja järkyttävällä poliittisella valinnalla, haluamme herättää ihmiset ajattelemaan arvojen tärkeyttä. Vasemmistolla ja allekirjoittaneilla on kuntapolitiikassa hyvin paljon samankaltaisia ja yhteneviä arvoja. Olemme myös pitkälti samaa mieltä, että yhteiskunnan käsissä oleva sosiaali- ja terveydenhuolto on parhaiten köyhän ja turvattoman asialla.

Edellä mainituista syistä, me allekirjoittaneet haluamme vahvistaa ja tukea paikallisella tasolla työtä ihmisarvoisen politiikan puolesta. Samalla ilmaisemme tukemme moniarvoisen Suomen perustuslain puolesta.

Maarit Nurmi Yrjö Puurunen

Näin kirjasimme yhteisen kannanoton ja se on tänään julkinen. Arvuuttelu jatkon osalta on äänestäjien käsissä. Olemme molemmat valmiita vastaanottamaan myötä- ja vastatuulta. Naamakirjan kaveriporukka voi ohentua jälleen, mutta se kuuluu elämään.

Tästä lähdetään, että tähän on tultu.

Avainsanat: kuntavaalit2017, ehdokasasettelu, oikeusministerijarilindström, perustuslaki

040 Pöhinää puolueissa

Lauantai 18.2.2017 klo 21:20 - yrjöpoeka

Kuuntelin eilen (17.2) Pohjois-Pohjanmaan alueradiota ja sieltä pisti korvaani sanonta, pöhinää. Paikallispomon mukaan vaaliteltoilla on pöhinää entiseen malliin. Tarkoittanee niitä, jotka kiihottuvat nähdessään maahanmuuttajan tai homon. Tämän perussuomalaisen täytyy olla tosiuskovainen asialleen, koska kaikissa hänen vaalipiirinsä kunnissa ei enää ole pöhinää. Mikäli on, siellä pöhisee vihreä keitos. Vihreät ovat samanlainen puolue kuin persut, myös siellä vastustetaan kaikkea muutosta. Viime vaalien jälkeen tappeluun ja valehteluun turhautuneet valtuutetut ja ehdolla olleet ovat vaihtaneet kepuun ja joissakin kunnissa vihreisiin. Takuuvarmasti pöhinä jatkuu.

Tämä siirtymä on pakon sanelema juttu. Mikäli on halua vaikuttaa oman kuntansa asioihin, perussuomalaiset ovat nyt huono vaihtoehto. Erityisesti silloin, kun ryhmän sisällä käydään jatkuvaa kissanhännänvetoa siitä, kuka johtaa ja kuka on oikeassa. Ei kukaan järkevä ihminen jaksa toimia ryhmässä, jonka tärkein asia on juonittelu. Ei kuntalaisten asioiden ajaminen. Keskusta on Kainuussa heitellyt innolla verkkojaan entisiin perussuomalaisiin valtuutettuihin, samoin kuin muuallakin vaalipiirin alueella. Läpimeno voi aiheuttaa keskustan sisällä pöhinää. Toisekseen voi kyllä käydä niin, ettei äänestäjä enää halua muistaa koko ehdokasta neljänvuoden tappelujen jälkeen. Määränsä se on pöhinälläkin.

Oman tukiryhmäni ja kannattajien sanoma on ollut eduskuntavaalien jälkeen tyly. Heistä ei enää kukaan halua äänestää perussuomalaista. He ovat joutuneet turhautumaan kaikkiin takinkääntöihin. He ovat myös turhautuneet tappeluihin ja juonitteluihin. Kaikista eniten heitä on hävettänyt omien kansanedustajien moukkamainen käytös. Ei Kainuulainen äänestäjä voi ymmärtää sitä, että vaalien jälkeen aloitetaan kaikkein heikompien kurmottaminen. Kainuulainen väestö on saanut kristillisen kasvatuksen ja siihen ei kuulu sellainen tapa, että sotaa ja kurjuutta pakenevia heitellään kivillä ja polttopulloilla. Meille he ovat ihmisiä, lähimmäisiä.

Sotaa paenneet äitimme lapsinen ovat antaneet meille perinnöksi ymmärryksen, kuinka kohdella kaikkensa menettänyttä. Juuri siitä syystä Kainuussa yhteisvastuukeräys tuottaa kaikkein eniten verrattuna muuhun maahan. Kaupungeissa on totuttu hyvään. Osa työtävieroksuvista on tottunut siihen, että yhteiskunta tuo ruoan suuhun ilman omaa työpanosta. Nyt tämä joukko ja myös joukko hyväosaisia on saatu kiihoitettua eri rotua ja uskontoa harjoittavia vastaan. Samankaltaista menoa oli ennen toista maailmansotaa.

Suomen perustuslaki on vuosikymmenten saatossa hyväksi harjattu. Sitä ei muutella maahanmuuton vastustajien takia. Nämä tahot ovat niin kiihoittuneet sanomastaan, että loppuajat he miettivät julkisesti, mitä homot ja lesbot puuhaavat kotonaan. Tämänkin perverssin porukan tukena ja suojana on Suomen perustuslaki. Suomessa saa kiihoittua vapaasti.

Viimepäivinä on ollut pöhinää minun vierelläni. Ihmisiä kiinnostaa aivan valtavasti se, aionko olla politiikassa mukana ja missä puolueessa? Täkyjä tarjotaan eri puolueista. Itse olen läheisteni ja tukiryhmäni kanssa käynyt keskustelut ja päätöksen ilmoitan loppukuun aikana. Siihen asti keitos saa pöhistä. Tiedoite on laadittu ja julkaisemista vaille.

Sitä tässä pohdimme, voiko tämä tiedoite aiheuttaa pöhinää?

Avainsanat: pohjoispohjanmaa, alueradio, sukupuolineutraaliavioliitto, kristillinenkasvatus, yhteisvastuukeräyksentuottokainuussa.suomenperustuslaki

020 Minulla - meillä - muilla

Maanantai 23.1.2017 klo 10:21 - yrjöpoeka

Viimeiset kuukaudet olen kuunnellut kaikkien muiden tavoin metelöintiä, jota kutsutaan isänmaalliseksi. Erilaisia tunnuksia on ollut esillä. Isänmaallisuus on ollut vain tälle ryhmälle kuuluva ominaisuus. Siitä he ovat varmoja, ainakin omasta mielestään.

Täysin varmoina he kertovat, että vain minulla ja meillä on oikeuksia. Tällä he tarkoittavat itseään. Muilla ei heidän mielestään ole mitään oikeuksia. Muilla he tarkoittavat ulkomaalaisia ja muilla he tarkoittavat myös niitä, jotka eivät jaa heidän näkemystään isänmaallisuudesta. Olisikohan heidän syytä tutustua tarkemmin Suomen perustuslakiin? Mikäli jokin kohta jää epäselväksi, siitä he voivat kysyä asiantuntijoilta. Tuomarit ovat se viimesijainen keino. Se maksaa ja käräjäsalissa ei jaeta kunniaa.

Toinen asia joka koskettaa samalla tavoin minua, meitä ja muita on muuttuva kuntaorganisaatio. Kevään kuntavaaleissa valitaan muutoksen ohjaajiksi uudet valtuutetut. Uusi kuntalaki antaa kaikille kuntalaisille myös mahdollisuuksia. Siksi olisi erittäin hyvä asia, että paikalliset mediat ottaisivat tästä aiheesta kopin. Paikallisen median tuottama uutisointi antaisi niitä alkueväitä tunnistaa kuntalaisen mahdollisuudet. Tätä varten on jo olemassa Kuntaliiton verkkojulkaisu nimeltään Kuntalainen keskipisteenä – Kuntademokratian kehittämisen suuntaviivat selkosuomeksi.

Kolmantena asiana ja tärkeimpänä, pidän väestöltään kuihtuvissa kunnissa sitä, millaisia ehdokkaita valtuustoon valitaan. Hyvin helposti käy niin, että ehokkaiden keski-ikä on +60 ja vieläpä reilusti. On tietysti selvää sekin, että vanhenevan väestön joukosta ei enää löydy nuoria. Kunnissa olevien työpaikkojen vähentyessä, kuntiin ei muuta riittävästi nuorta väkeä. Kuitenkin kaikki poliittiset ryhmät pyrkivät saamaan ehdokkaiksi kaikenikäistä väkeä.

Seuratessani kevään ehdokasasetteluja, olen kuullut ja nähnyt, että on todella vaikea saada uusia kasvoja mukaan politiikkaan. Kaikkinainen kielteinen uutisointi on antanut sellaiset kasvot politiikoille, että normi väestö kieltäytyy kohteliaasti samaistumasta tällaiseen joukkoon. Kaikki poliittiset ryhmät ovat osallisia tähän kielteiseen kuvaan. Eräs populistinen liike on sitten ollut verraton ykkönen kielteisen kuvan luomisessa. Sitten ihmetellään, että on se kumma, ettei politiikka kiinnosta.

Näillä kolmella pointilla alkavaan viikkoon. Se tuo itselleni mukanaan kuntapolitiikkaa ja vapaaehtoista järjestötyötä.

Avainsanat: suomenperustuslaki, kuntaliitto, kuntalainenkeskipisteenä, likainenpolitiikka, politiikkotuomiolla

010 Vainotut

Keskiviikko 11.1.2017 klo 17:49 - yrjöpoeka

Pitkin talvea olemme saaneet kuunnella ja lukea muutamien politiikkoina itseään pitävien vuodatuksia heihin kohdistuvasta vainosta. Eduskunta avustajana toimiva Kiemunki pyrkii tosissaan Tampereen päättäjäksi. Some-viestien mukaan hän oikein ilakoi hänelle langetettua tuomiota. Viestiensä mukaan kaikki eivät pysty samaan ja erityisesti piikkiä riittää vasemmiston suuntaan.

Hakkarainen istuvana kansanedustaja on tietysti aivan osaamaton ja lukutaidoton. Näin hänen lainopillinen avustajansa ilmaisi asian käräjäoikeudelle muutama päivä sitten. Olen aina tiennyt sen, ettei kansanedustajaksi ryhtyvältä vaadita paljoa, mutta nyt tiedämme sen, ettei laintuntemusta tarvita ollenkaan. Perustuslaista ei tarvitse välittää, sen pitää turvata vain heidän omaa hyvinvointiaan.

Täällä syrjäseuduilla ovat isämme ja äitimme osanneet aina opettaa oikean ja väärän ymmärtämisen. Kansakoulussa iskostettiin mieliimme se, että esivallan antamia lakeja ja asetuksia on kuuliaisesti noudatettava. Nuorempaa sukupolvea tämä ei näytä enää koskettavan. Asianajajat julkisesti puolustavat asiakkaitaan sillä, etteivät nämä tiedä sellaisen lain olemassaolosta. Kuten syyttäjä on todennut, se ei ole millään puolustettavissa. Etenkään kansanedustajien kohdalla. Toivottavasti syyte pitää ja tuomio tulee.

Samasta puolueesta on tänään istunut Oulun käräjillä surullisen hahmon ritari Tynkkynen. Hänen ensimmäinen vaatimuksensa oli käräjäoikeudelle se, että istunto on julkinen ja sitä saa videoida. Samoin kuin Kiemunki, Tynkkynen lähtee vaaleihin tuoreella videolla ja tuomiolla. Aina löytyy niitä reppanoiden tukijoita, joille ei ole olemassa Suomen lakia. He ovat mielestään aina oikeassa ja muut vainoavat heitä mielipiteidensä takia.

Siinä nämä perussuomalaisen puolueen toivot ovat aivan oikeassa. Heidän mielipiteidensä ja käytöksensä ovat niin vääristyneitä, että juuri heidänlaistensa takia minun oli luovuttava puolueen jäsenyydestä. Oikeuslaitos on samaa mieltä, että heidän mielipiteensä eivät kaikilta osin täytä lain vaatimuksia. En mitenkään enää voinut kenellekään puolustella puolueeseen pesiytyneitä rikollisia. He eivät kunnioita Suomen lakeja, silloin kun ne kohdistuvat heihin itseensä. Juuri niitä he ovat. Rikollisia.

Olen vakaasti sitä mieltä ja myös oikeuslaitos on ollut asiassa samaa mieltä. Koko viimevuoden jouduin todella häpeämään puoluettani. Uskoin ja toivoin muutosta. Odotin puoluejohdolta tiukkoja otteita rikoksista tuomittujen erottamiseksi puolueesta. Sitä ei valitettavasti tullut ja sen myötä minun vaihtoehtoni loppuivat.

Seuratessani tänään Oulun käräjien uutisointia minulle väkisin tulee mieleen se, kuinka paljon tekemääni työtä on valunut hukkaan. Tässä en ole yksin, puolueesta valuu nyt ulos se väki, joille isänmaan lait ovat todellisia. Ne lait pätevät myös kaikkiin perussuomalaisiin. Tänään oikeudessa nähtiin se näytelmä, jossa itkun avulla yritettiin vaikuttaa tuomareihin. Onneksi oikeuslaitos on sen verran nähnyt näyttelijöitä, että se takuuvarmasti osaa antaa oikeudenmukaisen tuomion.

Kunnallisvaalit ovat ovella. Niissä tuomion antaa sitten kansa. Se on aina ollut oikeudenmukainen. Ja siitä ei ole valitusoikeutta. Siinä ei itku auta.

Avainsanat: terhikiemunki, teuvohakkarainen, sebastiantynkkynen, suomenperustuslaki, kansantuomio

008 Kolmen kopla kusettaa

Maanantai 9.1.2017 klo 13:15 - yrjöpoeka

Kirjoitin jo aiemmin autoilijoihin kohdennetusta mustasta vempeleestä, joiden avulla autoilijoiden rahapussi altistetaan kansanvälisten kauppamiesten mielivallan alle. Lueskelin tänään ministeri Bernerin puheita, että autoilijoiden ei tarvitse enää huolta kantaa. Verotus kevenee ja siitä rahapussi kiittää.

Sitä en tiedä ketä rahapussini kiittäisi, mutta on täydellistä paskapuhetta ministeriltä tulla väittämään vertotuksen kevenevän. Kyllä siellä on sellaiset kauppamiehet ja naiset ovat remmissä, että kaikki mahdollinen myydään ja kaupataan mitä irti saadaan. Siellä on Soinin vaatimuksesta juppiskootterit isketty verolle ja pian ovat myös kaikki veden päällä kulkevat tekniset vempeleet verojen ja maksujen piirissä.

Jokainen autoilija ja moottoripyöräilijä, veneitä unohtamatta, maksavat jo nyt suolaisesti kaikesta liikkumisestaan. Verotus kohdistuu kuljettajaan välittömästi hankintaa tehdessä. Hankinnan kohdetta käytettäessä maksat jokaisesta polttoainelitrasta suolaisen veron valtion kirstuun. Maksut eivät siihen lopu, vaan meidän mainiot vaaleilla valitut edustajamme ovat kehitelleet vuosien mittaan erilaisia väliaikaisia veroja kaikkea liikkumista vaikeuttamaan.

Mikään väliaikainen ei ole poistunut, vaan muuttunut jatkuvaksi keräyskohteeksi. Nyt ministeri puhuu maksujen kevenevän, kun uusi väylien käyttömaksu saadaan puihin. Miksi se on täydellistä paskapuhetta? Siksi, ettei ministeri kerro, poistetaanko kaikki muut verot jotka autoilijoihin kohdistuvat jo nyt? Mikäli hän sen kertoisi tapahtuvan, kumartaisin todella syvälle ja pyytelisin kolmeen kertaan anteeksi puheitani.

Mielelläni muuttaisin verotuksen sellaiseksi, että olisi vain yksi vero mitä perittäisiin. Autojen hinta halpenisi kaikesta muusta puhumattakaan. Vielä kun tämä uusi tiestön haltijan perimä vero siirtyisi muuttumattomana tiestön hyväksi. Kuitenkin on harhakuvitelmaa, että tuleva maksurasitus siirtyisi tiestölle? Ministeri Berneri liikenaisena itse tietää, miten verosuunnittelun avulla kerätyt voitot kierrätettäisiin sellaisiin juppiskoottereiden täyttämiin paikkoihin, joissa raharikkaat viihtyvät.

Siellä ei tiestön kunto huoleta. Ikuinen kesä ja routimaton alusta, kyllä se suomalainen autoilija mielellään maksaa kolmen-koplan kehittämän juppiveron. Tämä kolmen kopla on viritellyt täyden autoilijoiden rahapussien keventämis mallin. Siihen rinnalle on kehitelty pakkoraippoja kaikkein kurjimmille köyhille ja vielä henkitoreissaan olevia keinohengitetään perustulokokeilulla. Kaikki sellaiset puheet, että kansalaisia kohdeltaisiin verotuksessa tasavertaisesti ja se kohdistuisi myös rikkaisiin, ovat olleet perättömiä.

Vain vihreät ovat innoissaan. Heidän ikuiset opiskelijansa saavat ihmisoikeudet takaisin, kun valtio alkaa maksaa joskus tulevaisuudessa kaikille ilmaista rahaa. Tästä mallista innostuvat myös kaikki maamme ulkopuoliset työtä ja toimeentuloa vailla olevat. Tämän takaa Suomen perustuslaki. Kyllä mahtaa esimerkiksi Soinia ja maahanmuuton vastustamisella kannatusta kasvattaneita sylettää. Tulevaisuus on tehtävä, näin on puhuttu.

Mistä tähän rahat? Autoilijoiden rahat viedään juppien maihin Soinin määräyksestä. Rahaa jaetaan seinästä? Olenko minä unohtanut sen Kalevalassa kerrotun Sammon? Vai vieläkö meistä irtoaa jotakin?

Oppositiopuolueille on tarjolla sellaisia vaalitäkyjä, ettei paremmasta väliä.

Avainsanat: anneberner, väylienkäyttömaksu, juppiskootterit, timosoini, perustuslaki

183 Ihmettelyn aika ohitse

Sunnuntai 18.12.2016 klo 12:44 - yrjöpoeka

Olen ihmetellyt viimeisten viikkojen aikana kohonnutta lämmitysöljyn kulutusta. Huoltomies kehoitti aivan ensimmäiseksi kutsumaan nuohoojan paikalle. Mikäli sen jälkeen ei kulutus laske, on aloitettava tarkempi tutkimus. Tänään kaikki on selvää ja syy löytynyt.

Nuohoojan käynnin jäljiltä vaimoni siivousihmisenä oli huomannut sivurakennuksen huoneessa nokijälkiä. Siivouspäivän päätteeksi hän päätti luututa lattian ja siivota vierashuonetta muutoinkin. Pihalla puuhastellessani vaimo kutsui minut katsomaan huonetta ja sen kosteutta. Verhot olivat olleet laskettuina ja ikkunat olivat olleet aivan vetiset. Lisäksi huone oli todella kostean tuntuinen.

Pikkuisen aikaa sitä ihmeteltyäni, huomasin likaveden aiheuttamia juomuja pinkopahveissa. Aikaisempi omistaja oli laittanut putket piiloon katonrajaan ja koteloinut ne lastulevyllä. Olimme varmoja jo siinä vaiheessa, että nyt on putkistossa vuoto ja alan ammattilainen on kutsuttava paikalle. Häntä odotellessa revin verhouslevyjä pois ja sen alta paljastui vettä helmeilevät pinnat ja putkistot.

Putkimiehen tultua ei mennyt kauaa, kun hän oli jo varma siitä, että vuoto on kuumavesilinjassa. Pullistuneen lattian kohdalta löytyi sitten oikea kohde ja heti päällysvillojen alta paljastui suihkuava putki. Liitoskohdan helmen viereen oli syntynyt reikä veden kuluttavasta vaikutuksesta. Putkimies korjasi vuodon ja minä aloin säkittämään kuumana höyryäviä villoja. Ensimmäisen kerran sain käsitellä villoja, ilman mitään suojaimia. Eivät pölisseet ja eivät pölise vieläkään.

Alkavalla viikolla odottelen vakuutustarkastajaa paikalle. Sen jälkeen olemme taas hieman viisaampia. Se on aivan selvää, että vierashuoneen lattiat ovat aivan märkinä ja myöskin seinärakenteisiin on päässyt todella paljon kosteutta. Sieltä ei vesi haihdu aivan odottelemalla. Purkamista riittä jatkossa. Kaiken keskellä on oltava onnellinen, ettei vuotokohde ollut talojen välissä olevassa runkolinjassa. Huonoa on se, että vesi on päässyt paikkoihin, missä sen ei pitäisi olla.

Päivä oli todella pitkä ja saunan lauteilla oli hyvä istua pitemmän aikaa. Edellisen päivän luistelukaatumisen jäljiltä oli selkä ja hartiat sen verran jumissa, että lämpö teki todella hyvää. Vasta viimeyön aikana kipetyivät kaulan seudun lihakset pään retkahduksen takia. Jälleen kerran on muistettava ne hyvät asiat. Hyvä kypärä suojaa pahemmilta vammoilta. Tärhdyksestä kyllä toipuu, kun päänuppi on ehjä.

Aamun uutisista ykkönen oli oikeuskansleri Jaakko Jonkan huoli hallituksen aikeista sivuuttaa perustuslain pykälät poliittisten paineitten takia. Usein aiemminkin kuluneella hallituskaudella esiin on noussut heppoinen lainvalmistelu. Nyt oikeuskansleri nostaa kissan näkyvästi pöydälle. Moni sosiaalisen median kommentoijista syyttä Jonkkaa siitä, että hän nostaa asian esille julkisessa mediassa.

Uutisten taustoihin tutustuttaessa selviää, että tämä taitaa olla enää ainoa keino. Kun hallitus ei kerran kuuntele oikeuskanslerin huomautuksia ja valmistelijat kiirehtivät hankkeita poliittisten paineitten takia. Poliittinen paine ei voi kuitenkaan sivuuttaa kaiken pohjana olevaa perustuslakia.

Pian on aika vaaleille ja hallituksen vaihdolle.

Avainsanat: öljylämmitys, pinkopahvit, vesijalämmöneristeet, oikeuskanslerijaakkojonkka, perustuslakikriisissä