Satunnaiset kuvat

rytmiharjoitusta/kuva Teppo Turpeinen

Uusimmat

Blogin arkisto

234 Nuorten esiinmarssi

Perjantai 2.11.2018 klo 21:09 - yrjöpoeka

Olen vuosikymmenten aikana kuullut usein lauseen, miten saataisiin nuoria mukaan politiikkaan? Uusia puolueita on nyt perustettu kiihtyvällä tahdilla. Kaikilla on on halu uudistaa politiikkaa ja antaa nuoremmat kasvot politiikalle. Miltä se on oikein näyttänyt ja mitä sieltä on oikeasti tullut?

Vanhoilla puolueilla ovat puheet olleet vain sitä hetkeä varten, että on saatu vaalipäivä ohitse. Sen jälkeen vanhat sedät ovat piiloutuneet kammioihinsa miettimään kuka mitäkin tekee. Mikäli on hallitukseen menty, ensin miehitetään tärkeimmät paikat niillä viisailla miehillä. Jos oikein huonosti käy, puolue voi joutua tilanteeseen, jossa tasa-arvo pykälän takia joudutaan valitsemaan nainen.

Otan ensimmäiseksi esimerkiksi vasemmiston takavuosilta. Vasemmisto menestyi niin, että pääsi hallitukseen. Koska ei ollut voiman oikealla puolella vasemmistolle tuli eteen tasa-arvo naispaikan muodossa. Ministeriksi valittiin Kainuusta Terttu Huttu-Juntunen. Ilman mitään kokemusta politiikassa, siitä tuli puolueelle floppi. Pienet puolueet joutuvat joskus sellaiseen tilanteeseen, että niille olisi parempi jäädä oppositioon. Tässäkin tapauksessa suurten puolueiden sedät laittoivat pienemmän puolueen nielemään kitkerän sopan. Hillotolppa on jokaiselle puolueelle taikasana ja erityisesti arvonimiä rakastavalle vasemmistolle.

Kokoomus on kyky puolue ja siellä arvostetaan koulutusta. Opettajat ja lakimiehet ovat jonon keulilla. Koska kykypuolue on aina yrittäjän asialla, puolue haalii joka vaaleissa suuret joukot yritysten johtajia joukkoonsa. Tämä koskettaa vain miehiä. Kokoomus kertoo myös, että heillä on tilaa nuorille kyvyille. Se on totta. Valitettavasti se koskettaa vain miehiä. Katsokaapa ketä kokoomus on nostanut tärkeille paikoille tällä vuosituhannella? Jyrki Katainen. Alexsander Stubb. Petteri Orpo. On siellä yksi todella kyvykäs ja koulutettu nainen, Elina Lepomäki. Hänen esteenään on se, että hän on nainen. Siinä ei nuoruus ja koulutus auta.

Keskusta on aivan oma lukunsa. Se on vanhojen setien puolue. On siellä toki naisia, mutta heidän tehtävänsä on miehittää keskustanaisten johtopaikat. Joskus he saattavat päästä jopa ministeriksi saakka. Tärkeintä keskustalle on se, että naisilla on kansallispuku ja he osaavat tanhuta. Muutama nainen on kokeillut toimia johdossa, esimerkkinä Anneli Jäätteenmäki. Se oli tuhoon tuomittu hanke. Ilman hillotolppaa jääneet kepuisännät saivat demareitten tuella lyötyä Jäättenmäen polvilleen. Kiitokseksi hän sai maanpakolaisuuden Brysselin unohdukseen. Nuorille naisille kepusatraapit avaavat oven jos he puhuvat Venäjää kuten kuten Paula Lehtomäki. Kepu on tunnettu siitä, että he nuolevat itäistä naapuria olipa siellä kuka tahansa hallitsemassa. Heille YYA on edelleen todellisuutta.

Tänään vihreät ovat valitsemassa nuorten naisten hallitsemalle puolueelle harmaata 60-kymppistä miestä. Valinta tehdään huomenna. Puolue joka on profiloitunut nuorekkaaksi joutuu nyt kokemaan vanhojen setien valitseman todellisuuden. Tämä on omasta mielestäni koko Suomelle hyväksi. Alle 10% puolueena he aiheuttavat vähemmän vahinkoa.

Takiais puolueissa käyvät naisetkin johtoon. Miehiä hävettää olla kusitolppana, mutta jos puolue kasvaa naiset saavat siirtyä kun vanhat sedät tulevat laittamaan asiat kuntoon.

Nuoret pyrkikää ehdokkaiksi eri puolueisiin. Muistakaa kansallispuku.

Avainsanat: nuoriaatarvitaanpolitiikkaan, kykypuolue, vanhatsedäthallitsevat, jyrkikatainen, alexsanderstubb, petteriorpo, kepusatraapit, annelijäätteenmäki, kansallispukuinennaine, nuortenesiinmarssi

218 Heikompi aines

Keskiviikko 17.10.2018 klo 10:50 - yrjöpoeka

Meillä Suomessa on aiemmin totuttu puhumaan eduskunnasta kunnioittavasti ja erityisesti hallituksen ministereistä. Vaaleissa valittavilta edellytetään Suomen kansalaisuutta ja odotukset ovat, että he ovat keskimääräistä sivistyneempiä kansalaisia. Ministereiden kohdalla vaatimukset entisestään kovenevat. Näin ainakin paperilla.

Nykyinen Sipilän hallitus on nyt asettamassa raamit sille, kuinka pohjalle valinnoissa voidaan mennä. Viimeisin näytös oli sitten eilen suorassa lähetyksessä. Niin kauan kun televisiokamerat kävivät pääministeri jaksoi istua aitiossa. Kameroiden sulkeuduttua aitio lopulta tyhjeni kokonaan. Pääministerin mainostama erittäin tärkeä keskustelu tussahti ja tänään tussahduksesta sitten äänestetään. Kepulaisilla on itsellään useita selityksiä siitä, mistä tänään äänestetään. Pääministeri on halunnut avoimen valtakirjan eduskunnalta. Koska eduskunnasta on tullut heikomman aineksen mellastuskenttä, se varmasti hyväksyy ehdotuksen.

Valtiovarainministeri käytti eilen puheessaan työläisistä sanontaa heikompi aines. Ilmeisesti on niin, että tämä on yllättävän yleistä suomalaisten keskuudessa. Siksi myös eduskunta on ainakin ministereiden osalta täyttynyt tästä heikommasta aineksesta. Eduskunnan katsotaan edustavan Suomea pienoiskoossa, joten meidän on uskottava kokoomuksen puheenjohtajaa. Hallitus on muutoinkin esittänyt sellaisia töitä eduskunnalle, että ne aiheuittavat lisätöitä erityisesti tuomioistuimille. Useimmiten esitykset kaatuvat perustuslakivaliokuntaan ja ne haudataan sitten hiljaisuudessa.

Kokoomus on ajanut irtisanomislakia kiivaasti ja sitä ovat tukeneet muut hallituspuolueet. Eilisen keskustelun kuluessa juuri kokoomuksen Orpo sanoi sen ääneen, että kyseessä on heikomman aineksen työllistyminen ja että heistä pitää päästä tarvittaessaa helposti eroon. Näin minä sen tulkitsin. Kuinkahan käynee nyt pienten yritysten rekrytointien? Sinne eivät parhaat enää uskalla mennä töihin ja kohta sieltä siirrytään suurempiin yrityksiin. Kaiken lisäksi yrittäjien oman barometrin mukaan irtisanomisen helpottaminen ei ole heille tärkeä. Pienille yrityksille on tärkeintä saada nyt osaavaa työvoimaa. Hallitus on toki tehnyt kaiken voitavansa sillä tavalla, että juuri koulutuksesta on eniten leikattu.

En tiedä mitä kokoomuksen johto oikein haluaa, kun se päästää Juhana Vartiaisen mesomaan, että ay-väki lietsoo kapinaa? Tämä entinen sosiaalidemokraatti on tehnyt samanlaisen takinkäännön, kuin tekivät persut ja siniset erityisesti. Heistä on tullut kokoomuksen puistopuolueita. Perussuomalaiset puhuivat vielä ennen toista jytkyä vahvasti suomalaisen työn puolesta, suomalaisella työvoimalla. Toisen jytkyn jälkeen aloitettiinkin sitten ay-liikkeen vastustaminen. Siirrettin viholliskuvaa maahanmuuttajista vasemmistoon ja ay-liikkeeseen. Hillotolpan saatuaan on helppoa potkia suomalaista työvoimaa.

Kokoomukselle tiedoksi. Heikompi aines varmasti muistaa tämän vaalikentillä

Avainsanat: ministeritehtävänvaatimukset, petteriorpo, heikompiaines, viholliskuvanmuuttaminen

140 Vaivainen ja kokoomus

Tiistai 19.6.2018 klo 9:41 - yrjöpoeka

Sote-sopassa on ainekset huonommin toimeen tulevien kansalaisten pysyvään siirtämiseen avun ulkopuolelle. Muutama vuosi sitten pidimme meteliä Romaniasta tulvivien kerjäläisten näkemisestä kaduillamme. Meistä oli käsittämätöntä nähdä kerjäläisiä maassamme. Mikäli hallitus todella yhden äänen enemmistöllä saa aikaiseksi suunnitellun mallin, näemme hyvin pian myös kantasuomalaisia katujen varsilla kerjäämässä.

Emme ole enää kaukana siitä pääkaupunki seudulla, jossa tuhansien ihmisten jonot hakevat ruokaa. Ruokaa jota kaupat poistavat päiväysten mennessä umpeen. Sitä ruokaa, joka sääntösuomessa ei ole enää ihmisravinnoksi kelpaavaa. Useille se on ainoa keino poistaa nälkä suolistaan. Kaupoissa on melkein kaikissa jo hyllyjä, joihin kauppiaat siirtävät umpeen menossa olevat päiväykset. Tuotteet ovat merkittyjä punaisilla lapuilla ja hinta 50% alkuperäisestä. Hyvin pian ne ovat siirtyneet vähävaraisten ihmisten kasseihin.

Kokoomuksen Petteri Orpo on kertonut medialle, että soten kustannukset tulevat pysymään kurissa. Hänellä ja hallituksella on vankka usko siihen, että hallituksen antama rahoitusraami maakunnille pitää. YLEn uutisen mukaan Orpo on sanonut, että ”Tärkeintä on, että maakunta ei voi saada tilaamalla lisää rahaa.” Tämä on selkeää tekstiä. Kainuu on hyvänä esimerkkinä tulevalle. Vaikka kuinka on yritetty, ei soten kustannuksia ole saatu sellaiselle tasollle, jota hallituksen suunnitelma edellyttää. Jatkossa maakunta joutuu rahoituksen puutteessa tekemään todella rajuja leikkauksia palvelurakenteisiin.

Hallituksella on laskelmien mukaan tällä hetkellä 101 kansanedustajan enemmistö. Tuntuu uskomattomalta, että tällaista pakettia väsätään kasaan näin marginaalisella enemmistöllä. Aiemmin on suurissa kansallisissa ratkaisuissa haettu suurempaa kansallista yksimielisyyttä opposition tuella. Nyt sitä tukea ei tule, koska opposition silmiä eivät hallituksen suunnitelmat sokeuta. Orpo toivoo eduskunnan etenevän reipasta tahtia, jotta hallituksen tahto toteutuisi. Tuolla enemmistöllä voin jo luvata, että halituksen kansanedustajien silmät ja korvat kuulevat jo äänestäjien tahtoa.

YLEn toimittaja Tina Merikanto on seurannut tarkoin sote-soppaa ja olen mielenkiinnolla lukenut hänen tarkat arvionsa. Uusimmassa jutussaan hän arvioi ongelma kohtia ja yksi pisti erityisesti minun silmääni. Ministeriö on nyt perustuslakivaliokunnan lausuntoon antanut vastineensa ja se poistaa asiakassuunnitelman sitovuuden. Se ei siis sido tuottajia eikä luo asikkaalle oikeutta palveluihin. Kuitenkin valinnanvapauslain vaikutusarvioissa oli vielä, että se on keskeinen väline palveluintegraation toteuttamiseksi..

Nyt voi jo sanoa, että jos ei mitään lailla ja asetuksilla selkeästi taata kansalaiselle, ei hän sitä myöskään tule saamaan. Näinhän se on jo tänäänkin. Asiakas voi vaatia, mutta ilman lain tukea hän on voimaton. Hallitus on lisäksi laatinut sellaisen monituottajamallin valinnanvapaudelle, että voin jo nähdä kuinka tehokkaasti se eristää hyvinvoivan kansanosan ”rupulisakista”.

Tulevat maakunnan tekevät silloin kaikkensa siirtääkseen ”rupulisakin” jonkun toisen tahon hoidettavaksi. Tämän ne tulevat tekemään sen takia, että sitten omat rahat säästyvät. Samaa yrittävät tehdä kaikki soten hoitoketjuissa olevat tuottajat. Tämä lienee sitä hoitopolun integraatiota vaivaiselle?

Tästä huolimatta he äänestävät kokoomusta. Miksi?

Avainsanat: kerjääväkantasuomalainen, pääkaupunginruokajonot, petteriorpo, ylentiinamerikanto, valinnanvapauslaki, rupulisakki, vaivainenjakokoomus

131 Kahden kärjen taktiikkaa

Lauantai 9.6.2018 klo 19:19 - yrjöpoeka

Jouduin ihan pakosta kahden päivän kirjoitustaukoon ja se on harmittanut minua. Aiheita on ollut riittämiin. Kahden valtapuolueen puoluekokoukset ja jatkuva kissanhännänveto sotesta ja maakuntahallinnosta. Nyt on hetki aikaa päivittää omia ajatuksiaan kuullusta. Radio oli vuosikymmeniä minun jatkuva seuralaiseni ja nimenomaan Ylen lähetykset. Tänään ne ovat niin surkeat ja sekavat, mölinää ja naurunkikatusta sisältävää mössöä. Luetaan viikonvanhoja lehtiä ja kummastellaan. Onneksi nämä parjatut mainosrahoitteiset mediat ovat ottaneet niiltä vapautuvan aihepiirin ja tuottavat edes jotakin kättä pitempää.

Kuunnellessani kokoomuksen puoluekokouksen juttuja on sanottava, että osaavat ne pelin. Kokoomuksen kentän hitsaamiseen on tarvittu toista mieltä olevaa Vapaavuorta ja nyt on selvää, että kesätauolle mennään ilman sotepäätöstä. Syksymmällä on sitten helppo kertoa kaikille, että kokoomus ei ole saavuttanut sitä, mitä hallitusohjelmassa sovittiin. Siksi on syytä kuopata koko diili syvälle keskustan perunakellareihin.

Eipä siis ihme, että keskustan puoluekokouksen puheissa on jatkuvasti mainittu yksi nimi. Se on Jan Vapaavuori. Ilmeisesti keskustan satraapit kokevat Vapaavuoren olevan itsestään perkeleestä. Vapaavuori puhuu sotesta, mutta hän on se joka torppaa kokoomuksen kentän vierastaman maakuntahallinnon. Keskusta tietää sen ja se tekee heille kipeää. Nyt he ovat päässeet näkemään, kuinka Orpo ja Vapaavuori pelaavat yhdessä kokoomusta ulos hallitussopimuksesta. Aplodien perusteella se vaikuttaa selvältä. Siinä eivät päivänkakkarat ja nelilehtisovellukset vaikuta.

Perussuomalaisten hajoaminen toi keskustalle uusia kasvoja sen riveihin. Nyt lukiessani Sipilän haastajan ajatuksia puheenjohtajan vaalikeskustelussa, voin onnitella keskustaa. Ottamalla leveisiin riveihin näitä persuja kaivatte kuoppaanne syvemmäksi. Nämä Väyrysmäisen EU vastaiset puheet ja maahanmuuttajia morkkaavat puheet kiehtovat keskustan yhtä osaa. Nämä riveihin päässeet hajottavat ja ovat herkkiä vaihtamaan seuraavaan kriittiseen alustaan. Väyrynen laskee saavansa nämä EU- ja maahanmuuttokriittiset omien siipiensä suojaan. Väyrystä ei haittaa heidän puheensa. Tärkeintä on saavuttaa valtaa.

Samalla tavalla kuin Väyrynen, toimii myös valtapuolue kokoomus. Aina on oltava joku, joka tuo ne kriittiset äänet julkisuuteen. Nyt se on Vapaavuori. Vapaavuoren ansiosta kokoomus on saanut hengähdystauon ja samaan aikaan eri mediat suoltavat erilaisia mielipidetiedusteluja. Ne vahvistavat sitä, mitä Vapaavuori on puhunut. Samalla se antaa puoluejohdolle hyvän selkänojan. Puolue voi vedota tutkimuksiin ja kansalaisten palautteeseen.

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko on nyt harmissaan. Sitä hän on siksi, kun vain 18% kansalaisista tukee kepun hellimää sotea. Nämä tulokset ovat hänelle valitettavia. Samaan hengenvetoon hän kuitenkin vakuuttaa puolueen jatkavan valitsemallaan linjalla. Minä voin todeta, että vain kepun kannattajienverran on tällä malllilla kannatusta. Ovatko he sokeutuneet, sitä en tiedä. Ministerin pitäisikin olla todella huolestunut tästä joukosta. Sieltä voi löytyä lisää ymmärrystä kuulemalleen ja näkemälleen. Se on lopulta tuhoisaa keskustan kannatukselle.

Minusta se ei ole valitettavaa. Se on Suomelle hyväksi.

Avainsanat: puoluekokousviikonloppu, sipilänpäivänkakkarat, janvapaavuori, petteriorpo, annikasaarikkovalittaa

122 Tuhatta ja sataa

Maanantai 28.5.2018 klo 14:14 - yrjöpoeka

Olen seurannut poliisien toimimattomuutta mopojen virittelyyn ja kilvanajoon. Asuinpaikkakunnallani jokainen voi aamuisin ja iltaisin ajaa kilpaa mopojen kanssa. Poliisi ei tietoisesti lähde tekemään ratsiaa, koska siinä samalla voi kärytä omakin kullannuppu. Tästä lainminlyönnistä seuraa se, ettei kukaan pidä virittelyä pahana.

Nuoret ovat aina kiinnostuneita kokeilemaan kiellettyä hedelmää ja tuskin virittelyä koskaan saadaan loppumaan. Se miksi otan aiheen esille on seuraavanlainen. Taajamien välillä on kymmenenkilometrin mittainen kevyenliikenteen väylä. Aaamuisin väylällä liikkuvat koululaiset jalan ja pyöräillen. Samaa väylää suhaavat nämä viritetyt mopot. Pidän kummallisena sitä, ettei yhtään kolarointia ole vielä väylällä sattunut. Todonnäköisyys kuitenkin kasvaa kokoajan.

Olen usein seurannut autoni mittarista kuinka kovaa mopot kulkevat. Nopeimat ylittävät helposti 80 kilometrin tuntinopeuden. Keskustaajaman läheisyydessä autoilijoille tulee 60 kilometrin rajoitus. Siinä kohden mopot karkaavat taivaanrantaan. Usein nämä mopoilijat haluavat oikein kisailla autoilijoiden kanssa. Kokenut poliisi pystyy mopon äänestä jo kuulemaan millainen kisakone kullakin on. Laki on olemassa ja sitä pitäisi valvoa jo yleisen edun ja lainkuuliaisuuden takiakin.

Kokoomus on sitten aloittanut seuraavien eduskuntavaalien kampanjan. Orpo tomerana poikana kertoi, ettei maakuntavaaleista taida tulla mitään. Keskusta koplasi hallitysneuvotteluissa soten ja maakuntavaalit. Kun toinen osapuoli sanoo ettei toista tule, niin keskusta sitten kaatanee sotesopan. Kaikki haluavat saada jotakin hyötyä tästä sopasta. Sampo Terho yrittää känistä aina jotakin, mutta häntä ei enää kuuntelee kukaan. Terholla on edessään uuden työpaikan hankinta seuraavien vaalien jälkeen. Hillotolppa on nyt nähty.

Maakunnissa keskustan satraapit valavat vielä uskoa maakuntavaaleihin, vaikka jokainen näkee hankkeen mahdottomuuden. On todella vaikeata saada kepulaisia uskomaan siihen, että pienet maakunnat tulevat olemaan häviäjiä mikäli maakuntamalli toteutuisi. On toivotonta käydä keskustelua aiheesta, kun siihen on vain yksi puolueen antama totuus. Toivottavasti kesäkuun puoluekokoukset antavat tälle koplaukselle lopullisen niitin. Olisikin hyvä saada seuraavat vaalit jo tälle syksylle.

Ei maakuntavaaleja vaan eduskuntavaalit.

Avainsanat: mopojenvirittely, yleinenlainkuuliaisuushöltymässä, petteriorpo, sampoterhonhillotolppa

121 Paskaa serverissä

Lauantai 26.5.2018 klo 20:56 - yrjöpoeka

Olen aina ollut innokas seuraamaan ultramaratoneja ja muita ultrasuorituksia. Olen itse ollut mukana järjestämässä talvista seikkailua The Ruthless Rajaa ja siksi olen myös muista tapahtumista todella kiinnostunut. Olen aiempina vuosina seurannut Nuts Karhunkierrosta ja sen ultramatkaa 160 kilometrin juoksutapahtumaa toukokuun lopulla.

Tänään on päättynyt ultrajuoksutapahtuma ja parhaat ovat tulleet maaliin ennätysajoissa. Olen seurannut matkan edistymistä erilaisita videoklipeistä ja erityisesti olen luottanut järjestäjän Northern Ultra Trail Servisen klippeihin. Tänään lopetin sen ja kerron jatkossa myös kaikille muille, ettei niitä voi ollenkaan seurata. Kun klippi loppuu alkaa jokin outo video ja sitä ei saa loppumaan muutoin kuin sammuttamalla virrat laitteesta. Kolmatta kertaa en aio sitä kokeilla. Tiedän senverran nykymaailmasta, että jos jokin iskeytyy laitteelle niin, ettei sitä saa räjäyttämättä pois, meillä on ongelma.

Olen aiemminkin saanut tämänkaltaisen liikkeen takia ongelman koneelleni ja tämä ei naurata. Jos tämä kuuluu järjestäjien juttuihin, olisi syytä informoida seuraajia. Satuani koneeni uudelleen järjestykseen ja verkko on auki, mielessäni kytee epäluulo toimintaa kohtaan. Se mikä on varma on se, etten aio enää seurata yhtääm tämänkaltaista lähetystä. Voisin tiivistää tämän lyhyeeseen lauseeseen: Pitäkää tunkkinne!

Valtionvrainministeri Petteri Orpo sanoi tänän ääneen sen saman, jonka minä olen kertonut jo usein kuluneen vuoden aikana. Viikoittainen keskustelukerhomme Alvarin aamun porukka antanee minulle ansaitut aplodit. Olemme hienosti puhuneet ongelmista ja olen itsekijn näitä sanontoja käyttänyt. Suomeksi sanottuna Sipilän hallituksen tuulettimeen lensi aikuisen oikeasti paskaa. Olemme juuri tänään perimmäisten totuuksien äärellä. Nyt toteutuu se ennustukseni. Kesäkuussa hallitus kaatuu. Syksyllä ovat edessä vaalit. Eivät maakuntavaalit, vaan eduskuntavaalit.

Kavereilleni kerron, että ei se rintaa nosta olla oikeassa kun paska on tuulettimessa. Tämä Sipilän joukkojen teutarointi sote-sopan tiimoilta on ollut surullista seurattavaa. Tämä on ollut kepun sisäistä murhaa. Onneksi on ollut kaukonäköinen Väyrynen.

Kysymys kuuluu. Kuka on seuraava keskustan puheenjohtaja Sotkamon puoluekokouksen jälkeen?

Avainsanat: northernultratrailservise, nutskarhunkierros, ultratapahtuma.petteriorpo, sotesoppakaatuu, paavoväyrynen